Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2020.

Segan 60-vuotisjuhlan kunniaksi odotettiin megatonniluokan julkistusta, mutta lopputulos punnittiinkin grammoissa.

Minikonsolit ovat olleet kuuminta hottia siitä alkaen, kun Nintendo julkisti NES Classicinsa. Segalla oli asiasta aiempaa kokemusta lähinnä kaameiden AtGames-kräpylöiden kautta, mutta kaikkien yllätykseksi Mega Drive Mini olikin vallan mukiinmenevä paketti.

Mikrokonsolien saralla sen sijaan kilpailua on ollut paljon vähemmän, varsinkin mitä tulee kannettaviin sellaisiin. En ollut ihan ainoa, jolla oli mennä aamutee väärään kurkkuun, kun Sega julkisti 60-vuotisjuhliensa kunniaksi Game Gear micron – kämmentä pienemmän version käsikonsolistaan. Eikä oikeastaan vain yhtä, vaan kokonaisen väripaletin, sillä jo Game Gearista oli aikoinaan markkinoilla monia eri painoksia. Jokaisessa versiossa on mukana neljä eri peliä, joten kaikki variaatiot saadakseen pitää siis hankkia useita kappaleita. Reilun kuudenkympin kappalehintaan tästä kertyy nopeasti aimo summa, tosin todellinen harrastaja osti tietenkin heti kättelyssä noin kolmensadan hintaisen neljän konsolin paketin, jossa sai vielä lisänä läpinäkyvän erikoismallin. Ne myytiin loppuun heti kättelyssä. Eikä erikoisversioiden tehtailu edes tähän loppunut, sillä muun muassa Aleste Collectionin PS4-versiosta on tarjolla rajoitettu painos, jossa tulee mukana Game Gear micro täynnä eri Aleste-klassikoita.



On siis melko selvää, että GG micro on tarkoitettu ennen kaikkea keräilyyn, ei niinkään pelaamiseen. Itse en aikonut edes hankkia sitä ennen kuin kävi ilmi, että lähipiiri odottaa minun jollain tavalla kommentoivan aparaattia. No, Japanin Rakutenista sen sai ostettua kohtuulliseen 45 euroon, ja laatikollinen retroroinaa oli jo muutenkin tulossa sieltä suunnalta, joten pikkuruinen Game Gear ei enää postikuluja nostanut. Arvonlisävero sentään piti maksaa.

Valitsin versioista sen, jonka peleistä arvelin ymmärtäväni jotain, eli perinteisen mustan. Siinä tuli mukana Sonic the Hedgehog, Puyo Puyo, OutRun ja täkäläisittäin julkaisematta jäänyt roolipeli Royal Stone. Toinen mahdollinen hankinta olisi ollut sininen, josta löytyy Sonic Chaos, Gunstar Heroes, Sylvan Tale ja Baku Baku Animal, mutta minut tuntevat arvaavat varmasti, että jos jostain versiosta löytyy OutRun, se tulee valituksi. Kahdessa muussa – punaisessa ja keltaisessa – sen sijaan on enemmistö japaninkielisiä roolipelejä. Itse asiassa syvästi ihmettelen sitä, miten paljon näitä pientä tekstiä sisältäviä eepoksia on mukana: noinkohan kukaan niitä oikeasti tihrustaa pikkuruiselta ruudulta, vaikka kaupan toki on myös alkuperäisen kaltaisia Big Window -suurennuslaseja.

Se on tosin sanottava, että olemattomaan kokoonsa nähden näyttö on jopa ällistyttävän laadukas, etenkin jos verrokkina on alkuperäisen koneen hailakka pikselimössö. Muutenkin kone vaikuttaa kokonaisuutena laadukkaalta – lukuun ottamatta suuntaohjainta, joka on peukalon alla muljuava, halvan oloinen muovinpala. Konsoli noudattelee melko tarkasti alkuperäisen muotoilua, tosin takapaneeliin on ilmestynyt microUSB-liitin, josta voi syöttää virtaa (ja toivon mukaan myöhemmin hakkeroida koneeseen lisää pelejä). Jos USB ei ole kytkettynä, laite toimii kahdella AAA-paristolla ainakin jokusen tunnin. Alkuperäinen Game Gear taas söi kerralla 6 kappaletta AA-paristoja, joiden keston The Face -lehti aikanaan kuvasi osuvasti olleen “only slightly shorter than Song 2”.




Täkäläisestä näkökulmasta Game Gear tuntuu jääneen pitkälti Game Boyn varjoon, mutta tosiasiassa sille julkaistiin sadoittain pelejä, minkä lisäksi yksinkertaisen muuntimen avulla valikoimaa saattoi paisuttaa Master Systemin pelikirjastolla. Näin kone olisi ehkä ansainnut myös ”oikean” minikonsolikäsittelyn kymmenine peleineen, mutta kieltämättä Sega ajatteli rohkeasti mikroversion lanseeratessaan. Menekistä päätellen keräilijät ovat tarttuneet täkyyn kohtalaisesti, ja heillehän tuote eri versioineen onkin suunnattu. Pelien pilkkomista moneen eri painokseen en silti oikein arvosta, etenkin kun kaikki niistä sopivat suunnilleen pienimmälle muistipiirille, jota vielä sarjavalmistetaan.

Puhtaasti pelaamistarkoituksessa GG microlla sen sijaan ei tee yhtään mitään. Emulaatio sinällään toimii, sillä siitä vastaa luottoretropaja M2, mutta kone nyt vain on liian pieni järkevästi käytettäväksi. Suuntaohjain tuntuu varsin epätarkalta ja keskimääräisen keski-ikäisen Sega-fanin näkökyky ei ole enää tasolla, jossa postimerkin kokoista ruutua jaksaisi tihrustaa pikaista kokeilua pitempään – niin tarkka ja värikäs kuin käyttöön valittu paneeli onkin.

Kuvat: Manu Pärssinen

Teimme Game Gear microsta myös videojutun, jonka voit katsoa täältä.

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi