Tuorein sisältö

Listasunnuntai #133

Mikko Heinonen

22.04.2012 klo 18.09 | Luettu: 42229 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Ja nimeks Titanigi sille annettiin

Der Untergang der Titanic, Willy Stöwer 1912



Titanicin uppoamisesta tuli viime sunnuntaina kuluneeksi 100 vuotta. Tapaus ei ole enää aikoihin ollut tuhoisin merionnettomuus ikinä, mutta tapa, jolla Titanicin haaksirikko vaikutti koko maailmaan, oli ennennäkemätön. Nykytekniikan huippusaavutus, maailman suurin ja loisteliain laiva, meni neitsytmatkallaan merenpohjaan - ja vielä niin hitaasti, että kuluneiden kahden tunnin aikana ehdittiin nähdä monta traagista ja sankarillista kohtausta. Ei ihme, että James Cameronin 15 vuotta sitten tekemä elokuva teki lippukassaennätyksiä.

Itse en ole Cameronin draama-Titanicia nähnyt, eikä se minua kiinnostakaan. Mielestäni jo sinällään kiintoisaan tapaukseen on turha ympätä keksittyjen henkilöiden romanssia. Tapauksen faktat ja Titanic aluksena ja hylkynä sen sijaan ovat kiehtoneet aina siitä asti, kun laivan viimeinen leposija 80-luvun puolivälissä löytyi. Peleissäkin asiaa on käsitelty jonkin verran.

R.M.S. Titanic




Ehkä parhaan Titanic-pelin löytääkseen on mentävä pitkälle menneisyyteen. Electric Dreams julkaisi vuonna 1986 Commodore 64:lle tämän vedenalaisen seikkailun, jossa tarkoituksena oli sukeltaa Titanicille, etsiä sieltä vihjeiden avulla täytettävät kellukkeet ja nostaa Titanic pintaan. Tiettävästi joku on tässä joskus ehkä jopa onnistunut, muttei kovin moni - peli kun on hirveän vaikea (tai sisältää bugin, jonka takia viimeisen kellukkeen löytää korkeintaan vahingossa)

Mielenkiintoisena yksityiskohtana peli esittää, että Titanic olisi merenpohjassa kokonaisena. Kun Robert D. Ballardin retkikunta löysi laivan syyskuussa 1985, vahvistuivat aikalaisten muistikuvat siitä, että laiva katkesi upotessaan. Lisäksi kävi ilmi, että merenpohjan bakteerit ovat syöneet White Star Linen ylpeyden kuntoon, joka ei mitenkään kestäisi nostamista. Se ei kuitenkaan vähennä tämän pelin arvoa: se mikä historiallisissa tosiasioissa menetetään, voitetaan etenkin vedenalaisten jaksojen tunnelmassa.

Expedition Titanic




Jos RMS Titanic tuntui liian monimutkaiselta, C64:llä oli mahdollista nauttia myös tästä tuotoksesta, joka keskittyy merenpohjaan sukeltamiseen. Titanic oli sivuroolissa myös pelissä Titanic Blinky.

Titanic: Adventure out of Time




Tämä 90-luvun puolivälin seikkailupeli heittää pelaajan salaisena agenttina Titanicille selvittämään mysteeriä - ennen kuin laiva väistämättä uppoaa.

Ship Simulator 2008




Kaikki-mahdollinen-Simulator-pelit alkavat olla jo tuttua tavaraa, mutta Ship Simulator pyrkii oikeastikin mallintamaan laivan ohjaamista vakavasti. Version 2008 Collectors Edition -paketin mukana toimitetaan myös Titanic, josta tosin on mallinnettu vain osia. Jos kaipaat enemmän yksityiskohtia, Titanic on olemassa fanipohjaisena modina mm. Mafian ja Crysiksen pelimoottoreille sekä Virtual Sailor -peliin. Täältä löytyy kohtuullisen hyvin mallinnettu chat-alustana toimiva Titanic.

Dive to the Titanic




Tämä oli niitä listoja, jonka tekeminen maksoi minulle rahaa. Oli pakko ostaa tämä Titanic-sukelluspeli, kun sen Steamista löysin ja pelivideot näyttivät lupaavilta. Titanofiilit osaavat heti osoittaa virheitä aluksen mallinnuksessa, hommassa on tiettyä kotikutoisuutta eikä peli muutenkaan ole se perinteisellä tavalla jännittävin, mutta luurit päässä ja pimeässä huoneessa ollaan tunnelman suhteen jopa kiitettävän lähellä Ghosts of the Abyssin ja muiden mainioiden Titanic-dokkareiden tunnelmaa. Peli maksaa 19,99 €.

Hidden Mysteries: Titanic




Tämä vähän tunnettu Wii-peli on yksinkertainen seikkailu, joka sijoittuu Titanicille. Titanic-elokuvan tapaan se ei kuitenkaan malta pysyä aivan tarkalleen faktoissa, vaan sotkee mukaan salahuoneita, kirouksia sun muuta höttöä. Titanicia ei tunnetusti upottanut salaliitto, muumio, ufo tai lonkerohirviö, vaan sarja huolimattomuutta, inhimillisiä virheitä ja turhamaisuutta.

Titanic Mystery




Tämä tuore, juuri onnettomuuden 100-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistu peli välttää historian painolastin ottamalla perusasetelmakseen sen, että Titanic on rakennettu uudelleen ja tällä kertaa se pitää pelastaa pommilta. Käytännössä kyseessä on ns. hidden object -peli, jossa sohitaan ruudulle ja etsitään hotspotteja.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Romua ja ruosteen ra... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (31 viestiä)

temez69

Rekisteröitynyt 24.12.2011

22.04.2012 klo 18.18

Titanic on kyllä mielenkiintoinen aihe.
lainaa
Chajajaja

22.04.2012 klo 19.15 2 tykkää tästä

TORtanic uupuu listalta.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.04.2012 klo 19.57

"Itse en ole Cameronin draama-Titanicia nähnyt, eikä se minua kiinnostakaan. Mielestäni jo sinällään kiintoisaan tapaukseen on turha ympätä keksittyjen henkilöiden romanssia."

Kannattaa kattoa. Katottiin tuota aina kaverin kanssa naperona koulun jälkeen (tätä, ja lisäksi muun muassa Indiana Jones -, Back to the Future -, Star Wars- ja Jurassic Park -trilogioita, ahh, nostalgiaa...), mutta nyt viime viikonloppuna - noin 10 vuotta myöhemmin - tuli katottua tuo Cameronin leffa uudestaan kokonaan alusta loppuun ja ajatuksen kanssa. On se vaan hyvä kuva. Ei mikään liian imelä nyyhkyleffa vaan ihan vaan "katastrofielokuvanakin" genrensä parhaita. Joskus jotain artikkeliakin luin, jossa vertailtiin eri Titanic-elokuvien realistisuutta ja A Night to Remember sekä Cameronin Titanic taisivat olla parasta luokkaa realistisuudessaan, joten jos Titanic aiheena kiinnostaa, niin suosittelen. Itellä tuo 50-luvun (vai 60-?) Titanic vielä digiboksilla odottamassa katsomista.

Kiintoista tapaus tuo koko Titanic ja mikäs sen hienompaa kuin nostalgisoida tuota Cameronin Titanicia kymmenen vuotta vanhempana laivan satavuotispäivänä (tai no oikeastaan sitä edeltävänä iltana).

EDIT: Helloouu! Tänään toinen nostalgiatrippi Raiders of the Lost Arkin merkeissä klo 21 Neloselta! (Vaikka tulikin koko trilogia katottua jo tuossa muutama kuukausi sitten ja silloinkin Neloselta, niin pakko se on taas katsoa.)
Muokannut: Execta 22.04.2012 klo 19.59 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.04.2012 klo 20.25

Cameron sinällään ymmärtää asiasta, onhan hänellä meriittejä sukelluspuolelta, ja saman miehen Ghosts of the Abyss on hieno pätkä (mitä nyt Paxton on vähän turha comic relief). Leffaa on tehty rahalla ja historialliset faktat on tarkastettu, tämän olen valmis myöntämään.

Katsomattomuus on ihan valinta. Olen niin kiinnostunut OIKEISTA ihmiskohtaloista, ettei kertakaikkiaan kiinnosta Roset ja Jackit. Samoin Celine Dion tulee korvista. Nämä oikeiden tapahtumien dramatisoinnit menevät aina tähän tearjerker-meininkiin. Samasta syystä olen jättänyt katsomatta Star Warsit 1-3 ja uusimman Indyn: on liikaa hyviä muistoja aiemmista, että antaisin myöhempien sekoiluiden pilata niitä. Palataan asiaan sitten, kun vapaa-aika ei koostu irtonaisista tunneista päivän lopussa.
lainaa
Slash80

22.04.2012 klo 20.27

Muistelen että vuosituhannen taitteessa oli joku pc-seikkailu, joka sijoittu tulevaisuuteen Titanic nimiselle avaruuslaivalle joka on neitsytmatkallaan. Muistelisin nähneeni pelin arvostelun aikanaan MoonTV:llä ja siitä se jäi heikoon muistiini :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.04.2012 klo 20.33

Olisiko tämä:

http://www.amazon.com/Starship-Titanic-First-Class-Cruise

Seikkailupelit ja niiden sukuiset olivat selvästi yliedustettuina, kun kahlailin erilaisia julkaisulistoja Titanic-pelien perässä. Näitä erilaisia hidden object -pelejä etenkin on melkein tungokseksi asti.
lainaa
Slash80

22.04.2012 klo 20.48

Tuo näytti juuri sellaiselle kuin sen muistelin näyttäneen. Oudosti jäänyt moinen mieleen :D
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.04.2012 klo 20.49 1 tykkää tästä

Slash80 kirjoitti:
Oudosti jäänyt moinen mieleen :D


Kuvasit juuri sen perusasetelman, josta koko Listasunnuntai-juttusarja on syntynyt. Oudolla tavalla mieleen jääneitä juttuja matkan varrelta.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.04.2012 klo 20.59

Slash80 kirjoitti:
Muistelen että vuosituhannen taitteessa oli joku pc-seikkailu, joka sijoittu tulevaisuuteen Titanic nimiselle avaruuslaivalle joka on neitsytmatkallaan. Muistelisin nähneeni pelin arvostelun aikanaan MoonTV:llä ja siitä se jäi heikoon muistiini :)
Tuli jostain syystä mieleen ihtelläkin ainoastaan tämä =D ja nimenomaan MoonTV:n arvostelun kautta.
lainaa
Scontrino

22.04.2012 klo 21.11

Leikkisästi lisään tähän Re-Voltista löytyneen radan nimeltä Toytanic. http://www.youtube.com/watch?v=WIm3O2PmrFY
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

22.04.2012 klo 21.47

SNESin SOSissa ei ollut ihan autenttinen laivannimi, mutta homma on hyvinkin Titanicin oloiselta, hitaasti uppoavalta laivalta pakeneminen: http://hardcoregaming101.net/sos/sos.htm
Muokannut: Raimu 22.04.2012 klo 21.48 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.04.2012 klo 21.55

Raimu kirjoitti:
SNESin SOSissa ei ollut ihan autenttinen laivannimi, mutta homma on hyvinkin Titanicin oloiselta, hitaasti uppoavalta laivalta pakeneminen: http://hardcoregaming101.net/sos/sos.htm


Tuossa on näköjään käyty myös Poseidon Adventuren piparipurkilla. Jokin "hieman tutuhko" alus tulee mieleen myös tuosta sarjan PS1-version kannesta :)
lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

22.04.2012 klo 23.13 1 tykkää tästä

Tuo on kyllä silkkaa tyhmyyttä, jos et ole Cameronin Titanic elokuvaa nähnyt. Ei mene jakeluun miten voi olla tietoinen valinta olla katsomatta erittäin hyvää ja tunteisiinvetoavaa historiallisesti merkittävään tapahtumaan liittyvää elokuvaa. Jos elokuva saa raavaan miehen itkemään ei se voi olla ihan huono. Pelkästään se oli hämmästyttävää, että se sai aikoinaan ihmisiä elokuviin, jotka eivät muuteen ikinä käyneet elokuvissa. Nyt mukulat mummolaan ja rouvan kanssa elokuviin :)

http://youtu.be/dJxj1mou03M
Muokannut: trent67 22.04.2012 klo 23.32 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.04.2012 klo 23.24

trent67 kirjoitti:
Ei mene jakeluun miten voi olla tietoinen valinta olla katsomatta erittäin hyvää ja tunteisiinvetoavaa historiallisesti merkittävään tapahtumaan liittyvää elokuvaa.


No, helpotetaan jakeluun menoa:

Koska se elokuva liittyy VIRHEELLISESTI historialliseen tapahtumaan, jolla on ollut minulle hyvin merkityksellinen ihan OIKEASTI. Olen jo varhaisteinistä asti ahminut kaiken FAKTATIEDON, jota tästä onnettomuudesta olen käsiini saanut. Siksi ärsyttää, että on pitänyt luoda joku kuvitteellinen kertomus sen ympärille, jotta voitaisiin vedota halpahintaisesti tunteisiin. Ei kiinnosta pennin vertaa, mitä tapahtuu kuvitteellisille ihmisille oikealla laivalla, jossa oli kerrottavana myös tuhansia oikeita tarinoita.

Itken elokuvissa tuon tuosta, viimeksi tyttären kanssa Leijonakuningas 3D:ssä. Se ei ole mikään meriitti.
Muokannut: Mikko 22.04.2012 klo 23.27 lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

22.04.2012 klo 23.59 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
trent67 kirjoitti:
Ei mene jakeluun miten voi olla tietoinen valinta olla katsomatta erittäin hyvää ja tunteisiinvetoavaa historiallisesti merkittävään tapahtumaan liittyvää elokuvaa.


No, helpotetaan jakeluun menoa:

Koska se elokuva liittyy VIRHEELLISESTI historialliseen tapahtumaan, jolla on ollut minulle hyvin merkityksellinen ihan OIKEASTI. Olen jo varhaisteinistä asti ahminut kaiken FAKTATIEDON, jota tästä onnettomuudesta olen käsiini saanut. Siksi ärsyttää, että on pitänyt luoda joku kuvitteellinen kertomus sen ympärille, jotta voitaisiin vedota halpahintaisesti tunteisiin. Ei kiinnosta pennin vertaa, mitä tapahtuu kuvitteellisille ihmisille oikealla laivalla, jossa oli kerrottavana myös tuhansia oikeita tarinoita.

Itken elokuvissa tuon tuosta, viimeksi tyttären kanssa Leijonakuningas 3D:ssä. Se ei ole mikään meriitti.


Ei se silti poista sitä faktaa, että tuo on hyvä elokuva joka kannattaisi katsoa. Se keksitty "väärä" rakkaustarinakin on ihan keskitasoa parempi, joka saa jopa hetkeksi unohtamaan, että ollaan Titanicilla ennen kuin rytisee. Loppu meneekin sitten parhaiten lavastetusta feikkidokumentista hyvin ja Celinekin avaa lauluhuulensa vasta lopputeksteissä. Outoa jos eivät kuvitteelliset tarinat kiinnosta jos ne sivuavat oikeita aiheita. Valitettavasti elokuvilla on vielä usein käsikirjoittajat (poislukien IronSky) jotka keksivät kuvitteellisia juttuja värittääkseen tarinaa entisestään. Täydellisen realistisen tarinan laittaminen elokuvamuotoon on kuitenkin lähes mahdotonta jos kalliille elokuvalle pitää saada vielä katsojiakin. Ja itkemismeriitillä tarkoitin edelleenkin niitä "raavaita miehiä" joihin en meitä ihan vielä laske.
Muokannut: trent67 23.04.2012 klo 00.23 lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

23.04.2012 klo 01.22

Titanic-elokuvan premissi on keljun falski naisen mukavapautumistarina. Filmin antagonisti erästä internetkirjoittajaa siteeraten hädintuskin peittelee olevansa pahansuovin kuviteltu henkilö maailmanhistoriassa. Jostain syystä elokuvan sisällä kukaan ei tähän reagoi. Sittenpä siis - täysin oikeutettu hurvittelurundi 48 tuntia sitten tapaamasi böömiläissielun kanssa! Filmi kertoo eittämättä jotain masentavaa kirjoittajiensa ja katsojien toivemaailmasta, mutta opetus ja hahmojen anakronistisuus lie parempi jättää tosiaan kokematta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.04.2012 klo 09.04 1 tykkää tästä

trent67 kirjoitti:

Ei se silti poista sitä faktaa, että tuo on hyvä elokuva joka kannattaisi katsoa. Se keksitty "väärä" rakkaustarinakin on ihan keskitasoa parempi, joka saa jopa hetkeksi unohtamaan, että ollaan Titanicilla ennen kuin rytisee. Loppu meneekin sitten parhaiten lavastetusta feikkidokumentista hyvin ja Celinekin avaa lauluhuulensa vasta lopputeksteissä. Outoa jos eivät kuvitteelliset tarinat kiinnosta jos ne sivuavat oikeita aiheita.


Elokuvan hyvyys on oma mielipiteesi, ei fakta - nämä on hyvä pitää erillään. Kassasuosio ei tarkoita, että elokuva olisi pakollista katsoa jostain syystä, tai että sen katsomatta jättäminen olisi "tyhmyyttä". Internet on pullollaan niitäkin jotka eivät pidä leffan tarinaa kovin kummoisena, ja heitä löytyy myös omista ystävistäni. Itse tykkään katsoa faktat faktoina ja fiktion fiktiona, enkä missään nimessä maksa rahaa elokuvasta, jos jo pelkkä traileri saa niskavillani pystyyn. Olen lukenut asiasta liikaa ja suhtaudun asiaan liian vakavasti, että romanssihömppä maistuisi tällä premissillä. Jos käsikirjoittajat haluavat tehdä tarinoita ihmisille, joita tämä ei haittaa, se sopii minulle, viihdettä riittää kyllä omaankin makuuni koko loppuiäkseni.

Minusta on vähän siinä etiikan rajalla rakentaa ylimääräistä rakkausdraamaa tapahtumaan, jossa 1 500 ihmistä kuoli. Laivalla oli myös oikeasti mielenkiintoisia ihmisiä, joiden ympärille koko tarinan olisi voinut rakentaa (kuten sekä Olympicin, Titanicin että Britannicin haverista selvinnyt Violet Jessop) - Cameron jättää nämä hahmot statisteiksi, ehkä kunnioituksesta kuolleita kohtaan, ehkä myyvemmän lopputuloksen varmistamiseksi, mene ja tiedä. Puhumattakaan siitä, että tämän lieveilmiönä ainakin yksi pariskunta on sittemmin mennyt naimisiin sukellusveneessä Titanicin uponneen keulan päällä... Samoin suhtaudun kielteisesti esineiden nostamiseen Titanicista; merenpohjaan pudonneet irtoesineet eivät ole keltään pois, mutta myös itse hylystä on rosvottu kaikenlaista - ei vähimpänä Titanicin kello, jota otettaessa rikottiin vielä tähystäjän torni, eli paikka josta koko laivan tuho sai alkunsa. Nykysukupolvi suree Egyptin hautakammioiden ryöstöä, muttei näe mitään ongelmaa kaupanteossa joukkohaudasta otetuilla esineillä - Titanicin hiilen paloja voi ostaa eBaysta vaikka heti.

Ymmärrän, miksi elokuva on tehty - se on ollut liian kiinnostava prospekti jättää tekemättä. Titanicin haaksirikko vetosi ympäri maailmaa, joten kunnon panostuksella tehty elokuva siitä oli varma nakki. Toivottavasti sinä ymmärrät, miksi minua ei kiinnosta katsoa tällaista elokuvaa ainakaan rahallista suoritusta vastaan. Myös Arttu Wiskari saa raavaat miehet itkemään, ja se vasta laskelmoitua skeidaa onkin :)

Wikipedia tietää taas:

It was "not because I particularly wanted to make the movie," Cameron said. "I wanted to dive to the shipwreck."
Muokannut: Mikko 23.04.2012 klo 09.34 lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.04.2012 klo 10.45

trent67 kirjoitti:
Ja itkemismeriitillä tarkoitin edelleenkin niitä "raavaita miehiä" joihin en meitä ihan vielä laske.
jeh, eiväthän nämä raavaat miehet intternetissä ehdi käydä kun ovat liian kiireisiä kiskomaan makkaraa oluen kera siellä mökkisaunan kuistilla. Ja vaikka sieltä ehtisikin poies, niin meneehän sitä aikaa ramboja katsellessa ja useampaa naista kerralla naimassa, kaikki tämä joka päivä vuodesta toiseen.

Eiks se määritelmä jotseenkin noin mennyt...
lainaa
Esa

23.04.2012 klo 17.03

Olen tutustunut titanicin kohtaloon ja uppoamisen aikana tapahtuneisiin tapahtumiin hyvin. Ja tämä elokuva on aika hyvä kuvaus onnettomuudesta.

Kaikki ei ole faktaa mutta sitä on hyvin paljon ripoteltu pitkin elokuvaa joista varmasti nauttisit kun sanot tietäväsi paljon aiheesta.

Katsot varmaan esimerkiksi toiseen maailmansotaan sijoittuvia elokuvia? Kyllä niissäkin menee faktat ja fiktiot sekasin.

Kaikissa "perustuu tositapahtumiin" elokuvissa on jotain fiktiota ja jos ajattelee että katsoo ne täysin erillään toisistaan niin aika monta hyvää elokuvaa missaa, vain oman ennakkoasenteen vuoksi.

On toki näin että kaikille ei iske elokuvan rakkaustarina, mutta kannattaa sille antaa mahdollisuus.

lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.04.2012 klo 17.38

Esa kirjoitti:
Katsot varmaan esimerkiksi toiseen maailmansotaan sijoittuvia elokuvia? Kyllä niissäkin menee faktat ja fiktiot sekasin.


Toinen maailmansota oli vuosia kestävä historiallinen ajanjakso, jonka aikana sattui sitä ja tätä. Se kosketti elämiä myös rintaman ulkopuolella. Titanicin uppoaminen kesti kaksi ja puoli tuntia. Kaikki paikalla olleet ovat suurin piirtein henkilötasolle asti tiedossa. Minusta tässä on aika iso ero.

Mites, maistuisiko fiktiivinen rakkaustarina WTC-torneissa? Itselleni ei, mutta katsotaan kauanko vettä virtaa ennen kuin sellainen tehdään.
lainaa
Antiwakki

24.04.2012 klo 16.09

Mikko älä missään nimessä mene katsomaan Titanic elokuvaa, koska se on helvetin tylsä nyyhky leffa jotta ainoastaan arvostaa homot ja neidit koska siinä näytteli ihqu söpö Leonardo DiCaprio.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.04.2012 klo 17.17

Antiwakki kirjoitti:
Mikko älä missään nimessä mene katsomaan Titanic elokuvaa, koska se on helvetin tylsä nyyhky leffa jotta ainoastaan arvostaa homot ja neidit koska siinä näytteli ihqu söpö Leonardo DiCaprio.


Joo tämä ratkaisi asian kyllä nyt.
lainaa
gdghd

25.04.2012 klo 20.38

Mikko. Jätä vaan rauhassa hyvä leffa katsomatta. Jos Titanic kiinnostaa niin leffa on must see. Jos ei katso niin jää jostain paitsi. Omapa on menetyksesi.
lainaa
dsfdef

25.04.2012 klo 20.41

Ei kannata Mikko yrittää halventaa leffaa jota yleisesti kehutaan ja etenkin jos et ole sitä nähnyt.
lainaa
NikkeKnattertoni

25.04.2012 klo 20.44

Mikko kirjoitti:
Esa kirjoitti:
Katsot varmaan esimerkiksi toiseen maailmansotaan sijoittuvia elokuvia? Kyllä niissäkin menee faktat ja fiktiot sekasin.



Mites, maistuisiko fiktiivinen rakkaustarina WTC-torneissa? Itselleni ei, mutta katsotaan kauanko vettä virtaa ennen kuin sellainen tehdään.


Ei olisi ongelmaa jos se olisi uskottava ja hyvä leffa. Ei leffan tarvitse perustua otsi henkilöihin. Titanicissa tosihenkilötkin ovat aika isossa osassa. Jos aihe kiinnostaa niin katso ihmeessä. Et menetä mitään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.04.2012 klo 21.41

Arvelinkin, että jos jätän tekstiin tuon koukun Cameronin Titanicista, siihen tartutaan - mutten kyllä arvannut, että näin suurella joukolla. En ole nähnyt ko. elokuvaa, mutta olen nähnyt siitä tarpeeksi, että voin sanoa ettei sen näkeminen kiinnosta. Ghosts of the Abyss on se Cameronin Titanic-leffa, jonka halusin nähdä.

Keskustelun innoittamana voin katsoa leffan joskus televisiosta. Rahaa en siitä edelleenkään maksa, Jamesilla on sitä jo tarpeeksi :)
lainaa
haju

27.04.2012 klo 14.07

Kummallisen iso puolustuspartio ylipitkälle siirapille.
Jos imelä ja yksinkertaistettu rakkausdraama puhkikuluneilla elokuvastereotyyppihahmoilla ei maistu, en suosittele koskemaan tikullakaan. Käteen saa nojata suunnilleen 80% elokuvasta jos äskeinen ei kuulostanut lupaavalta. Kohtalaisen komeasti toteutetut törmäämis- ja tuhoutumisvideot löytyy tuubista jos ilman niitä ei pysty jatkamaan elämistä.
lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

28.04.2012 klo 14.59

haju kirjoitti:
Kummallisen iso puolustuspartio ylipitkälle siirapille.
Jos imelä ja yksinkertaistettu rakkausdraama puhkikuluneilla elokuvastereotyyppihahmoilla ei maistu, en suosittele koskemaan tikullakaan. Käteen saa nojata suunnilleen 80% elokuvasta jos äskeinen ei kuulostanut lupaavalta. Kohtalaisen komeasti toteutetut törmäämis- ja tuhoutumisvideot löytyy tuubista jos ilman niitä ei pysty jatkamaan elämistä.


Kai tässä kyse olikin lähinnä siitä, että periaatteesta ei mennä katsomaan jotain elokuvaa ja arvostellaan se katsomatta ikäänkuin huonoksi, vaikka se voisi arvostelijan mielestä mahdollisesti olla hyväkin. Se, että joku yksinkertaistettu stereotypiohaju ei ole elämässään saanut rakkautta eikä mahdollisesti ymmärrä siitä ikinä mitään ja joutuu nojailemaan käteen 80% elämästään ja jonka seurauksesta kukaan ei koske sitten tikullakaan on surullista. Suosittelen sulle vaikka V2: saitin ylistämää romanttista Serbian Film pukudraamaelokuvaa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.04.2012 klo 10.32

trent67 kirjoitti:

Kai tässä kyse olikin lähinnä siitä, että periaatteesta ei mennä katsomaan jotain elokuvaa ja arvostellaan se katsomatta ikäänkuin huonoksi, vaikka se voisi arvostelijan mielestä mahdollisesti olla hyväkin.


Siitähän ei ollut kysymys. Sanoin, että minua ei kiinnosta Titanicin oikean tarinan päälle rakennettu kuvitteellinen tarina, joka kuitenkin selvästi on kiinnostanut niin monia, että filmi on ollut uskomaton menestys. Ja olen edelleen tätä mieltä. En "arvostele" elokuvaa, koska olen siihen väärä ihminen: pidän oikean tragedian fiktiiviseksi tekemistä aika halpahintaisena siinä vaiheessa kun faktatkin ovat edelleen tiedossa, perustelut olen esittänyt edellä. Samoin intoa himmentää Cameronin itsensä toteamus, että hän ensisijaisesti halusi mennä kuvaamaan Titanicia ja toissijaisesti tehdä elokuvan.

Tässä on nyt kuitenkin esitetty, että elokuvalla on niin paljon muita ansioita, että kolme tuntia kestävä, erittäin monen mielestä yli-imelä ja stereotyyppinen rakkaustarina kannattaisi ehkä katsoa niiden toivossa. Olen vähän epäileväinen tämän suhteen, etenkin kun olen noita historiallisesti tarkkoja kohtauksia jo koko joukon nähnyt muissa yhteyksissä, mutta kuten sanottu, voihan asian tarkistaa kun elokuva tulee televisiosta seuraavan kerran. Tähän mennessä mikään siitä näkemäni ei saa haluamaan katsoa elokuvaa kokonaan. Lavastukseen jne. on toki nähty hirveästi vaivaa, joten en sano etteikö elokuvalla varmaan jotain ansioita ole. Tämän perusteella olen näköjään kykenevämpi muuttamaan kantaani kuin sinä, jonka mielestä tätä elokuvien vastinetta jumalalle tulee kunnioittaa, ja vääräuskoisille irtoaa kommentteja kuten:

Lainaus:

Se, että joku yksinkertaistettu stereotypiohaju ei ole elämässään saanut rakkautta eikä mahdollisesti ymmärrä siitä ikinä mitään ja joutuu nojailemaan käteen 80% elämästään ja jonka seurauksesta kukaan ei koske sitten tikullakaan on surullista. Suosittelen sulle vaikka V2: saitin ylistämää romanttista Serbian Film pukudraamaelokuvaa.


Typerä ja ala-arvoinen argumentum ad hominem. Rakkaudesta voi ymmärtää paljonkin ilman Hollywoodia.
lainaa
Napu_

Rekisteröitynyt 13.02.2012

29.04.2012 klo 10.50

Se joka on jättänyt katsomatta titanicin on jäänyt paitsi, hienoista visuaalisista tehosteista ja kameratyöskentelystä.

E: Siis en minäkään sitä ole viittä kertaa tarinan tähden katsonut.
Muokannut: Napu_ 29.04.2012 klo 10.53 lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

30.04.2012 klo 08.42

Mikko kirjoitti:

Typerä ja ala-arvoinen argumentum ad hominem. Rakkaudesta voi ymmärtää paljonkin ilman Hollywoodia.


Olet oikeassa. Joskus tulee kiireellä kirjoiteltua tyhmiä.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova