Allekirjoittanut investoi vuodessa vähintään kahteen seurapeliin ja raportoi jälleen hankinnoista seurapiirijuhla joulun alla. Minulle onpi tuiki tärkeää, että ihmiset jaksavat mättää näitä useamman vuoden, joten niin on sekin, että pelit ovat erilaisia männävuosien hitteihin nähden. Tänä vuonna uskon saaneeni seteleille reiluimmin vastinetta sitten sen, kun tutustuin kestohittiin Carcassonne (artikkeli).


2-4 pelaajaa (arvostelijan suositus: 2-5)

Kunkkukuntien kärhämät ovat teemana kutkuttavan koukuttavassa teoksessa Dominion – Valtakunta. Maa-alueita (pisteitä) on haalittava oman hallinnon alle, mutta se on makuasia, miten valtiota hoidetaan. Pelaaja voi panostaa peruspalveluihin, työläisiin kuten metsureihin, sotilasvoimaan tai kepulikonsteihin kuten vakoilijoihin ja varkaisiin. Vaikka taktiikoita on lukuisia, kyseessä on perusteiltaan selkeän simppeli korttipeli. Käytännössä pelaajat rakentavat omaa pakkaa, jonka kortit kiertävät koko pelin ajan jos sivuutamme sääntöpoikkeukset. Pakkaan on mahdollista ostaa toiminta-, raha- ja pistekortteja. Rahan ja pisteiden tehohamstraus saattaa houkuttaa, mutta tämä on amatöörin virhe. Lopussa voittaja ratkaistaan vain pisteiden perusteella, mutta pelin aikana pistekortit haittaavat muuta toimintaa. Toimintakortit on mahdollista ketjuttaa toisiinsa sellaisilla tavoilla, että pöytäseurue pihisee. Joskus on mahdollista käydä paksu pakka läpi yhdellä vuorolla tai joka vuorolla.

Tuhdista laatikosta löytyy vain kortteja ja teline, jossa ne pysyvät järjestyksessä. Toimintakortteja on 25 erilaista ja kussakin pelissä on tarkoitus käyttää kymmentä sorttia. Ei ole järkeä edes kokeilla sääntöjenvastaista "megapeliä", jossa käytössä olisivat kaikki kortit, sillä on huomattavasti kutkuttavampaa yrittää keksiä, mikä on paras taktiikka kussakin rajoitetussa kokoonpanossa. Tasapainotettuja yhdistelmiä löytyy ohjekirjasta valmiiksi viisi ja jokainen on erilainen kokemus. Eräs näistä vaikutti kahden pelin ajan niin yksinkertaiselta, että kolmannessa pelissä kaikki "tiesivät", mikä on se "oikea taktiikka". Kun uskalsin testata vaihtoehtoista strategiaa, niin oho, kävikin niin, että keräsin yhtä paljon pisteitä kuin kaksi seuraavaa yhteensä. Halvimmat toiminnot voivat olla erinomaisia ja kalleimmat täysin turhia riippuen siitä mitä pelaaja yrittää.

Vuoroon kuuluu viiden kortin nosto, toiminnan käyttö ja ostaminen. Toimintakorteista helpoimmin ymmärrettävät antavat pelaajalle ylimääräisiä nostoja, toimintoja ja ostoja, sekä lisää rahaa käytettäväksi ostovaiheeseen. On aina hyvä ottaa huomioon se, mitä muut oikein puuhaavat, jottei kesken lopu koko peli tai ne kortit, joita aiot vielä ostaa. Aitoa vuorovaikutusta kumpuaa hyökkäyskorteista, joita vastaan voi joskus puolustautuakin. Koomisen nerokas kortti on esimerkiksi byrokraatti, jolla pelaaja hidastaa hieman muiden peliä ja saa uuden rahakortin käytettäväksi seuraavalle vuorolleen. Kun pelaaja ensin ymmärtää mistä koko sopassa on kyse, hän varmasti ymmärtää monimutkaisimpienkin toimintojen tarkoituksen ja ketjutuksen periaatteet. Taktikointi ei lopu himopelaajalta kesken, sillä myynnissä on jo kaksi suomenkielistä lisäosaa, jotka kimpassa tuplaavat toimintakorttien määrän.

Dominion tykittää pelaajamäärästä vähääkään riippumatta. Neljä pelaajaa on virallinen maksimi, mutta peli toimii viidestäänkin. Sääntöjenvastaisia osallistujia lisättäessä ainoa ongelma on se, että yhden pisteen arvoiset kortit, joita jo alussa jaetaan jokaiselle, alkavat käydä vähiin. Pelaajien tasoerot varmasti alkavat korostua jossain vaiheessa, koska huolimatta lievästä tuurielementistä (mitä nousee pakasta?) pelaajat ovat oman onnensa seppiä. Vasta kymmenen peliä pelanneena hävisin suvereenisti toista kertaa haparoivalle henkilölle, ja syykin oli nolon selvä, kun taktiikoita jälkikäteen analysoin. Uskon siinä menevän aikaa, ennen kuin porukka tietää mitä tehdä toimintavalikoimasta riippumatta, ja olen jo päättänyt, että lisäosa tulee siinä vaiheessa hankittua. Loistopeli.





2-4 pelaajaa (arvostelijan suositus: 2)

Jos emme usko, että possunuha on vain lääkefirmojen riistojuoni, rokotetta viihdyttävämpi tapa panikoida on innostua lautapelistä Pandemia (Pandemic). Mitä jos ihmiskuntaa uhkaisi tauti, joka aikuisten oikeasti on perusnuhaa pahiksempi? Mitä jos tauteja lähtisi liikkeelle neljä? Suomenkielisessä versiossa 2-4 pelaajaa omaksuvat eri roolit ja aloittavat maailman pelastamisen Helsingistä. Kyseessä on yhteistyöpeli kolmella vaikeustasolla. Se miten taudit leviävät periaatteessa arvotaan ja uusi epidemia saattaa puhjeta minne tahansa lähes milloin tahansa. Kuitenkin peli samaan aikaan simuloi fiksusti sitä, että taudit riehuvat loppuun saakka pahimmin juuri siellä, minne taudit alkuvalmisteluissa syntyvät.

Liikkuminen tapahtuu maailmankartalla kuin perinteisimmissä lautapeleissä. Muu pelimekaniikka perustuu kahteen korttipakkaan, joista molemmista löytyy yksi kortti jokaista pelin kaupunkia kohden. Kaupungit on värikoodattu. Pelaaja nostaa vuorollaan kortteja "hyvästä" ja "pahasta" pakasta. Kun pelaaja saa tietyn määrän tietynvärisiä "hyviä" kortteja, hän voi keksiä rokotteen. Tavoitteena on pitää taudit kurissa, kunnes kaikki rokotteet on keksitty. Kun rokote on keksitty, kyseisen uhan hoito on helpompaa, ja tällöin myös avautuu mahdollisuus hävittää koko kirous pois häiritsemästä. Perusteellinen putsaus ei aina ole fiksu ajatus, sillä taistelua käydään aikaa vastaan: jos hyvät kortit loppuvat, loppuu pelikin. "Pahat" kortit kiertävät ja määräävät miten taudit leviävät. Tappio koittaa myös, mikäli taudit alkavat levitä räjähdysmäisesti (ketjureaktiosääntö) ja/tai siihen, jos tauteja ilmaisevat rumat puupalikat loppuvat.

On helppo keksiä pari rokotetta. On helppo mättää samalla poistopakkaan "turhia" kaupunkikortteja, joita ei sitten enää takaisin saadakaan. Eräässä pelissä näytimme pärjäävän mainiosti, mutta sitten paljastui, että viimeisen rokotteen keksiminen oli mahdotonta - mikä oli tyylipuhtaasti oma moka. Kädessä olevia kaupunkikortteja voi käyttää myös muun muassa lentolippuina, eli oikoteinä eri puolille lautaa. Jokaista siirtoa on mietittävä, resurssit on laitettava riittämään, sillä ilman tuuria helppoakaan vaikeustasoa ei vahingossa selätetä.

Pandemia ei ole seurapiirihömppää, vaan kevyt strategiapeli, jota pelataan. Yhteistyön on toimittava. Mikäli osa pelaajista on amatöörejä, jotka tanssivat asiansa osaavan herra superpelaajan tahtiin, pelissä ei ole ideaa. Tasa-arvo kunniaan. Pelaajille arvottavat roolit määräävät hyvin pitkälti taktiikan jota kannattaa yrittää, ja niillä on eronsa. Hurraa, jos yksi pelaajista on lääkintämies (joka putsaa tauteja nopeasti) ja toinen tiedemies (joka keksii parannuksia nopeasti), mutta tällaisessa kaksinpelissä uusien tukikohtien perustaminen ja korttien vaihtelu pelaajien välillä on takkuista. Pelaajamäärän kasvaessa kasvaa vaikeustasokin. Pandemia on kinkkistä, mutta ei mitenkään erityisen monimutkaista hubaa motivoituneille pelaajille, joita tappiot jäävät korpeamaan.