Listasunnuntai #71
Lintujen edeltäjät
Angry Birds sitä, Angry Birds tätä. Näin ilmiön kotimaassakin voitaneen jo tunnustaa, että AB:n ansiot ovat muussa kuin pelillisessä monimutkaisuudessa - ballistisiin lentoratoihin pohjautuvat, tavaran tuhoamiseen perustuvat pelit vain tuntuvat vetoavan ihmisiin (eikä söpöistä linnuista ole ainakaan haittaa). Kaivelimme taas kerran historiaa ja sieltä löytyi tällaista.
Nämä kaksi peliä lienevät ikiaikaisen idean aivan ensimmäisiä sovelluksia kotimikroilla ja -konsoleilla. Tarjolla kaksi tykkiä ja taistelu kuolemaan asti.
Suomalainen Artillery Duel -klooni, jonka valtteina olivat ilmaisuus sekä hieman vinksahtanut huumorintaju - alkaen pelin nimestä, joka ei liittynyt asiaan mitenkään. Peli toimii erinomaisesti DOSboxissa, lataa se tästä.
Microsoftin QBASIC-ohjelmointikielen (ja sitä kautta DOS-käyttöjärjestelmän ja alkupään Windowsien) mukana lähdekoodeineen toimitettu yksinkertainen peli, jossa kaksi gorillaa viskoi toisiaan banaaneilla talojen katolla.
Kilpavarustelutykityksen orgastinen multihuipentuma. "Skrotsi" oli varma työtehon tuhoaja lukion ATK-tunneilla, kun jopa neljä hampaisiin asti aseistautunutta tykkiä kävi toisiaan vastaan ydinaseilla, lasereilla ja mutapaakuilla. Muista ostaa laskuvarjoja! Pelin nykyinen henkinen jatko-osa on avoimen lähdekoodin projekti nimeltä Scorched3D, mutta alkuperäisen voi ladata täältä ja nautiskella DOSboxissa.
Team17 keksi menestysreseptin lisäämällä tankkipeliin hupaisat matoset, jotka ammuskelivat toisiaan perinteisten aseiden lisäksi mm. lampailla. Myöhemmin mentiin vähän hakoteille kolmiulotteisuuden kanssa, mutta juurille on sittemmin palattu - varsin alkuperäiselle uskolliset Worms-versioinnit löytyvät konsoleiden latauspalvelusta ja uusin Worms ilmestyi PC:lle vasta hiljattain.
Tämä Atarin klassikko eroaa listan muista peleistä, sillä se on kuvattu yläviistosta ja tähtääminen sujuu helposti. Pelin vitsi on kuitenkin se, että ammuskeluvuorojen välillä pelaajat yrittävät korjata linnansa vauriot Tetris-henkisessä minipelissä. Kiero pelaaja posmittaa vihollisen linnan muureihin sopivasti reikiä niin, ettei niitä ehdi paikkaamaan. Tulivoima taas on sidoksissa vallatun alueen suuruuteen.
Tämän Flash-pelin pelaaminen saattaa synnyttää vahvoja déjà vu -fiiliksiä Angry Birds -fanille. Pelin perusidea on käytännössä täsmälleen sama, torneihin aseteltuja vihollisia myöten. Tämä ei kuitenkaan vähennä AB:n kehittäneen Rovion saavutuksen arvoa, sillä hyvän idean pakkaaminen myyvään pakettiin ja sen muuttaminen menestystuotteeksi ovat taito sinänsä. Puhumattakaan siitä, että Crush the Castle otti ideansa vielä vanhemmasta Castle Cloutista.
Artillery Duel ja Smithereens!
Nämä kaksi peliä lienevät ikiaikaisen idean aivan ensimmäisiä sovelluksia kotimikroilla ja -konsoleilla. Tarjolla kaksi tykkiä ja taistelu kuolemaan asti.
Tylli
Suomalainen Artillery Duel -klooni, jonka valtteina olivat ilmaisuus sekä hieman vinksahtanut huumorintaju - alkaen pelin nimestä, joka ei liittynyt asiaan mitenkään. Peli toimii erinomaisesti DOSboxissa, lataa se tästä.
Gorillas
Microsoftin QBASIC-ohjelmointikielen (ja sitä kautta DOS-käyttöjärjestelmän ja alkupään Windowsien) mukana lähdekoodeineen toimitettu yksinkertainen peli, jossa kaksi gorillaa viskoi toisiaan banaaneilla talojen katolla.
Scorched Earth
Kilpavarustelutykityksen orgastinen multihuipentuma. "Skrotsi" oli varma työtehon tuhoaja lukion ATK-tunneilla, kun jopa neljä hampaisiin asti aseistautunutta tykkiä kävi toisiaan vastaan ydinaseilla, lasereilla ja mutapaakuilla. Muista ostaa laskuvarjoja! Pelin nykyinen henkinen jatko-osa on avoimen lähdekoodin projekti nimeltä Scorched3D, mutta alkuperäisen voi ladata täältä ja nautiskella DOSboxissa.
Worms
Team17 keksi menestysreseptin lisäämällä tankkipeliin hupaisat matoset, jotka ammuskelivat toisiaan perinteisten aseiden lisäksi mm. lampailla. Myöhemmin mentiin vähän hakoteille kolmiulotteisuuden kanssa, mutta juurille on sittemmin palattu - varsin alkuperäiselle uskolliset Worms-versioinnit löytyvät konsoleiden latauspalvelusta ja uusin Worms ilmestyi PC:lle vasta hiljattain.
Rampart
Tämä Atarin klassikko eroaa listan muista peleistä, sillä se on kuvattu yläviistosta ja tähtääminen sujuu helposti. Pelin vitsi on kuitenkin se, että ammuskeluvuorojen välillä pelaajat yrittävät korjata linnansa vauriot Tetris-henkisessä minipelissä. Kiero pelaaja posmittaa vihollisen linnan muureihin sopivasti reikiä niin, ettei niitä ehdi paikkaamaan. Tulivoima taas on sidoksissa vallatun alueen suuruuteen.
Crush the Castle
Tämän Flash-pelin pelaaminen saattaa synnyttää vahvoja déjà vu -fiiliksiä Angry Birds -fanille. Pelin perusidea on käytännössä täsmälleen sama, torneihin aseteltuja vihollisia myöten. Tämä ei kuitenkaan vähennä AB:n kehittäneen Rovion saavutuksen arvoa, sillä hyvän idean pakkaaminen myyvään pakettiin ja sen muuttaminen menestystuotteeksi ovat taito sinänsä. Puhumattakaan siitä, että Crush the Castle otti ideansa vielä vanhemmasta Castle Cloutista.
Keskustelut (16 viestiä)
Rekisteröitynyt 14.06.2010
13.02.2011 klo 20.26
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
13.02.2011 klo 20.51
Worms ja Scorched Earth ovat myös tuttuja. Crush the Castlea en oikein ikinä jaksanut, jonka vuoksi Angry Birdsiinkin kiinnostus on varsin nollassa.
Rekisteröitynyt 13.08.2007
13.02.2011 klo 21.03
Huonot jatko-osat ovat tietenkin syöneet muistoja ja niin edelleen. Joten sanoisin että Hogs Of War on parempi kuin worms.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
13.02.2011 klo 21.05
Crush the Castlea en oikein ikinä jaksanut, jonka vuoksi Angry Birdsiinkin kiinnostus on varsin nollassa.
Crush the Castle on melko addiktiivinen, kyllä, mutta myös tylsä, epäpalkitseva ja jotenkin insinöörimäisen pölyinen. Angry Birds on sama tehtynä mahdollisimman viihteelliseksi. Sillä perusteella ei kannata tyrmätä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
13.02.2011 klo 21.07
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
13.02.2011 klo 22.13
13.02.2011 klo 22.17
Rekisteröitynyt 18.04.2007
13.02.2011 klo 22.39
Hah, Gorillasista on kyl muistoja =D
Kas, niinpäs onkin. Pelailin tuota tarhassa. Muistin kyllä, että grafiikat olisivat olleet paremmat. :o
Rekisteröitynyt 15.09.2008
13.02.2011 klo 23.28
14.02.2011 klo 00.39
Mitenköhän raja on haettu - onkohan tietokone laitettu brute-forcella pelaamaan läpi kaikki mahdolliset input-variaatiot ja niistä kertyvät pisteet, jotta todellinen maksimipistemäärä on voitu päätellä. Miten peli taipuu suurempiin näyttöresoluutioihin ilman, että kenttien "oikea" läpipeluu muuttuu erilaiseksi. Entä jos isolla resoluutiolla löytyykin entisten syötearvojen välistä uusia yhdistelmiä, joita ei pikkunäytöllä ollenkaan pysty määrittelemään - tai jos se 1x1 pikselin kokoinen yhdellä linnulla kentän läpi menevä heitto muuttuukin lähes mahdottomaksi tehdä. Tai jos uusi resoluutio ei ole mikään vanhan monikerta.
Raja nyt on voitu hakea ottamalla pelintekijöiden enkat ja ottamalla siitä pikkaisen pois. Oisiko kumminkaan lähellä teoreettista maksia, sen verran helppo toi 3 tähteä monissa kentissä on saada(puhun siis pc-versioista). Ainakin PC:n resoluutioilla toimii hyvin, tietenkin ovat testanneet sinne erikseen. Miksi pitäisi olla moninkerta? Kyllähän se toimii esim 1.25-kerrottunakin. Jos tarkoitat, tukeeko peli omakeksimiä resoluutioita niin, ei, mutta tukeeko mikään muukaan. Yleisesti käytettyjä resoluutioita tuetaan.
14.02.2011 klo 10.51
Mutta onhan se hienoa, että Suomiproduktio menestyy. Eiköhän sekin kannattaisi myydä jo pian ulkomaiseen omistukseen
14.02.2011 klo 18.38 1
Rekisteröitynyt 13.08.2007
14.02.2011 klo 21.07
Hogs of War oli ehkä ensimmäinen listalta pois jäänyt, lähinnä siksi että se jäi aika kertaluontoiseksi teokseksi kuitenkin lopulta. Hauska oli sekin silti.
Mietinkin että se oli varmaan ensimmäinen 3D ''worms''.
Worms 3D on huonoimpia jatko-osia koskaan.
Toivoisin kuitenkin joskus näkeväni Hogs of war 2:n tai jotain sen kaltaista. Nykyajan moninpeli mahdollisuuksilla se olisi niin kutaa.
14.02.2011 klo 23.06
http://www.youtube.com/watch?v=cCc7Bg_kCbM&feature=relate
Rekisteröitynyt 28.07.2009
15.02.2011 klo 18.53 2
Sunnuntainostalgiat. Hyvä lista
Komppaan! Täytyykin mennä kokeilemaan tästä joitakin noista nimikkeistä kun en ole aikaisemmin kuullut niistä. (Lähinnä nyt "Tylli":ä :D ...)
19.02.2011 klo 22.39 1
En voisi olla enempää eri mieltä...