Tuorein sisältö

Pan Vision Playground

Manu Pärssinen

10.09.2011 klo 15.41 | Luettu: 15765 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Pelitykitystä Tanskassa

Mikä on Pohjoismaiden suurin pelitapahtuma? Ette ehkä osaa vastata, mutta oikea vastaus on Pan Vision Playground, joka on tarkoitettu lähinnä pelien jälleenmyyjille, mutta mukana on myös satapäin pelitoimittajia ympäri Pohjoismaita sekä muuta pelikansaa. V2.fi vieraili paikan päällä Kööpenhaminassa ja tapahtuman tiimoilta on tulossa jossain vaiheessa pari haastatteluakin, mutta tässä lyhyesti tunnelmia pikaisesti testaamistamme peleistä:


Mass Effect 3


Edellisten pelien ystävänä halusin tietenkin testata kolmososaa, sen julkaisu kun on vielä niin kaukana. Esillä ollut versio olikin varsin keskeneräinen, vaihteli näyttötilaansa ja väläytteli ruudulle viestejä puuttuvista äänitiedostoista. Messualueella ei muutenkaan kuullut pelin dialogista juuri mitään, joten testi keskittyi lyhyeen räiskintäosioon, jonka perusteella on vaikea sanoa vielä juuta taikka jaata. Shepard tiimeineen räiski vihollisia ja vaikka itse häsläsinkin, tiimin jäsenet hoitelivat viholliset pois päiviltä, eivätkä seisoneet tumput suorina. ME3 pysyy edelleen korkealla odotuslistallani.


Asura’s Wrath


(Kuva: Jukka O.Kauppinen) Vihainen Asura aiheutti ehkäpä tapahtuman suurimman WTF-hämmästyksen niin minulle, kuin kollegoille. Hienon animegraafisessa demopätkässä Asura taistelee jättimäistä, siis maapalloa suurempaa, jumalolentoa vastaan ja miekkonen pursuaa tuskaa ja vihaa ja raivoa niin, että pelkästään kuvan katsomisesta meinaavat otsasuonet pullistua. Itse pelaaminen oli tässä pätkässä enimmäkseen QTE-jaksoja ja nappien hakkaamista, mutta kiinnostaa nähdä, mitä muuta pelissä tapahtuu - sen verran mielipuolista meininki oli.


Renegade Ops


Renegade Ops on tässä kuussa PC:n, X360:n ja PS3:n latauspalveluihin Just Cause -pelit tehneeltä Avalanchelta tuleva ajoneuvoilla pelattava räiskintä, josta en sano tässä vaiheessa muuta kuin sen, että pelin pelaaminen oli hurjan hauskaa! Haastattelu aiheesta tulossa myöhemmin.


Disney Universe


Olin jostain syystä saanut päähäni, että Disney Universe olisi jollain tavalla MMO. Kyseessä on kuitenkin yksin- tai kaverin kanssa kimpassa pelattava tasoloikkatoimintaseikkailu. Pelaaminen itsessään on melko perinteistä, Disneyn esittelijäkin vertasi sitä LEGO-peleihin, mutta mukana on varsin vänkää huumoria. Lapsiin ja lapsenmielisiin tutut Disney-paikat ja hassut hahmonaamarit varmasti vetoavat. Universumi olisi voinut olla ehkä laajempikin, mutta DLC-vyörystä oli jo puhetta.


Batman: Arkham City


Batmanista oli tällä kertaa esillä Arvuuttajan haastetila, jota esiteltiin sekä Batmanin että Kissanaisen hahmoilla. Erityiskiitos viihdyttävyydestä täytyy antaa pelin esittelijälle, Rocksteadyn yhteisövastaava Sarahille, joka jaksoi hihkua ja pomppia koko illan ajan. Paikalla olijoiden testattavaksi annettu haaste koostui neljästä ‘tasosta’, joissa jokaisessa Lepiksen seuraksi talon katolle tuli entistä isompi ja ilkeämpi joukkio pahiksia. Mitä enemmän sai komboja aikaiseksi, sitä enemmän sai pisteitä. Hyvin pieni osio tästäkin oli siis esillä, mutta peli on jo kuukauden päässä, joten eiköhän sitä jaksa sinne asti odottaa.


Call of Duty: Modern Warfare 3


Tästä pelistä on saatu viime aikoina niin paljon tietoa, että uusia detaileja ei juurikaan tullut esiin, se nyt ainakin vahvistettiin, että Call of Duty: Elite -palvelu on (ainakin aluksi) ilmainen. V2.fi pääsi testaamaan co-oppina pelin Spec Ops -tilaa, joka toimi vähän samalla periaatteella kuin Batmanin haastetila: joka kierroksella tuli enemmän ja pahempia vastustajia, tai joku muu twisti tilanteeseen, vaikkapa helikoptereita. Yhteistuumissa taistelutoverin kanssa pelitila oli viihdyttävä pläjäys toimintaa.


Cursed Crusade


Hieman puskasta ilmestyneestä ranskalaisvoimin tehdystä ristiretkeilystä on luvassa myös pidempi haastattelu V2.fi:ssä. Neljänteen ristiretkeen sijoittuvassa pelissä on paljon aseita, paljon taistelua, irtoavia päitä ja verta sekä mystinen temppeliritarien kirous. Hack’n’Slash -peliksi taisteluliikkeet ja asevalikoima vaikuttivat monipuolisilta.


Rayman Origins


Olen tainnut käyttää sanaa perinteinen näissä lyhyissä arvioissani muutamaankin kertaan ja se kuvastaa aika pitkälti asioiden nykytilaa pelimaailmassa: mitään kovin omaperäistä näkee vain harvoin. Rayman Originsin kohdalla sanat ‘perinteinen tasoloikka’ ovat kuitenkin kehu. Kaksiulotteinen loikinta vie pelaajan välittömästi tasoloikkien kulta-aikaan parin vuosikymmenen taakse. Värikkäät maailmat ja hieno animointi ovat myös paikallaan, mutta pikatestin perusteella on taas vaikea sanoa, kuinka monipuolista kenttäsuunnittelu on kokonaisuudessaan.


Dead Rising 2: Off the Record


Ehdottomasti esittelynsä aikana eniten naurua aiheuttanut peli. Dead Rising 2:n tarina esitetään nyt Frank Westin vinkkelistä ja voi pojat, että se vinkkeli onkin vinksahtanut. Jo aluksi käy selville, ettei Frank ole tullut kaupunkiin pelastamaan poloisia kansalaisia vaan pitämään hauskaa. Sen voi tehdä vaikka menemällä Uranus Zone -huvipuistoon vapaapainiasussa ampumaan dildoja lehtipuhaltimesta. Jep. Huumori on käännetty yhteentoista ja juonipuoli jätetty vähemmälle. Touhu tuntui toimivan.


Sonic Generations


Testattavana oli hieman enemmän, kuin jokin aika sitten ainakin PSN:stä löytyneessä demossa. Sonicin kontrolleja oli hiottu demoversiosta parempaan suuntaan, mutta meininki oli muuten tuttua ja edelleen täytyy sanoa että klassinen Sonic > Moderni Sonic.


Diablo III


Tunnustan asian, jonka ei pitäisi tulla kenellekään V2.fi:tä pidempään seuranneelle yllätyksenä: olen konsolipelaaja. Ymmärrän Diablo-pelien viehätyksen ja seuratessani kollegoiden pelisessioita pystyin päättelemään, että kymmenet leveät hymyt ja innosta kiiluvat katseet lupaavat Diablo-faneille hyvää. Blizzardin puolesta paikalla ollut esittelijä pysyi kuitenkin diplomaattisen vaitonaisena kun kysyin, koska Diablo-maailmaan pääsee konsoleilla. Ei tosin tyrmännytkään ajatusta...


Resident Evil: Operation Raccoon City


RE:ORC on Resident Evil -sarjan sivupolku, joka on reilusti lähempänä tyypillisiä kolmannen persoonan räiskintöjä kuin RE-pelejä. Umbrellan joukoissa Raccoon Cityn puhdistaminen tuo mieleen monet muut genren pelit, mutta tunnelma on saatu hyvin kohdalleen. Pimeys ja zombievyöry tuovat mukanaan sopivan ripauksen ahdistavuutta, joka varmasti toimisi paremmin yöllä olohuoneessa kuin meluisassa messuympäristössä. Pidetään tästä varovaisesti korvat höröllä.

Lisäksi pelejä, joita joko jonojen tai muuten rajoitetun ajan vuoksi pääsimme vain vilkaisemaan olivat Need for Speed: The Run, Combat Wings, Lord of the Rings: War in the North, lelukeräilysarjan pelimaailmaan yhdistävä Skylanders: Spyro’s Adventure sekä valitettavasti Assassin’s Creed: Revelations, jota olisin kyllä halunnut päästä tyypittämään, mutta juuri tarttuessani ohjaimeen Ubisoftin mies totesi, että koneita ollaan sulkemassa. Merda!

Lisää Playground-tunnelmia ja haastatteluja vielä tämän kuun aikana V2.fi:ssä.








V2.fi | Manu Pärssinen
< Jaossa Luvinia Onlin... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

10.09.2011 klo 16.58

Wait wait, Neljänteen ristiretkeen? Siis ketä nyt muka oikeesti haluaa mennä vetää Roomalaisia turpaan Venetsialaisten nimissä?

En arvosta.
lainaa
Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

10.09.2011 klo 17.00

http://www.v2.fi/images/games/articles/762/pic15.jpg

Blasphemy! :p
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

10.09.2011 klo 17.10

Rayman, Sonic & Diablo III kiinnostavat näistä.
lainaa
jounihat

10.09.2011 klo 18.13

"Blizzardin puolesta paikalla ollut esittelijä pysyi kuitenkin diplomaattisen vaitonaisena kun kysyin, koska Diablo-maailmaan pääsee konsoleilla."

Kysyitkö koska Diablo-maailmaan pääsee PC:llä?
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

10.09.2011 klo 18.16

jounihat kirjoitti:
"Blizzardin puolesta paikalla ollut esittelijä pysyi kuitenkin diplomaattisen vaitonaisena kun kysyin, koska Diablo-maailmaan pääsee konsoleilla."

Kysyitkö koska Diablo-maailmaan pääsee PC:llä?


Siitähän oli jo Diablofans-foorumeilla juttua, että joulukuussa.
Tai ainakin siihen asti on sertfikaatti voimassa.
lainaa
CubeX

Rekisteröitynyt 19.04.2010

10.09.2011 klo 18.32

Rayman ja Sonic näistä kiinnostaa... ja paljon
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

11.09.2011 klo 01.14

Asura's wrath vaikuttaa kiinnostavan minua...ME 3 ei oikein vakuuta :S
lainaa
5kautta5

Rekisteröitynyt 04.09.2011

11.09.2011 klo 03.39

Miksi MW3:n kohdalla on kuva CoD4 MW:stä?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.09.2011 klo 10.49

5kautta5 kirjoitti:
Miksi MW3:n kohdalla on kuva CoD4 MW:stä?

Koska kukaan ei huomaa eroa. ;)
lainaa
5kautta5

Rekisteröitynyt 04.09.2011

11.09.2011 klo 14.14

Execta kirjoitti:
5kautta5 kirjoitti:
Miksi MW3:n kohdalla on kuva CoD4 MW:stä?

Koska kukaan ei huomaa eroa. ;)

Pyhpyh, CoD4 oli viimeinen hyvä CoD. Mutta kuva vaihdettiinkin jo näköjään.
lainaa
Peikkoni

19.09.2011 klo 20.32

"Spec Ops -tilaa, joka toimi vähän samalla periaatteella kuin Batmanin haastetila: joka kierroksella tuli enemmän ja pahempia vastustajia, tai joku muu twisti tilanteeseen, vaikkapa helikoptereita. Yhteistuumissa taistelutoverin kanssa pelitila oli viihdyttävä pläjäys toimintaa."

Ei taida arvostelijalla olla paljoa kokemusta Codeista. Eiköhän tähänkin olisi voinut valkata pelisarjaa seuranneen mielipiteen.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova