Listasunnuntai #105
Autoilun evoluutiota
Vakiolukijat tietävät, että kirjoitan mielelläni autopeleistä, kun siihen vain syy löytyy. Forza Motorsport 4:n julkaisu ja siihen lisätty Kinectillä toimiva pään seuranta innoittivat miettimään, miten realismiin pyrkivässä autopelaamisessa on päästy nykytasolle. Listan rajauksena on paitsi oman muistini satunnaisuus, myös se, että kaikissa peleissä tarkoituksena on antaa jokseenkin todenmukainen vaikutelma autoilusta ajajan näkökulmasta - eritasoisia viihdepäristelyitä kun ilmestyi satoja ellei tuhansia erilaisia. Lisäyksiä ja muita tarinoita otetaan taas vastaan kommenteissa.
Ennen videopelien aikaa kuuminta hottia olivat elektromekaaniset pelikoneet, jotka siis eivät käyttäneet grafiikkaa tai juuri mikropiirejäkään, vaan perustuivat enimmäkseen releisiin ja lamppuihin. The Driver käytti 16 mm:n filmille kuvattuja tosielämän autoilutilanteita, joihin pelaajan tuli sitten reagoida pisteitä saadakseen. Mainoksen mukaan "long film guarantees every game is different", mutta todellisuus oli vähän toista. Valitettavasti ainoalle Suomessa näkemälleni Driver-yksilölle oli käynyt kuten vanhoille autoille niin monesti - sen koneisto oli ruostunut pilalle.
Tämä Atarin kolikkopeli ei ollut ensimmäinen autoiluvideopeli, mutta se oli ensimmäinen, joka pyrki kuvaamaan ratanäkymää ajajan perspektiivistä. Tekniikka ei mahdollistanut kovinkaan monimutkaisia näkymiä, joten käytännössä ohjailtiin pelikabinettiin maalattua auton keulaa pienistä tikuista koostuvalla radalla. Oikea ratti, polkimet ja vaihteet kuitenkin pelastivat paljon.
Vectorbeam-niminen valmistaja erikoistui - kuten nimestä kenties voi päätelläkin - vektorigrafiikkaa käyttäviin peleihin. Speed Freak oli nykymittapuulla edelleen hyvin yksinkertainen, mutta Night Driveriin verrattuna oltiin jo aivan eri maisemissa, olihan mukana jo peräti muita autoja.
Eräs omista kaikkien aikojen suosikkipeleistäni on tämä Atarin kolikkopelituotannon eräänlainen huippukohta. Hard Drivin' -projektin tavoitteena oli tuottaa niin realistinen ajokokemus kuin mahdollista, eikä paukkuja juuri säästelty. Peli käytti ensimmäisenä autopelinä täytettyä vektorigrafiikkaa, siinä oli force feedback -ohjaus ja täydellinen vaihteisto kytkimellä, ja ajotuntumaa hiomaan palkattiin oikea testikuljettaja. Kuvaavaa on, että etenkin vuotta myöhemmin ilmestynyt Race Drivin' on peliautomaattiversiona edelleen uskottava esitys auton ajamisesta.
Myös kotona oli ajeltu autosimulaattoreita (etenkin formuloita: Revs, Ferrari Formula 1, Indy 500 ja Formula 1 Grand Prix etunenässä) jo ennen Sonyn autopornosarjan ilmestymistä, mutta ei ole kovin karkea virhearvio väittää, että juuri GT ja sen vanavedessä PlayStationille ilmestyneet rattiohjaimet löivät suurelle yleisölle läpi ajatuksen kotiin sijoitetusta virtuaaliohjaamosta. Vaikka pelistä sai paljon irti myös DualShock-ohjaimella, nousi nautinto toiseen potenssiin ratilla ja polkimilla. Sony onkin tämän jälkeen jatkanut itsekin ansiokkaasti linjaa "uusi GT-painos - uusi Driving Force -ratti".
PC-pelaajien mestarirotu tuhkat nakkasi GT:n autovalikoimalle, kun GPL:ssä ei päässyt edes lähtöviivalta irti ilman harjoittelua. Pelin laaja muokattavuus, verkkopeli ja pelaajayhteisö - sekä tietenkin kotitietokoneeseen saatavana olleet, eritasoiset rattiohjaimet - tekivät siitä yhden suosituimmista kilvanajopeleistä asiaan vakavammin suhtautuvien keskuudessa. Saman realistisen genren jatkajina voidaan nähdä SimBinin GTR- ja RACE-pelisarjat sekä mm. Live for Speed ja iRacing.
Kolikkopelit olivat jo laskusuunnassa, kun Segan Dreamcast-konsolin sukuinen NAOMI-arcadealusta julkaistiin. Se ei estänyt toteuttamasta tätä kunnianhimoista peliä, jossa suurimmillaan on peräti kolme näyttöä ja kolme NAOMI-emolevyä (kaksinpeliversiossa vain yksi ruutu per pelaaja). Koska simuloitavaksi oli valittu vain yksi auto, se voitiin mallintaa melko tarkasti - minkä voi halutessaan lukea myös niin, että vaikeimmalla tasolla peli on masentavan vaikea.
The Driver (1970-luku)
Ennen videopelien aikaa kuuminta hottia olivat elektromekaaniset pelikoneet, jotka siis eivät käyttäneet grafiikkaa tai juuri mikropiirejäkään, vaan perustuivat enimmäkseen releisiin ja lamppuihin. The Driver käytti 16 mm:n filmille kuvattuja tosielämän autoilutilanteita, joihin pelaajan tuli sitten reagoida pisteitä saadakseen. Mainoksen mukaan "long film guarantees every game is different", mutta todellisuus oli vähän toista. Valitettavasti ainoalle Suomessa näkemälleni Driver-yksilölle oli käynyt kuten vanhoille autoille niin monesti - sen koneisto oli ruostunut pilalle.
Night Driver (1976)
Tämä Atarin kolikkopeli ei ollut ensimmäinen autoiluvideopeli, mutta se oli ensimmäinen, joka pyrki kuvaamaan ratanäkymää ajajan perspektiivistä. Tekniikka ei mahdollistanut kovinkaan monimutkaisia näkymiä, joten käytännössä ohjailtiin pelikabinettiin maalattua auton keulaa pienistä tikuista koostuvalla radalla. Oikea ratti, polkimet ja vaihteet kuitenkin pelastivat paljon.
Speed Freak (1978)
Vectorbeam-niminen valmistaja erikoistui - kuten nimestä kenties voi päätelläkin - vektorigrafiikkaa käyttäviin peleihin. Speed Freak oli nykymittapuulla edelleen hyvin yksinkertainen, mutta Night Driveriin verrattuna oltiin jo aivan eri maisemissa, olihan mukana jo peräti muita autoja.
Hard Drivin' (1988)
Eräs omista kaikkien aikojen suosikkipeleistäni on tämä Atarin kolikkopelituotannon eräänlainen huippukohta. Hard Drivin' -projektin tavoitteena oli tuottaa niin realistinen ajokokemus kuin mahdollista, eikä paukkuja juuri säästelty. Peli käytti ensimmäisenä autopelinä täytettyä vektorigrafiikkaa, siinä oli force feedback -ohjaus ja täydellinen vaihteisto kytkimellä, ja ajotuntumaa hiomaan palkattiin oikea testikuljettaja. Kuvaavaa on, että etenkin vuotta myöhemmin ilmestynyt Race Drivin' on peliautomaattiversiona edelleen uskottava esitys auton ajamisesta.
Gran Turismo (1998)
Myös kotona oli ajeltu autosimulaattoreita (etenkin formuloita: Revs, Ferrari Formula 1, Indy 500 ja Formula 1 Grand Prix etunenässä) jo ennen Sonyn autopornosarjan ilmestymistä, mutta ei ole kovin karkea virhearvio väittää, että juuri GT ja sen vanavedessä PlayStationille ilmestyneet rattiohjaimet löivät suurelle yleisölle läpi ajatuksen kotiin sijoitetusta virtuaaliohjaamosta. Vaikka pelistä sai paljon irti myös DualShock-ohjaimella, nousi nautinto toiseen potenssiin ratilla ja polkimilla. Sony onkin tämän jälkeen jatkanut itsekin ansiokkaasti linjaa "uusi GT-painos - uusi Driving Force -ratti".
Grand Prix Legends (1998)
PC-pelaajien mestarirotu tuhkat nakkasi GT:n autovalikoimalle, kun GPL:ssä ei päässyt edes lähtöviivalta irti ilman harjoittelua. Pelin laaja muokattavuus, verkkopeli ja pelaajayhteisö - sekä tietenkin kotitietokoneeseen saatavana olleet, eritasoiset rattiohjaimet - tekivät siitä yhden suosituimmista kilvanajopeleistä asiaan vakavammin suhtautuvien keskuudessa. Saman realistisen genren jatkajina voidaan nähdä SimBinin GTR- ja RACE-pelisarjat sekä mm. Live for Speed ja iRacing.
F355 Challenge (1999)
Kolikkopelit olivat jo laskusuunnassa, kun Segan Dreamcast-konsolin sukuinen NAOMI-arcadealusta julkaistiin. Se ei estänyt toteuttamasta tätä kunnianhimoista peliä, jossa suurimmillaan on peräti kolme näyttöä ja kolme NAOMI-emolevyä (kaksinpeliversiossa vain yksi ruutu per pelaaja). Koska simuloitavaksi oli valittu vain yksi auto, se voitiin mallintaa melko tarkasti - minkä voi halutessaan lukea myös niin, että vaikeimmalla tasolla peli on masentavan vaikea.
Keskustelut (22 viestiä)
Rekisteröitynyt 07.12.2007
09.10.2011 klo 20.19
09.10.2011 klo 20.26
Rekisteröitynyt 20.02.2010
09.10.2011 klo 20.43
Rekisteröitynyt 13.09.2007
09.10.2011 klo 21.35
09.10.2011 klo 22.22
09.10.2011 klo 22.31
Rekisteröitynyt 09.08.2009
09.10.2011 klo 22.44
autopelit on aina ollu perseestä
Tiedän että tämä on trolli mutta en malta olla sanomatta että
taitaa nakkipylly olla vain huono häviäjä.
Itse pidin GT1 ja GT2 Racing modificationista jolla sai autosta kuin autosta ratakireen näköisen.
GT5ssan yrittivät palauttaa sen mutta huonostihan siinä kävi.
GT6 saatava vastaava systeemi!.
Rekisteröitynyt 22.04.2007
09.10.2011 klo 22.47
Rekisteröitynyt 20.12.2010
09.10.2011 klo 22.53
09.10.2011 klo 22.57
10.10.2011 klo 01.26
Rekisteröitynyt 13.10.2009
10.10.2011 klo 07.48
10.10.2011 klo 08.12
Ei ole Geoff Crammondin mestari teoksia = turha lista
Yhdyn edelliseen puhujaan. Jos se sillä tavalla oppis yhdyssanat.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
10.10.2011 klo 08.29
Ei ole Geoff Crammondin mestari teoksia = turha lista
Mainitaan peräti kaksi! Pyrin ottamaan listalle muuta kuin formulaa, GPL poikkeuksena koska siinä on modattavuutta.
10.10.2011 klo 09.44
Ihan hyvä lista, vähemmän yllättävästi en ole jokaista pelannut, mutta olisihan tuohon voinut vielä sen iRacingin nakata, mikä on Simujen simu.
10.10.2011 klo 10.52
Olin muistavinani kaverini pelanneen Särkänniemessä tuota viimeistä (F355 Challenge)
Minä taan muistan pelanneeni Linnanmäellä ensimmäistä. The Driveriä siis...
10.10.2011 klo 11.16
Listaan nostaisin vielä Netkar Pro:n, viimeisin (kehitys)versio on todella maukas ja toimiva, jopa moninpelinä. Suosittelen!
10.10.2011 klo 11.28
Ei ole Geoff Crammondin mestari teoksia = turha lista
Luetaanpa ne jutut ennen kommentointia: kyllähän tuolla mainitaan mm. Revs ja F1 GP, jotka ovat Grammondin käsialaa.
10.10.2011 klo 21.47
Itse annoin olla koska se oli niin vaikea ettei se ollut enää hauskaa. Sama juttu GP Legendsin kanssa. Itse otan autopelini mielellään keskiraskaana. Realismia saa olla, mutta ei pelattavuuden ja etenkään hauskuudedn kustannuksella. GT- ja Forza-sarjat, Pari ekaa Colinia ja etenkin legendaarinen Rallisport Challenge toimii minulle parhaiten.
11.10.2011 klo 09.43
Jees lista, näkee kuinka eri ihmisillä on eri kokemukset peleistä - yhtäkään nuosta en oo pelannu.
11.10.2011 klo 16.03
Omistan pelin Dreamcast-version, mutta siitä en milloinkaan löytänyt sitä vetovoimaa, joka innostaisi pelaamaan. Aikalaiset konsolisimut Sega GT:n ja GT2:n se kyllä mielestäni pesi ajettavuuden realismissa.
11.10.2011 klo 16.40
Miten tuon Hard Drivin' pelin rata ja grafiikka tuntuu niin tutulta? Muistan pelanneeni Stunts nimistä peliä joka vastasi aikalailla tuota...
Stunts (toiselta nimeltään 4D Sports Driving) on tosiaan vastaava idealtaan ja grafiikaltaan mutta täysin eri peli kyseessä.. Yhtenä isoimpana erona taitaa olla että Stuntsissa ei ole muuta liikennettä (vastustajan lisäksi) toisin kuin Hard Drivin':ssä.. Stunts taisi olla ainaki suomessa aikoinaan suositumpi, ainakin tuntuu että useempi sen muistaa kun Hard Drivin':n..
Kirjoita kommentti