Nimen perusteella ei olisi heti voinut päätellä, että tässä pelissä siirrytään köiden, verkojen ja kivien maailmaan - kyseessä on siis tyylikäs biljardinpeluu. Siinä on tyylikkäät grafiikat, tyylikkäät ympäristöt ja tyylillä pelaamisestakin saa lisäpisteitä. Sisimmässään se on kuitenkin varsin perushyvä, ehkä hieman kliininenkin, virtuaalibiljardi.

Itseäni biljardipelit ovat aina jossain määrin viehättäneet, samaan tyyliin kuin vaikkapa golfpelit. Hustle Kingsissä valitaan ensin avatar, jolla lähdetään sitten tutoriaalin kautta kisailemaan pikamatsiin, verkkopeliin tai uramoodiin. Pelilajeina löytyy kasipalloa, ysipalloa ja vähän muutakin variaatiota. Pelin ohjaustyyli on muista bilispeleistä tuttu, mutta voimankäyttöön voi valita kaksi eri tyyliä: joko Tiikerin golfpelin tyyliin tattia ensin taakse ja sitten eteen tökkäämällä, tai sopivassa kohtaa voimakäyrän noustessa nappia painamalla. Liitua kepin kärkeen lisätään hauskasti heiluttelemalla ohjainta.

Graafisesti Hustle Kings on PSN:n keskitason yläpuolella, samoin ääniraidan osalta. Pienestä koukutuksestaan huolimatta sen ympäristöt ja koko ulkoasu tuntuu kuitenkin liiankin teflonilta ilman tarttumapintaa. Lopulta ei jaksa sen kummemmin välittää, voittaako niitä virtuaalivastustajia vai ei, sillä ainahan voi koittaa uudelleen. Oikeita pelaajia vastaan kyse onkin sitten aivan eri asiasta, ja siinä Hustle Kings ajaa asiansa oikein hyvin.

Arvostelija: Manu Pärssinen





En ole varmasti ainoa, joka on jo pitkään kaivannut luolalentely-genren paluuta pelimarkkinoille. Vaikka aidon ja alkuperäisen Amigan Turboraketin ilmestymistä konsoleiden nettikauppoihin lienee vähintäänkin turha odotella, on pelikeiju kuitenkin kuunnellut iltarukouksiani. Pixel Junk Shooter ei ole suoranainen Turboraketti-klooni uudenmallisten kontrolliensa puolesta. Lentomalli on oikeastaan hieman turhankin helppo. Seiniin törmäilystä ei juuri sakoteta, eikä painovoimakaan kovin hanakasti vedä pelaajan alusta puoleensa.

Pelaajan tehtävänä on pelastaa kaivokseen loukkuun jääneitä mainareita. Kaivokset ovat kuitenkin täyttyneet niin vedellä, laavalla kuin jäälläkin. Pelin yksinkertainen itu piileekin kerrassaan mahtavassa litkufysiikassa. Laavavirran loukuttama kaivosmies saadaan vapaaksi jäähdyttämällä sula kivimassa vedellä - hyytyneen kiviseinän voi vuorostaan rikkoa ohjuksilla. Jääseinämän taakse jemmaan jäänyt mainaripoloinen saadaan vapaaksi vastavuoroisesti sulattamalla jää laavan avulla. Luoliin on eksynyt myös pahansisuisia avaruusotuksia, jotka pyrkivät kaikin tavoin pistämään kapuloita hyväntekijän rattaisiin.

Pixel Junk Shooter on retrohenkinen ja simppeli pieni peli, jolla on yllättävän terävä koukku. Yksinkertaisesta ideastaan huolimatta peliä huomaa kuin varkain tykittävänsä kolmatta tuntia yhtä mittaa. Vaikeusaste voisi olla korkeampikin, mutta toisaalta tällaisenaan peli tarjoaa mitä miellyttävintä kasuaaliviihdettä. Pixel Junk Shooter on loppuun asti viilattu ja hintansa väärti luolalentely. Astetta autenttisemman Turboraketti-kokemuksen perään mielivien kannattaa tsekata Gravity Crash.

Arvostelija: Jarkko Rotstén





Tai voimmehan me tsekata sen puolestasikin. Pixel Junk Shooterin arvostellut Jarkko käänsi muisteluhanaansa voimakkaasti Turboraketin suuntaan, mutta meikäläisellä mielessä siinsivät niinikään Amigalta tutun Gravity Forcen ruskeasävytteiset luolastot. Jo muutaman tunnin jälkeen mieleen palasi myös se, kuinka raivostuttavan ärsyttävä, hermoja raastava ja potuttava pelityyppi tämä on - ja samalla niin uskomattoman koukuttava.

Kyseisenlaisia painovoimalla leikittelevän pelilajin edustajia on toki ollut muutakin: Gravity Crash ottaa graafisella ulkoasullaan otteita mustavalkovektoreilla aikanaan toteutetusta Gravitarista ja muistuupa mieleen myös klassikko Thrust, sekä Raren Jetpac, jonka uusioversio julkaistiin Xbox Live Arcadessa. Mukaan on tietenkin ympätty myös uutta maustetta, mm. meteorisateita ja vedenalaista luolastoa, sekä monenmoista matkaa haittaavaa vihulaista. Grafiikka on päivitetty 'nykyretroksi' eli mukana on paljon värejä ja vielä enemmän räjähdyspartikkeleita. Räjähtelevä on myös pelin soundtrack, jonka ostaa mielellään erikseenkin kuunneltavaksi. (Täältä: http://coldstorage.bandcamp.com/album/gravity-crash-anthems)

Kontrolleiksi voi valita perinteisen tyylin, joka vie pelaajan täydellisesti takaisin 90-luvun vaihteeseen tai luistelutyylin kahdella tatilla. Aloittelevat painovoimapilotit voivat myös valita suojakilven automaattiseksi, mikä vähentää sydänkohtausriskiä ainakin ensimmäisen tason aikana - haastetta kyllä riittää siltikin. Pixel Junk Shooterin tavoin Gravity Crashkin on erinomaisen hyvin viimeistelty peli, jota en kuitenkaan suosittele heikkohermoisille. Moninpeliin olisin kaivannut myös verkkotilaa.

Arvostelija: Manu Pärssinen


Koska PSP Minis -pelit toimivat nyt myös PS3:lla, testasimme myös muutaman niistä selvittääksemme, miten kannettavan Pleikkarin pikkupelit sopivat isolla veljellä pelattavaksi.




Aiemmin jo mainitsinkin viehätykseni golf-pelien suhteen, mutta Let's Golf ei tule pelilistalleni nousemaan testituokioiden jälkeen. Jep, onhan se golf-peli, jossa tehdään niitä asioita, mitä golf-peleissä yleensäkin tehdään. Varmasti inspiraationa ovat olleet Everybody's Golf -pelit, mutta niiden peruskonsepti on karsittu niin minimiin kuin mahdollista. Samalla on karsiutunut pieninkin mahdollinen omaperäisyyden hiven tai seikka, joka voisi erottaa Let's Golfin muista genren peleistä.

Kyllähän tätä PSP:llä bussipysäkillä pelaisi, mutta sohvan ja PS3:n kuluttaminen tuntuu tuhlaukselta."Tässä on iPhonen pikkuinen golf-peli muutettuna PSP:lle, olkaa hyvät", totesivat kehittäjät ja julkaisija nyökkäsi. "Ihan kiva", tuumasi pelikriitikko olkiaan kohauttaen.

Arvostelija: Manu Pärssinen





Blast Off yllätti monella tapaa. Ensinnäkin se soveltuu aivan yhtä hyvin PS3:lla pelattavaksi kuin PSP:n ruudulta. Toiseksi se on kuin rento, puzzlemaisempi kevytversio Gravity Crashista. Blast Off onkin mukavaa verenpaineen tasausta rentouttavine taustamusiikkeineen 'isoveljensä' jättämän otsasuonitykytyksen jälkeen. Tavoitteena on ikiaikaisten pelien tapaan asettaa sopiva voimakkuus ja laukaisukulma raketin lähettämiseksi matkaan maapallolta. Raketilla taas on tarkoitus poimia mukaan astronautteja, jotka ovat jostain syystä joutuneet muiden taivaankappaleiden vetovoiman vaikutukseen ja niiden kiertoradalle.

Laukaisun jälkeen on käytettävissä jonkun verran polttoainetta, mutta astromiesten happikaan ei kestä ikuisuuksiin, joten reitit on suunniteltava sutjakkaasti. Hankalammaksi homman tekee, jos ruudulla on mustia aukkoja tai isoja planeettoja, joiden vetovoimasta ei niin vain pääsekään pois. Simppeliä, addiktiivista, mukavaa ajanvietettä. Suosittelen.

Arvostelija: Manu Pärssinen