Muuten ihan kohtalaisissa, jopa hyvissäkin, peleissä on usein ärsyttäviä asioita - toisinaan erittäinkin ärsyttäviä typeryyksiä. Toisista peleistä menee maku kokonaan jonkin suhteellisen pienen hölmöyden vuoksi. Tämä sunnuntailista on omistettu omille kokemuksilleni, ja kutsun jälleen lukijat lisäämään kommenteissa omiaan.





Yksi harvoista Atari Jaguarin pelaamisen arvoisista peleistä sisälsi myös melkoisen ajatusvirheen. Tässä FPS-pelissä oli (jostain kumman syystä) highscore-taulukko, joka vieläpä tallensi pisteet moduulille. Pisteiden metsästyksestä vei jokseenkin innon se, että pelissä oli myös tallennusmahdollisuus. Lataamalla tarpeeksi pitkällä tehdyn tallennuksen päätyi siis aina mestarien marmoritaululle, joka menetti samalla merkitystään melko tehokkaasti.





Tämä PSP-peli oli ihan mukiinmenevä taskupainos Criterion Gamesin sarjasta, yhtä pikku ominaisuutta lukuun ottamatta. Moninpeli kahdella konsolilla oli aivan järjettömän hidas operaatio. Ennen jokaista kisaa isäntäkonsoli lähetti ilmeisesti koko pelidatan uudelleen linkitettyyn koneeseen, ja sepä vasta kesti. Kun yhden, reilun minuutin mittaisen kisan lataaminen kesti jopa kuusi minuuttia, jäivät moninpelikokeilut vähiin.





Olen luonteeltani melko säyseä, mutta tämä japanilainen toimintaroolipeli sai minut aikanaan paiskaamaan juuri hankkimani PlayStation 2:n ohjaimen lattiaan. Syynä oli pelin idioottimainen asejärjestelmä, jossa aseella oli omat hitpointit. Jos käytti asetta liian monta kertaa, se hävisi sen siliän tien, kokonaan, kaikkine parannuksineen. Aseita saattoi kyllä korjata, mutta esim. kesken taistelun se oli hiukan hankalaa. Joten oli vain ajan kysymys, koska se lopulta tapahtuu: tuntien ajan rakentelemani monin eri bonuksin varusteltu upea miekkani häipyi savuna ilmaan kesken kiivaan ottelun, ja sain taistella tieni ulos luolastosta suunnilleen lusikkahaarukkayhdistelmällä.





DMoMM oli maineikkaan sarjan FPS-painos, jonka pilasivat paitsi järjetön bugisuus, myös tallennusjärjestelmä. Konsolityyppisten checkpointien sijaan peli käytti pikemminkin quicksaveen verrattavaa tallennustapaa, jossa etenemisen lisäksi tallennettiin koko ympäröivä tilanne. Tämä tarkoitti sitä, että kun olin juuri kadottamaisillani yhteyden jäljittämääni tyyppiin ja epäonnekseni kävelin tallennuskohtaan, sain seuraavaksi elää yhä uudelleen ja uudelleen hetkeä, jossa pahis karkaa minulta, enkä voi enää mitenkään tavoittaa häntä. Ja tietenkin tämä tallennettiin edellisen checkpointin päälle.





Tätä SquareSoftin tekemää autopeliä hypetettiin hartaasti, etenkin kun oli tiedossa ettei Gran Turismo 3:a nähdä vielä PS2:n julkaisussa. Ilmestyessään se sisälsikin miltei kaikkea luvattua, kuten lisensoituja autoja, eri pelitiloja ja niin edelleen. Valitettavasti vain pelin ohjaustuntuma oli ilmeisesti testattu vain tukkurin varastossa työskentelevällä trukkikuskilla, enkä ollut ainoa, jolta koko ajelueepos jäi sen vuoksi hyllyyn. Realistinen fysiikka ei oikein riitä perusteluksi, jos normaali pelaaja ei pysty ajamaan kisaa läpi ilman tuntien harjoittelua.





FF-sarjan nimi oli todella kovassa kurssissa vuosituhannen vaihteessa, eikä innostus ollut pientä, kun Square suostui lopulta tekemään FF:n myös Gamecubelle. Tosin peli ei ollut lainkaan samanlainen kuin PlayStationilta tutut J-RPG:t (tähän oli osansa Sonyn kanssa solmitulla yksinoikeussopimuksella), ja toisekseen se sisälsi kaksittainkin käsittämättömiä design-päätöksiä. Ensinnäkin moninpelaamista varten jokaisen pelaajan piti hankkia Nintendo GBA ja sen Gamecube-linkkikaapeli, mikä teki alkuinvestoinnista melkoisen. Toisekseen pelaajan piti jatkuvasti raahata perässään möhkälettä, joka säteili valoa. Taistelu onnistui vain ko. valon rajaamalla alueella, eikä laitosta voinut kantaa samalla kun taisteli. Tämä ei tietystikään estänyt FF-fanilauman suosiota, mutta tavalliset pelaajat se karkotti tehokkaasti.





Alkuperämaassaan nimellä Shutokou Battle tunnettu peli oli vioistaan huolimatta hauskaa viihdettä, mutta eräs ongelmista oli kyllä jo melko typerä. Ratana toimineessa moottoritiessä oli silloin tällöin ramppeja, joissa tie jakautui. Pelaajalla oli vapaus ajaa kumpaan tahansa, ja jos AI-auto tuli hänen jäljessään, sen piti seurata perässä. Paitsi kun AI jäikin muun liikenteen sekaan jumiin ja ajautui toiseen ramppiin. Olit sitten edellä miten paljon tahansa, tuloksena oli tasapeli. Nakersi kohtalaisesti siinä vaiheessa, kun olit ensin kruisaillut pitkäänkin etsimässä tiettyä autoa haastettavaksi.