Viimeinenkin ison pelikolmikon liikeohjainratkaisusta julkaistiin tämän viikon keskiviikkona, kun paljon puhuttu Microsoft Xbox 360 Kinect -sensori saapui Euroopankin kauppoihin. V2.fi on heilunut alun pelivalikoiman tahtiin jo viikon verran ja tässä tunnelmia.



Pärssinen perheen kerrostaloasunnosta yksi huone on pyhitetty pelaamiselle ja peleistä kirjoittamiselle, eli toimii pelihuoneenani/toimistonani. Microsoftin testitilaisuuden ja messujen perusteella osasin jo varautua tilan tarpeeseen, joten siirsin matalan tv-tason päällä olevan televisioni mahdollisimman lähelle pöydän takareunaa ja ryhdyin asentamaan laitetta paikoilleen. Uuteen X360 ‘slim’-malliin Kinect kytketään suoraan sitä varten tehtyyn porttiin, mutta vanhempia konsolimalleja varten mukana on myös USB-liitin ja virtalähde.

Asentaminen oli helppoa ja Kinect alkoi heti tunnistaa liikkeitäni, mutta kun tutustutin sitä itseeni (automaattista sisäänkirjautumista varten), aloin jo huomata että optimistisuuteni Kinect-pelien pelaamisesta toimistohuoneessani oli suuresti liioiteltua. Paketissa tulee mukana Kinect Adventures -peli, jota ensimmäistä kertaa testatessani huomasin välillä astuvani huoneestani ulos - johtopäätös oli siis selvä: X360 vermeineen oli roudattava huomattavasti isompaan olohuoneeseen.

Sohvapöytää kämpästä ei löydy, joten huonekalujen järjestelyn tarve oli minimaalista ja Kinectin testaaminen aloitettiin uudella innolla. Edelleen hämmästytti kuitenkin, kuinka suuren tilan pelaaminen vaatii - lähes kaksi metriä täysin tyhjää aluetta syvyyssuunnassa televisiosta on jotakuinkin oleellista. Edelleen sohva tuli välillä tielle, mutta myönnettävä on, että Kinect Adventures on testatuista peleistä ehdottomasti tilarohmuin - varsinkin kaksinpelinä. Microsoftin edustajan mukaan tilan tarpeeseen auttaa, mikäli sensorin laittaa television päälle ja varmasti tämä on tottakin, mutta mitäpä jos televisio on ohutta taulumallia ja sen päällä tönöttää jo Wiin sensori? Lisälaitevalmistajilla on ilmeisesti saatavilla jo monenmoista Kinect-telinettä.

Kinectin noin 150 euron hintaa on paljon kritisoitu ja varmasti se tuntuu vielä liian isolta monen perheen joululahjakonttiin, mutta lieventäviä asianhaaroja ovat mukana tuleva peli sekä se, että vaikka pelaajia olisi kuinka monta, lisää ohjaimia ei tarvita. Jos kotoa jo jokin liikeohjainvempula löytyy, on kynnys Kinectin hankintaan vieläkin suurempi. Hinnan laskua odotellessa, sanoi Kämäräinen autokaupassa.





Alkukritiikin jälkeen kehuihin. Kun Kinect toimii (eikä se tunnu olevan edes kovin nirso valon määrästä - vain suorasta auringonpaisteesta) se todella toimii. Astun televisioni eteen, heilutan hetken kättäni ja konsolinpirulainen toteaa lähes välittömästi että kah, Manuhan se siinä. Valikoiden käyttäminen kädenliikkeillä ei ole lainkaan sellaista tuskaa, jota koin aikoinaan EyeToyn kanssa, vaan Kinect tunnistaa liikkeitä erinomaisesti, vaikka välillä käyttäjä vaihtuisikin.

Uskoisin Microsoftin speksanneen laitteensa kehittäjille tarkasti, mutta silti tuntuu, että eri pelien kohdalla Kinectin tunnistusviiveet ja -tarkkuudet vaihtelevat. Tietenkin tähän vaikuttaa myös pelin tyyppi ja tästä kohta lisää. Kaiken kaikkiaan Kinectin ensimmäisen aallon pelien toteutukseen on panostettu kiitettävästi rahaa ja aikaa. Monien Wiin tai Moven alkupään pelien kanssa mieleen hiipi fiilis siitä, että kyseessä oli äkkiä kokoon kasattu teos, kun ei vielä oikein tiedetty, mitä ohjaimella voisi tehdä. Tämän ongelman suurin osa julkaisupäivän Kinect-peleistä välttää, mutta saa nähdä mitä tapahtuu, kun pienemmät 3rd party -kehittäjät alkavat suoltaa omia teoksiaan markkinoille.


Good Science Studio / Microsoft Game Studios

Kinect Adventures on Kinectin ns. pack-in-peli, ja onkin alkuvalikoimasta eniten kategoriassa ‘esitellään nyt mitä tällä voidaan tehdä’, mikä on varmasti sen tarkoituskin. Pelin ilmaisuus käy ilmi myös tarjolla olevien lajien määrästä, joka on vain viisi. Rallyballissa mäiskitään palloa hajoavaan seinään käsin ja jaloin, River Rushissa lähdetään alas koskea kumilautalla, Reflex Ridge on esterata, 20 000 Leaksissa tukitaan vuotavaa lasikuutiota sen sisältä käsin ja Space Popissa puhkaistaan kuplia painottomassa tilassa.

Seikkailuun voi lähteä joko yksin tai kaverin kanssa, mikä vaikuttaa erityisesti kumilautalla temppuillessa, kun hypyt pitää ajoittaa samaan aikaan ja molempien pelaajien pitää seistä tietyllä ‘laidalla’ menopeliä ohjatakseen. Hauskimmaksi lajiksi osoittautui Space Pop, jossa leijuminen tuntui luonnolliselta käsiä heiluttaen ja jossa myös hyödynnettiin tilaa syvyyssuunnassa. Ärsyttävin laji oli Reflex Ridge -esterata, jonka pelaaminen vaatii erittäin paljon liikkumista. Vuotojen tukinnassa Kinectillä tuntui välillä olevan hankaluuksia ruudun reunoilla tapahtuvien liikkeiden tunnistamisessa, mutta en osaa sanoa täsmälleen, oliko tämä pelin, teknologian, pelaajan vai jonkin olosuhteen aiheuttamaa.

Kinect Adventuresin heikkouksia ovat sen jo mainittu tilan tarve sekä lajien vähäisyys, sillä mitään viivettä ei esinny ainakaan niin paljon, että se pelaamista haittaisi. Pienistä yksityiskohdista, kuten hyvin selvitetyn seikkailun jälkeen tulevasta hauskasta ‘elävästä patsaasta’ kuitenkin näkee, ettei tätäkään peliä ole ilman laaduntarkastusta puskettu markkinoille. Kinectiseikkailu on ihan pätevä ilmaisena lisukkeena, mutta lisäpelattavaa alkaa kaivata melko nopeasti (ja ovela markkinointijuoni onnistuu!).




Rare / Microsoft Game Studios

Raren tekemä, alkuvalikoiman pakollinen urheilutitteli on Kinect Sports. Lajeja on reilusti enemmän kuin Adventuresissa, eli pelaajat heitetään keilaamaan, nyrkkeilemään, pöytätennistä pelaamaan, jalkapalloilemaan ja lentopalloilemaan. Lisäksi yleisurheiluun kuuluvat aita- ja pikajuoksu, keihään- ja kiekonheitto sekä pituushyppy. Koko touhun aloittaa hauska yleisön villitseminen, jonka kanssa tuli pelleiltyä useampikin minuutti.

Aloitetaan yleisurheilusta, jossa kiekonheittoa lukuunottamatta on kyse aluksi tai kokonaan juoksemisesta. Pelkkä tassujen töpöttely lattiaa vasten ei riitä, vaan polvia täytyy reippaasti nostella vauhdin keräämiseksi (tähän väliin terveysviranomaisten muistutus alkulämmittelyn tarpeellisuudesta). Kinect Sportsin lajeissa Microsoft lunastaa lupauksensa ainakin siitä, ettei tarvitse opetella kymmeniä näppäimiä pelejä pelatakseen, kun tv:stä tuttuihin lajeihin ryhtyminen käy keneltä tahansa luonnostaan. Suomalaisten kunnialaji keihäänheitto nousee helposti kaveri-illan suosikiksi, kun taas keilailu ja pingis tuntuvat turhankin kepeiltä ja tuuriin perustuvilta.

Kinect Sports on peli, joka helpoimmin puhkaisee Kinectin illuusion. Liikkeentunnistus kyllä toimii, mutta luuranko tulee esiin kaapista ja sanoo: “Tämä toimisi paremmin, jos käytettävissä olisi nappeja”. Kun laitteen pitää arvata, koska on se täsmällinen hetki kun haluaa päästää keilapallosta irti, ponnistaa pituushypyssä tai osua pingispalloon, päädytään sumean logiikan alueelle. Pelaaja kokee tämän viiveenä. Keilaus toimii paremmin Wiillä, pöytätennis taas Movella, molemmat kun tunnistavat myös mailan/ranteen täsmällisen asennon. Porukalla ja janojuoman siivittämänä Kinect Sports on toki hauskaa ja keihäänheitto rules.




Frontier Developments / Microsoft Game Studios

EyePetin Move-versio(kaan) ei itseäni eikä perhettäni paljon hetkauttanut, mutta Kinectimalsin kissaeläimet tuovat ruudulle kehittyneimmät, söpöimmät, hassuimmat ja hellyttävimmät virtuaalilemmikit koskaan. Kun kyseessä ovat pantterit ja tiikerit, ei seitsenvuotiaalle pojallekaan tullut tunnontuskia ‘söpöilypelin’ pelaamisesta - isästä nyt puhumattakaan. Hieman ehkä yllättäenkin Kinectimals nousi ensimmäisen Kinect-viikon pelatuimmaksi peliksi perheessämme.

Pelaaja pölähtää autiolle saarelle, jonne vanha merirosvo on hylännyt kaikenlaista, mm. eläväisen (ja hyvin toteutetun) lentelevän apurielukan, monen lajisia kissaeläinten pentuja sekä röykkiön tavaraa ja aarteita löydettäväksi. Ensimmäinen tehtävä on valita, millaisen pantterin tai tiikerin sitä haluaa seurakseen, jonka jälkeen kisulia opettaen, leikittäen ja hoitaen saaren salaisuudet alkavat selvitä.

Eläimet on toteutettu uskomattoman realistisesti, toki hieman karrikoidusti ja leikkitaitoja korostaen, eivätpä Korkeasaarenkaan pantterit radio-ohjattavilla ajele. Kissanomistajille tutut kiehnäämiset, puskemiset, kehräämiset ja muu käytös on siirretty virtuaalimaukujille erinomaisesti. Tekemistä elukoiden kanssa riittää, vaikka vähitellen se alkaakin reilusti toistaa itseään. Loppua kohden perheen pienimmät saattavat tarvita myös apua heittotehtävissä ja pikkuväelle tulee helposti kielimuurikin vastaan, elleivät vanhemmat neuvo. Kinectimalsin kanssa eläinten ystävän aika kuluu kuin huomaamatta.




Harmonix / MTV Games

Ensimmäinen kohtaamiseni Dance Centralin kanssa päätyi nöyrtymiseen ja ymmärtäväiseen hymyyn sitä emännöinneeltä messutytöltä. Kun tanssipeli ei enää tarkoitakaan sitä, että taotaan jaloilla oikeita nappeja oikeaan tahtiin ruudun käskyjen mukaan, vaan sitä, että jokainen käden, jalan, jalkaterän, pään ja lantion heilahdus otetaan mukaan pelisuoritukseen, menee hetkeksi askeleet solmuun paremmaltakin parkettien partasudilta.

Kotona onneksi saa treenata ilman yleisön painostavia katseita ja melko nopeasti tanssiliikkeiden matkiminen peilikuvana ja ohjekorttien ymmärtäminen meni sen verran selkärankaan, että tähtiä (Harmonixin peli, joten tuttuja elementtejä löytyy) alkoi kertyä ainakin helpoimmista viisuista. Kovin montaa jättihittiä ei alkupään valikoimasta löydy, mutta aloitella voi vaikka Lady Gagan Poker Facella. Ne meikäläiselle mieluisimmat biisit olivatkin sitten vasta vaikeustason loppupäässä (Bust a move, Pump up the jam, Body Movin’). Kappaleita saa jatkossa ostettua toki lisää, toistaiseksi ei tarjolla ole kuin muutama.

Dance Central tunnistaa pelaajan liikkeet todella hienosti. Valitun pelihahmon tanssiessa sen ääriviivat hohtavat punaisena siitä kohdasta, missä pelaajan liikehdintä pettää. Mikäli rytmi ei ole luonnostaan veressä, saa alkupäänkin suorituksia treenata tosissaan, mikäli niistä haluaa enemmän tähtiä - toisaalta taas joissain vaikeammissakin biiseissä oli yllättävän yksinkertaisia liiketoisteluita. Vaikeustasoa nostamalla haastetta riittää varmasti kaikille. Kotibileissä Dance Centralin edessä heilumaan ei saa ehkä kaikkein ujoimpia yksilöitä, mutta tanssaamisesta innostuneille peli on mannaa.



Toimituksen pöydällä odottelevat vielä Joy Ride ja Your Shape: Fitness Evolved, joiden pariin palataan myöhemmässä artikkelissa. Alustavasti voi sanoa, että kyllä, käsien pitäminen näkymättömässä ratissa tuntuu yhä hieman epämukavalta, mutta osa auton liikkeistä tulee kropasta kuin itsestään. Fitness Evolved kuuluu taas siihen Kinect-kategoriaan, jonka liiketunnistus on vakuuttavaa.



Vaikka perusidean tuoreudesta voidaan väitellä, on Microsoft tuonut jotain uutta pelaamiseen ja se jokin on moninkertaisesti tarkempi liikkeiden tunnistus, kuin mihin Sonyn Eyetoy pystyi. Ohjaimettomassa pelaamisessa on toki ongelmansa, varsinkin peruspelaajille - ja näihin ratkaisuksi on jo väläytelty hybridi-pelejä, joissa Kinectin lisäksi käytetään ohjainta. Näin teknologiafanina innostus laitteen testaamiseen oli tietenkin suuri ja alkufiilikset sijoitusongelmista huolimatta paljon plussan puolella. Reilun viikon jälkeen uutuudenviehätys on alkanut hälventyä ja sohvanörtti alkanut kaivata takaisin takamuksilleen istumaan perusohjaimen pariin, mutta olohuoneessa tömisee yhä. Poika tai vaimo siellä pelaa Kinectimalsia tai Dance Centralia.