Nightwish ja Indica, Helsingin jäähalli 1.1.2008


Nightwish lämmitti valojen, pyrojen ja pommien avulla jäähallillisen yleisöä, joka eli koko shown ajan tiiviisti mukana. Uudenvuoden ilotulitus sai jatkoa tunnelmallisessa ja mukavan leppoisassa konsertissa, joka tuskin jätti ketään kylmäksi. Orkesteri valloitti yleisön puolelleen energisellä esityksellään ja lavalla näytti esiintyvän vahvasti yhteen hiileen puhaltava yhtye. Hiillos ei ole sammumaan päin vaan tuli palaa kirkkaasti uudella liekillä. Ennen Nightwishia esiintyi, kuten muillakin Suomen keikoilla ennen vuodenvaihdetta, Indica.



Mystisyyttä ja romantiikkaa tihkuvat Indican lavasteet tekivät vaikutuksen. Kuten myös bändin iso jäähallisoundi. Ulkomusiikillisiin seikkoihin on kiinnitetty huomiota asuja myöten ja kokonaisuus toimii. Keijukaisen lailla ympäri lavaa hypähdellyt solisti Jonsu omaa hienon äänen, joka toi ensin mieleen jostain syystä Maija Vilkkumaan. Myöhemmin, Kate Bush – cover Wuthering heightsin aikaan, oli tulkinnassa huomattavissa upeasti yhtäläisyyksiä esikuvan suuntaan. Tämähän oli Jonsun mukaan yksi hänen kaikkien aikojen suosikkikappaleitaan. Eikä se ole heidän omansa.

Indica esiintyi muutenkin koko setin ajan sopivan itseironisesti tiedostaen ketä yleisö oli tullut paikalle katsomaan. Se ei vähennä sitä tosiasiaa, että myös heissä on potentiaalia. ”Kuorobiisi” Ikuinen virta omaa tarttuvan kertosäkeen ja räväkässä Vuorien taa - kappaleessa on voimaa. Viulun käyttö tuo mukavan lisämausteen orkesterin kappaleisiin. Tyttöbändinä tunnettu Indica oli tällä kertaa vahvistettu miesenergialla. Kitaristi Jenny oli kuuleman mukaan kadonnut juhlapyhien aikana. Indica lopetteli oman kolmevarttisensa lumihileen laskeutuessa yleisön päälle. Yhtyeen esitys oli positiivinen yllätys ja hieno suoritus isolla lavalla.

Intron jälkeen Nightwish kirjaimellisesti räjäytti shownsa liikkeelle Bye bye beautifulin tykittäessä armottomasti ja vastustamattomasti. Pommeissa sekä pyroissa ei säästelty ja valoshow oli näkemisen arvoinen. Laulajanvaihdoksen myötä Marco Hietala on saanut enemmän vokaaliosuuksia hoidettavakseen ja se on positiivinen asia. Tarja Turusen paikan mikin varressa lunastanut Anette Olzon keikisteli ja liikehti koko setin ajan iloisesti ympäri lavaa. Iloinen persoona tuntuu olevan aina vain enemmän kotonaan vaativalla paikalla megasuositun kiteeläisorkesterin keulakuvana.



Vanhempi materiaali kuulostaa erilaiselta Anetten laulamana. Osa kappaleista toimii, osa ei niin hyvin. Dark chest of wonders ja Everdream menevät jälkimmäiseen kategoriaan. Ennen kolmatta kappaletta kuultiin ensimmäinen näyte Anetten suomenkielentaidoista. ”Minä olen Arska, tässä on Tuomas, tämä on Marco Hietala, tämä Emppu Emppu ja tässä on Jukka” esitteli Anette selkeällä suomen kielellä. Yleisön suosionosoitukset olivat korvia huumaavat. Anette on selkeästi tiedostanut mikä tehoaa suomalaisiin.

Huimiin myyntilukuihin kotimaassaan yltäneen Dark passion playn tarttuvimpia hittejä on sinkkubiisi Amaranth. Tässä kappaleessa Aneten popimpi tyyli pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Levyllä mahtipontisimmilla kappaleilla hänen äänensä tuntuu hukkuvan musiikin alle. Konserttitilanteessa ei vastaavaa ollut havaittavissa vaan uudet kappaleet kuulostivat livenä hyviltä. Seuraavana kuultu The Islander kyseiseltä albumilta vei aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Lavalla paloivat tulet ja Marco Hietalan kynästä syntynyt kappale on mukava piristysruiske Nightwishin tuotannossa.

The Poet and the pendulum on isointa ja suurinta mitä Nightwish on tähän mennessä tehnyt. Mahtipontinen ja dramaattinen, lähes vartin pituinen kappale toimii livetilanteessakin hienosti ollen täynnä tunnelmaa. Dramaattisuuteen oli panostettu myös efekteissä ja Tuomas Holopaisen eleissä. Kappaleen siinä kohdassa, jossa terä osuu, lensivät punaiset serpentiinit yleisön päälle kuvaten verta. Juuri ennen tätä teki Tuomas kädellään ”kaula poikki – eleen”. Kappale on oma pienoisteoksensa ja osoittaa säveltäjä Holopaisen taitoa käsitellä asioita ja tunteitaan musiikin välityksellä.

Tuhannen ja yhden yön tunnelmiin johdatti Sahara, jonka itämaisten osuuksien aikana Anette kiemurteli kuin napatanssija konsanaan. Ennen Nemoa Anette ja Marco totesivat nyt seuraavan illan viimeisen kappaleen. Yhtye lupasi kuitenkin palata takaisin lavalle jos yleisö huutaisi oikein kovaa. Niinhän se tekikin. Valtaisa pauhu saatteli Nightwishin takaisin estradille ja 7 Days to the wolves jyräsi vahvasti. Tässä ja ennen kaikkea seuraavana kuullussa ikihitti Wishmasterin uudessa sovituksessa basisti Hietalan osuus vokalisoinnissa nousi suureen osaan Anetten suoriutuessa myös erinomaisesti.



Vielä ennen illan päättänyttä Wish I had an angelia kiersivät aallot jäähallissa eläkkeelle Nightwishin teknisestä henkilökunnasta jääneen Tero Kinnusen kunniaksi. ”Hyvää krapulapäivän liikuntaa”, kuten Anette ilkikurisesti totesi jumppatuokiota johtaessaan. Illan viimeisen ”hitaan” aikana lennätettiin vielä viimeiset pommit ja pyrot kohti kattoa ja yleisön päälle laskeutui lumihilettä. Nightwish tarjosi upean shown, jonka nähneenä kelpaa odotella tulevia Suomen keikkoja ensi kesän festareilla.

Nightwishin settilista: Bye bye beautiful/Cadence of her last breath/Dark chest of wonders/Ever dream/Whoever brings the night/Amaranth/The islander/The poet and the pendulum/Sacrament of wilderness/Sahara/Nemo/encore: 7 days to the wolves/Wishmaster/Wish I had an angel

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä