Käsikonsolien kahdelta laidalta
Peace Walker ja Art Academy
Käsikonsolierikoisartikkelissamme käsitellään tällä kertaa kaksi varsin erilaista käsikonsolipeliä, kahdelle varsin erilaiselle käsikonsolille - kahdella varsin erilaisella tyylillä.
Metal Gear Solid -sarjan pääpiru Hideo Kojima on viimeisen kymmenen vuoden aikana todennut useissa haastatteluissa haaveilevansa siirtymisestä muiden projektien pariin. Kahden vuoden takaista Guns of The Patriotsiakin rummutettiin pitkään ja äänekkäästi saagan päätösosaksi ja Kojiman viimeiseksi MGS-peliksi. Peliä työstettiin suorastaan vastakoisesti ja se sisältää useita piiloviestejä, jotka tukevat väitettä. Miten sama tekijäporukka on päätynyt tekemään sarjaan jatko-osan - varsinkin PSP:lle, jonka ostajakunta on paljon pienempi?
Peace Walker on Metal Gear Solid -sarjan toinen tuleminen PSP:lle. Erilaisia spin-offeja on alustalla jo nähty, mutta konsolin kuuden vuoden elinkaaren aikana ei Portable Opsin lisäksi ole julkaistu toista varsinaista isoa MGS-peliä. Koska ennen GotP:n julkaisua markkinoille sylkäisty Portable Ops aiheuttaa sarjan tekijöissä ja faneissa lähinnä inhoa, niin Peace Walkerin tarina sijoittuu juonijatkumossa Snake Eaterin ja sarjan ensimmäisen osan, MSX-tietokoneelle vuonna 1987 julkaistun Metal Gearin väliin.
Vanha viiksivallu Solid Snake oli 70-luvulla vielä vaahtosammutintakin pienempi, joten parrasvaloissa on kolmannesta osasta tuttu Big Boss, jota vaivaa keski-iän kriisi. Kymmenen vuoden takaisista Snake Eaterin tapahtumista on hankala päästä yli ja PW:n tarinan teema pyöriikin kylmän sodan, rauhan ja ydinpelotteen ympärillä. Vaikka ennen julkaisua mainoskuvissa pyöri pikkutyttöjä alusvaatteisillaan, niin pelin tarina on varsin vakavahenkiseksi kirjoitettu. Portable Opsin tapahtumia ei noteerata kuin sillä, että pelin aikana aiemmin värvättyjä joukkoja on nykyään rutkasti enemmän. Peace Walkerissa rakennetaan sitä isoa ja väärinymmärrettyä Outer Heaven -valtiota.
Käsikonsolin ehdoilla
Peace Walkerin pääpaino on hiiviskelyssä ja peli ei kannusta neljännen osan tavoin Gears of War -tyyliseen silmittömään räiskimiseen. Sam Fisherin etsiessä uusia uria Convictionissa, palaa MGS takaisin juurillensa. Kontrollit ovat onneksi ottaneet rutkasti vaikutteita sarjan neljännestä osasta ja ne on saatu peliin hiottua yllättävän toimivaksi, varsinkin kun pidetään mielessä, että PSP:stä puuttuu toinen analogitatti. Kameran kääntely ja aseilla tähtääminen onnistuu toimintonapeilla ja kontrollit ovat suuri parannus Portable Opsiin verrattuna. Vieläkin nopeissa toimintatilanteissa toivoisi, että peliä voisi pelata PS3:n Dual Shock -ohjaimella, sillä toimintonapeilla tähtääminen on aavistuksen epätarkkaa automaattitähtäyksen pienestä avustuksesta huolimatta.
Pelin tehtävät on jaettu lyhyiksi käsikonsolimaisuuden vuoksi ja Peace Walkerissa on viety Portable Opsin taskumonsteriominaisuudet seuraavalle tasolle. Sekaan on lisätty myös hieman roolipelielementtejä, jotka on toteutettu onnistuneesti. Vastenhakoisesti vihollisjoukoista värvättyjä sotilaita käsketään kevyessä RPG:ssä sotimaan ympäri maailmaa eri konflikteissa, toimimaan Outer Heavenin huoltojoukoissa ja kehittämään parempia esineitä.
Asefriikkejä hemmotellaan ja erilaisia leluja on melkein yhtä paljon kuin GotP:ssä. Rivisotilaitten hallitseminen on varsin mukavaa pikkupuuhaa isompien tehtävien lomassa. Peace Walkerin ääniraita on sarjan parhaimmistoa ja äänimaailma on viidakkoäänin toteutettu todella elävästi. 830 mb:n asennus on käytännössä välttämätön, mikäli haluaa nauttia sarjalle ominaisen hyvätasoisesta ääninäyttelystä ja lyhyemmistä lataustauoista.
Puskasta kuului hirvittävä meteli
Pelin graafinen yleisilme Kolumbian metsineen ja vuoristojen kaivoksineen on kiitettävää tasoa, vaikka edelleenkin rosoisuutta on havaittavissa. Muun muassa Portable Opsin arvostelun yhteydessä noteeratut kuorma-autojen renkaat eivät edelleenkään ole pyöreitä. Onneksi aneemiset kaupunkikentät loistavat poissaolollaan. Peli näyttää kuitenkin melko vertailukelpoiselta Pleikkarikakkosen isoveljiinsä verrattuna.
Peace Walker sisältää noin puolitoista tuntia välivideoita, jotka on toteutettu näyttävästi Ashley Woodsin piirustuksilla. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että Metal Gear Solid 4 olisi kaivannut tarinassaan ulkopuolista editoijaa, sillä paketti kärsi aivan liian epätasaisesta rytmistään. Turhaa dialogia välivideoissa oli aivan liikaa. Peace Walkerissa tarinapainoisuus ja pelattavuuden määrä ovat sopusuhteessa toisiinsa nähden. Sarjan aiempia osia pelanneita pelin tarina ei jätä kylmäksi, mutta sarjaan koskemattomille mukaan pääsemisen kynnys on melko korkea. Tarina vaatii käytännössä PS2:lle julkaistun Snake Eaterin tuntemista. Oikeat lopputekstit pyörivät ruudussa noin 30 tunnin pelaamisen jälkeen, enkä ihmettele ollenkaan jos jollain menee toinen mokoma rupeama reilusti yli sataa sivutehtävää pelatessa. Vaikkei vaikeustasoa voi säätää, on Peace Walker ylivoimaisesti sarjan pisin peli. Avattavaa ja koluttavaa löytyy yllin kyllin.
Peace Walker vie sarjaa uusille urille, sillä peliä on mahdollista pelata myös co-op-tilassa ad-hocilla. Valitettavasti pelin co-op-tila jäi testaamatta, sillä verkkomoninpeli ei ole tuettuna. Pelin tehtävistä löytyy useita kohtia, joissa kanssapelaaja voi auttaa esimerkiksi korkeammille tasoille, joille ei yksin ole mitään asiaa. Vastuksetkin on suunniteltu moninpelin ehdoin ja alkupään tankit ja miehistövaunut ovat suorastaan tylsiä, mutta loppupään vastukset ovat parhaillaan mitä erikoisempia mechoja suoraan scifielokuvista. Valitettavasti tämän myötä Foxhoundin jäsenten kaltaisia legendaarisia pahiksia ei pelissä ole. PSP:n akun virran riittävyydestä kannattaa huolehtia, sillä pisimpien välivastusten kukistamiseen yksin menee helposti puolesta tunnista tuntiin.
Peace Walker on päätynyt varsin ikävään asemaan. Pelillisesti se on selvästi parasta hiiviskelyä sitten Snake Eaterin, mutta sitä vaivaa alustan rajoittuneisuus. Kontrollit huutavat vaikka Storessa julkaistavaa, nykyään muoti-ilmiöksi noussutta hd-remiksausta, eikä pelin co-op tilasta pääse siitäkään oikein PSP:llä nauttimaan. Peace Walkerin ensiluokkainen toteutus yllätti vaimean neljännen osan jälkeen ja jätti lopputekstien jälkeen tyytyväisyyden tunteen. Peliä on selvästi tehty ja hiottu rakkaudella, ja kyllä Kojima Productions edelleen osaa pyydettäessä hommansa, mutta eikö näin onnistuneeseen peliin olisi jo hyvä lopettaa koko pelisarja?
Sony PSP
Teksti: Mikko "Tillu" Timonen
Art Academyä ei voi oikeastaan peliksi nimittää. Se on kannettava taidekurssi, jonka avulla tumpelompikin voi opetella piirtämään. Art Academyssä voi piirtää ja maalata joko vapaasti oman mielen mukaan tai oppitunteja seuraamalla. Halutessaan voi myös ottaa kuvia Nintendo DS:n kameralla ja käyttää niitä mallina.
Art Academy käy oppitunneillaan läpi piirustuksen perusteita: eri kovuisten lyijykynien käyttöä, varjostusta, piirustustekniikoita sekä siveltimen ja värien käyttöä. Tunneilla opetellaan piirtämään perusasioita, kuten hedelmiä ja kukkia. Oppitunnit ovat havainnollisia ja helposti seurattavia. Aloittelijalle ohjeet ovat varmasti erittäin hyödyllisiä ja konkarillekin mukavaa kertausta. Oppitunnit oli rakennettu erittäin selkeästi, joten englantia osaamattomat perheen pienimmätkin pysyvät varmasti hyvin kärryillä. Kuitenkin pienen ikäni piirtäneenä iänikuiset kertaukset väriympyrästä ynnä muista perusteista olivat lähinnä turhauttavia, ja hypin niiden yli ilman pienimpiäkään tunnontuskia.
Näin kynään ja paperiin tottuneena käsikonsoliin ja stylus-kynään totuttelu vei
aikansa, mutta pienen hetken päästä sillä oli yllättävänkin miellyttävä piirrellä. Näyttöpääte oli myös hyvin selkeä, eikä sen käytössä ollut ongelmia. Kaiken kaikkiaan Art Academy on varsin onnistunut ja viihdyttävä paketti. Se on varmasti mukava piirustusväline etenkin perheen pienemmille - esimerkiksi pitkillä automatkoilla. Muissa tapauksessa antaisin muksulle mielummin kouraan kynän ja paperia kun Art Academyn. Allekirjoittaneenkin teki mieli nakata Nintendo DS laatikkoon pölyttymään ja kaivaa siveltimet ja värit tilalle.
Nintendo DS
Teksti: Kirsi Kangasniemi
Metal Gear Solid: Peace Walker
Metal Gear Solid -sarjan pääpiru Hideo Kojima on viimeisen kymmenen vuoden aikana todennut useissa haastatteluissa haaveilevansa siirtymisestä muiden projektien pariin. Kahden vuoden takaista Guns of The Patriotsiakin rummutettiin pitkään ja äänekkäästi saagan päätösosaksi ja Kojiman viimeiseksi MGS-peliksi. Peliä työstettiin suorastaan vastakoisesti ja se sisältää useita piiloviestejä, jotka tukevat väitettä. Miten sama tekijäporukka on päätynyt tekemään sarjaan jatko-osan - varsinkin PSP:lle, jonka ostajakunta on paljon pienempi?
Peace Walker on Metal Gear Solid -sarjan toinen tuleminen PSP:lle. Erilaisia spin-offeja on alustalla jo nähty, mutta konsolin kuuden vuoden elinkaaren aikana ei Portable Opsin lisäksi ole julkaistu toista varsinaista isoa MGS-peliä. Koska ennen GotP:n julkaisua markkinoille sylkäisty Portable Ops aiheuttaa sarjan tekijöissä ja faneissa lähinnä inhoa, niin Peace Walkerin tarina sijoittuu juonijatkumossa Snake Eaterin ja sarjan ensimmäisen osan, MSX-tietokoneelle vuonna 1987 julkaistun Metal Gearin väliin.
Vanha viiksivallu Solid Snake oli 70-luvulla vielä vaahtosammutintakin pienempi, joten parrasvaloissa on kolmannesta osasta tuttu Big Boss, jota vaivaa keski-iän kriisi. Kymmenen vuoden takaisista Snake Eaterin tapahtumista on hankala päästä yli ja PW:n tarinan teema pyöriikin kylmän sodan, rauhan ja ydinpelotteen ympärillä. Vaikka ennen julkaisua mainoskuvissa pyöri pikkutyttöjä alusvaatteisillaan, niin pelin tarina on varsin vakavahenkiseksi kirjoitettu. Portable Opsin tapahtumia ei noteerata kuin sillä, että pelin aikana aiemmin värvättyjä joukkoja on nykyään rutkasti enemmän. Peace Walkerissa rakennetaan sitä isoa ja väärinymmärrettyä Outer Heaven -valtiota.
Käsikonsolin ehdoilla
Peace Walkerin pääpaino on hiiviskelyssä ja peli ei kannusta neljännen osan tavoin Gears of War -tyyliseen silmittömään räiskimiseen. Sam Fisherin etsiessä uusia uria Convictionissa, palaa MGS takaisin juurillensa. Kontrollit ovat onneksi ottaneet rutkasti vaikutteita sarjan neljännestä osasta ja ne on saatu peliin hiottua yllättävän toimivaksi, varsinkin kun pidetään mielessä, että PSP:stä puuttuu toinen analogitatti. Kameran kääntely ja aseilla tähtääminen onnistuu toimintonapeilla ja kontrollit ovat suuri parannus Portable Opsiin verrattuna. Vieläkin nopeissa toimintatilanteissa toivoisi, että peliä voisi pelata PS3:n Dual Shock -ohjaimella, sillä toimintonapeilla tähtääminen on aavistuksen epätarkkaa automaattitähtäyksen pienestä avustuksesta huolimatta.
Pelin tehtävät on jaettu lyhyiksi käsikonsolimaisuuden vuoksi ja Peace Walkerissa on viety Portable Opsin taskumonsteriominaisuudet seuraavalle tasolle. Sekaan on lisätty myös hieman roolipelielementtejä, jotka on toteutettu onnistuneesti. Vastenhakoisesti vihollisjoukoista värvättyjä sotilaita käsketään kevyessä RPG:ssä sotimaan ympäri maailmaa eri konflikteissa, toimimaan Outer Heavenin huoltojoukoissa ja kehittämään parempia esineitä.
Asefriikkejä hemmotellaan ja erilaisia leluja on melkein yhtä paljon kuin GotP:ssä. Rivisotilaitten hallitseminen on varsin mukavaa pikkupuuhaa isompien tehtävien lomassa. Peace Walkerin ääniraita on sarjan parhaimmistoa ja äänimaailma on viidakkoäänin toteutettu todella elävästi. 830 mb:n asennus on käytännössä välttämätön, mikäli haluaa nauttia sarjalle ominaisen hyvätasoisesta ääninäyttelystä ja lyhyemmistä lataustauoista.
Puskasta kuului hirvittävä meteli
Pelin graafinen yleisilme Kolumbian metsineen ja vuoristojen kaivoksineen on kiitettävää tasoa, vaikka edelleenkin rosoisuutta on havaittavissa. Muun muassa Portable Opsin arvostelun yhteydessä noteeratut kuorma-autojen renkaat eivät edelleenkään ole pyöreitä. Onneksi aneemiset kaupunkikentät loistavat poissaolollaan. Peli näyttää kuitenkin melko vertailukelpoiselta Pleikkarikakkosen isoveljiinsä verrattuna.
Peace Walker sisältää noin puolitoista tuntia välivideoita, jotka on toteutettu näyttävästi Ashley Woodsin piirustuksilla. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että Metal Gear Solid 4 olisi kaivannut tarinassaan ulkopuolista editoijaa, sillä paketti kärsi aivan liian epätasaisesta rytmistään. Turhaa dialogia välivideoissa oli aivan liikaa. Peace Walkerissa tarinapainoisuus ja pelattavuuden määrä ovat sopusuhteessa toisiinsa nähden. Sarjan aiempia osia pelanneita pelin tarina ei jätä kylmäksi, mutta sarjaan koskemattomille mukaan pääsemisen kynnys on melko korkea. Tarina vaatii käytännössä PS2:lle julkaistun Snake Eaterin tuntemista. Oikeat lopputekstit pyörivät ruudussa noin 30 tunnin pelaamisen jälkeen, enkä ihmettele ollenkaan jos jollain menee toinen mokoma rupeama reilusti yli sataa sivutehtävää pelatessa. Vaikkei vaikeustasoa voi säätää, on Peace Walker ylivoimaisesti sarjan pisin peli. Avattavaa ja koluttavaa löytyy yllin kyllin.
Peace Walker vie sarjaa uusille urille, sillä peliä on mahdollista pelata myös co-op-tilassa ad-hocilla. Valitettavasti pelin co-op-tila jäi testaamatta, sillä verkkomoninpeli ei ole tuettuna. Pelin tehtävistä löytyy useita kohtia, joissa kanssapelaaja voi auttaa esimerkiksi korkeammille tasoille, joille ei yksin ole mitään asiaa. Vastuksetkin on suunniteltu moninpelin ehdoin ja alkupään tankit ja miehistövaunut ovat suorastaan tylsiä, mutta loppupään vastukset ovat parhaillaan mitä erikoisempia mechoja suoraan scifielokuvista. Valitettavasti tämän myötä Foxhoundin jäsenten kaltaisia legendaarisia pahiksia ei pelissä ole. PSP:n akun virran riittävyydestä kannattaa huolehtia, sillä pisimpien välivastusten kukistamiseen yksin menee helposti puolesta tunnista tuntiin.
Peace Walker on päätynyt varsin ikävään asemaan. Pelillisesti se on selvästi parasta hiiviskelyä sitten Snake Eaterin, mutta sitä vaivaa alustan rajoittuneisuus. Kontrollit huutavat vaikka Storessa julkaistavaa, nykyään muoti-ilmiöksi noussutta hd-remiksausta, eikä pelin co-op tilasta pääse siitäkään oikein PSP:llä nauttimaan. Peace Walkerin ensiluokkainen toteutus yllätti vaimean neljännen osan jälkeen ja jätti lopputekstien jälkeen tyytyväisyyden tunteen. Peliä on selvästi tehty ja hiottu rakkaudella, ja kyllä Kojima Productions edelleen osaa pyydettäessä hommansa, mutta eikö näin onnistuneeseen peliin olisi jo hyvä lopettaa koko pelisarja?
Sony PSP
Teksti: Mikko "Tillu" Timonen
Art Academy
Art Academyä ei voi oikeastaan peliksi nimittää. Se on kannettava taidekurssi, jonka avulla tumpelompikin voi opetella piirtämään. Art Academyssä voi piirtää ja maalata joko vapaasti oman mielen mukaan tai oppitunteja seuraamalla. Halutessaan voi myös ottaa kuvia Nintendo DS:n kameralla ja käyttää niitä mallina.
Art Academy käy oppitunneillaan läpi piirustuksen perusteita: eri kovuisten lyijykynien käyttöä, varjostusta, piirustustekniikoita sekä siveltimen ja värien käyttöä. Tunneilla opetellaan piirtämään perusasioita, kuten hedelmiä ja kukkia. Oppitunnit ovat havainnollisia ja helposti seurattavia. Aloittelijalle ohjeet ovat varmasti erittäin hyödyllisiä ja konkarillekin mukavaa kertausta. Oppitunnit oli rakennettu erittäin selkeästi, joten englantia osaamattomat perheen pienimmätkin pysyvät varmasti hyvin kärryillä. Kuitenkin pienen ikäni piirtäneenä iänikuiset kertaukset väriympyrästä ynnä muista perusteista olivat lähinnä turhauttavia, ja hypin niiden yli ilman pienimpiäkään tunnontuskia.
Näin kynään ja paperiin tottuneena käsikonsoliin ja stylus-kynään totuttelu vei
aikansa, mutta pienen hetken päästä sillä oli yllättävänkin miellyttävä piirrellä. Näyttöpääte oli myös hyvin selkeä, eikä sen käytössä ollut ongelmia. Kaiken kaikkiaan Art Academy on varsin onnistunut ja viihdyttävä paketti. Se on varmasti mukava piirustusväline etenkin perheen pienemmille - esimerkiksi pitkillä automatkoilla. Muissa tapauksessa antaisin muksulle mielummin kouraan kynän ja paperia kun Art Academyn. Allekirjoittaneenkin teki mieli nakata Nintendo DS laatikkoon pölyttymään ja kaivaa siveltimet ja värit tilalle.
Nintendo DS
Teksti: Kirsi Kangasniemi
Keskustelut (4 viestiä)
Rekisteröitynyt 10.04.2007
19.09.2010 klo 05.00
Pelin pelanneena voin sanoa että olen itse melko pitkälti samaa mieltä arvostelun plussista ja miinuksista. 4/5 ratingi on minusta täysin kohtuullinen tälle pelille. Ehdottomasti paras Metal Gear title 5 vuoteen!
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
19.09.2010 klo 11.53
Kiitokset Tillulle Peace Walkerin arvostelusta!
Pelin pelanneena voin sanoa että olen itse melko pitkälti samaa mieltä arvostelun plussista ja miinuksista. 4/5 ratingi on minusta täysin kohtuullinen tälle pelille. Ehdottomasti paras Metal Gear title 5 vuoteen!
Itse asiassa Tillun antama arvosana oli 90 pistettä, eli 4,5 tähteä. Arvostelua lisätessä se muuttui vahingossa neljäksi, mikä on nyt korjattu.
Rekisteröitynyt 28.07.2009
21.09.2010 klo 20.44
"sarjalle ominaisesta, hyvätasoisesta" vaiko
"sarjalle ominaisen, hyvän tasoisesta ääninäyttelystä" vaiko jotain muuta?
Ihan hyvä arvostelu ja monesta kohdasta olen samaa mieltä, mutta ehkä tasan neljä tähteä olisi silti ollut enemmän kohdillaan? :)
Rekisteröitynyt 30.03.2007
27.09.2010 klo 23.42