Tuorein sisältö

Nintendo 3DS kaikilta kulmilta

Manu Pärssinen

09.03.2011 klo 21.02 | Luettu: 27501 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kuvagalleria uutuudesta
Nintendo 3DS saapui toimitukseen, mutta toistaiseksi sitä on ehditty lähinnä ihastella. Tähän ihasteluun voivat nyt ottaa osaa myös V2.fi:n lukijat, olkaa hyvät.

Unboxing alkamassa.

Sisällä kilo kirjallisuutta ja ilmaista pikkukivaa.

Ja niiden alla itse kone.

Mukana myös latausalusta, laturi ja AR-kortteja.

Siinä se sitten on, ihan oikeasti meidän pöydällä, eikä esittelijätyttöön kahlittuna.

Toiselta puolen tällainen.

Ja toiselta tällainen.

Alun asetuksista löytyi jopa Suomen maakuntia.

Mukana tulee joukkio pieniä AR (Augmented Reality, tehostettu todellisuus) -pelejä.

Tuttu ristiohjain ja uusi peukalotatti.

Tällä kytkimellä säädetään 3D-efektin voimakkuutta.

Home-napista pääsee valikoihin ja moniajon myötä sovelluksia voi jättää myös taustalle odottelemaan.

Latausalusta helpottaa vaadittavaa toimenpidettä.

Valokuvaaja herkesi taiteelliseksi.

Mukana tulee SD-muistikortti, valmiina koneen sisällä.

Ja lisää taidetta.

DSi XL on reilusti isompi.

DSi taas liki täsmälleen samaa kokoa.

Vanhin DS luonnollisesti klohmompi.

Näin aseteltuna ero on vielä selkeämpi.

Nintendon 3D:tä kahdelta vuosikymmeneltä.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai #74... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

uuu

09.03.2011 klo 21.41

On se yllättän komia, ehkäpä joskus vielä menee hankintaan
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.03.2011 klo 21.44

Mutta heei, eihän tuo musta ole minkään näköinen... Ostakaa julkaisussa se sininen ja laittakaa tuo uuteen superkilpailuun palkinnoksi :)
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

09.03.2011 klo 21.52

Saattaisi mennä vaihtoon (edelleen on aito valkoinen kone käytössä).
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

09.03.2011 klo 21.53

Itse olisin ostanut punaisen jos Nintendo olisi viitsinyt julkaista sen.

Millainen on ristiohjaimen ja peukalotatin tuntuma?
lainaa
Cell

Rekisteröitynyt 15.08.2009

09.03.2011 klo 22.09

Tyylikäs vehje.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

09.03.2011 klo 22.27

Koskas tämän virallinen julkaisu oli? En muistanut koko toosaa enää.
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

09.03.2011 klo 22.52

Protec kirjoitti:
Koskas tämän virallinen julkaisu oli? En muistanut koko toosaa enää.


25. päivä tätä kuuta.
lainaa
Maade

09.03.2011 klo 23.02

Mitäs ihmettä. Näenkö omiani vai onko tuo pelislotti (Jonne siis pelit laitetaan) huomattavasti isompi kuin NDS korttipaikka? Onko NDS peleille sitten jonkinlainen adapteri, vai näyttääkö tuo vain suuremmalta slotilta?
lainaa
miksuli

Rekisteröitynyt 06.03.2011

09.03.2011 klo 23.32

Tyylikäs laite. Kumpa laitetta riittäisi julkaisussa minulle. :/
lainaa
Nintero

09.03.2011 klo 23.36

Seuraava isompi versio on sit varmaan 3DS MAX.
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

09.03.2011 klo 23.48

Maade kirjoitti:
Mitäs ihmettä. Näenkö omiani vai onko tuo pelislotti (Jonne siis pelit laitetaan) huomattavasti isompi kuin NDS korttipaikka? Onko NDS peleille sitten jonkinlainen adapteri, vai näyttääkö tuo vain suuremmalta slotilta?


Haluaisin myös tietää.....
lainaa
Viheraho

10.03.2011 klo 02.06

Maade kirjoitti:
Mitäs ihmettä. Näenkö omiani vai onko tuo pelislotti (Jonne siis pelit laitetaan) huomattavasti isompi kuin NDS korttipaikka? Onko NDS peleille sitten jonkinlainen adapteri, vai näyttääkö tuo vain suuremmalta slotilta?


Normin DS slotin kokoinen :9
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.03.2011 klo 08.28

joel141290 kirjoitti:
Maade kirjoitti:
Mitäs ihmettä. Näenkö omiani vai onko tuo pelislotti (Jonne siis pelit laitetaan) huomattavasti isompi kuin NDS korttipaikka? Onko NDS peleille sitten jonkinlainen adapteri, vai näyttääkö tuo vain suuremmalta slotilta?


Haluaisin myös tietää.....


Samaa kokoa ovat, 3DS-carteissa on vain pieni pykälä sivussa estämässä niiden työntämistä vanhaan DS:ään.
lainaa
modaaja

Rekisteröitynyt 08.12.2010

10.03.2011 klo 15.23

mikä toi näyttö johto tos takana oli?
lainaa
gryoz

10.03.2011 klo 16.47

Muuten tyylikäs mutta kuulokepaikka tuossa edessä on vähän lelumaisesti siinä.
lainaa
Turretti

10.03.2011 klo 17.09

Onko tätä pakko ladata tuossa alustassa? Kuulemma tuo akkuteho ei ole mikään loistava, niin mieluusti lataisin ihan johdon kanssa ja pelaisin samalla.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

10.03.2011 klo 19.08

Turretti kirjoitti:
Onko tätä pakko ladata tuossa alustassa? Kuulemma tuo akkuteho ei ole mikään loistava, niin mieluusti lataisin ihan johdon kanssa ja pelaisin samalla.

Kai sitä alustaa voi nostaa?
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.03.2011 klo 19.20

Turretti kirjoitti:
Onko tätä pakko ladata tuossa alustassa? Kuulemma tuo akkuteho ei ole mikään loistava, niin mieluusti lataisin ihan johdon kanssa ja pelaisin samalla.


Latausjohdon voi irroittaa alustasta ja työntää suoraan 3DS:n takalistoon.
lainaa
Jii94

Rekisteröitynyt 11.02.2011

10.03.2011 klo 20.09

Mahtavaa! Pitäisiköhän siirtää hankintaa siihen asti, että se punainenkin tulee markkinoille... Eiköhän Nintendo senkin joskus laita tarjolle kun ovat jo kuviakin siitä näyttäneet.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

10.03.2011 klo 22.22

ahdistaa tuo power-napin paikka
lainaa
RtA

10.03.2011 klo 23.25

^ikävässä paikassa on kyllä. Voisin ostaa ihan jo julkaisussa mutta odotan mielummin ensin että Oot Ilmestyy
lainaa
kss

13.03.2011 klo 12.12

kannattaa varata japanissa jos ei ollu varannu nii ei saanu konsolia
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova