Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Nishui Hawking Quantum - maailman ensimmäinen kvanttihiiri

Jerppe Stoltenstolten

01.04.2024 klo 01.04 | Luettu: 2690 kertaa | Teksti: Jerppe Stoltenstolten

Latenssin nollatoleranssi
PS. Jerppe on kunnossa ja palaa raportoimaan uutuuksista jälleen ensi vuoden huhtikuun alussa.



Pelivälineiden valmistajat, varsinkin vermeitään pro-pelaajille markkinoivat, ovat vuosien ajan pyrkineet vähentämään viivettä tietokoneen ja langattoman pelihiiren välillä. Ratkaisuja on nähty monenlaisia ja firmat ovat kehittäneet sekä omia tiedonsiirtoprotokolliaan että lisäpalikoita, joilla viivettä on pyritty erinäisin keinoin vähentämään. Kiinalainen Nishui tuo tänään markkinoille uutuushiiren, jossa viiveen väitetään vähenevän nollaan – ja heidän ratkaisunsa taustalla on varsin futuristista teknologiaa, kuin suoraan scifi-elokuvasta.

Nishuin menetelmä perustuu kvanttien lomittumiseen eli quantum entanglementiin. Yksinkertaistettuna kaksi toisiinsa lomitettua hiukkasta (fotonia, neutronia tai protonia, Nishuin tapauksessa protonia) pysyvät yhteydessä toisiinsa, oli niiden etäisyys mikä hyvänsä. Kun toista hiukkasista käännetään, toinenkin kääntyy ja näin saadaan nollia ja ykkösiä siirtymään kahden pisteen välillä välittömästi, valoakin nopeammin (FTL, Faster than Light). “Kvanttiviestintä on mahdollista vaikka universumista toiseen, joten matka keskusyksiköstä hiireen ei ole kummoinenkaan”, kertoo Nishuin EU-PR-päällikkö Pauli Mutikkala.

Hämmästyttävintä on, että kiinalaisfirma on saanut paljon energiaa vaativan prosessin toimimaan neljällä AAA-paristolla. Mukana tulleet paristot eivät olleet mitään tunnettua merkkiä ("Xiaochou"), eikä niissä ollut edes merkittynä, ovatko ne nikkelihybridiä, litiumia vai jotain muuta. Päädyimme kuitenkin käyttämään kyseisiä paristoja, koska jostain syystä kotoa löytyneet lähimarketin paristot eivät saaneet edes hiiren virtavaloa syttymään.

Hiiri on kohtuullisen ergonominen, ehkä hieman peruspelihiirtä leveämpi ja painavampi, mutta liukuu sujuvasti pinnalla kuin pinnalla. Pitkän pelisession jälkeen kädessä tuntui pientä lämpöisyyttä ja oudosti kämmenselän puolella puutuneisuutta, mutta se ei välttämättä ollut pelivälineen syytä.

Kvanttiteknologiaa käytetään myös hiiren sensorissa, joten DPI-lukemilla retostelulla ei ole enää merkitystä, sillä käytännössä sen voisi säätää hiiren asetuksista äärettömään. Todellisuudessa arvo kannattaa tietenkin pitää järkevissä rajoissa. Tästä on hiiren paketissa myös varoitustarra, sillä ääretöntä vauhtia tikittävät partikkelit saattavat rikkoa hiiren. Tai universumin.


Paketissa tulee paristojen lisäksi itse pelihiiri, joka on melko normaalin hiiren näköinen pyöristelty ohjustin, lomitusosa-pulikka, jolla hiiren ja tietokoneen väliset hiukkaset lomitetaan toisiinsa, sekä prosessorisuodatin, joka liu’utetaan koneen sisälle prosessorin ja jäähdyttimen väliin. Kyseessä on nanokuiduista rakennettu verkko, joka ei sinänsä vaikuta jäähdytykseen ja on niin ohut, että se mahtuu haluttuun väliin. Valitettavasti prosessi on ohjekirjasessa melko huonosti käännetty ja ohjeistettu, joten se vaatii asentajalta entuudestaan PC-rakennustaitoja, vakaata kättä ja kärsivällisyyttä. Ohut verkko on vähän hankala pitää oikeassa asennossa, eikä sitä saa asentaa vinoon, sillä Redditin Nishui-keskustelualueen kommenttien perusteella vänkyrä verkko voi aiheuttaa huomattavia ylikuumenemisongelmia.

Kun hiiren kvanttitasot saa synkronoitua yhdistyspalikan kvantteihin ja siirrettyä ne Feiuy-nimiseen suodativerkkoon (siirto kestää noin puolisen tuntia USB 3.0-kaapelilla), hiiren alapintaan syttyy sykähtelevä, vihreä RGB-valaistus. Mukana tulleen ohjeistuksen mukaan sitä ennen kannattaa kuitenkin päivittää koko ohjelmisto versioon 1.4, sil¤lä m???????????? ???????????????? u??????????¤?? ?j??tp?






V2.fi | Jerppe Stoltenstolten
< V2.fi:n pääsiäis-FFX... V2.fi testasi: ERAZE... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

gnpancoqbfjqbf

01.04.2024 klo 14.43

en tajunnu
lainaa
JuusoT

01.04.2024 klo 15.36

Aprillia, aprillia, ahahahah, not.
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

02.04.2024 klo 10.44 1 tykkää tästä

Kaiken rakenne on muuttu#"#!_nu7
lainaa
Meitzi

Rekisteröitynyt 28.10.2007

07.04.2024 klo 13.20

Satiirin tekeminen on vaikeaa.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova