Tuorein sisältö

Listasunnuntai #107

Mikko Heinonen

23.10.2011 klo 18.44 | Luettu: 22452 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Todelliset Limited Editionit
Nykyään on kovin tavallista, että jokaisesta vähänkin isommasta pelistä tehdään jonkinlainen "rajoitettu painos" tai "keräilypainos", joka sisältää itse pelin lisäksi enemmän tai vähemmän ylimääräistä krääsää, DLC:tä tai jopa nukkehahmoja sun muuta. Todellisuudessa näiden painosten määrät ovat kuitenkin niin suuria, että todellisia harvinaisuuksia niistä tulee vain harvoin, jos koskaan. Tällä listalla niitä oikeasti harvinaisia - ei kuitenkaan yksittäiskappaleita, joiden arvo luonnollisesti on melkein mitä tahansa.

Chase the Chuck Wagon



Purina-koiranruokafirma tarjoili tätä Atari VCS:n (2600:n) peliä asiakkailleen, jotka keräsivät ostotodistuksia paketeista ja lähettivät ne Purinalle. Kampanja ei ollut menestys, joten pelejä lähti kuponkien kerääjille varsin vähän. Koska peliä ei ollut saatavana mitenkään muuten, ja loput kappaleet tuhottiin, peli sai legendaarisen maineen. Se ei ole Atarin harvinaisin peli, mutta varmasti tunnetuin keräilyarvoinen.

Minestorm II



Vectrex-pelikonsolin mukana toimitettiin Minestorm-niminen Asteroids-kopio. Pelissä oli kuitenkin ohjelmointivirhe, jonka ansiosta se saattoi jumiutua tasossa 13. Virheestä valmistajalle valittaneet saivat postissa tämän pelimoduulin, jossa virhe oli korjattu. Koska bugi esiintyi näin pitkällä pelissä, valittajia ei ollut kovin paljon - eikä peliä voinut ostaa mitään virallista reittiä.

Stadium Events



Amerikkalainen perheenäiti yllättyi pahemman kerran, kun laittoi myyntiin lastensa vanhan Nintendon peleineen - ja sai kohteestaan eBayssa liki 10 000 euroa. Salaisuus oli se, että mukana oli Bandain julkaisema Stadium Events, jota ehdittiin myydä vain joitakin satoja kappaleita, ennen kuin Nintendo veti sen USA:n markkinoilta, julkaistakseen sen sitten uudelleen omalla nimellään juoksumaton kanssa. Harvinaisuus siis EI koske Euroopan PAL-versiota, joita myytiin normaalisti.

Tetris



Erään maailman versioiduimmista ja matkituimmista peleistä ympärillä käytiin aikanaan monta lihavaa lakiriitaa. Yhden niistä seurauksena Sega menetti oikeuden markkinoida pelin Megadrive-versiota, jonka se oli kehittänyt yhtä aikaa pelikabinetin kanssa. Peliä ehdittiin kuitenkin tehdä muutamia kappaleita - arvioiden mukaan niitä pyörii keräilijäpiireissä kymmenen molemmin puolin.

Starwing Competition



Nintendo on ollut tunnettu hienoista mainoskampanjoistaan jo vuosikymmenten ajan. Starwing (Amerikassa ja myöhemmin Euroopassakin Starfox) oli Super FX -piiriä käyttänyt Super Nintendon loistopeli, josta tehtiin markkinointia varten erikoisversio peliliikkeiden käyttöön. Sen pelikoodiin oli lisätty aikaraja, ja saavuttamalla ko. ajassa tietyn pistemäärän saattoi voittaa palkintoja. Yhteensä pelejä tehtiin arvion mukaan alle 2000 kappaletta, joista vain osa on enää jäljellä. Suomessakin kisaa käytiin, sillä Pelikonepeijoonit-verkkomuseomme kokoelmaan pelin lahjoitti aikanaan Vammalan Musta Pörssi -kauppias Lassi Tuominen.

Border Down LE



Kerrankin "Limited Edition" tarkoitti sitä mitä pitikin. Julkaisija G.Rev ilmoitti tekevänsä vain 5000 kappaleen erikoisversion tätä Dreamcastille "postuumisti" eli kauan koneen valmistuksen lopettamisen jälkeen julkaistua räiskintää - ja piti lupauksensa. Peli maksoi julkaisussa vain muutaman kympin normaalipainosta enemmän, mutta nyt saattaa olla jopa tuplasti hankintahintansa arvoinen. Normaaliversiokin maksaa nyt useimmiten enemmän kuin uutena, mutta siitä sentään otettiin pari lisäpainosta menekin vuoksi.

The Smurfs Travel the World



Omakohtaista kokemusta mukaan. Olin keväällä 2000 tapaamassa silloista tyttöystävää, nykyistä vaimoa, joka oli työkomennuksella Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Eksyin alennuskirjakauppaan, jossa oli myös kasa pelejä. Huomioni kiinnittivät Sega Master Systemin pelit, joiden julkaisuvuosi oli 1996 - siis kun laite oli jo ollut pitkään käytännössä kuollut. En vielä tiennyt sitä, mutta olin tehnyt oman keräilyhistoriani suurimman löydön: noin 20 kappaletta peliä, jota ei ollut koskaan virallisesti julkaistu. Itse löytämieni lisäksi keräilijäpiireissä tiedetään vain kourallisesta kappaleita tätä peliä. Pelin ROM on nykyisin avustuksellani taltioitu jälkipolville.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... The Cursed Crusade... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (17 viestiä)

Hmm

23.10.2011 klo 19.38

Mikko on kohta miljonääri kun pistää smurffit ebayhin hintaa keräämään :P
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.10.2011 klo 19.45

Hmm kirjoitti:
Mikko on kohta miljonääri kun pistää smurffit ebayhin hintaa keräämään :P


Vaihtelin nuo pelit muiden keräilijöiden kanssa lähinnä tavaraan; sain kasvatettua kokoelmaani mukavasti. Pari kappaletta tiedän myydyn, hintaa tuli 100-200 dollaria. Maksoin itse peleistä 3 tuolloista markkaa eli 50 senttiä kappale. Rahan takia en keräile, jo pelkkä arvojen laskeminen tavaroille on tylsää.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

23.10.2011 klo 20.28

Oisko jotain vähän uudempaa joskus lisäillä näihin listoihin
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.10.2011 klo 20.31

Talmunen kirjoitti:
Oisko jotain vähän uudempaa joskus lisäillä näihin listoihin


Kun puhutaan peleistä, joita on tehty tuhansia kappaleita, niin melkein väistämättä pitää menneisyyteen katsoa. Nykyään on näes tämä digitaalinen myynti, jonka avulla voidaan julkaista semmoista, mikä ennen olisi jäänyt julkaisematta tai vain naurettavan pieneen painokseen. Ainoa 2000-luvun esimerkki on tuo Border Down, joka ilmestyi 2003.
lainaa
Nyan

23.10.2011 klo 21.33

Mä oon ettinyt Kellog’s-peliä, joita jaettiin muropakettien kansia tai jotain keräilemällä... Taida nykyään löytyä yhtään mistään :/
lainaa
tiikeri

23.10.2011 klo 21.38

Nyan kirjoitti:
Mä oon ettinyt Kellog’s-peliä, joita jaettiin muropakettien kansia tai jotain keräilemällä... Taida nykyään löytyä yhtään mistään :/
löytyy mutta kannet paskana ja levy ihan naarmuila
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.10.2011 klo 21.41

Tästä tuleekin mieleeni, että tyhjien CD-levyjen kanssa jaeltiin joskus pelien "Limited Editioneja", mutta siinä tuo "limited" tarkoitti vähän eri asiaa kuin perinteisesti - nimittäin että peli itsessään oli kestoltaan rajoitettu.
lainaa
Pertsa

23.10.2011 klo 23.17

Onkait tuossa tetris jutussa väärä kuva ku oon omistanu tuon kyseisen näköisen pelin aikoinaan?!?
lainaa
Pertsa

23.10.2011 klo 23.20

Pertsa kirjoitti:
Onkait tuossa tetris jutussa väärä kuva ku oon omistanu tuon kyseisen näköisen pelin aikoinaan?!?

Se ei kyllä tainu toiminu ilman adapteria tai muokattua megadriveä johtuen "erikoisista" reunoista...
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

24.10.2011 klo 00.23

Minä keräilen ja säilytän asioita ajatellen niiden arvoa rahana, mutten silti ole myynti-aikeissa.
lainaa
Jammu

24.10.2011 klo 02.45

Listasta puuttuu ainakin Zelda Majoras Maskin Adventure Set.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.10.2011 klo 09.11

Pertsa kirjoitti:
Onkait tuossa tetris jutussa väärä kuva ku oon omistanu tuon kyseisen näköisen pelin aikoinaan?!?


Todennäköisesti olet omistanut bootleg-version, niitä on kiertänyt huomattavasti enemmän.
lainaa
Flits

24.10.2011 klo 13.50

Aika huvittava tosiaa nykyään katsoa, kun kaikkien pelien mukana saa limited editioneja. Eli käytännössä ostatko preorderin tai vähän erilaisen, mikä sisältää krääsää peliin. Collector editionit ovat yksi asia erikseen. Ovat vain ikävän kalliita sisällön todelliseen hyötyyn nähden, mutta laatikovat ovat usein hienoja.
lainaa
Vapaapudotus

29.10.2011 klo 20.37

Kaapista löytyy tuo samainen smurffipeli.. Kansineen kaikkineen. En arvannut harvinaisuutta omistavani, senverran perustasohypiskely on. Jostain torikojun pahvilaatikosta löytynyt. Pitäisi kaivaa vanha megadrive joskus esiin ja kokeilla toimiiko kasetti vielä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2011 klo 22.12

Vapaapudotus kirjoitti:
Kaapista löytyy tuo samainen smurffipeli.. Kansineen kaikkineen. En arvannut harvinaisuutta omistavani, senverran perustasohypiskely on. Jostain torikojun pahvilaatikosta löytynyt. Pitäisi kaivaa vanha megadrive joskus esiin ja kokeilla toimiiko kasetti vielä.


Lienee Megadriven Smurffipeli, on liki täsmälleen samanlainen, mutta ei likikään yhtä harvinainen.
lainaa
surma

06.11.2011 klo 13.06

Tietäisitkö mitään internet-resursseja mistä pelien arvoa voisi yleensäkin tarkistaa? Mulla on 20 vuoden aikana kertynyt pelejä konsoleille ja tietokoneille, ja niistä luovun kovaa vauhtia myymällä kokoajan...
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.11.2011 klo 19.16

Mikko kirjoitti:
Tästä tuleekin mieleeni, että tyhjien CD-levyjen kanssa jaeltiin joskus pelien "Limited Editioneja", mutta siinä tuo "limited" tarkoitti vähän eri asiaa kuin perinteisesti - nimittäin että peli itsessään oli kestoltaan rajoitettu.


Jep, itseltänikin löytyy Prince of Persia: The Sands of Time "Limited Edition". Tuohan on periaatteessa vain harvinaisempi demo. :D
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova