Kun joku keksii hyvän idean, muut tahtovat tietenkin siihen mukaan. Tämä pätee myös pelikonsolien maailmassa: kilpailijan ideoiden imurointi on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Mutta entäpä jos firmalla ei vain ole omaa konsolituotekehitystä? Noh, ainahan voi lisensoida jonkun toisen tekniikkaa. On vaikea tietää, miten tosissaan valmistajakaan on näiden kaikkien menestykseen uskonut - mutta ainakin niitä on ihan asiakkaille myyty, vaikkakin useimpia vain Japanin markkinoilla. Kaikki ovat siis virallisesti käyttöön hankittua tekniikkaa, piraattikoneista saisi ihan oman listansa.




MegaDrive oli Segan ainoa todella menestynyt konsoli, ja siitä haluttiin luonnollisesti kaikki mahdollinen irti. Tähän kuului valmistuslisenssien myynti halukkaille. Aiwan ghettoblaster-toteutus MegaDrivestä CD-laajennuksen kera on paitsi vekkulin näköinen, myös harvinainen.




Tämä laite ei ole erityisen korkea malli Sega Saturnista, eikä se tervehdi omistajaansa - onpahan vain Hitachin lisenssillä valmistama variantti, joka on tarkoitettu käytettäväksi autonavigointiin. Samuraiden jälkeläiset kun navigoivat jo silloin, kun täällä vielä piirreltiin silmämääräisiä karttoja röökiaskin kanteen. Ulkoisestikin esikuvastaan poikkeava kone sisältää GPS-vastaanottimen liitännän ja Japanin kartat navigointiin ladataan CD:ltä.




Ja MegaDrivellä jatketaan. Japan Victor Corporation teki oman pelikoneensa yhdistämällä MD:n ja sen CD-lisälaitteen yksiin kuoriin Segan tarjoaman kahden erillisen yksikön sijaan. Tätä myytiin Yhdysvalloissakin nimellä X'Eye - ei nyt tosin mitenkään hirveitä määriä.

JVC lisensoi myöhemmin myös Sega Saturnia Hitachin tapaan, mutta ei tehnyt laitteeseen mitään muutoksia. Samoin Samsung hankki itselleen lisenssin Koreaa varten. Saturnhan ei ollut Japanissa lainkaan sellainen floppi kuin maailmalla, vaan kilpaili tasapäisesti PlayStationin kanssa vuosikaupalla.




Panasonic poltti näppejään 3DO-pelikonsolin valmistuslisenssin kanssa 90-luvun puolivälissä ja jättäytyi konsolivalmistuksen ulkopuolelle. Mutta kun Nintendo tilasi Gamecuben mini-DVD-asemat emoyhtiö Matsushitalta, sisältyi sopimukseen klausuuli jolla Panasonic sai valmistaa laitteen, joka sekä näyttää DVD-elokuvia että pyörittää Gamecuben pelejä. Tämä vehje oli Panasonic Q.

Resepti olisikin varmasti ollut mainio, ellei lievästi sanoen erikoisen näköisen laitteen hinta olisi ollut enemmän kuin Gamecuben ja DVD-soittimen yhteensä, ja ellei Gamecuben menestys olisi jäänyt melko laimeaksi kaiken kaikkiaan.




Etenkin LaserDisc-soittimien valmistajana ansioitunut Pioneer synnytti tämän hieman mammuttia siromman laitteen, joka on itse asiassa neljä konetta yhdessä: LD-soitin, karaoke-laite, Sega Mega-CD ja NEC PC Engine CD-ROM. Sega- ja NEC-pelien lisäksi on tehty myös muutamia julkaisuja, jotka osaavat käyttää LD-levyä pelivideon streamaukseen. Karaoke-käyttönsä vuoksi LaserActivea jopa myytiin siinä määrin, ettei laitteesta tarvitse nykyään maksaa toista keuhkoaan - vaikkei tämä jätti toki aikanaan hinnaltaan mikään joka kodin laite ollut.




Näin puhtaasti mutuna listan menestynein laite - näitä on etenkin Japanissa suorastaan helppo löytää, eikä hintakaan ole posketon. Sharp kääräisi samaan pakettiin Nintendon Famicomin (täällä Nintendo Entertainment System, eli vanha kunnon matolaatikko) ja sen Disk System -laajennuksen. Sharp teki myös televisioita, jotka sisälsivät NES:n ja SNES:n.




Listan viimeinen laite on pikemminkin saman firman eri osastojen välistä lisensointia, mutta sen verran mielenkiintoinen tapaus että ansaitsee tulla mainituksi. PSX oli Sonyn tarjoama kovalevytallennin TV-ohjelmille, mutta normaalien toimintojen lisäksi se tarjosi myös täydellisen PlayStation 2:n kuoriensa sisällä - ja oli näin myös PS1-yhteensopiva. Laitteen käyttöliittymässä käytettiin ensimmäistä kertaa sittemmin PS3:sta ja PSP:stä tuttua XMB:tä. Nimivalinta oli mielenkiintoinen, sillä juurikin PlayStation 1 oli aikanaan projektinimeltään "PS-X", ja kiitos lehdistön uutisoinnin jäi lyhenne myös pelikansan suuhun.

PSX:n kohtaloksi koitui se sama tuttu, eli korkea hinta. Kun oli halvempaa ostaa kaksi laitetta saadakseen samat toiminnot, harva viitsi maksaa ylimääräistä. Samoin PSX:t ovat vanhemmiten osoittautuneet erittäin särkyviksi, joten toimivasta yksilöstä saa maksaa jo varsin runsaasti.