Yli 7 tunnin leikkitappelushow on elämys väkisinkin. Pääherkku on ensi kertaa naisten matsi, eikä tuo vyöt yhdistävä (tai vyöt samalle henkilölle jättävä) ménage à trois ole nykytaiteen mukainen stuntti tai anteeksipyyntö, vaan aidosti se odotetuin hetki. MMA-legenda Ronda Rousey osaa tapella ja hänen karismavajeensa on karismaattista. Charlotte Flair on firman lahjakkaimpia showpainijoita ja elämää suurempi korsto, lantiovajetta kompensoivine silikonipuskureineen. Kumpikin näyttäytyy elitistisenä. Becky "The Man" Lynch on asennevaihtoehto ja altavastaaja, eli käytännössä ennakkosuosikki. Hänen irlantilainen aksenttinsa hehkuu rennon pubiräyhääjän asennetta ja esimerkiksi kun hänen nenänsä kosahti, verisestä hymystä tehtiin t-paita. Vieroksun lähinnä tuoreehkoa liikanimeä The Man'ia eli naisen kuvailua äijäksi, sillä vastaava temppu olisi se, jos illan afrosankarin Kofi Kingstonin saavutuksia kuvailtaisiin yllättävän euraasialaisiksi. Tosiämmä ei ole yksi jätkistä, joka sanoo ime munaa, vaan hänellä on munasarjaa karjua, että häpyhuulet suukon saavat, häpyhuulet huomataan, saatana.



Lämmittelylähetyksessä ylijäämätähdet törmäilevät isoissa ryhmissä, mikä on tavallaan surullista ja tavallaan söpöä kuin osanottopalkinto lasten olympialaisissa. Firman neljäs överi nainen ja oma suosikkini Asuka ehtii karjaista japanilaisella aksentilla ja tehdä lentäviä pyllyhyökkäyksiä erottuakseen joukosta, mutta löysän, pikaisen matsin voittaa huijaripainija Carmella ja huijauspuolenkin tajusin vasta kun Wikipediaa luin.

Miesten versioon on vastaavasti haudattu Braun Strowman, jota on yhä suojeltu tappioilta ja joka yhä saa kaataa autoja brändin virallisena hirviönä, mutta joka ei mestaruutta saanut, kun kutina oli kiihkeintä. Vuosi sitten hän voitti parivyöt lapsen kanssa; nytkin hän vie, mutta ensin hän lentää kehästä ja nukkuu puolet matsista. Pari alaa morkannutta hernekeppikoomikkoa on mukana härnäämässä ajatuksella, että heidän voittonsa vasta törkeää olisikin. Braun viskoo heitä, hurraa, mutta periaatteessa "monsteri miesten joukossa" ei edes päässyt 'maniaan.



Alku on kehno eli hauska tilaisuus yrittää selittää ummikolle, mikä showpainissa viehättää. Harley Quinnin piraattikopio juontaa, muttei luovu narttumaisesta lässytyksestä. Hulk Hogan ilmestyy vierelle mölisemään jotakin, brother: miehen tunnusbiisi "Real American" on joka kerta aiempaa eeppisempi, kun bodaava homomursu on rypenyt skandaaleissa ja rupsahtanut lisää. Tähän perään kalju punkero ilmestyy uhoamaan, että jos naiset ottelevat lopuksi, hänen asiakkaansa ei jää tätä soopaa katsomaan. Niinpä Brock Lesnar ja Seth Rollins ottelevat ensin.

Ennen kuin kello kilahtaa, Lesnar hakkaa Rollinsin, mutta sitten Rollins lyö munille ja suorittaa American History X -liikkeensä, joten hän on uusi universumin mestari. Matsi on nopea ja ihan paska. Yleensä Lesnar tekee töitä paitsi näyttääkseen kovalta, myös myydäkseen vastustajan vaarallisuuden, mutta nyt hän lässähtää kuin viimevuotinen persikka jääkaapin perältä. Miksi sitten hymyilen, kysyy ummikko: no, yleensä Lesnar ottelee viimeisenä, joten on kivaa nähdä hänet, kun olen itse hereillä.




Neljän parin matseissa 2 ukkoa tai akkaa vääntää kerrallaan ja törmäyskin odotteleviin osapuoliin vaihtaa aktiivisia ottelijoita. Olisi kiinnostavaa nähdä vakava urheiluversio, jossa suomalainen takoo ruotsalaisen tajuttomaksi, mutta sitten matsi keskeytyy tuomareiden neuvottelun ajaksi, koska saksalainen väittää, että suomalainen hipaisi häntä vahingossa ja täten Saksan pitää antaa ottaa selätys ja olympiakulta. WrestleManiassa tehdään temppuja vuorotellen ja tempon kiihtyessä ketään ei kiinnosta, monta tyyppiä on kehässä. Kaikki 8 miestä onnistuvat heittämään toisensa yhtäaikaa.

Miesten versio on hitusen pirteämpää hölynpölyä: eritoten farmiliigasta selvinnut Ricochet on yliluonnollinen volttikone. Naisten versio on hetkittäin uskottavampi matsi hallitsevien mestareiden Baileyn & Sashan tehdessä yhteistyötä. Lähinnä ärsyttävästä kiljumisesta mieleen jäävä The IIconics -pari voittaa heidät harmillisesti. Strowmanin ja Asukan tavoin naismonsteri Nia Jax jatkaa devalvoitumista lähinnä pudotessaan tolpalta mahtavalle perseelleen, joka on ikonisen höyryjyrämäinen eritoten jos hän juoksee etukenossa ja kamera filmaa takaapäin sopivan alhaalta. Sä olit sopivasti lihava.



Dave Bautista on palannut Hollywoodista haastamaan Triple-H:n, joka ajelee kehään autonraadolla (vastaavalla, jonka isäni askarteli aikanaan), kun Mad Max -teema on ensin esitelty Amiga CD32 -tasoisella videolla. Vanhojen korstojen säännötön matsi runnoo ruhoja klassisen tuntuvasti, vaikkei ketsuppia roiskita nykyään. Tripla voittaa, eikä joudu eläkkeelle.

Kurt Angle tahtoo eläkkeelle näytösmatsin jälkeen. Valittu vastus on entinen maailman kaljuin heviletti Baron Corbin, josta tehtiin kalju korporaatiomulkku, joka pääasiassa häviää. Kukaan ei uskonut, että hyvästit ovat näin mälsät – John Cena tai The Undertaker takuulla tulee Corbinin tilalle! – mutta matsi on näin mälsä, joten Anglen ratsastettua auringonlaskuun muistot on äkkiä vääristeltävä siihen muotoon, että hienosti patu jaksoi vetää voltin ja kaikkea. Cena palaa vain väliaikahölmöilyssä räppärihahmoaan parodioidakseen: tämä ei ole yllätysten yö.

Ellen erehdy, Roman Reigns oli firman vihatuin juonihaarniskapoika edellisessä matsissaan, mutta hän piti taukoa leukemian selättääkseen, joten nyt kaikki pitävät hänestä. Joo. Niin. WWE:n linjaa on kritisoitu pitkäjänteisyyden puutteesta. Reignsin ja "skottipsyko" Drew McIntyren matsi vaikutti hetken siltä, mitä toivoin. Selostus muistuttaa, ettei Reigns välttämättä ole entisellään. Hän voisi hävitä pari matsia nolostikin ja näin alustaa suloista tulevaisuutta: hän voisi olla matkalla, kaverinsa Rollinsin pitäessä vyötä. McIntyren arvoa yritetään nostaa, joten hän piesköön Reignsin ja myöhemmin Rollinsin, minkä jälkeen kuntoutunut Reigns voi haastaa hänet uudestaan! Kun ei. Reigns voittaa tylsän matsin heti. Ei sairaus miestä syvennä, jos ei mies sairautta.




WWE-mestari Daniel Bryanin ja Kofi Kingstonin matsi on hitusen ristiriitainen. Kofi tunnetaan Royal Rumble -stunteista ja rennosta New Day -tiimistä, joten kun hän tuurasi kollegaa vyökuvioissa, heräsi ajatus, että pitkän linjan pomppiva ilopilleri ansaitsee sen vyön siinä missä Rey Mysterio aikanaan, vaikka kumpikin painaa 43 kiloa. Hyvän mielen matsin ajoitus on pielessä, sillä Bryanin ituhippipahis hamppuvöineen on tuore idea ja pahisideat ovat parhaimmillaan ennen tappiota. Olisin ensin antanut Bryanille kohahduttavan voiton ituhipin arkkivihollisesta: näkemieni välähdysten perusteella Kevin Owens on nykyään rehellisten lihaasyövien kaljamahojen symboli.

Yhtä kaikki, tämä on miesten neljästä mestaruusottelusta ainoa hyvä. On todellista draamaa ja koreografiat ovat harjoiteltuja, mutta silkkisen luontevia: pitkä matsi pitää otteessaan ja kertoo tarinan. Ituhippi Bryan puhuu joskus asiaa, mutta myrkyllisellä asenteella, joten on helpotus, että hänet voitti "tilastollisesti todennäköinen demokraattien äänestäjä", eikä punaniska. Se vain tapahtui liian aikaisin.

Miesten isot mestaruudet ratkaistiin ennen pieniä, joten uusi katsoja ei takuulla tajua systeemistä alkeitakaan. "Yhdysvaltain mestaruus" ratkaistaan sekunneissa Rey Mysterion loukkaantumisen vuoksi, mutta miten arvokas on "Mannertenvälinen mestaruus"? Matsi on yhtä nopea kuin taistelu "Universumin mestaruudesta", mutta mannertenvälinen korsto on lihaksikkaampi, hänet voittava laiheliini on vaivalla meikattu demoniksi ja matsi on miessukupuolen viimeinen, joten sen täytyy olla illan tärkeimpiä? Ei se ole.



Matsit etenivät odotetusti. Tekeekö se huipennuksesta enemmän vai vähemmän jännittävän? Päätin vain katsoa sen. Matsi on oikein sujuva, jos ei ihmeellinen. Pienet silaukset kuten Rondan kieltäytyminen pellepainimaisten pöytien käytöstä pitävät naisten persoonallisuuksia esillä. Lopetus on kehno: Becky voittaa puolivahingossa, eli siten, että asia pitää selittää hidastuksella. WrestleMania on areena, jossa kiistattomat ja lopulliset voitot ovat toivottuja. Ronda uhosi saavansa vastukset luovuttamaan yhtä aikaa ja sitä hän yritti ja eritoten ihmisryhmän ensimmäisen huipennuksen pitäisi olla juuri sellainen ja mennä ryminällä historiankirjoihin. Jos Becky takoisi Rondan ja Charlotten kiistatta kanveesiin, looginen seuraava vastus olisi Asuka, sillä Becky hävisi hänelle viimeksi. Nyt kolmen kimppa jatkuu. Tällaisen vänkäyksen vuoksi kyllästyin tuotteeseen syksyllä.

Suosion laskusta on ollut puhetta muuallakin ja WWE lupaili alkuvuonna muutoksia. Väitetysti katsojat ovat pomoja nyt ja ilmeisesti saimme kaiken, mitä halusimme, kunhan emme halunneet yllättyä. Show saa siunaukseni, vaikkei siltä tuntuisi. Muistiinpanojen tekeminen ja dippikastikkeen kaataminen syliin antoivat ylimääräistä tekemistä, mutta uskallan sanoa, että rytmi on useinkin ollut kehnompi. En jaarittele kaikesta, kuten siitä, että The Miz ja Shane McMahon nahistelivat yleisön keskellä ja putosivat korkealta kameratelineeltä, sillä sitä kaikkea moni odottikin ja ansio on siinä, miten se kaikki on järjestelty. Jos 7 tuntia ja 20 minuuttia ei saa ulvomaan epätoivosta, hyvin menee.