Tuorein sisältö

V2.fi:n musiikkikriitikot listasivat vuoden 2016 parhaat albumit

J.A. Kaunisto

31.12.2016 klo 02.35 | Luettu: 7443 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto



Musiikkivuoden 2016 parhaat palat soivat soittimissa ja muistoissa vielä pitkään. V2.fi:n musiikkiarvioita työstävä kolmikko on listannut vuoden parhaita albumikokonaisuuksia, kukin omien henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan.

Jesse Kärkkäinen, Erkki Mervaala ja J.A.Kaunisto ovat listanneet kuusi vuoden parasta albumia ja lisäksi esille tuodaan maininnan arvioisia levyjä satunnaisessa järjestyksessä.

Jesse Kärkkäisen listan kärjestä löytyy Dream Theater;


1. Dream Theater - The Astonishing

Vuoden parhaan levyn valinnassa on omat haasteensa, mutta lopulta päätös oli itsestäänselvyys. The Astonishing on Dream Theaterin massiivisin ja suuruudenhulluin julkaisu koskaan, joka kaikesta huolimatta pysyy ihailtavan hienosti kasassa. Sen kutsuminen erinomaiseksi albumiksi olisi vähättelyä, sillä kyseessä on myös ainutlaatuinen kokemus, jolla todella on sielu. Kun levyn äärellä kokee ilon, hurmion ja liikutuksen hetkiä, on moni asia tehty oikein. The Astonishing on vuoden paras julkaisu ja yksi yhtyeen uran kohokohdista.


2. Megadeth - Dystopia

Dave Mustaine teki sen, mitä moni piti mahdottomana umpisurkean Super Collider -kiekon jälkeen. Tiukka ja ilkeä Dystopia on yhtyeen parasta kamaa vuosikausiin, jonka armoton asenne yhdistettynä loistavaan kappalemateriaaliin nostaa sen yhdeksi vuoden parhaista levyistä. Ja eipä albumi kauaksi jää yhtyeen tuotannon kärkisijoiltakaan. Dystopia on upea kokonaisuus, joka jää elämään yhtenä rässimetallin moderneista klassikoista.

3. Whispered - Metsutan – The Songs of the Void

Japanilaista kansanmusiikkia ja melodista kuolonmetallia. Voittajayhdistelmä, joka pyörii edelleen tiuhasti soittimessa. Upeasti sävelletty ja esitetty albumi, jonka tiesin jo julkaisun aikoihin nousevan vuoden parhaimpien joukkoon. Tässä bändissä on potentiaalia nousta vaikka seuraavaksi suureksi vientibändiksi, jos meininki jatkuu yhtä laadukkaana. Katana tanaan ja taistoon!

4. In Flames - Battles

Jos joku olisi sanonut minulle alkuvuodesta, että In Flames kipuaa uutukaisellaan vuoden parhaiden julkaisujen joukkoon, olisin varmaankin nauranut tälle päin naamaa. Mutta näin siinä sitten kävi. Battles on yksi kuluneen vuoden kiinnostavimmista levyistä, jonka parissa on tullut vietettyä luvattoman paljon aikaa. Yhtye kohosi kirjoissani kertalaakista henkitoreissaan kituvasta raadosta ajankohtaiseksi ja toimintakykyiseksi tapaukseksi, jonka tekemiset kiinnostavat jatkossakin. Melkoinen temppu, mutta sitä on myös tämä levykin.

5. CMX – Cloaca Maxima III

Kokoelmalevyillä harvemmin päästään vuoden parhaimpien julkaisujen listoille, mutta CMX onnistuu tällaisessakin tempussa. Timanttinen biisikattaus, lähes levyllinen uutta musiikkia sekä hienosti rytmitetty kokonaisuus toimii millä mittaristolla tahansa mietittynä. Cloaca Maxima III vahvistaa yhtyeen paikkaa kotimaisen rockmusiikin kivijalkana.

6. Opeth – Sorceress

Useiden vuosien kylmä kausi Opethin kanssa otti vihdoinkin suunnan parempaan yhtyeen uusimman levyn ansiosta. Eihän uutukainen mitään varsinaisen uutta bändin ulosantiin tuo, sillä samaa happoista progerokkia tämä on kuin yhtyeen pari viimeisintä levytystä, mutta tällä kertaa kokonaisuus kantaa aiempaa paremmin. Erityisesti albumin lämmin ilmapiiri ja värikkäät sävellykset nostattavat hyviä fiiliksiä ja erottavat levytyksen suuresta harmaasta massasta. Ei selkein valinta vuoden parhaimpiin julkaisuihin, mutta kyllä tämä siellä paikkansa ansaitsee. Sorceress on levy, jota tulee varmasti kuunneltua vielä vuosienkin päästä.


Kunniamaininnat:

Sabaton – The Last Stand
(Innostavaa ja taistelutahtoa nostattavaa musiikkia. Sopii hetkeen kuin hetkeen)

Insomnium – Winter’s Gate
(Kun kunnianhimoinen visio ja upea toteutus kohtaavat, on lopputulos kaunista kuultavaa)

KYPCK – Zero
(Karua tunnelmaa Neuvostoliiton malliin)



Erkki Mervaala nostaa vuoden parhaaksi David Bowien;


1. David Bowie – Blackstar

2. Radiohead – A Moon Shaped Pool

3. The 1975 – I Like It When You Sleep For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It

4. Leonard Cohen – You Want It Darker

5. Anohni – HOPELESSNESS

6. Airbourne – Breakin' Outta Hell

Kunniamaininnan ansaitsevat Popa Chubbyn The Catfish, Eric Claptonin Live in San Diego, Lazarus-musikaalin soundtrack (jolta löytyy kolme "puuttuvaa" David Bowien Blackstar-biisiä), Eppu Normaalin 40-v juhlakonserttitallenne Ratina, Rival Sonsin Hollow Bones ja Steven Wilsonin 4 1/2 sekä Ghostin EP Popestar.


J.A.Kauniston vuoden kuunnelluimpien listan kärjestä löytyy myös Bowie;


1. David Bowie – Blackstar

Henkilökohtaisesti ehdottomasti vuoden kuunnelluin albumi. Blackstaria on pyöritetty yhtä paljon kuin kuuden parhaan listan muita levyjä yhteensä. Blackstar on saanut ympärilleen niin vahvan tunnesiteen että levy lienee erityinen tapaus vielä vuosikymmenten kuluttua. Sanoinkuvaamattoman upea ja rikas mestariteos.

2. Nails - You Will Never Be One of Us

Vuoden ehdottomasti kuunnelluin rähinälevy. Asenteellinen hardcore ei happane.


3. Anaal Nathrakh - The Whole of the Law

Kauneuden pilkahduksia brutaalin kaaosteorian ytimestä. Aggressiivisen sekopäisyyden ydinlataus pullotettuna cd-levyn muotoon.


4. Radiohead – A Moon Shaped Pool

Vanhan hämyilijän onnistunut paluu.


5. Ina Forsman - Ina Forsman

Vuoden suurimpia yllättäjiä. Ina Forsmanin upea blues-levytys henkii menneen ajan tunnelmaa ja nuori nainen on aivan päällikkö!


6. Oranssi Pazuzu - Värähtelijä

Härämärän rajamailta kuuluu jotain ainutlaatuista.


Seuraavia levytyksiä kuunneltiin myös ahkerasti; Metallican tuorein Hardwired... to Self-Destruct olisi varmasti ehtinyt vuoden kuunnelluimpien listalle, jos olisi julkaistu aikaisemmin. Nostalginen levytys.

Kvelertak - Nattesferd, Opeth - Sorceress, Maj Karma - Peltisydän, Seasick Steve - Keepin' the Horse Between Me and the Ground, DJ Shadow - The Mountain Will Fall, Iggy Pop - Post Pop Depression, Kent - Då Som Nu för Alltid.












V2.fi | J.A. Kaunisto
< V2.fi testasi: DJI O... Voita Absolutely Fab... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

31.12.2016 klo 09.01

Itselläni satunnaisessa järjestyksessä lista voisi olla seuraava:
David Bowie: Blackstar
Nypykät: Livekala Ja Perkeet
The Monkees: Good Times!

Ja bonuksena
Ramones: Ramones 40th Anniversary Deluxe Edition
Muokannut: LateHuominen 31.12.2016 klo 09.04 lainaa
efousvhsogh

31.12.2016 klo 11.32 1 tykkää tästä

Aikas hevipohjainen, varsinkin ensimmäisellä. Ei siinä mitään mutta on vähän kuin kysyttäisiin YLEn urheilutoimittajilta vuoden parhaista peleistä ja siellä olisi sitten FIFA, PES, NHL, NBA ja F1. "Ai mikä Dark Souls? Overwatch?". Toki ihmisten maut on mitä on, jos kysytään useammalta niin listasta tulee kompromissien sekametelisoppa

Mut niin omalta puolelta Blackstar oli ainoa jolla oli merkitystä, ja se olikin ainoa tänä vuonna ostettu levy. Muiltakin menee joitain biisejä mut yksikään kokonaisen albumin hankinta ei ole kiinnostanut tarpeeksi, Cohenin pitäisi kyl jossain välissä hankkia koska viimeinen
lainaa
HEssuh

31.12.2016 klo 16.16 1 tykkää tästä

Toi Jessen lista on kyllä aika järkky. 13-vuotiaan pikkuhevarin maulla varustettu jannu.
lainaa
Buaa

02.01.2017 klo 12.25

Niin paljon hyvää musaa tuli tänä vuonna. Vuoden parhaita: Nick Cave - Skeleton Tree, David Bowie - Blackstar, Ty Segall - Emotional Mugger, Neurosis - Fire Within Fires, Death Grips - Bottomless Pit, BadBadNotGood - IV.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova