Jos elokuva ei kiinnosta, sitä ei tarvitse katsoa. Minä katson useinkin huonoja elokuvia, koska nauru ja masokistiset nautinnot kiinnostavat. "Voi ei... taas Twilight!" "Ei pentele... joku Salkkareihin perustuva jännäri!" Joskus ihminen rakastaa inhoamista. Joskus inhosta tulee rakkautta. Voi kyllä, minä pidän huonoista elokuvista.

Minä en pidä huonoimmista elokuvista. Ne mädättävät pakarat ja aivot ja sielun. Minä onnittelen huonoimpia näkemiäni elokuvia! Ne veivät minut "ajelulle": ne muiluttivat, saatana. Olisin juossut karkuun, jos olisin tiennyt.

Tällä listalla ovat huonoimmat vuonna 2012 näkemäni elokuvat. Kaikki nämä saapuivat Suomeen tänä vuonna. Valmistumisvuosi on suluissa. Järjestys on aakkosellinen.



Darren Lynn Bousmanin Repo! The Genetic Opera on ihanan limainen kielari goottihenkisen katsojan korvaan. En olisi uskonut Bousmanin pian ohjaavan ummetusmaista tusinatavaraa. 11-11-11 kertoo mystisistä numeroista (taas?), maailmanlopusta (eih!) ja kirjoittajasta (voi kiesus), jolla on perusongelma uskon kanssa (Jumala ei antanut lottovoittoa). Ja sitten BÖÖ - SÄIKÄHDÄ NYT. Suurin ongelma ei ole kliseisyys tai edes rytmihäiriöt, vaan synteettisyys. On kuin friikki-Bousman yrittäisi luoda valtavirran trillerin ymmärtämättä koko valtavirtaa. Ajoittain yritteliäs kuvasto ei peitä paksua, nihkeää, näyttelijöiden tukemaa saippuaoopperamaisuutta. Jos naurat Kauniille ja rohkeille, ehkä osaat nauraa tällekin. Minä en.




Naapurin pojasta tulee pornostara. Ensimmäisessä vitsissä tämä kulahtanut majava onanoi. Pornofilmissä esiintyvät hänen vanhempansa. Tämä saattoi kuulostaa hauskalta - ehkä olen loistava kirjoittaja -, mutta käytännössä runkkaus näyttää sirkuspellen viittomakieleltä. Onko vitsi se, ettei pottapää torahammas osaa onanoida, vai se, että hän vahingossa kiihottui vanhempiaan katsellessaan? Joka tapauksessa tämä on laadukkain kaikkiaan noin viidestä vitsistä. Koirasta ulos pullahtanut peräsuoli naurattaa enemmän kuin tämä leffa. Aloitin katsomisen koska Orgazmo on huvittava samantapainen tekele, mutta en tiedä miten jaksoin loppuun. Ehkä samaistuin alitajuisesti pienivehkeiseen murmeliin, joka saa hengailla Christina Riccin kanssa.




Ja saapuu oikea yö on eräs heikoimmista elokuvista joita olen eläessäni nähnyt. Idea on yksinkertainen: typykkä tahtoo tappaa isänsä. Typykän mies ei liikoja kysele. Toki heppu tutustuu uhriin ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Jos et ole nähnyt tätä, et osaa kuvitella miltä tuntuu se, ettei tarinassa ole muuta sisältöä. Elokuvissa on aina jotakin muutakin sisältöä. Paitsi että tällä kertaa ei ole. Leffa tuoksahtaa siltä kuin Alfa Centaurin kamelinvarvasdelfiini olisi vastaanottanut vaurioituneen tv-signaalin ja yrittänyt luoda jotakin vastaavaa ympäripäissään. Tämä on tasan-ei-mitään-inhimillistä toteutettuna päin seiniä.




Jännitysdraamasta "Luoti-Missi" puuttuu jännitys, draama, hahmot ja tarina. Leffa on nätti ja tyhjäpäinen kuten päähenkilö. Rikolliset pakottavat missiksi pyrkivän tytön jengiinsä käyttäen lastenkasvatusmenetelmiä uhkailu & lahjonta. Käytyäni läpi ajatukset joita "hienovaraisuus" voi herättää aloin pillastua. Jos Miss Turku pakotettaisiin Helvetin enkelien liittolaiseksi, tämä kenties herättäisi suomalaisissa kulttuurisidonnaisia ajatuksia... Mikä on meininki Meksikossa, sitä minä en ilman sisältöä arvaa. Sen tiedän että Meksikossa käydään huumesotaa. Vaikka tahdon tietää lisää siitä, mitä tilanne sivullisille merkitsee, en näe tarpeelliseksi tutustua yhtä ilmettä käyttävän passiivisen alusvaatekuvastolampaan näkökulmaan.




Tokkopa moni sai alkuperäisestä arvostelustani selvää, sillä joskus nupissani surisee. Puhdistus rinnastaa toisiinsa kaksi tarinaa. Toisessa pahat venäläiset viranomaiset mm. raiskaavat virolaisen. Toisessa pahat venäläiset gangsterit mm. raiskaavat virolaisen. Sanoma on siis mm. se, että venäläiset ovat raiskaajia. On keinoja käsitellä näitä asioita sivistyneesti. Puhdistus on vihassa ja katkeruudessa rypevää kärsimyspornoa. Seison sen mielipiteen takana, että elokuvan yksiulotteisuuden edessä tietyt pahamaineiset propagandaelokuvat vaikuttavat tasapainoisilta. Puhdistuksen tasapainoisin piirre on se, ettei kenelläkään ole kivaa, joten kaikki ovat tasa-arvoisesti helvetissä. Elämän varjopuolia ei ole mahdollista kuvata säkkipimeydessä. Viha ei rakenna. Luovu siitä.




Minä vihaan jukebox-musikaaleja. Nightwishin kuiva Imaginaerum tappoi haaveeni fantasialeffasta, jossa prinssi suukottelee CGI-hirviöleidiä kaikkialle Tarja Turusen ulvoessa "I wish for this night time to last for a lifetime". Rock of Ages yritti tappaa uskoni hyväntuuliseen hömppään. Itsetyytyväiset Hollywood-nuket torpedoivat biisejä, jotta joku villapaitamuori muistaisi väärin kuinka cool hän oli nuorena. Tarinan pahis vastustaa teennäistä rokkia teennäisesti rokaten, kunnes hänkin tajuaa, että teennäinen rokki on ihan parasta. Hänestä ei ole haittaa esimerkiksi klubinomistajalle, joka on muuten homokin. Tiedät että maailma on tullut suvaitsevaisemmaksi, kun näinkin teennäinen rahastus kehtaa kiljua homouden puolesta ilman erityistä syytä. Wuu-huu! Me ollaan keski-ikäsii ja meil on karaokelaite ja me muutetaan tää maailma! Rock of Ages on "en osaa tehdä tai sanoa mitään, mutta allekirjoitan tämän biisin sanoman" The Movie.




Francis Ford Coppola ohjaa nykyään henkilökohtaisia taide-elokuvia. Tiesitkö että hänen poikansa on kuollut onnettomuudessa? Minä tiedän koska yritin selvittää miten Coppola kehtaa päästää levitykseen rasittavan, hihittelevän, tyylitajuttoman tyyliharjoitelman, jossa ikään kuin ohimennen nyyhkitään. Leffa perustuu Coppolan uneen. Siksipä kai se kertoo kirjoittajasta, joka näkee typeriä unia. Loppu. Olen kateellinen heille, jotka osallistuivat kiertueelle, jonka aikana Coppola kuulemma leikkasi leffaa yhä uudelleen käsittämättömillä tavoilla ja käyttäytyi muutenkin hämärästi. Lopputulosta kuvaavat parhaiten sanat "ihan sama".




Zombiefilmi War of the Dead on tuhoutumatonta krapulatorttua suomalaisohjaajalta, jolle ehkä kielimuurista johtuen lainattiin vahingossa pari tonnia. Pienen budjetin leffoilla on lupa tehdä tehtävissä olevat asiat persoonallisesti. Jos jotkut pizzapalkalla youtubeleffaa vääntävät amatöörit ylinäyttelevät, se tarkoittaa sitä, että he yrittivät näytellä! Se on häpeällistä, kun ideoista ja taiteellisista ansioista vapaa kliseitä kokoon teippaava heiluva suttu panostaa hahmoihin vähemmän kuin Hollywoodin b-sarjan ruskeimmat rainat tyyliin Battleshit. Kun leffassa on mukana kaksi Vares-näyttelijää ja katsoja jää ikävöimään jopa Hörhösen ohjaamia Vareksia, jokin virhe on tehty.


Bonuslista


Asterix & Obelix Britanniassa (2012) koska lehdistönäytöksessä oli 2D-versio ja jos lapsuuteni raiskataan neljännen kerran, vaadin uutta tekniikkaa.

Blubberella (2011) koska se herättää "ennakko-odotuksia", kun Uwe Boll kuvaa perusleffansa lavasteissa myös "vitsileffan".

Breaking Wind (2011) koska nettivuokraamon ilmaisminuuttien perusteella tämä on radioaktiivisempi kuin Movie Movie -tyyppien pökäleet.

Marley & Me 2: Pentuvuodet (2011) koska tällä kertaa koira puhuu.

Niko 2 - lentäjäveljekset (2012) koska ei kiinnostanut riskeerata, että joudun taas yksin kertomaan totuuden juhlitusta keskinkertaisuuden multihuipentumasta.

Not Another Not Another Movie (2011) koska ei, ei, ei, EI!

Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012) koska päähenkilö nimeltä Räppääjä hengittää suun kautta kirjan kannessa ja leffajulisteessa.