Minäkö muka en pääse yli ajatuksesta, että Star Trek (2009) on kopio ensimmäisestä Tähtien sodasta? Se on totta, en pääsekään, mutta jatko-osaa Star Trek Into Darkness olen odotellut avoimin mielin. Todistin asian itselleni uuden trailerin nähdessäni:



"I am... better." "At what?" "Everything."

Super Bowl -sunnuntaina mainostettiin monia leffoja, mutta nämä sanat ovat ainoa asia, josta oikeasti innostuin. Kuuntelin ne vähintään kymmenen kertaa.

On mahdollista, että Benedict Cumberbatchin ääneen on liitetty kaikua ja muuta jännää vain trailerissa, koska tekijät ovat huomanneet miten paljon huomiota roistojen erikoiset äänet saavat. Toisaalta Cumberbatch tulee tänä vuonna näyttelemään myös Smaug-lohikäärmettä seuraavassa Hobitissa. Ei se ihme olisi, jos hieno näyttelijä osaisi tehdä äänellään ilkeitä asioita, joita emme ole vielä kuulleet.

Olen ilkeiden äänien suuri ystävä, joten listaan tänään sellaisia. Jätän mainitsematta ilmeisimmät tapaukset kuten Darth Vaderin ja Hannibal Lecterin.



Taru Sormusten herrasta: Kuninkaan paluu vei 11 Oscaria, vaikka teatteriversiosta puuttuu monia parhaista kohtauksista. Pidennetty versio syventää kokonaisuutta muun muassa hetkellä, jossa tuntemattomaksi jäävä pääpahis Sauron lähettää pahaa tahtoa ja mätää pursuavan friikin tapaamaan sankareita. Vain muutamalla repliikillä Mouth of Sauron onnistuu edustamaan vastapuolta psykologisesti tärkeällä hetkellä, kun kumpikin puoli valmistautuu taisteluun ymmärtämättä täysin mitä on tapahtumassa.



Perusleffa, jossa Mouth of Sauron on pääpahis ja joku Christopher Lambert näyttelee tonttua, voisi kevyesti olla tyydyttävämpi kuin ensimmäinen Hobitti.



Wishmaster oli lupaava uusi ylipitkä kauhusarja, joka jäi neljään osaan. Idea on kunnossa: paha henki täyttää toiveita kieroilla tavoilla. Ideasta irti saadut vitsit ja raakuudet ovat viihdyttäviä, mutta eivät sarjan paras puoli. Kahdessa ensimmäisessä osassa henkeä näyttelevä Divoff luo niin osuvan ja huvittavan äänen ilkikuriselle b-luokan roistolle, että jos hän lukisi ääneen mielikuvitusta vaativan kauhuromaanin (vaikkapa Lovecraftilta), kuuntelisin takuulla koko jutun.

Varoitus: videossa on julmia juttuja.





Haamujengi 2 ymmärtää olennaisimman asian ykkösestä: hullunkurisuutta ja uhkaavaa mytologiaa voidaan yhdistellä luovasti. Onnistuneita ovat varsinkin kohtaukset, joissa Vigo puhuttelee kätyriään Janozia. Näitä hetkiä alustetaan tiedemieshahmojen selityksillä ja muilla keinoilla, joten kun ne tulevat, katsoja on valmiiksi hyväksynyt asiasisällön - nyt vain fiilistellään. Von Sydowin jyrinä ja Peter MacNicolin kimitys tukevat toisiaan kutkuttavasti. (Wilhelm von Homburg on Vigo, mutta von Sydow on Vigon ääni).





G.I. Joe: The Rise of Cobra on riemastuttava leluleffa. Hirmuinen vauhti pysyy päällä ja toiminta on sekä taidokasta että mielikuvituksellista. Leffa on ontto, mutta onttoudesta tehdään taidetta. Paras esimerkki on Gordon-Levittin näyttelemä roisto, josta tulee lopussa joku "Cobra Commander". Hahmossa ei ole aitoa syvyyttä, mutta hän kätkee motiivinsa ja muuttaa toistuvasti koko olemustaan. Alta löytyvä videopätkä ei tee kunniaa Gordon-Levittin koko suoritukselle, mutta kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa, kohtaus levensi entisestään hymyäni. Olen pettynyt, ettei Gordon-Levitt jatka pian nähtävässä jatko-osassa.





Highlander on eeppisen typerä elokuva niin omaperäisesti niin monella tapaa, että kokonaisuus on elämää suurempi. Yleensä kun ikivanha, puhdasta pahuutta edustava konna ilmestyy nykypäivään, hän puhuu kuin kreivi Dracula, koska pitäähän sitä hyödyntää, kun hassua aksenttia saadaan käyttää luvan kanssa. Kuolematon miekkamies The Kurgan muuttuu mauttomaksi kähiseväksi punkkariksi, jolla on helvetin hauskaa - mikä on hauskaa. Brown ylinäyttelee nautinnollisesti kuitenkin todella uskoen hahmoonsa.





Jos pidät leluista ja tilannekomediasarjoista, Masters of the Universe lienee suosikkifilmisi? Langella näyttelee luurankomiestä, jonka pää ei näytä pääkallolta, vaan naamarilta, koska sieraimetkaan eivät ole aukkoja vaan mustaa materiaalia. Skeletor on vihaa ja katkeruutta ulos sylkevä kulttijohtajan tapainen pahis, joka ei välttämättä täysin tiedä mitä hän tekemässä. Hahmo voisi olla naurettava - ellei pääasiassa äänellä näyttelevä Langella syleilisi hahmon persoonallisuutta ja laittaisi peliin sielunsa kaikkea kihtisyyttä. Suoritus nostaa koko elokuvan tasoa.





Curry on tehnyt monta listalle kelpaavaa suoritusta, mutta valitaan Pimeyden ruhtinas elokuvasta Legend. Curryn kyvyt ääntelijänä tulevat komeasti esille. Curry on hyvin ilmeikäs ja hänet on meikattu perkeleeksi lievästi sanoen yliammutulla tavalla. Kuitenkin, jos suljet silmäsi ruhtinaan läsnäollessa, mitään ei jää ymmärtämättä: hahmo on edelleen villin persoonallinen, voimakas ja viettelevä puhtaan pahuuden huipentuma. Suoritusta kuvaamaan tarvitaan kaksi videota.