Sarjishylly on V2.fi Viihteen uusi aluevaltaus, jossa arvioidaan Suomessa ilmestyviä sarjakuva-albumeita. Allekirjoittaneet ovat pitkän linjan sarjakuvakerääjiä ja -lukijoita, joiden kotoa artikkelisarjan otsikon mukaista huonekalua löytyy toistakymmentä metriä.

Matti Remes, Pekka Seppänen
Todellisia ystäviä
Otava

Todellisia ystäviä on sadan pilapiirroksen kokoelma, joka ruotii huumorin keinoin ihmiselämän eri vaiheita kuten ihmissuhteita, terveyttä ja ikääntymistä. Remeksen piirrokset lienevät monelle jo tuttuja eri lehdissä ilmestyvien pilakuvien muodossa. Aiemminkin samojen teemojen parissa puuhannut Remes on saanut viimeisimpiin albumeihinsa mukaan vahvistukseksi käsikirjoittaja Pekka Seppäsen.

Huumoria revitään esittämällä arkielämän tilanteita ja sanontoja sarkastisesti uudenlaisessa valossa. Osansa saavat kaikki stereotyypit: niin pirttihirmut, tohvelisankarit kuin kakaratkin. Vitsien ymmärtäminen vaatii paikoitellen sen verran ikävuosia, etteivät aivan nuorimmat lukijat saa kokoelmasta kaikkea iloa irti. Parhaina hetkinään tekijät onnistuvat kiteyttämään pilakuviinsa osuvia havaintoja maailman menosta, mutta suurin osa sisällöstä jää saman jekun muunnelmaksi tai yksittäisen sanaleikin varaan. Remeksen piirrosjälki on helposti tunnistettavaa nopeassa luonnosmaisuudessaan ja toimii pikemminkin tekstin kuvituksena kuin pääroolissa.

Aamupöydässä lehdestä luettu tai duunikaverin ilmoitustaululle leikkaama pilapiirros toimii, koska sitä katsotaan erillisenä työnä ja lisäksi se usein kytkeytyy johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Tällainen kokoelma puolestaan vyöryttää samat vitsit vastaan pikavauhtia ja on siksi loppua kohden hieman turruttavaa luettavaa. Kokoelmakin voi toki toimia - kuten vaikkapa Erkki Tantun tai Kari Suomalaisen albumit - mutta silloin yksittäisten kuvien on oltava riittävän vahvoja.

Kaiken kaikkiaan Todellisia ystäviä tarjoaa kuitenkin elämää nähneelle lukijalle jokusen mahdollisuuden nauraa vapautuneesti itselleen, mikä ei liene pahitteeksi arjen ongelmien keskellä. Parhaimmillaan nautittuna yksittäisinä valokopioina jääkaapin ovesta.


Arvostelija: Markku Reunanen

Juan Díaz Canales, Juanjo Guarnido
Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta
Arktinen Banaani

John Blacksad on 40-lukulaisessa ympäristössä elävä yksityisetsivä, jolla on lakonisesta elämänasenteesta päätellen omiakin luurankoja kaapissa. Lain ja hämärämiesten touhujen välisellä kapealla polulla astellen hän ratkoo hyvin film-noir tyylisiä mysteereitä. John Blacksad on kissa.

Ihmismäisiä eläimiä ovat myös kaikki muut Blacksad-sarjan hahmot. Tähän universumiin tutustuttavassa albumissa tutkinnan kohteena on vanhan heilan, elokuvatähti Nathalian murha. Johtolangat vievät yhteiskunnan ylimmille portaille ja Blacksad ratkaisee asian omalla synkällä tavallaan.

Juoni ei ole ensimmäisen Blacksadin huippuhetkiä. Voisin väittää, että samanlaiseen, kaikki film noir -dekkarin kliseet kierrättävään jäykkäpuheiseen meininkiin olisi pystynyt murhamysteerileffoihin viehtynyt yläasteelainen. Oman käden oikeutta, kieroja poliiseja, murhayrityksiä ja sattuman kautta liian helposti ratkeavia pulmia on kaikkia nähty ennenkin. Onneksi taide kuitenkin pelastaa. Lähes taivaallisen taitavasti vesiväritetyt ruudut luovat sellaisen tunnelman kuvakulmineen ja valoineen, ettei paremmasta väliä.

Eläinhahmojen varassa toimivaa aikuisille suunnattua salapoliisisarjista ajatellessa mieleen tulevat väistämättä Ankardot. Realistisemmasta otteestaan huolimatta John Blacksadin sielunelämä ei avaudu niin 'inhimillisenä' kuin pikkubaareissa rypevän ankkalurjuksen. Parivaljakon Canales-Guarnido ensimmäinen sarjakuva-albumi keräsi palkintoja ja kiitosta varsinkin taiteellisista ansioistaan. Juonella se ei pröystäile, mutta antaa esimakua siitä, mihin nämä kaverukset kehittyessään pystyvät.


Arvostelija: Manu Pärssinen

Katja Tukiainen
Rusina
Like

Palkittu kuvittaja-maalari-sarjakuvapiirtäjä Katja Tukiainen on kiistatta kotimaamme naispiirtäjien eturivissä. Taannoin niin miehisen alan ja miehisten teemojen vastapainoksi on naispiirtäjiltä viime vuosina ilmestynyt lukuisia albumeja, joiden aihe usein löytyy läheltä, kodin ja perheen piiristä. Sellainen on myös Tukiaisen uusin, Rusina.

Rusina kertoo omakohtaisesti lapsen odottamisesta, syntymästä ja ensimmäisistä kahdesta vuodesta. Tunnustan heti kättelyssä, että näin henkilökohtaisen työn arvosteluun ei ollut helppo ryhtyä. Vauvaa odottavat tai tuoreet vanhemmat törmäävät sivuilla varmasti moniin tuttuihin tilanteisiin - juuri tuollaista se oli, kun meidän Ville-Kallea odotettiin - mutta muille lukijoille aamupahoinvoinnit ja synnytysvalmennukset ovat etäisiä asioita, joihin ei ole välttämättä juuri tarttumapintaa.

Tarina etenee päiväkirjan tapaan aikajärjestyksessä ja tarjoilee sivun mittaisia anekdootteja matkan varrelta. Kantava voima syntyy tapahtumien todenmakuisuudesta ja karheudesta. Jos tätä vertaa vaikkapa maailmalla miljoonia myyvään vauvasarjis Baby Bluesiin, niin ei todellakaan tarvitse hävetä: Tukiainen piirtää paremmin, kertoo monin verroin aidommin ja välttää latteat kliseet.

Rusina on jälleen yksi mukava osoitus siitä, että Suomessakin tehdään nykyään toimivaa persoonallista sarjakuvaa. Ihan kaikille tätä albumia en silti uskaltaisi suositella, johtuen sen aiheesta. Äijät isolla Ä:llä voivat täten vähentää arvosanasta yhden tähden ja vauvakuumeiset puolestaan lisätä yhden.


Arvostelija: Markku Reunanen