Tuorein sisältö

GP2X-F200 -käsikonsoli

Vieras

16.02.2008 klo 18.39 | Luettu: 38349 kertaa | Teksti: Vieras

Viikon vimpain #17
Nintendo ja Sony hallitsevat kädessä pidettävien pelikonsolien markkinoita. DS:n ja PSP:n rinnalla markkinoilla on lähinnä joitakin lapsille tarkoitettuja, hyvin yksinkertaisia vempeleitä muutamalla pelillä. Näiden lisäksi on kuitenkin olemassa myös GP2X-niminen konsoli, joka on raivannut itselleen oman, pienen mutta mukavan nurkan harrastajien sydämistä. Tämä korealaisen GamePark Holdings -yhtiön valmistama käsikonsoli kulkee valtavirtaa vastaan nyt uuden F200-mallin voimin. Pienen, mutta innokkaan käyttäjäkunnan kerännyt aiempi GP2X-F100 myi muutamia kymmeniä tuhansia kappaleita, mikä oli ilmeisen riittävästi, jotta kehitystä on pystytty jatkamaan.

GameParkin historia ulottuu vuoteen 2001, jolloin julkaistiin alkuperäinen GamePark GP32. Myöhemmin nähtiin vielä kohennetulla näytöllä varustetut FLU- ja BLU-versiot. Sittemmin firma jakaantui kahtia ja myös laitekehitys lähti kahteen suuntaan. Alkuperäinen GamePark-yhtiö ei saanut suuria suunnitelmiaan 3D-kiihdytetyistä malleista koskaan toteutettua, mutta Holdings jatkaa kehitystyötä edelleen.

Isot pelurit hallitsevat käsikonsolimarkkinoita sikäli jämäkällä otteella, että samalla tuotekonseptilla kilpailu olisi pienelle toimijalle käytännössä mahdotonta. Kantava ajatus GP2X:n takana onkin tyystin erilainen: siinä missä markkinajohtajat yrittävät kaikin keinoin estää kotikutoisen ohjelmankehityksen piratismin pelossa (monille lienee tuttua Sonyn kilpajuoksu hakkereita vastaan firmware-päivitysten muodossa), GP2X on lähtökohtaisesti avoin. Kuka hyvänsä voi siis ladata valmistajan tukemat ohjelmointityökalut ja alkaa työstää omaa mestariteostaan GP2X:lle. Ohjelmakirjasto koostuukin pääosin vapaaehtoisten tekemistä pelien ja emulaattorien porttauksista, kaupallista ohjelmatuotantoa ei käytännössä ole.

Ominaisuudet


Konsolin sisuksissa hyrrää 200 megahertsin ARM 920T -suoritin, jota avustaa hiukan yksinkertaisempi ARM 940T. Monet ohjelmat tarjoavat mahdollisuuden ylikellotukseen ja muutaman kymmenen megahertsin tehonlisäys toimiikin luotettavasti. Mallista riippuen kellotus onnistuu jopa 300 megahertsiin, mikä takaa emulaattoreille paremman toiminnan, mutta vastaavasti syö enemmän virtaa. 3D-kiihdytystä ei laitteistossa ole, mutta sen sijaan videon purkuun ja skaalaukseen rauta taipuu. Näytön tarkkuus on 320x240 ja värisyvyys 16 bittiä. Muistia laitteessa on 64 megatavua ja tallennusmediana käytetään tavallisia SD-kortteja (uudet firmwaret tukevat SDHC-korttejakin). Tiedostoja voi siirtää joko kortinlukijan avulla tai USB-kaapelilla, jolloin GP2X näkyy tietokoneelle tavallisena massamuistina. Virtansa laite ottaa kahdesta AA-paristosta, mutta reippaan tehonkulutuksen vuoksi akut tai erillinen muuntaja ovat ainoat järkevät vaihtoehdot. Hyvilläkin akuilla käyttöaika jää pahimmillaan vain muutamaan tuntiin, riippuen käytöstä.

GP2X:n käyttöjärjestelmä perustuu Linuxiin, mikä ei tosin juurikaan näy käyttäjälle. Käynnistymisen jälkeen näytölle tulee graafinen käyttöliittymä, josta voi valita pelien käynnistyksen, videotoistimen, musiikkisoittimen, kuvanlukijan, e-kirjojen näyttäjän tai asetukset. Yksinkertaisen tiedostonhallinnan avulla pystyy poistamaan ja kopioimaan SD-kortin tiedostoja, mutta kätevimmin sama asia hoituu yleensä tietokonetta käyttäen.

F100-malliin verrattuna näkyvin ero on F200:n väri: alkuperäinen kokomusta on nyt vaihtunut Apple-henkiseen valkoiseen muoviin. Laitteisto on pääosin muuten sama, mutta uutuutena F200:ssa on kosketusnäyttö. Kosketusnäyttö tuntuu hieman päälleliimatulta ominaisuudelta, sillä mukana tulevalle kynälle ei ole mitään säilytystilaa konsolissa, vaan sitä täytyy kanniskella erikseen. Periaatteessa kosketusnäytöstä on paljonkin iloa hiiren korvikkeena, mutta tällä hetkellä hyvin harva ohjelma tukee sitä F200:n uutuuden vuoksi. Alkuperäinen löysä ja epävarma joystick on korvattu digitaalisella d-padilla, mutta ei tämäkään toteutus vielä mikään täydellinen ole. Siinä, missä joystickillä oli vaikea ohjata suoraan sivuille tai ylös, on d-padilla vaikea ohjata vinoon. Jostain kumman syystä aiempi start-nappula on nykyään nimeltään home, mikä voi aiheuttaa uudelle käyttäjälle hieman päänvaivaa.

F200-mallin esittelyvideo IFA-messuilta




Ohjelmat


GP2X:n mukana tulevat video-, kuva- ja musiikkitoistimet ovat lähinnä mukavia pikku bonuksia pelilaitteeseen. Pikaisen testailun perusteella vakiosovellukset alkavat hiljalleen päästä eroon lastentaudeistaan. Kuvanlukija näytti kaikki kokeillut jpegit ongelmitta, mp3-soitin selviytyi niin ikään kunnialla kokeilluista kappaleista (mukana oli sekä LAME:lla että iTunesilla enkoodattuja kappaleita) ja videotoistinkin toimi kohtuullisesti. Videotoistin tukee avi-muotoisia tiedostoja DivX- tai Xvid-koodauksella. Viidestä kokeillusta videopätkästä kaikki toimivat, tosin kahden mustavalkoisen Xvid-tiedoston kanssa toisto oli nykivää. Positiivisena yllätyksenä testissä puolestaan oli hyvälaatuisen 608x336 pikselin trailerin toisto täysin ongelmitta. Videon rautakiihdytys kompensoi suhteellisen hidasta suoritinta ilmeisen hyvin. Takavuosina äänen ja kuvan synkronoinnissa ilmeni pahoja ongelmia, mutta nyt tilanne on kohentunut selvästi.

Harrastajat ovat kääntäneet GP2X:lle muilta alustoilta lukuisan määrän emulaattoreita ja pelejä. Tutut klassikot kuten Doom, Duke Nukem ja Quake kulkevat GP2X:n mukana kätevästi taskussa. Kiinnostavinta antia ovat kuitenkin emulaattorit, joiden kautta laitteen pelivalikoima kasvaa moninkertaiseksi. Emuloitujen alustojen lista on pitkä ja taso vaihtelee, mutta vanhemman polven laitteet kuten NES, SNES, Sega Master System ja Megadrive sekä Commodore 64 ovat hyvin tuettujen joukossa. ScummVM mahdollistaa LucasArtsin klassikkojen pelaamisen ja myös MAME:sta on käännös. F200:n uusi firmware 4.0 ei valitettavasti ole yhteensopiva kaikkien emulaattoreissa käytettyjen kikkojen kanssa, joten erinomaiset DrMD (Megadrive) ja VICE (C64) eivät suostuneet toimimaan. Tässä tapauksessa ongelma ei ole onneksi paha, sillä PicoDrive ja Frodo toimivat hienosti nekin. Tilanne kohentunee ajan myötä, kun emulaattoreista tulee uusia versioita, mutta juuri nyt ei kannata odottaa, että vanhat ohjelmat toimisivat ongelmitta. Yllättävää oli, että yleensä huonotapaisina pidetyt demoskenetuotokset tuntuivat kaikki toimivan erinomaisesti.

GP2X:n ohjelmisto on ymmärrettävästi pelipainotteista - varsinaiset PDA:t ovat kuitenkin hieman eri laitteita. Linux-pohjaisten PDA-laitteiden Qtopia- ja GPE-ympäristöistä on versiot myös GP2X:lle, joten kokeilunhaluinen voi yrittää käyttää konsoliaan myös hyötytarkoituksiin. Valitettavasti verkkoon pääsee ainoastaan ulkoisen tietokoneen avustamana USB-portin tai erillisen laajennustelakan kautta, mikä rajoittaa matkakäytön mahdollisuuksia.

GameBoy Advance -emulaattori toiminnassa




Yhteenveto


Suurten pelitalojen uusimpia hittipelejä kaipaavalle GP2X-F200 ei sovi, mutta se ei ole laitteen tarkoituskaan. Sen sijaan näpräämistä ja emulaattoreita rakastavalle harrastajalle GP2X tarjoaa monenlaista tekemistä ja maailmanlaajuisen käyttäjäyhteisön. Lisäksi avoin kehitysmalli mahdollistaa osaavalle tekijälle omien projektien kehittelyn. Jos omistat jo F100:n, on F200 lähinnä kosmeettinen laitteistoparannus eikä edes täysin ongelmaton sellainen. Niin kauan kuin kosketusnäyttöä ei laajasti tueta ja kaikki tärkeimmät ohjelmat eivät toimi, ei uudempaan malliin päivitykselle ole juuri perusteita.

Tuote: GP2X-F200-käsikonsoli
Myyjä: Xbitti
Hinta:: 174,90 eur

Valmistajan kotisivu: GamePark Holdings
Ohjelmia GP2X:lle: gp2x File archive

Teksti ja kuvat: Markku Reunanen

V2.fi | Vieras
< Jarkon Musademoputka... Sarjishylly... >

Keskustelut (19 viestiä)

Tolja

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.02.2008 klo 19.02

Hyvä artikkeli.
ScummVM pelit skaalamattomana ja kosketusnäytöllä kuulostaa sen verta houkuttelevalta taskukombolta, että to-get listan kärkipäässä tulee olemaan kovat kahinat lähiaikoina.
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

16.02.2008 klo 19.54

Näin GP2X omistajana täytyy sanoa, että wait for the pandora.
http://www.v2.fi/keskustelut/?mode=viewtopic&tid=1385
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.02.2008 klo 16.25

Omaa GP2X:ää odotellessa :)
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

17.02.2008 klo 17.57

Itselläni jäi GP2X lipaston laatikkoon vain siksi, ettei ikinä voinut tietää millon patterit loppuvat. Muuten ihan jees laite, harmi etten voi myydä omaani kun liian isot patterit ovat tehneet patteriluukun läpistä sellaiset että pienet patterit eivät toimi.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

18.02.2008 klo 01.38

Eiköhän niitä koskettimia sieltä voi väännellä sopivampaan asentoon, jos ei mitään ole fyysisesti rikki mennyt. Ja eiköhän Jarkkokin kohta saane koneensa (tuo kuvassa näkyvä F100).
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

18.02.2008 klo 07.27

Marq kirjoitti:
Eiköhän niitä koskettimia sieltä voi väännellä sopivampaan asentoon, jos ei mitään ole fyysisesti rikki mennyt. Ja eiköhän Jarkkokin kohta saane koneensa (tuo kuvassa näkyvä F100).

Kyllä jotkut on silleenkin tehnyt, pelkään vaan että ne katkeaa. Muutenhan laitteessa ei ole muuta kuin se että kotelo ei ole kunnolla kiinni kun se piti avata, johtuen kuulokeportin irtoamisesta. Ja näyttö (se paksu irroitettavissa oleva) on pölyinen ja yksi naarmukin taitaa löytyä.
http://www.v2.fi/keskustelut/?mode=viewtopic&pid=19986#19
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

18.02.2008 klo 12.54

Pikku päivitys: kokeilin juuri ScummVM:ää kosketusnäytön kanssa ja tuntuu toimivan, vaikka kynä ei kovin tarkka tunnu olevankaan. Virallisessa versiossa tukea ei vielä liene, mutta DJWillisin kokeellisessa versiossa kyllä. Epätarkkuuden takia keskusteluja on helpompi käydä d-pädillä ja muu ohjaus sitten tehdä kosketusnäytöllä.
lainaa
eeneku

Rekisteröitynyt 24.10.2007

18.02.2008 klo 13.46

Tahtoo. Pitää hommata jossain vaiheessa.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

18.02.2008 klo 18.51

oma kiinnostus loppui heti, kun huomasin että konsolilla ei kovin hyvin pelata ps pelejä ainakaan vielä, jospa ei koskaan :/ mielummin hankkisin psp:n. mielummin käytän kännykkää vanhempien pelien pelaamiseen
lisäinfoa kiitos mikäli asiaan on tulossa korjausta
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

18.02.2008 klo 19.43

Ihan kohtuuttomia ei kannata odottaa, koska PSX:n pääprosukin on jo varsin vaativa emuloitava verrattuna 16-bittisiin konsoleihin ja lisäksi pitäisi vääntää 3D-emulaatio softalla. Nostan hattua korkealle, jos joku tuollaisen oikeasti pystyy tekemään.
lainaa
KRP_FTW

19.02.2008 klo 09.27

Äkkiä kieltoon suomessa tämmöset konsolit mitkä voivat jotenkin mahdollisesti edistää piratismia homebrew tuen ollessa siellä(ja joku vois vaikkapa tehdä lapsipornopelin/teeman tähän jotka eivät suoraan näy tietokoneella=niitä ei voi "estää" kun poliisit eivät niitä saa auki) jne.!!!!!! no chance but to ban this console :/
lainaa
morik

Rekisteröitynyt 27.06.2007

19.02.2008 klo 21.37

Mielenkiintoinen vimpain pakko myöntää. En ole ennen kuullut tästä, mutta nyt iski jostain kumman syystä halu saada tuollainen. :)
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.02.2008 klo 08.55

Tuo edellinen malli tuntuu tosissaankin syövän pattereita kuin HIRVI. Hiukan on halpismuovisen oloinen, mutta eiköhän tällä pelitys luonnistu. Tehoakut on kyllä hankittava heti kun mahdollista.
lainaa
Sue-Ellen

Rekisteröitynyt 14.07.2007

26.02.2008 klo 15.20

Hieman haiskahtaa kaksinaismoralismille, kun V2 artikkelissaan promoaa tätä, mutta silti tuomitsee piratismin muuten. Ei tuota NES:n ym. vanhojen emuilua varmaan kukaan pidä pahana, mutta esim. tuo videolla nähty GBA:n Lego Star Wars on edelleen myynnissä.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

27.02.2008 klo 01.24

Vähän vaikea tätä artikkelia on kovin piraattimyönteisenä nähdä, jollei oikein hyvällä tahdolla halua. Jos videolla vilahtaa jonkun tekemä proof-of-concept tyyliin "tämäkin on mahdollista GP2X:llä", niin aika kaukana ollaan vielä suoranaisesta piratismiin yllyttämisestä. Ihan samat emulaattorit löytyvät joka tapauksessa suunnilleen n+1 laitealustalle, joten GP2X ei ole siinä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen laite, joka viekottelisi puhtoiset käyttäjäparat laittomuuden syövereihin.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

01.03.2008 klo 14.52

Ihan asialliselta vekottimelta vaikuttaa, mutta itse ostaisin mielummin PSP:n jossa on enemmän hevosvoimia ja joka on vielä tätäkin halvempi.

Tai sitten odottelisin tuota pandoraa.
lainaa
jekkuX2

30.10.2009 klo 17.49

mistä tuon GPX2 f-100 voi ostaa ?
lainaa
popodo

15.04.2010 klo 12.34

Minulta voi ostaa, jos hinnasta sovitaan.
lainaa
Keff

18.04.2010 klo 23.22

popodo, sovitaan hinnasta, ostan laitteen!
Kontaktoi maililla erva (piste) majava at gmail (piste) com
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova