Viime viikolla muistelimme vanhoja TV-ohjelmia. Siinä yhteydessä tulin maininneeksi, että ennen nettiä oli tietoa peleistä jaossa lähinnä telkkarista ja lehdistä. Mutta mitä nämä maagiset lehdet sitten olivat?

Yleisesti ottaen voi sanoa, että varsinaisia pelilehtiä ei Suomessa ilmestynyt ennen kuin Pelit-lehti aloitti 1990-luvun alkupuolella. Sitä ennen peliasia oli niputettu mukaan yleisemmin mikroharrastusta käsitteleviin lukemistoihin. Muuallakin Euroopassa kirjoitettiin lähinnä tietokonepeleistä, ja jenkkilehtiä taas eksyi vähänkään pienempien paikkakuntien myyntihyllyyn todella harvoin.



Niin muuttuu maailma, Esko(ensio Pipatti)seni. Nykyisen yleisteknisen tuoteluettelon ja legendaarisen kotimikrolehden välillä on yhteistä lähinnä nimi, mutta yhtäkaikki tämä alan perusjulkaisu on edelleen elossa. On tietenkin selvää, ettei se voi olla samanlaista jumalan sanaa kuin 80-luvulla, jolloin NNirvin, Teittisen, Korhosen, Kauppisen ja kumppaneiden peliarvosteluja luettiin suu vaahdossa. Myös asenne lehden toimittamiseen ylipäätään on hiukan muuttunut...



Skannauksesta kiitos Dome.fi:lle.



Kilpaileva mikrojulkaisu sinnitteli ylivoimaista Bittiä vastaan pitämällä erilaisten mikrokerhojen lippua korkealla ja tarjoamalla myös omalla tavallaan vekkulia kirjoitustapaa. Myös peleistä kirjoitettiin, mutta kukaan arvostelijoista ei profiloitunut samalla tavoin kuin Bitissä. Mukavaa oli kuitenkin lukea myös eri mielipiteitä - joskus jopa naisten kirjoittamana!





Sittemmin maineikkaaksi muodostunut Pelit-lehti aloitti elämänsä 1-2 kertaa vuodessa ilmestyvänä kirjana, johon koottiin MikroBITISSÄ ja sen sisarjulkaisussa C-lehdessä julkaistut peliarvostelut. Tämä oli luonnollisesti pelaajille äärettömän kiinnostava läpyskä ja kiihdytti vaatimuksia siitä, että MB-tiimin pitäisi synnyttää "PeliBITTI". Ja kyllä se sitten saatiinkin - jopa nimessä käytetty kirjasinlaji oli pitkään sama kuin näissä pelikirjoissa.




Kotimaisten julkaisuiden lisäksi oli jo tuolloin saatavana jonkin verran kansainvälistä luettavaa, lähinnä Isosta-Britanniasta tuotuna. Zzap! oli alunperin C64-lehti, joka käsitteli muutaman vuoden myös Amiga-pelejä ja palasi sitten pelkäksi C64-julkaisuksi ennen kaatumistaan. Taitoltaan ja tyyliltään Zzap! oli tyypillistä brittimediaa, jota Suomessa moitittiin aina kun ehdittiin, mutta joka numerossa oli hurja määrä arvosteluita ja peräti Zzap! Back -niminen retropeliosio, jossa tutkittiin, miten hyvin aikanaan arvostellut pelit ovat kestäneet aikaa.





Kuusnepaa ja sen aikalaisia käsitellyt ACE oli mainittava erityisesti siksi, että sen arvosteluasteikko ei ollut 0-5 tähteä, ei 0-10 pistettä eikä edes 0-100, vaan nollasta tuhanteen. Saatan kuvitella, miten nautinnollista tämä oli avustajille, kun asteikolla 40-99:kään ei usein olla lukijoiden kanssa likimainkaan samaa mieltä.






Suosittuja tuontilehtiä olivat myös Format-sarjan brittijulkaisut, jotka käsittelivät rauta- ja softajuttujensa lisäksi pelejäkin hyvin laajasti. Eräs iso ostoyllyke olivat kanteen teipatut levykkeet, jotka olivat kätevä tapa saada vähän vanhempia hyötyohjelmia sekä uusimpien pelien demoja laillisesti käsiinsä. Lisäksi toimituksissa oli yleensä runsas annos vanhaa kunnon fanipoika-asennetta, joten muiden koneiden pilkkaamista etsineet eivät joutuneet hekään pettymään. Kotimaisiin lehtiin verrattuna etenkään PC Format ei aina ollut kovin asiantunteva, mutta määrä korvasi tässäkin laatua jossakin määrin.




R-Kioskeista sai tätäkin brittilehteä, joka tarjosi 90-luvun alussa jo säännönmukaisesti kahta diskettiä joka numeron mukana. Painopiste siirtyi kaikista 16-bittisistä hiljalleen Amigaan, ja Amigan mukana sitten myös upottiin. Mainittakoon myös, että lehti tilasi usein myös kokonaisia pelejä julkaistavaksi coverdiskillä - mm. suomalainen legenda Stavros Fasoulas myi pöytälaatikkoon jääneen Galactic-pelinsä The Onen kansilevylle.