Tuorein sisältö

Listasunnuntai #80

Toimitus

17.04.2011 klo 18.38 | Luettu: 19337 kertaa | Teksti: Toimitus

Maskottimuseo
Ennen vanhaan oli selviö, että menestyvillä pelikonsoleilla oli "oma hahmonsa", joka esiintyi omassa pelisarjassaan (ja joskus sen ulkopuolellakin). Tätä nykyä virallisten maskottien aika pelikonsoleilla on aika pitkälti ohi. Toki Mario on aina Mario, mutta X360 ja PS3 ovat saaneet maskoteikseen vain satunnaisia hahmoja menestyneistä pelisarjoista (Master Chief, Sackboy), ellei sitten X360:n avatareja lasketa. Sonicinkin Segan konsolien keulakuvana kaikki tuntevat, mutta vuosien varrella on ollut myös monia muita moisiksi laskettavia.

Opa-Opa



Segan ensimmäinen maskotti. Fantasy Zonesta kotoisin oleva olento esiintyi myös animesarjassa Zillion, mutta menetti nopeasti maskottistatuksensa, koska kasvottomasta avaruusaluksesta ei paljon saa irti.

Alex Kidd



Opa-Opan korvaaja ja Sonicin edeltäjä Alex Kidd seikkaili kaikkiaan viidessä tasoloikassa ja yhdessä BMX-pelissä. Jotkut Sega-fanit pitävät edelleen Alex Kidd -loikintaa jopa Marioita suuremmassa arvossa.

Wonder Boy



Kertonee jotain Marion voimasta, että Sega tuntui kehittelevän pelihahmoja kuin liukuhihnalta, kunnes Sonicin kanssa lopulta onnistuttiin. Wonder Boy seikkaili kolikkopeleissä sekä Segan kotikonsoleilla melko suoraviivaisissa tasoloikissa ja yksinkertaisissa rooliseikkailuissa, joita löytyy myös Wiin Virtual Consolesta.

Crash Bandicoot



Niin lähellä konsolimaskottia kuin PlayStationilla päästiin. Naughty Dogin kolmiulotteisia tasoloikkia moitittiin usein liian yllätyksettömiksi, mutta ne olivat myös erinomaisesti toteutettuja pelejä, joiden grafiikka näyttää edelleen siedettävältä. Samaa ei voi sanoa monesta 15 vuotta vanhasta vektorigrafiikalla toteutetusta pelistä. Crashilla oli myös spin-offeja, kuten suosittu Crash Team Racing. Täällä muuten mielenkiintoinen artikkeli Crashin synnystä.

Mr. Game & Watch



Herra Peli ja Kello oli monen Nintendon elektroniiikkapelin päähahmo ja toimi mm. palomiehenä, kokkina ja jonglöörinä. Sittemmin herra on tehnyt paluun Super Smash Bros -peleissä.

Intellivision Running Man



Pikseleistä koostuva juokseva hahmo ei esiinny niin monen vanhan parran nörttipaidassa kuin Atarin fuji-logo, mutta myös InTV-faneja on keskuudessamme runsain joukoin.

Spike



Spike seikkaili Vectrex-vektorikonsolilla tasoloikassaan ja erityisesti pelin puheäänet ovat jääneet elämään retromiesten muistoihin: "Eek, help Spike. Oh no, Molly". Sittemmin Spike on ollut mukana harrastajien tekemissä peleissä, mm. Spike Goes Skiing, Spike's Circus, Spike Goes Down ja VecSports Boxing.

V2.fi | Toimitus
< Listasunnuntai #79... 2 DS:ää ja 1 3DS... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.04.2011 klo 19.44

On muuten jännä muuten miten kuningas tuo Mario on tuossa maskottiskenessä.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.04.2011 klo 19.58

aaaatu kirjoitti:
On muuten jännä muuten miten kuningas tuo Mario on tuossa maskottiskenessä.


Onhan se ... varsinaisesti konsoleihin liittymättömiä on sitten toki oma joukkonsa, mm. Pac-Man.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.04.2011 klo 20.01

aaaatu kirjoitti:
On muuten jännä muuten miten kuningas tuo Mario on tuossa maskottiskenessä.

Samaa olen ihmetellyt. Mario on luultavasti pysynyt vahvana maskottina siksi, että Nintendo on sitkeästi käyttänyt sitä lukuissa peleissä sukupolvesta toiseen, eikä Nintendo ole muutenkaan älyttömästi uusia hahmoja tehtaillut.
lainaa
markkinointiosasto

17.04.2011 klo 20.04

jos noita muita lykättäisiin peleihin ja muualle niinkuin Mariota (silloin tällöin hyvällä laadullakin) niin kilpailua olisikin. esim Naughty Dog/Sony luovutti Crashin muille ja sen jälkeen hahmon maine meni. pari siedettävää peliä ja loput aika roskaa
lainaa
WheresLuigi

17.04.2011 klo 20.11

SMB ja SMB3 NESillä, SMWorld SNESillä, Sunshine GCllä ja Galaxy Wiillä. Ei oo samanlaista superputkea millään muulla maskotilla (plus Paper Mariot, SMB2, Super Smash Brosit yms ovat helkutin kovia pelejä)

Sonic voisi olla kova kilpailija mutta siirtyminen 3D konsoleille epäonnistui täysin. Raymankin voisi olla kova kun kaikki kolme oikeaa peliä ovat tosi hyviä eikä viimeisimpien Spyrojen kaltaista roskaa ole näkynyt
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

17.04.2011 klo 20.18

Edelleen hiukan vituttaa se, mitä Crash Bandicootille tehtiin 2000-luvun puolivälissä, kun Sierra Entertainment muutti hahmon väärään suuntaan ja Activision rahasti sillä.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

17.04.2011 klo 20.44

Mielenkiintoinen lista vaihteeksi :P....
Seuraavaksi sitten ikonit vai (pac-manhan jo mainittiin).
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.04.2011 klo 22.01

markkinointiosasto kirjoitti:
jos noita muita lykättäisiin peleihin ja muualle niinkuin Mariota (silloin tällöin hyvällä laadullakin) niin kilpailua olisikin. esim Naughty Dog/Sony luovutti Crashin muille ja sen jälkeen hahmon maine meni. pari siedettävää peliä ja loput aika roskaa

Homma meni vissiin niin, että silloin kun Naughty Dog vielä oli itsenäinen studio, teki se Universal Interactive Studiosin (nyk. Vievendi) kanssa diilin, johon mm. Grash Bandicoot kuului. Kun Sony osti myöhempää Naughty Dogin, jäi pelin oikeudet Vivendille.
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

17.04.2011 klo 22.19

Kiinostava tuo Crash Bandicoot artikkeli. Myönnyn Videopelaajan kanssa samaan asiaa Activision laittaa kaikki paskaksi ja haluaa vain rahaa.
lainaa
trent67

Rekisteröitynyt 12.04.2007

17.04.2011 klo 22.52

Kyllä tuo Intellivisionin Running Man on paikkansa ansainnut.

http://www.youtube.com/watch?v=UaqbN480Wog
lainaa
asdasd

18.04.2011 klo 11.29

Naughty Dogin Crash pelit on ihan törkeen hyviä, vieläkin pelaan. Parhaillaan CTR ja Crash 3 Warped menossa.
lainaa
MJE

20.04.2011 klo 17.12

Wonder Boy 3
lainaa
Pitka_Masa

Rekisteröitynyt 26.12.2010

23.04.2011 klo 17.37

tagman kirjoitti:
aaaatu kirjoitti:
On muuten jännä muuten miten kuningas tuo Mario on tuossa maskottiskenessä.

Samaa olen ihmetellyt. Mario on luultavasti pysynyt vahvana maskottina siksi, että Nintendo on sitkeästi käyttänyt sitä lukuissa peleissä sukupolvesta toiseen, eikä Nintendo ole muutenkaan älyttömästi uusia hahmoja tehtaillut.

Joo, mitään tekemistähän ei ole asian kanssa sillä tosiseikalla, että Marion pelit ovat aika lailla silkkaa timangia.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova