Tuorein sisältö

Listasunnuntai #141

Mikko Heinonen

17.06.2012 klo 18.43 | Luettu: 23296 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Nojatuolimatkailua
Kesä on saapunut, minkä huomaa parhaiten siitä, että sade ei enää jäädy jalkakäytävälle ja säätiedotuksessa luvataan yöpakkasen sijaan hallaa. No, eiköhän niitä lomailmojakin tästä pian saada, jonkin verran on jo ainakin yritystä ilmassa. Toinen kesälomasuunnitelmia nakertava seikka on se perinteinen, eli kukkarossa asustava Matti. Pelaajan näkökulmasta asialla tietysti on vähemmän merkitystä kuin keskimäärin, koska ainahan voi matkustella näyttöruudulla. Listasunnuntai tarjoaa tänään seitsemän erilaista matkaa.

Agent U.S.A.



Retrohenkiset voivat paneutua Amerikan Yhdysvaltojen maantietoon tässä opettavaisessa pelissä, jota saamieni muisteluhenkisten kyselyiden perusteella on pelannut hämmentävän moni myös Suomessa aikanaan.

Assassin's Creed



Kaupunkiloma on kulttuuria parhaimmillaan, ja tässä pelisarjassa löytyy useitakin metropoleja historiallisessa asussaan. Liikunnallistakin toimintaa saa harrastaa mm. kiipeilemällä katoille.

Carmen Sandiego



Lomaromanssina Carmen-neitokainen on vähän häilyvän sorttinen. Pelistä riippuen häntä pitää etsiä Amerikasta, maailmasta, tai vaikkapa eri aikakausilta.

Just Cause



Aktiivilomaa kaipaava harrastaja voi suunnata kuvitteelliseen Etelä-Amerikan valtioon ja viettää aikaansa mm. riippuliitäen reittilentokoneiden perässä. Paikalla on toki käynnissä aseellinen konflikti, mutta siitä ei tarvitse välittää, sillä pelkkään exploittailuun saa kulumaan tunteja.

Myst



Matkustaessaan maahan, jonka kieltä ja kirjoitusjärjestelmää ei tunne, on aina aluksi totaalisen hukassa. Myst-sarjan avulla voi kokea tämän fiiliksen lentolippua edullisemmin.

S.T.A.L.K.E.R.



Taannoin joku julkaisu luetteli Pripjatin niiden kohteiden joukkoon, joissa kannattaa käydä ennen kuin muut löytävät ne. En ole aivan varma olenko samaa mieltä, mutta reissuun voi valmistautua näiden sci-fi-klassikoiden avulla. Vaarana on tosin, että tosielämä vaikuttaa tämän jälkeen kuivakkaalta.

Test Drive Unlimited



Vai kelpaisiko Havaijin saari upean urheiluauton ratin takaa? Toisin kuin asteen verran pipariksi mennyt jatko-osansa, TDU on paikoin jopa erinomaista autopornoa ja leppeää lomafiilistä.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Gravity Rush... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.06.2012 klo 19.57 8 tykkää tästä

Ja risteilylle voi mennä Larry 7:ssa.
lainaa
Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

17.06.2012 klo 20.17

Jumantsuikka jos Where in the World is Carmen Sandiego? tulisi GOGiin...

Sitä nimittäin tuli koulussa pelattua; maantiedon tunnit menivät oikein leppoisasti :D
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.06.2012 klo 21.13

Komeita maisemia löytyy myös jokaisesta Uncharted-pelistä (Vita-versiosta en mene takuuseen). Varsinkin kakkosen alkunäytöksen hiekkaranta oli semmosen olonen, että tuonne mä haluaisin oikeesti.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

17.06.2012 klo 21.18

Sims 3 maailman matkaaja
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.06.2012 klo 21.38

Execta kirjoitti:
Komeita maisemia löytyy myös jokaisesta Uncharted-pelistä (Vita-versiosta en mene takuuseen). Varsinkin kakkosen alkunäytöksen hiekkaranta oli semmosen olonen, että tuonne mä haluaisin oikeesti.


Mä voin mennä takuuseen myös Vita-versiosta.
lainaa
ööö

17.06.2012 klo 22.07

Mitäs tuossa Just Causessa oikein exploittaillaan? :D
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.06.2012 klo 22.24

ööö kirjoitti:
Mitäs tuossa Just Causessa oikein exploittaillaan? :D


Fysiikkamoottoria. Pelissä saa tehtyä vähän kaikenlaista "hyvin jännää" ja pelin etenemisen kannalta tarpeetonta.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.06.2012 klo 22.45

Mikko kirjoitti:
ööö kirjoitti:
Mitäs tuossa Just Causessa oikein exploittaillaan? :D


Fysiikkamoottoria. Pelissä saa tehtyä vähän kaikenlaista "hyvin jännää" ja pelin etenemisen kannalta tarpeetonta.
Varsin kakkosessa tämä oli melko hupaa puuhaa, jopa niin että mieki jaksoin pelata "100%" sisällöstä. Ja kakkosessa riittää myös kaikenlaista jännää nähtävää. Maisemat myös on ihan nättejä katottavia, kiitos pitkän piirtoetäisyyden.

Myös Bohemian sotasimut tarjoaa vaeltajalle helppoa matkailua, senku karttaeditorilla lyö itsensä saarelle ja alkaa kävellä. Jos kone vaan kestää pitkät piirtoetäisyydet.

Kaupunkilomaa varten voi suositella GTA4:n parissa. Värimaailma ehkä pilaa tätä lomamatkaa, mutta muuten aika hiton yksityiskohtainen kaupunki. Katottavaa ja nähtävää riittää kyl jos vaa malttaa käveleskellä. Taksit on halpoja!

Tropicossahan monesti on tehtävänä rakennella lomaparatiiseja, sinne siis vain tropiikin lämpöön ja sisällissotia tuijottamaan lähietäisyydeltä.

NOLF:ssa matkustellaan hyvillä tekosyillä ympäri maailmaa vaikka nähtävyydet jääki vähille.

Jokainen Sims lienee sisältänyt jonkinsortin lomalisärin. Ainakin ykkönen ja kolmonen.

Serious Samissa pääsee matkailemaan Egyptin erilaisiin "raunioihin" vaikka ei kovin tarkasti mallinnettuihin =D

Red Orchestra 2 tarjoaa "matkailua" sodanaikaiseen Stalingradiin. Samaan tapaan taisivat myös Brothers in Arms sarjan tekijät käydä Normandiassa kuvaamassa kohteita ja tarjota pelaajille mahdollisuuden maaseutumatkailuun.

Ja kaikkein halvinta ja realistisinta matkailua tarjoaa Google maps ja street view palvelu =D
lainaa
Possumi

17.06.2012 klo 23.05 1 tykkää tästä

Älkääpä unohtako Skyrimin vaellusreissuja ja metsästysretkiä.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

17.06.2012 klo 23.24 2 tykkää tästä

Super Mario Sunshinea pelatessa tulee aina lomafiilis :)
lainaa
VMV

17.06.2012 klo 23.32 1 tykkää tästä

Possumi kirjoitti:
Älkääpä unohtako Skyrimin vaellusreissuja ja metsästysretkiä.


Näitä voi vähän pienemmässä mittakaavassa ja harrastaa Red Dead Redemptionissa. Maailmakin on... jos nyt ei kovin paljoa realistisempi niin ainakin enemmän omaamme muistuttava.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.06.2012 klo 00.12

Possumi kirjoitti:
Älkääpä unohtako Skyrimin vaellusreissuja ja metsästysretkiä.
Tää oli ehkä ensimmäisiä pelejä jotka sai kävelemää välil iha muute vaa jossai metikös.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

18.06.2012 klo 11.00 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Possumi kirjoitti:
Älkääpä unohtako Skyrimin vaellusreissuja ja metsästysretkiä.
Tää oli ehkä ensimmäisiä pelejä jotka sai kävelemää välil iha muute vaa jossai metikös.

Wowia tutki silloin aikoinaan(joskus2005) ihan tutkimisen ilosta. Siihen aikaan oli ihan uskomaton maailma.
lainaa
Karma

Rekisteröitynyt 16.04.2012

18.06.2012 klo 11.40

Maininnan ansaitsee myös Rollercoaster Tycoon kolmonen, jos vain huvipuistot nappaavat.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.06.2012 klo 11.44

Joku mainitsikin jo RDR:n. Siinä pelissä on kyllä yhdet hienoimmista maiaemista missään pelissä ikinä. Vielä kun ottaa huomioon sen, että pelissä on vapaa maailma, niin jää Unchartedit ja muut taakse.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

18.06.2012 klo 11.57

Test Drive Unlimited, ahh... Kakkonen olikin sitten hirveää kuraa.
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

18.06.2012 klo 14.46

Far Cry-yggösen alku oli aika paratiisia (pl. kaikki vihaset soltut)
lainaa
ssadsdsd

18.06.2012 klo 21.32

Falloutit on mukavia matkoja ydintuhon jälkeiseen maailmaan, RDR villiin länteen ja Mass Effect tulevaisuuteen eripuolille linnunrataa. Rapture on myös ihan mielenkiintoinen matkakohde, vaikkei paikallinen väestö olekaan kovin mukavaa.
lainaa
Jii94

Rekisteröitynyt 11.02.2011

19.06.2012 klo 01.35

Ai kauhia, Super Mario Sunshinea ei mainittu! Ensimmäinen peli joka tulee minulle mieleen sanasta "loma"
lainaa
Same

19.06.2012 klo 15.29

Shadow of the Colossuksen maailma olisi oikeasti aika eeppinen matkakohde.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova