Vuoden parhaat elokuvat - Leffalista #38
Ja nyt on riemun raikkahin aika.
Vuosien varrella olen lukenut lukemattomia nörttikriitikoiden laatimia listoja "vuoden parhaista elokuvista". Ihailen sitä, kuinka intohimoiset hemmot kehtaavat ylistää taide-elokuvia ja höpöviihdettä samassa artikkelissa.
Vuoden parhaiden elokuvien lista kertoo jotakin vuodesta ja paljon laatijastaan. Kunnon kriitikko ei epäröi korjata virheitään, jos jotakin on tullut ylenkatsottua tai liikaa kehuttua. Mikään mahti ei estäisi minuakaan sanomasta, että kolme ja puoli tähteä saanut Helinä-keiju ja siipien salaisuus on sittenkin vuoden tyydyttävimpiä elokuvia, jos oikeasti olisin niin tärähtänyt.
Katson enimmäkseen viihdettä, koska huono viihde huvittaa minua enemmän kuin huono laatu. Tehdäkseen todellisen vaikutuksen viihde-elokuva saa tehdä juttunsa hyvin, sillä olen melko omavarainen: myös istuminen pimeässä komerossa omien ajatusten kanssa on minulle viihdettä.
Vaikka tällainen olen, arvostan silti huumorintajuisia ihmisiä, jotka saavat kaikki ympärillään viihtymään. Vielä enemmän arvostan ihmisiä, jotka normaalitilanteissa pitävät minua veroisenaan, mutta jotka itse itselleen suomalla auktoriteetilla asettuvat taktisesti yläpuolelleni, jos heillä on rakentavaa sanottavaa. En väheksy, vaan vaalin elämäni aikana kuulemiani viisauksia, mutta yleisesti ottaen olen - valitettavasti - ollut oma opettajani ja terapeuttini yli puolet elämästäni.
Siksi arvostan eniten elokuvia, joiden kanssa voin keskustella. Näin on ainakin viime vuosina päässyt käymään. Olen jo vanha ja kaikkea.
Parhaat tänä vuonna näkemäni elokuvat ovat alla aakkosjärjestyksessä.
Iran on tuplasti laajempi lääni kuin Irak. Toivottavasti sinne ei hyökätä. Argo alkaa Iranin vallankumouksesta. Apinat raivoavat kaduilla, vai mitä?! Ei sinnepäinkään. Poliittisesti aktiivisilla iranilaisilla on syitä vihata Yhdysvaltoja ja amerikkalaisilla ihmisyksilöillä on oikeus päästä vihaa karkuun. Amerikkalaiset diplomaatit pelastetaan veijarijuonella. Jo siinä on huimasti syvyyttä, että pelastusretkelle lähtevä jenkki soluttautuu maahan väittämällä olevansa kanadalainen. Länsimaissa pediatreja on kiusattu pedofiileinä ja yhdenrotuisia toisenrotuisina, joten ei se järin synkkää kuvaa iranilaisista anna, vaikka eräs kadunmies epäileekin "harmittomia kanadalaisia" julkeiksi jenkeiksi. Argo on harvinainen, moraalin ja puoluettomuuden säilyttävä sankaritarina, joka tietystä alakuloisuudesta huolimatta välttää kyynisyyden.
Hugon 3D-versio totisesti on niin kaunis, että silmäni vuotavat jo ensimmäisten minuuttien aikana. Martin Scorsese saa rautatieaseman höyryiset käytävät näyttämään liikuttavalta taiteelta, mikä ei kuulosta omituiselta, jos olet kerrankin tuijottanut taidegallerian hedelmävatimaalausta. Hugo on nautinnollinen potku kiveksille ja sitten upea nyrkinisku naamaan. Näin tahdon kuvailla sitä, että kun elokuva ensin on imenyt sisäänsä pinnallisilla ansioilla ja vahvistanut uskoa rakkaan taidemuodon loistavaan tulevaisuuteen, alkaa tarina määrätietoisesti käsittelemään sitä, miten maagisia elokuvat ovat olleet jo yli sata vuotta. Kombo.
Iskikö himo nähdä ranskalainen tositarina halvaantuneesta miehestä? Ymmärrän, monsieur ja mademoiselle. Suosittelen elokuvaa Perhonen lasikuvussa mikäli mielitte jatkaa iltaa pohtien semiosfäärejä sivistyssanoin. Mikäli tiedossa on jatkot nakkikioskilla suosittelen rintani lämmöllä helppotajuista mutta moitteettoman korkealaatuista hömppädraamaa Koskemattomat. Sympaattiset fransmannit herättelevät halaushimoja. Rakastuttuasi pyörätuolipösöön ja hänen röyhkeään avustajaansa, koet luvalliseksi "nauraa vammaisuudelle" vammaisen kanssa. Väitetysti tabuja särkevä nauru on elinikää pidentävää sorttia. C'est magnifique.
Leffa ei varsinaisesti kerro avioerosta (kuten usein väitetään), mutta leffa totisesti selittää miksi nimihenkilöt (ja monet muut parit) ovat eroamassa. Vaimo tahtoo jättää vanhoillisen Iranin, johon mies tuumaa että siinähän lähdet, mutta erään on huolehdittava isästään. Muistisairaan isän hoitoon liittyvät ongelmat riistäytyvät käsistä pakahduttavan inhimillisistä syistä. Hahmot tekevät tunnepohjaisia typeriä pieniä päätöksiä, joista he kärsivät eniten itse. Ylpeys, kylmyys ja valheet paisuttavat käsillä olevia ongelmia: se on ihan sama kuka teki ja mitä aivan kuten elämässä yleensäkin. Elokuva on hyvin liikuttava ja jopa ahdistava, eikä vähiten siksi, että hahmoilla on syitä käyttäytyä kuten he käyttäytyvät.
En voinut viimeistellä listaa ennen tämän näkemistä. Ennakko-odotukset eivät johtuneet trailerin maalauksellisesta kuvastosta, eivätkä hengellisestä aiheesta, eivätkä siitä että pidän ohjaaja Ang Leen "tyylistä". Jos rakastat Leen ihmissuhdedraamaa ja kung fu -elokuvaa, et voi tietää pidätkö Leen uskonnollisesta fantasiaelokuvasta, mutta jos rakastat myös Leen supersankarielokuvaa ja eroottista jännäriä... ehkä alat nähdä tässä säännönmukaisuutta. Lee ohjaa aina täysin erilaisen elokuvan. Ne ovat useimmiten loisteliaita. En satuile Piin elämästä enempää, koska kirjoitin juuri arvostelun, mutta sivuhuomiona mainittakoon että kyseessä on mestariteos ja vuoden paras elokuva.
The Pirates! nousee kolmen kärkeen jos ryhdymme ylistämään stop-motion-animaatioita. Merirosvokapteeni nimeltä Merirosvokapteeni tahtoo voittaa Vuoden merirosvo -palkinnon. Palkintoa tavoitellessaaan lapsekkaan riemastuttava miehistö tapaa Charles Darwinin. Allekirjoittaneella ei ollut aavistustakaan mihin tarina on menossa, mutta ihailtavan johdonmukaisesti se eteni. Tarina keksii omat leikkimäiset sääntönsä ja ottaa niistä kaiken irti. Hämmästyttävän yksityiskohtaista ja vauhdikasta visuaalista puolta on elävöitetty tietokonegrafiikalla, mutta koska ei ole selvää missä määrin, olin lopputekstien pyöriessä valmis hakkaamaan kaikki maailman tietokoneet kirveellä palasiksi, jotta oikeita animaatioita tehtäisiin lisää. Heh heh heh! Hak! Hak! Hak!
Tuskin on mahdollista ymmärtää miltä kouluammuskelijoiden ja vastaavien hirviöiden lähimmäisistä tuntuu. Jonkinmoisia mietteitä herättänee Poikani Kevin, jossa rikkaan arkipäiväisen draaman sekaan on upotettu taiteellisia ja kauhumaisia tyylikeinoja ja viiltävän julmaa mustaa huumoria. Kevin on kärjistetyn saatanallinen ilmestys pienestä pitäen ilmeiden ja vihjailujen vuoksi. Teot ovat toissijainen juttu: tämä on tarina äidistä, joka vaistoaa jonkin olevan vialla, muttei osaa tehdä mitään. Taitava, hienovarainen ja luontaisesti seksikkään pimahtanut Tilda Swinton tekee erään vuoden ja uransa upeimmista suorituksista äitinä. Korttitalo ei sorru vielä, eikä ihan vielä... Elokuva menee ihon alle, eikä tule sieltä pois.
Kuvittele itsesi ruotsinlaivalle. Lähdet kannelle haukkaamaan happea. Yhtäkkiä kaiteen yli alkaa kiivetä kymmenittäin pikimustia somaleja. "Turva paika! Sosiali turva!" he huutavat. Mitä ajattelet? Tämä ei ole lainkaan absurdi kysymys, jos muistat mikä on tilanne maissa joihin pakolaiset pyrkivät kumiveneviritelmillään. Terraferma kertoo tavallisista hyvistä saaristolaisista, jotka ymmärrettävästi tahtoisivat seudulle rikkaita kauttakulkijoita rutiköyhien sijaan. Siinä missä Le Havre keskittyi onnittelemaan itseään "oikeista mielipiteistä", Terraferma käsittelee siirtolaiskysymystä inhimillisesti ja tasapainoisesti antaen kasvot hyvin ajankohtaiselle, uutisissa usein ohimennen mainitulle ongelmalle, jossa muuten on ihmisistä kyse. Italialaiset tekevät harvoin hyviä elokuvia, joten se on aina ylimääräinen bonus, kun "massimo belissimo mamma mia" -asenne pääsee tukemaan tunnelmia.
Vuoden parhaiden elokuvien lista kertoo jotakin vuodesta ja paljon laatijastaan. Kunnon kriitikko ei epäröi korjata virheitään, jos jotakin on tullut ylenkatsottua tai liikaa kehuttua. Mikään mahti ei estäisi minuakaan sanomasta, että kolme ja puoli tähteä saanut Helinä-keiju ja siipien salaisuus on sittenkin vuoden tyydyttävimpiä elokuvia, jos oikeasti olisin niin tärähtänyt.
Katson enimmäkseen viihdettä, koska huono viihde huvittaa minua enemmän kuin huono laatu. Tehdäkseen todellisen vaikutuksen viihde-elokuva saa tehdä juttunsa hyvin, sillä olen melko omavarainen: myös istuminen pimeässä komerossa omien ajatusten kanssa on minulle viihdettä.
Vaikka tällainen olen, arvostan silti huumorintajuisia ihmisiä, jotka saavat kaikki ympärillään viihtymään. Vielä enemmän arvostan ihmisiä, jotka normaalitilanteissa pitävät minua veroisenaan, mutta jotka itse itselleen suomalla auktoriteetilla asettuvat taktisesti yläpuolelleni, jos heillä on rakentavaa sanottavaa. En väheksy, vaan vaalin elämäni aikana kuulemiani viisauksia, mutta yleisesti ottaen olen - valitettavasti - ollut oma opettajani ja terapeuttini yli puolet elämästäni.
Siksi arvostan eniten elokuvia, joiden kanssa voin keskustella. Näin on ainakin viime vuosina päässyt käymään. Olen jo vanha ja kaikkea.
Parhaat tänä vuonna näkemäni elokuvat ovat alla aakkosjärjestyksessä.
Argo (2012)
Iran on tuplasti laajempi lääni kuin Irak. Toivottavasti sinne ei hyökätä. Argo alkaa Iranin vallankumouksesta. Apinat raivoavat kaduilla, vai mitä?! Ei sinnepäinkään. Poliittisesti aktiivisilla iranilaisilla on syitä vihata Yhdysvaltoja ja amerikkalaisilla ihmisyksilöillä on oikeus päästä vihaa karkuun. Amerikkalaiset diplomaatit pelastetaan veijarijuonella. Jo siinä on huimasti syvyyttä, että pelastusretkelle lähtevä jenkki soluttautuu maahan väittämällä olevansa kanadalainen. Länsimaissa pediatreja on kiusattu pedofiileinä ja yhdenrotuisia toisenrotuisina, joten ei se järin synkkää kuvaa iranilaisista anna, vaikka eräs kadunmies epäileekin "harmittomia kanadalaisia" julkeiksi jenkeiksi. Argo on harvinainen, moraalin ja puoluettomuuden säilyttävä sankaritarina, joka tietystä alakuloisuudesta huolimatta välttää kyynisyyden.
Hugo (2011)
Hugon 3D-versio totisesti on niin kaunis, että silmäni vuotavat jo ensimmäisten minuuttien aikana. Martin Scorsese saa rautatieaseman höyryiset käytävät näyttämään liikuttavalta taiteelta, mikä ei kuulosta omituiselta, jos olet kerrankin tuijottanut taidegallerian hedelmävatimaalausta. Hugo on nautinnollinen potku kiveksille ja sitten upea nyrkinisku naamaan. Näin tahdon kuvailla sitä, että kun elokuva ensin on imenyt sisäänsä pinnallisilla ansioilla ja vahvistanut uskoa rakkaan taidemuodon loistavaan tulevaisuuteen, alkaa tarina määrätietoisesti käsittelemään sitä, miten maagisia elokuvat ovat olleet jo yli sata vuotta. Kombo.
Koskemattomat (2011)
Iskikö himo nähdä ranskalainen tositarina halvaantuneesta miehestä? Ymmärrän, monsieur ja mademoiselle. Suosittelen elokuvaa Perhonen lasikuvussa mikäli mielitte jatkaa iltaa pohtien semiosfäärejä sivistyssanoin. Mikäli tiedossa on jatkot nakkikioskilla suosittelen rintani lämmöllä helppotajuista mutta moitteettoman korkealaatuista hömppädraamaa Koskemattomat. Sympaattiset fransmannit herättelevät halaushimoja. Rakastuttuasi pyörätuolipösöön ja hänen röyhkeään avustajaansa, koet luvalliseksi "nauraa vammaisuudelle" vammaisen kanssa. Väitetysti tabuja särkevä nauru on elinikää pidentävää sorttia. C'est magnifique.
Nader ja Simin: Ero (2011)
Leffa ei varsinaisesti kerro avioerosta (kuten usein väitetään), mutta leffa totisesti selittää miksi nimihenkilöt (ja monet muut parit) ovat eroamassa. Vaimo tahtoo jättää vanhoillisen Iranin, johon mies tuumaa että siinähän lähdet, mutta erään on huolehdittava isästään. Muistisairaan isän hoitoon liittyvät ongelmat riistäytyvät käsistä pakahduttavan inhimillisistä syistä. Hahmot tekevät tunnepohjaisia typeriä pieniä päätöksiä, joista he kärsivät eniten itse. Ylpeys, kylmyys ja valheet paisuttavat käsillä olevia ongelmia: se on ihan sama kuka teki ja mitä aivan kuten elämässä yleensäkin. Elokuva on hyvin liikuttava ja jopa ahdistava, eikä vähiten siksi, että hahmoilla on syitä käyttäytyä kuten he käyttäytyvät.
Piin elämä (2012)
En voinut viimeistellä listaa ennen tämän näkemistä. Ennakko-odotukset eivät johtuneet trailerin maalauksellisesta kuvastosta, eivätkä hengellisestä aiheesta, eivätkä siitä että pidän ohjaaja Ang Leen "tyylistä". Jos rakastat Leen ihmissuhdedraamaa ja kung fu -elokuvaa, et voi tietää pidätkö Leen uskonnollisesta fantasiaelokuvasta, mutta jos rakastat myös Leen supersankarielokuvaa ja eroottista jännäriä... ehkä alat nähdä tässä säännönmukaisuutta. Lee ohjaa aina täysin erilaisen elokuvan. Ne ovat useimmiten loisteliaita. En satuile Piin elämästä enempää, koska kirjoitin juuri arvostelun, mutta sivuhuomiona mainittakoon että kyseessä on mestariteos ja vuoden paras elokuva.
The Pirates! (2012)
The Pirates! nousee kolmen kärkeen jos ryhdymme ylistämään stop-motion-animaatioita. Merirosvokapteeni nimeltä Merirosvokapteeni tahtoo voittaa Vuoden merirosvo -palkinnon. Palkintoa tavoitellessaaan lapsekkaan riemastuttava miehistö tapaa Charles Darwinin. Allekirjoittaneella ei ollut aavistustakaan mihin tarina on menossa, mutta ihailtavan johdonmukaisesti se eteni. Tarina keksii omat leikkimäiset sääntönsä ja ottaa niistä kaiken irti. Hämmästyttävän yksityiskohtaista ja vauhdikasta visuaalista puolta on elävöitetty tietokonegrafiikalla, mutta koska ei ole selvää missä määrin, olin lopputekstien pyöriessä valmis hakkaamaan kaikki maailman tietokoneet kirveellä palasiksi, jotta oikeita animaatioita tehtäisiin lisää. Heh heh heh! Hak! Hak! Hak!
Poikani Kevin (2011)
Tuskin on mahdollista ymmärtää miltä kouluammuskelijoiden ja vastaavien hirviöiden lähimmäisistä tuntuu. Jonkinmoisia mietteitä herättänee Poikani Kevin, jossa rikkaan arkipäiväisen draaman sekaan on upotettu taiteellisia ja kauhumaisia tyylikeinoja ja viiltävän julmaa mustaa huumoria. Kevin on kärjistetyn saatanallinen ilmestys pienestä pitäen ilmeiden ja vihjailujen vuoksi. Teot ovat toissijainen juttu: tämä on tarina äidistä, joka vaistoaa jonkin olevan vialla, muttei osaa tehdä mitään. Taitava, hienovarainen ja luontaisesti seksikkään pimahtanut Tilda Swinton tekee erään vuoden ja uransa upeimmista suorituksista äitinä. Korttitalo ei sorru vielä, eikä ihan vielä... Elokuva menee ihon alle, eikä tule sieltä pois.
Terraferma (2011)
Kuvittele itsesi ruotsinlaivalle. Lähdet kannelle haukkaamaan happea. Yhtäkkiä kaiteen yli alkaa kiivetä kymmenittäin pikimustia somaleja. "Turva paika! Sosiali turva!" he huutavat. Mitä ajattelet? Tämä ei ole lainkaan absurdi kysymys, jos muistat mikä on tilanne maissa joihin pakolaiset pyrkivät kumiveneviritelmillään. Terraferma kertoo tavallisista hyvistä saaristolaisista, jotka ymmärrettävästi tahtoisivat seudulle rikkaita kauttakulkijoita rutiköyhien sijaan. Siinä missä Le Havre keskittyi onnittelemaan itseään "oikeista mielipiteistä", Terraferma käsittelee siirtolaiskysymystä inhimillisesti ja tasapainoisesti antaen kasvot hyvin ajankohtaiselle, uutisissa usein ohimennen mainitulle ongelmalle, jossa muuten on ihmisistä kyse. Italialaiset tekevät harvoin hyviä elokuvia, joten se on aina ylimääräinen bonus, kun "massimo belissimo mamma mia" -asenne pääsee tukemaan tunnelmia.
Keskustelut (25 viestiä)
25.12.2012 klo 13.17 12
Rekisteröitynyt 04.01.2011
25.12.2012 klo 13.59
25.12.2012 klo 16.27 2
Rekisteröitynyt 14.10.2008
25.12.2012 klo 16.34 12
Yön Ritarin Paluu? Hobitti: Odottamaton matka?
Nämä kuuluvat sille "Vuoden yliarvostetuimmat elokuvat" listalle.
Rekisteröitynyt 17.03.2008
25.12.2012 klo 19.12 4
25.12.2012 klo 20.46 15
Yön Ritarin Paluu? Hobitti: Odottamaton matka?
Nämä kuuluvat sille "Vuoden yliarvostetuimmat elokuvat" listalle.
Unohtamatta tietenkään Avengereita.
25.12.2012 klo 21.37
Esim. tuo Hugo. hohhoijaa... jos sitä silmäkarkkia halusi vuodelta 2012, itse valitsisin Hobbitin.
Hugo tylsistytti jatkuvasti, hobitti ei kertaakaan.
Listan leffoista ei sen enempää. Mutta kysäsenpä vaan, minne jäivät ne "oikeasti" hyvät leffat.
Esim. The Dark Knight Rises, Skyfall ja Looper.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
25.12.2012 klo 23.59 6
on räikeästi ylipitkä ja kerronnaltaan kömpelö tekniikkademo.
Skyfall
ei kykene päättämään mitä se haluaa olla, mikä on suuri sääli, koska varsinkin alkupuoli ja pahiksen esittely iskevät kovaa.
Yön ritarin paluu
on kunnioitettava yritys luoda todellinen spektaakkeli, jossa sekä kuvasto että tarina ovat mahtipontisia, mutta tarina on hahmoista alkaen vain luonnostelma potentiaaliin nähden.
Looper
on mainio sci-fileffa, jonka "suunnanvaihdokset" ovat hallittuja ja älykkäitä edellämainittuihin rönsyilyihin verrattuna, vaikken viimeistä "vaihdosta" täysin tyydyttävänä pitänytkään.
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit, Casino Royale, Yön ritari ja 12 apinaa olisivat päässeet tälle listalle, jos ne olisivat tämän vuoden ohjelmistoa.
Saanko minäkin ruikuttaa? Veikkaanpa, että listan laatija tulee jatkossa katsomaan elokuvaa Terraferma harvemmin, kuin elokuvia The Raid: Redemption, The Avengers, Ted, Prometheus, The Muppets ja The Artist. Ja tässä oli vain arvostelemiani elokuvia...
Lopulta kuitenkin päädyin Terrafermaan, koska tunsin sen "laajentavan tajuntaani". Tiesin etukäteen elokuvan latomat faktat, mutta muutaman kohtauksen tunnelataukset ihan oikeasti antoivat minulle jotakin.
Muut valintani kuuluvat hyvin selkeästi tälle (minun valinnoistani kertovalle) listalle.
Rekisteröitynyt 04.09.2011
26.12.2012 klo 01.19 2
Itsehän olisin saattanut lisätä Rampagen tuonne.
Hugoa koitin katsoa. Meni kateegoriaan 1 tähti, ei vain pysty. Siinä vaan seurattiin kun joku lapsi käveli jossain. Koskemattomat on todellisuustajun menettänyttä tekotaiteellista roskaa, jota ei olisi tarpeen ees Suomessa julkaista. Jos Suomen leffataso on heikohko on ranskalaisen elokuvat taso susipaska. Voimme olla ylpeitä, että elokuvamme on niin paljon parempia, kuin Ranskalaisten.
" Nader ja Simin: Ero (2011): . Elokuva on hyvin liikuttava ja jopa ahdistava"
Tarkoittaa suoraan yhtä tähteä. Minä en halua todellakaan ahdistua(enkä edes liikutta) kun katson elokuvaa. Haluan viihtyä. Piien elämä ehkä pitäisi katsoa Se voi olla ihan hyvä.
Peltoselle kiitos tästä vuodesta. Arvostelusi ovat viihdyttävää luettavaa.
26.12.2012 klo 14.52 13
Itsehän olisin saattanut lisätä Rampagen tuonne.
Hugoa koitin katsoa. Meni kateegoriaan 1 tähti, ei vain pysty. Siinä vaan seurattiin kun joku lapsi käveli jossain. Koskemattomat on todellisuustajun menettänyttä tekotaiteellista roskaa, jota ei olisi tarpeen ees Suomessa julkaista. Jos Suomen leffataso on heikohko on ranskalaisen elokuvat taso susipaska. Voimme olla ylpeitä, että elokuvamme on niin paljon parempia, kuin Ranskalaisten.
" Nader ja Simin: Ero (2011): . Elokuva on hyvin liikuttava ja jopa ahdistava"
Tarkoittaa suoraan yhtä tähteä. Minä en halua todellakaan ahdistua(enkä edes liikutta) kun katson elokuvaa. Haluan viihtyä. Piien elämä ehkä pitäisi katsoa Se voi olla ihan hyvä.
Peltoselle kiitos tästä vuodesta. Arvostelusi ovat viihdyttävää luettavaa.
Opi trollaamaan yhdessä Lichin kanssa
26.12.2012 klo 17.25 8
Itse pidin Avengersista ja Hobbitista mutta ensimmäistä en pistäisi top 10:n ja Hobbittikin olisi luultavasti sijoilla 5-10.
Ps. On muuten aivan täyttä paskaa nämä kommentit. Kyse on Peltosen omasta mielipiteestä ja tuskin mies muuttaa listaansa teidän vaihtoehdoilla. Varsinkin kun niihin vaihtoehtoihin kuuluu Expendables 2, Prometheus ja Hunger Games.
Rekisteröitynyt 21.05.2009
26.12.2012 klo 17.25 2
Edit. Yhdyn ylempään kommenttiin, muutenkin kuin seksuaalisesti.
Rekisteröitynyt 07.12.2012
26.12.2012 klo 18.46 1
Ja nyt joku hc-fani ylistää elokuvia ja väittää etten ole katsonut yhtään näistä(olen katsonut kaikki ja niitä aikoja ei saa takaisin).
Lisäksi en ymmärrä mikä hemsvutti siinä sormuksessa on niin houkuttelevaa.
Ja tämän takia Hobitti ei kiinnosta minua paskan vertaa.
Rekisteröitynyt 07.12.2007
26.12.2012 klo 19.56 1
(ps. Toivon todelal että Lichin kommentti oli trollausta...)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
26.12.2012 klo 20.07 1
Olenko ainoa ihminen maanpäällä jonka mielestä Taru sormusten herrasta trilogia on saavillinen paskaa. Leffojen juoni on yksinkertaisesti köyhä ja tylsistyttävä.
Ja nyt joku hc-fani ylistää elokuvia ja väittää etten ole katsonut yhtään näistä(olen katsonut kaikki ja niitä aikoja ei saa takaisin).
Lisäksi en ymmärrä mikä hemsvutti siinä sormuksessa on niin houkuttelevaa.
Ja tämän takia Hobitti ei kiinnosta minua paskan vertaa.
Sormusten herra on pitkälti sen takia arvostettu et 3/4:stä fantasia-aiheisesta elokuvasta, kirjasta ja 4/4 peleistä on pitkälti suoraan johdettuja tästä. Örkit(vihreitä ja väkivaltaisia), haltiat(iättömiä puunhalaajia), kääpiöt(parrakkaita alkoholisteja) aina samanlaisia. Onhan se myös ihan hyvä kirja ja koska elokuvat pitkälti onnistu sen kirjan "kopioinnissa" valkokankaalle, niin miksipä ihmiset ei tykkäis.
Yhtäkään näistä en ole nähnyt, mutta viisi näistä tulee katottua vielä ennen tulevia Oscareita, siitäkin huolimatta että Hugo ja Ero molemmat oli jo viime vuoden gaalassa mukana. Hyvä lista ja hyvin perusteltu.
Hobitti ei tälle listalle kuulu minustakaan. En tykkää hirveenä perustella asioita muiden arvosteluilla, mutta kattokaa ny hyvä isä sitä metacritic arvosanaa. 58/100 neljältäkymmeneltä kriitikolta. Sitä luulis et siel saattais olla muutama jopa ihan perusteltu mielipide mikä mättää. Harvemmin arvostelijat kuitenkaan puuttuu varsinaisesti lähdemateriaalin orjalliseen seuraamiseen, leffat kun ovat tulkintoja siinä missä kaikki muukin taide.
Yön ritarin paluu oli ihan hyvä, mutta ei mestariteos, eikä millään tavalla muistiinjäänyt tapaus. Avengersin olisin voinut jopa listalle ottaa ihan sen takia, että kyseessä oli pitkästä aikaa hyvä supersankarielokuva joka ei pyrkinyt olemaan übersynkkä.
Iteltä tän vuoden lista jää aika ohkaseks. Yhdeksänn elokuvaa kävin kattoo teattereissa, yhteensä 60 euroa meni:
Shame
Leijonakuningas 3D
The Descendants
The Artist
The Avengers 2D
Prometheus 2D
Yön ritarin paluu
Skyfall
Hobitti 2D
Nautin pitkälti kaikista leffoista, joskin Skyfall, Hobitti ja Prometheus kaikki oli sellaisia tapauksia, että jos jälkeenpäin olisin ajatellut, niin ehkä en olis käynyt kattomassa. Paras kokemus näistä kaikista oli minusta Shame ja ehkä Leijonakuningas. The Artist oli myös maininnan arvonen leffa.
26.12.2012 klo 23.25
27.12.2012 klo 00.13
Nader ja Simin: Ero en voi ymmärtää miksi se on tässä listalla. Elokuva on exoottinen irani teemaltaltaan ja kulttuuriltaan mutta kaatuu lopulta yhden ongelman ratkomiseen jota puidaan puolet elokuvasta ja ratkaisua ei saada vaikka olisi pienten tekojen takana. Elokuvan puolivälissä teki mieli lähteä salista pois muutaman muun ihmisen tavoin. Mitä peltonen sanoo tähän?
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
27.12.2012 klo 02.04 1
Nader ja Simin: Ero en voi ymmärtää miksi se on tässä listalla. Elokuva on exoottinen irani teemaltaltaan ja kulttuuriltaan mutta kaatuu lopulta yhden ongelman ratkomiseen jota puidaan puolet elokuvasta ja ratkaisua ei saada vaikka olisi pienten tekojen takana. Elokuvan puolivälissä teki mieli lähteä salista pois muutaman muun ihmisen tavoin. Mitä peltonen sanoo tähän?
Niin: samaa asiaa puidaan ja ratkaisua ei tunnu löytyvän. Se jos mikä on elämää.
Mietin aluksi antaisinko kaikille valinnoille lempinimet tyyliin "Vuoden paras elokuva" ja "Vuoden paras animaatio". Nader ja Simin: Eron lempinimi oli "Vuoden inhimillisin elokuva".
Jotkut muut, jotka ovat pitäneet siitä, ovat intoilleet avoimesti eksoottisuudesta. On väitetty, että elokuva taitavasti sanoo kipeitä asioita iranilaisesta kulttuurista varoen kuitenkin suututtamasta viranomaisia. Esimerkki: osa riitelijöistä on huono-osaisia ja osa hieman parempaa porukkaa. Minä en pitänyt tällaisia asioita niinkään eksoottisina kuin yleispätevän inhimillisinä. Elokuva on harvinaisen totta; elokuva on harvinaisen liikuttava.
27.12.2012 klo 10.11 1
Yön Ritarin Paluu? Hobitti: Odottamaton matka?
Nämä kuuluvat sille "Vuoden yliarvostetuimmat elokuvat" listalle.
Usein ajatellaan, että ns. "massaelokuvat" ovat automaattisesti yliarvostettuja, mutta Yön ritarin paluu on mielestäni vuoden paras elokuva. Hobittia en ole vielä nähnyt, mutta uskon pitäväni siitä.
27.12.2012 klo 10.35 1
Olenko ainoa ihminen maanpäällä jonka mielestä Taru sormusten herrasta trilogia on saavillinen paskaa. Leffojen juoni on yksinkertaisesti köyhä ja tylsistyttävä.
Ja nyt joku hc-fani ylistää elokuvia ja väittää etten ole katsonut yhtään näistä(olen katsonut kaikki ja niitä aikoja ei saa takaisin).
Lisäksi en ymmärrä mikä hemsvutti siinä sormuksessa on niin houkuttelevaa.
Ja tämän takia Hobitti ei kiinnosta minua paskan vertaa.
Olet koska olet paskiainen.
Rekisteröitynyt 07.12.2012
27.12.2012 klo 12.02 4
Olenko ainoa ihminen maanpäällä jonka mielestä Taru sormusten herrasta trilogia on saavillinen paskaa. Leffojen juoni on yksinkertaisesti köyhä ja tylsistyttävä.
Ja nyt joku hc-fani ylistää elokuvia ja väittää etten ole katsonut yhtään näistä(olen katsonut kaikki ja niitä aikoja ei saa takaisin).
Lisäksi en ymmärrä mikä hemsvutti siinä sormuksessa on niin houkuttelevaa.
Ja tämän takia Hobitti ei kiinnosta minua paskan vertaa.
Olet koska olet paskiainen.
Paras vastaus ikinä
27.12.2012 klo 13.46 5
Yön Ritarin Paluu? Hobitti: Odottamaton matka?
Nämä kuuluvat sille "Vuoden yliarvostetuimmat elokuvat" listalle.
Ei TDKR ollut yhtään yliarvostettu siihen nähden miten hyvä kyseinen elokuva oli.
27.12.2012 klo 14.41 1
29.12.2012 klo 16.14
31.12.2012 klo 17.28 1
Helppohan se on listata noita suurella rummulla julkaistuja jättilisenssejä. Ilmeisesti aivopesu on kannattanut jos mainostus = vuoden parhaita leffoja
Tämä on JPn ylivoimaisesti paras lista, vaikken taaskaan tajunnut mitään itse noista teksteistä.
Kirjoita kommentti