3D-efektin voimakkuutta kuulemma säädetään nupista, kun aidolla 3D-kameralla kuvataan.

Olen nähnyt käsinkosketeltavaa 3D:tä jopa antiikkiset sinipunalasit päässäni.

3D-teknologiaa käytetään yleensä erittäin, erittäin vaisusti. Se myytti onkin kuolemassa, että jos 3D-leffassa näkyvät tissit, kikattaminen on kannattavampaa kuin 2D-tissien viuhuessa.

Tulevan Piranha 3DD:n nimi viittaa 3D:hen ja DD-kupin ryntäisiin. Tasan ainoa kiinnostava asia teoksessa on se, onko tekijöillä sen vertaa älliä, että he ovat palkanneet edes yhden miehen edes konsultiksi. 3D-traileri ei vakuuttanut.

Toki vanhanaikaisiakin tissejä voidaan käyttää mieleenpainuvasti.



Kate Winsletin rinnat ovat ihmiskunnan historian tunnetuimmat, eivätkä siksi, että Winslet esittelee niitä joka toisessa taide-elokuvassa. Olen kuullut väittämän lukuisia kertoja: jos teinipoika tahtoi nähdä tissit 1997, Titanic oli tärkeä vaihtoehto varsinkin amerikkalaisille, koska elokuva sai PG-13-ikärajan. Internet oli olemassa, mutta ei joka kakaran koneessa, luurissa, tabletissa ja konsolissa. (Avatar keräsi vielä enemmän katsojia, mutta nähdäksesi smurffitissit joudut pausettamaan.)




Julie Andrews näyttelee itsemurha-alttiin tuottajan puhtoista tähtivaimoa, jonka on näytettävä tissinsä roskamusikaalissa. Tissien näyttämisestä tehdään iso, paniikkikohtauksen arvoinen asia, mikä on söpöä kaiken sarkasmin seassa. Jos ja kun haluat nähdä tissit Maija Poppasen ja Sound of Musicin jälkeen, tällä on hyvä jatkaa.




Muistatko nähneesi King Kongin - tai Bambin, tms. - tuhoavan paikkoja mela heiluen? Et! Liian realistinen ulokkeisiin panostaminen johtaa mielleyhtymiin: jättimela-apina vertautuisi helposti alasti sekoilevaan kokovartalotakkuiseen kännisetään. Vastaavasti jättiläishirviön morsian kumisine heiluvine megahinkkeineen saattaa muistuttaa lapsena saunassa nähdystä tädistä. Huonot ideat toisaalta pukevat King Kongin jatko-osaa jossa sama apina kuolee uudestaan.




En tiedä esitteleekö pohjoismaissa suosittu jouluspesiaali nykyäänkin Disneyn seuraavan "klassikon", mutta ennen internetiä ensisilmäykset nostattivat tunnelmia. Notre Damen kellonsoittaja esiteltiin kohtauksella, jossa Disneyn hutsahtavin keuhkoaja pyörii stripparitangossa vartaloon liimautuneessa mekossaan papan katsoessa esitystä suu auki. "Nyt kerro, Maria! Miksi silmät neitosen polttaa sieluani katseellaan! Se liikaa on piinaa, kun lieskuu liekit sulojen! Ne roihun sisälleni nostattaa!" Jouluyö, juhlayö.




Kulmakarvat kaareutuvat, kun syöpäpotilaiden tukiryhmästä lohtua hakeva nimetön päähenkilö nojautuu hikisiksi kuvailemiinsa tisseihin, jotka lihava kimittävä mies on kasvattanut menetettyään kiveksensä. Fight Club on yksi syistä, miksi olen ahdistunut ajatuksesta syöpä, mutta myöhemmin toki huomasin, että tissit saa varmemmin juustopalleroista kuin niiden lisäaineiden sivuvaikutusten sivuvaikutuksista.




Tieteisklassikossa on enemmän tissejä per prostituoitu kuin muissa elokuvissa japanilaiset piirretyt poislaskien. Olisipa minulla kolme kättä, sanoo taksikuski, joka ei osaa käyttää päätään. Tänä kesänä debytoivan uuden version potentiaalisessa korkeamman ikärajan DVD-versiossa nähdään triplatissit myös, ehkä, on ohjaaja ylpeänä arvaillut.




Minä ja iskä jäimme ensimmäistä kertaa teatteriin lopputekstien ajaksi, koska niiden jälkeen piti olla luvassa vielä lisää tissejä. "Jumankauta, mitäs perverssejä täällä viel pyörii, täällä mitään tissejä enää näytellä, hus kotio", sanoi Matti Näsä, mikä on kevyesti legendaarisempi lopputekstijuttu kuin viimeaikaiset supersankarisellaiset.

Tissejä kuten muitakin ihmeellisiä asioita pitää käyttää ajatuksella: ei Game of Thronesin pornotyyliin, ei suomalaisten ja ranskalaisten näennäisen rentoon mutta halpaan ho ho hoo vilautan koska en välitä -tyyliin, ei amerikkalaisten unrated extended cut -tyyliin, vaan eroottisesti, tai koomisesti tai jännästi, tai luonnonmukaisesti panikoimatta jos aiheena on imetys tai hipit; näkemyksellisesti.