Retro Rewind: Nintendo DS -katsaus
Vilkaisu käsikonsoliklassikon erikoisempaan pelitarjontaan
Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 2/2021.
...mutta eihän se ole retroa”, huudahtaa joku yleisöstä. Niin, Nintendon tuplanäyttö-kosketuskynäkonsolin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 17 vuotta. Oliko VIC-20 retroa vuonna 1998? Tonnarin alkupuolen laitteet ovat hyvä esimerkki siitä, miten liukuva käsite aika joskus on.
Nintendo DS oli mieletön menestys: sen kaupallinen elinkaari kesti liki 10 vuotta ja koneita myytiin eri versioina yhteensä yli 150 miljoonaa. Tämä muodosti erittäin houkuttelevan alustan kaupata monenlaisia pelejä, ja julkaisijat tarjosivatkin koneelle melko ennakkoluulottomasti kaikenlaista. Tässä jokunen piirun epätavallisempi poiminta omasta hyllystäni. Mukana on julkaisuja sekä Euroopasta että koneen kotimaasta Japanista.
Jos muuten aiot ostelemaan pelejä muualta, huomaa, että alkuperäinen DS ja DS Lite ovat aluekoodivapaita, mutta tuoreempi DSi ja sitä uudemmat eivät enää ole. Jos konetta puuttuu, käypä hinta siistille DS Litelle näkyy olevan Mercari-kauppapaikalla jossain 1500 ja 2000 jenin (12–18 euroa) tienoilla, ja laitehan on tunnetusti varsin tuhoutumaton.
English of the Dead
Sega, 2008
PEUKKU YLÖS
Sega on aina osannut paitsi lapioida vanhoja IP:itään, myös kierrättää niitä humoristisesti, eikä juuri mikään pelisarja ole päässyt tästä niin osalliseksi kuin The House of the Dead. Niin eri konsoleille kuin Windowsille on myös lännessä ilmestynyt Typing of the Dead, jossa eläviä kuolleita vastaan käydään kirjoittamalla ruutuun ilmestyviä sanoja. Siitä onkin nähty upeita suorituksia muun muassa Games Done Quick -tapahtumassa. Japanissa sen sijaan julkaistiin tämä English of the Dead, jonka tarkoituksena on opettaa japanilaisille englannin oikeinkirjoitusta ja fraaseja.
Koska pelin helpoin taso alkaa aivan A:sta, myös länsimainen englantia osaava voi onneksi kokeilla sitä. Peli seuraa – taas kerran – House of the Dead 2:n tarinaa, mutta tällä kertaa zombeihin ilmestyykin japaninkielisiä sanoja tai fraaseja, jotka pitää kirjoittaa englanniksi. Osa kirjaimista puuttuu, mutta japania osaamattakin pystyy melko vähällä arvaamaan, mitä puuttuvat merkit ovat. Vaikeammaksi homma menee sitten pomotaisteluissa, joissa pitää valita oikea käännös japaninkieliselle lauseelle muutamasta vaihtoehdosta. Periaatteessa pelin avulla olisi mahdollista myös opetella japania, mutta se vaatii kuitenkin sen verran nopeaa reagointia, että suosittelen tähän tarkoitukseen mieluummin Duolingoa. Tästä huolimatta peli nauratti sekä itseäni että jälkikasvuani kevyesti sen 500 jenin edestä, jonka se Mercari-kauppapaikalla maksoi.
Bangai-O Spirits
ESP/D3 Publisher, 2008
PEUKKU YLÖS
Bangai-O oli maineikkaan Treasuren Nintendo 64:lle ja Sega Dreamcastille luoma jokseenkin hulvaton räiskintä, joka sai ehkä hieman yllättäen jatkoa DS:llä. Tuplaruutua ei sinällään käytetä kovasti hyväksi, että ylänäyttö on varattu kartalle, mutta alhaalla sitten tapahtuukin sitä enemmän. Ammuksia lentelee älyttömiä määriä, välillä peli vähän tahmaakin, mutta ainakin käy selväksi että tekijöillä on ollut hauskaa.
Bangai-O Spirits on joissakin yhteyksissä mainittu jopa erääksi parhaista DS-peleistä, ainakin julkaisuvuodeltaan, mutta kieltämättä se vaatii hieman omanlaistaan paneutumista. Toimintaa on paljon, mutta eri ammustyyppien sun muun vuoksi peli kaipaa hieman taktisempaa otetta kuin keskimääräinen shmuppi. Jos olet valmis näkemään vaivaa, voit kokea sen parissa perin viihdyttäviä hetkiä.
Doki Doki Majo Shinpan!
SNK Playmore, 2007
PEUKKU ALAS
Oletko koskaan miettinyt, miksi Nintendo Switchille ilmestyy kaikenlaista, mikä ei olisi entisaikojen puhtoisen perhe-Nintendon aikana mennyt läpi? Osittain se on varmaankin perua siitä, että jo DS:llä rajaa hieman hivutettiin. Doki Doki Majo Shinpan! (jotakuinkin “sydäntä tykyttävä taikatutkimus”) kertoo tarinaa pojasta, jonka pitää löytää koulunsa tyttöjen joukkoon sijoittunut noita. Ja mitenkä noita löydetään? No, koskettelemalla nuorten piirrostyttöjen vartaloita DS:n kosketuskynällä…
Ei kuitenkaan kannata innostua ihan hirveästi, vaikka tämä olisikin kovin fiilistä nostattava konsepti. Japania osaamattomalle peli (jatko-osineen, joita on peräti kaksi) on vain valtava tekstiseinä toisensa perään, jonka jälkeen pääsee sitten ehkä soheltamaan jotakin kosketuskynällä. Erilaisia käännösprojekteja on vuosien varrella alkanut ja myös loppunut, joten toistaiseksi tarinan nyansseja ei voi gaijin käsittää.
Project Rub
Sega, 2004
PEUKKU YLÖS
Ei nimi peliä pahenna, ja tällä niitä onkin kokonaista kolme erilaista: Euroopassa Project Rub, Yhdysvalloissa Feel the Magic: XY/XX ja Japanissa taas Kimi no Tame nara Shineru eli ”kuolisin puolestasi”. Näistä kaksi kolmesta johdattelee oikeaan suuntaan, eli kyse on yrityksestä miellyttää kauniimman sukupuolen edustajaa.
Penseän pikkupervoilun yläpuolelle pelin nostaa sen tapa käyttää DS:n kosketusnäyttöä ja mikrofonia hyvin kekseliäästi. Tarina kerrotaan kuvina ilman dialogia ja pelaaja pääsee kokemaan mitä omituisimpia tilanteita minipeleissä, jotka kuljettavat kertomusta. Yhdessä Rub Rabbits -nimisen pupukorvaisen tukiryhmän kanssa, koska tietenkin. DS:n julkaisupeleistä kenties mainittavin, ainakin kun katsotaan muiden kuin Nintendon tuotantoa.
Ridge Racer DS
Namco, 2004
PEUKKU YLÖS
Ridge Racer profiloitui aikoinaan Pleikkarin peliksi, mutta sarjaa on kyllä nähty muillakin konsoleilla. Namcon DS-julkaisu muistuttaa päällisin puolin alkuperäistä PS1:n peliä ja liikkuu ihan kohtuullisesti, vaikka 3D-grafiikka ei alkuperäisen DS:n aivan vahvimpia puolia olekaan.
Kuten monessa DS-pelissä, tarjolla on erilaisia kontrollitapoja. Alanäytöllä näkyvää rattia voi kääntää joko D-padilla (Easy), kosketuskynällä (Hard) tai alkuperäisen DS:n rannehihnassa olleella “kynnellä” (Expert). Henkilökohtaisesti koin kaksi jälkimmäistä kontrollitapaa täysin turhaksi kikkailuksi, mutta muutakaan keinoa analogisen ohjauksen toteuttamiseen ei toki tässä vaiheessa ollut. Vaan vaikka nakkaisi tuhkat kosketusohjaukselle, peli sinällään on ihan uskottava Ridge Racer, jota pelaa muutamat kisat ihan mielellään.
SimCity DS
EA, 2007
PEUKKU YLÖS
Harva asia istuukaan tuplanäytölle niin hyvin kuin kepeä strategiapeli, jossa samaan kaupunkiin saa kaksi eri näkymää: alanäytöllä pormestari voi naputella rauhassa strategisia linjojaan ja piirrellä erilaisia vyöhykkeitä kartalle, ylhäällä taas näytetään, miten kaupunki kukoistaa (tai on kukoistamatta). Oli ilahduttavaa löytää muistikortilta melkein 15 vuotta vanha kaupunki, kun käynnistin pelin.
SimCity DS on osoitus siitä, miten joskus vähemmän on enemmän: kompakti muoto on pakottanut ottamaan mukaan vain välttämättömän, joten peliin pääsee nopeasti sisään ja pian huomaa hallinnoivansa kaupunkiaan innoissaan. Peli kulkee mukana, eikä siihen tarvitse tehdä sovelluksen sisäisiä ostoksia menestyäkseen. Yksi lemppari-SimCityjäni sitten alkuperäisen jälkeen, etenkin DSi XL:n vähän isommalta näytöltä…
Grand Theft Auto: Chinatown Wars
Rockstar Games, 2009
PEUKKU YLÖS
Nykyisin on muodikasta sanoa, että tämä tai tuo on jonkin koneen ”hidden gem”. Väitän, että harvan pelin kohdalla se pitää paikkaansa yhtä hyvin kuin GTA: Chinatown Warsin Nintendo DS -version. Juuri kukaan ei edes tahdo muistaa, että tämä on se alkuperäinen julkaisu. Arvioin pelin aikoinaan V2.fi:ssä 4,5 tähden hitiksi, eikä mieleni ole muuttunut: se on ikään kuin paluu varhaisiin kaksiulotteisempiin GTA-peleihin, mutta vain hyvässä mielessä. Mukana on ihan kokonainen (vaikka vähän lyhyt) tarina ja erinomaisen viihdyttävä huumekauppamekaniikka.
Myös DS:n kosketusnäyttöä käytetään harvinaisen kekseliäästi. Auton virtalukon tiirikointi, rattaiden kääntely ja raha-arpojen raaputtaminen ovat mainiota vaihtelua toimintaan. PSP-versio on laiska porttaus, joka hävittää kosketusnäytön – ja lisäksi aika turha muutenkin, sillä taskupleikkarille on useampi kolmiulotteinen GTA. Sen sijaan juuri tämä DS-painos rokkaa yhä kovasti, kokeile vaikka.
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi
Keskustelut (1 viestiä)
16.09.2023 klo 13.05 1