Kävin netissä. Prometheus on uusi Indiana Jones 4. Kriitikot suosittelevat. Edeltäjiensä tasolle uutuus ei nouse. Internetiä hallitsevat raivonörtit tarttuvat ongelmiin, sivuuttavat ansiot ja vihaavat. Vaahtoa tulee ja lopulta viha on totuus siinä missä se, että Kummisetä on klassikko. Pian fanitkin aloittavat puolustuksensa selitellen - vaikka elokuva on kehuttu hitti. Hurraa netti.

Prometheus on näyttävää tieteiskauhua. Indiana Jones 4 on hupsu vauhtiseikkailu. Eri mieltä saa olla, mutta epäilen osaako jokainen "lajityypin ystävä" nimetä 10 hyvää ja 10 keskinkertaista elokuvaa, jotka ovat ratkaisevasti parempia kuin vihattu teos.

Viikon listalla on huonoja elokuvia, joissa on niin paljon hyvääkin, että lajityypin ystävä saattaa katsoa ne toiseenkin kertaan.



Adam Sandler saa maagisen kaukosäätimen. Paina "mute", niin akka vaikenee! Paina ">>", niin elämä kelautuu parempaan kohtaan! Huono sketsi paljastuu sci-fiksi pinnan alle mentäessä. Unohdetaan kaukosäädin. Mitä jos ihminen voisi asentaa päähänsä tietokoneen, joka auttaa kokemaan todellisuuden sujuvammin? Mitä jos laite menisi epäkuntoon? Sepä saattaisi olla aito vertauskuvallinen sci-fikertomus se. Klik on hienoutta ja hevonsontaa.




Rakastan elokuvia ja Isaac Asimovia. Tieteiselokuvilla ei ole tapana lähennellä Asimovin tasoa: ei varsinkaan, jos ne perustuvat Asimovin töihin. Mestarin ideoita saa silti hyödyntää. Inhimillisyyttä tavoitteleva robotti on erittäin kiehtova aihe, ja se on harvinaisen hyvä vitsi, että Robin Williams ja ohjaaja Chris Columbus tekevät vakavaa sci-fiä. Ollakseen erittäin harvinaisen kiehtova, Robotin elämää on vaisuhkoa tavaraa, mutta tykkään siitä.




Nähdessäni trailerin olin varma, että julmetun komea romanttinen fantasia väärinpäin ikääntyvästä miehestä on tuleva klassikko. Käytännössä leffa on unohtunut. Se oli useimpien mielestä "ihan kiva", mutta siitä ei puhuta. Siinä ei ole tarinaa: tässä on possu ja tässä on kärpänen ja tuon toteamiseen meni kolme tuntia. Elokuva kuitenkin on komea kolmen Oscarin edestä. Tunnelmasta saa nauttia.




Ashton Kutcher ei muista mitä hänelle tapahtui lapsuudessa. Vanhemmalla iällä hän kirjaimellisesti palaa elämään unohdetut hetket. Jokainen tehty päätös muuttaa nykyisyyden: jokainen tulevaisuuden korjausyritys synkentää sitä. Tarina hajoaa käsiin yhä epäloogisempien käänteiden vuoksi, mutta perusidea ja Kutcher ovat riittävän vahvoja pitääkseen pörinän mielenkiintoisena.




Nauroin Will Smithin mysteeridraaman huipennuksen aikana, joten en väitä sitä täysosumaksi. Synkkä elokuva tuntemattomia auttavasta miehestä on kuitenkin tehty tosissaan: siitä voitaisiin leikata kohtauksia, jotka asiayhteyden ulkopuolellakin vakuuttaisivat tunteellisuudellaan. Hyväksyin leffan saaman kritiikin, kunnes Smith teki Men in Black III:n, jonka hutiloituja ja kuluneita käänteitä on kehuttu "yllättävän tunteellisiksi". Ne kelpasivat useimmille, mutta hyvä yritys ja toteutus eivät?




Rönsyilevää, saippuaoopperamaista kauhusarjaa jatkettiin väkisin, mutta se vain parani. Osassa 1 syöpäsairas roisto rankaisee välinpitämätöntä lääkäriään. Kuutonen paketoi saagan odottamattoman loogisesti (en tunnusta osaa 7). Aiemmat ansalabyrintit voidaan nähdä harjoitteluna ja moni muukin asia täsmää, kun kuolleen konnan oppipoika kiduttaa merkittävintä uhria: vastenmielistä mutta inhimillistä vakuutuspomoa, joka joutuu tekemään vaikeita valintoja, jotka tällä kertaa ovat kohtalokkaita hänelle eivätkä asiakkaille.




Alan Mooren tyylikäs ja nokkela sarjakuva palkitsee yleissivistyksellä siunatut, mutta niin tekee leffaversiokin, jos pidät kamalista kalkkunoista. Klassisen kirjallisuuden hahmot muodostavat tiimin tyyliin The Avengers. Heidät raiskataan kuten Batman & Robin raiskasi Batmanin, joten elämys jää vajaaksi, ellet tunne Dorian Grayta ja Mina Harkeria. Tyylitajuttomuus on sitä sorttia, että onhan tämä "huonoin elokuva ikinä", mutta jos ajatellaan käytännön asioita kuten toiminnan määrää ja selkeyttä ja Sean Connerya pääosassa, leffa on varsin murea kalkkuna - kuten on Batman & Robin.