Tiedän kaikenlaista turhaa, luen paljon ja muistini on kohtalaisen hyvä, kuten minut tuntevat jo varmasti tietävätkin. Täten ei ole ihme, että pärjään kohtalaisen hyvin tietokilpailuissa. Muistan edelleen hyvin, kuinka ensivisiitillä silloisen tyttöystävän - nykyisen vaimon - kotiin piti ensi töiksi pelata Trivial Pursuitia kaksossiskon vaatimuksesta. En lainkaan peitellyt tyytyväisyyttäni, kun voitin ko. pelin.

Mutta ihan niin hyvä en ajatellut olevani, että sijoittuisin PlayStation 3:n Buzz: Suomen Neropatti -pelin Suomen tuloslistoilla ensimmäisellä pelilläni 15 parhaan joukkoon. Näin kuitenkin kävi, kun Manu sai minut yllytettyä peliä kokeilemaan. Tästä innostuneena piti sitten treenata sen verran, että sain listan ykkössijan haltuuni - joskin vain pariksi päiväksi, kunnes nimimerkki "Tissiposki" vei sijoituksen minulta. Tällä kuitenkaan ei ollut merkitystä, koska 32 parasta sai kutsun finaaliin.

Siellä jatkuivat yllätykset, kun käytännössä nollaharjoittelulla voitin ensin karsintaeräni, sitten semifinaalin ja lopulta finaalin. Lievän hämmästyksen vallassa otin vastaan komennuksen lähteä Espanjaan MM-kisoihin elokuun lopussa, pelaamaan Mini Cooper Clubman -autosta. Kesälomasta useampi iltapuhde kuluikin pelin äärellä ottamassa tuntumaa ohjaimeen. Tunnelmiani tuolloin voi lukea foorumilta

Facepalm, kiitos lentoyhtiöt.

MM-kisat pidettiin Espanjan Valenciassa sijaitsevassa Buñolin kylässä La Tomatina -festivaalin yhteydessä. Kyseinen järjen riemuvoitto on tapahtuma, jossa 40 000 ihmistä sulloutuu pienen kylän keskustaan heittämään toisiaan n. 100 tonnilla tomaatteja tunnin ajaksi. Kaikeksi onneksi itse kisa oli kuitenkin jo edellisenä iltana, ei tomaattisateessa.

Itselleni ja mukana seuranneelle Anna-vaimolle seikkailu kuitenkin alkoi jo ennen kuin ensimmäistäkään kysymystä oli kysytty. Lähdimme liikkeelle varhain tiistaiaamuna Helsinki-Vantaalta, josta piti lentää Palma de Mallorcalle lomalennolla ja sieltä vaihdolla Valenciaan. Tampereelta lentäessä herätys olisi ollut jo neljältä aamulla, joten päätimme säästää itseämme ja yövyimme lentokenttähotellissa, josta suunnistimme check-iniin "vasta" kuuden jälkeen.

Tuntemattomaksi jääneestä syystä kenttävirkailija ei voinut/osannut/halunnut tehdä meille lähtöselvitystä loppuun asti. Jos olisimme ymmärtäneet, mitä tämä tarkoittaa, olisimme kyllä vaatineet sitä uudemman kerran. Nyt nimittäin meillä oli n. tunti aikaa etsiä asiakaspalvelutiski, josta kuulimme, että meidän pitää poistua turvatarkastusalueelta, tulla sisälle uudestaan ja sen jälkeen etsiä lentoyhtiön tiski - josta kerrotaan, että kone on jo täynnä, samoin seuraava. Tomaattifestivaalin takia lentoyhtiö on myynyt koneensa ylitäyteen, ja meille tarjotaan vaihtoyhteyttä Ibizan kautta potkurikonekalustolla. Soittoa järjestäjille (onneksi tuli tulostettua ne paperit ja englannin puhuminen sujuu!) ja ilmenee, että tälläkin yhteydellä vielä juuri ja juuri ehdimme.

Ja kun lopulta pääsemme koneeseen, se ei nouse ilmaan. Ibizan lentokenttä on kiinni, eikä kone saa nousulupaa. Ibizaan suunniteltu 40 minuutin vaihtoaika käy vähiin, sitten loppuu, kunnes lopulta lentoemännän suusta saan päivän ensimmäisen hyvän uutisen - jatkoyhteys Valenciaan odottaa tätä konetta, koska sekään ei pääse laskeutumaan. Mutta eihän tämä näin helppoa voi olla - Ibizaan laskeutuessa kuulutus vaihtoyhteydestä annetaan vain konekivääritahdilla artikuloidulla espanjalla, josta ymmärrän vain hämärästi sanan "Valencia". Olemme jo bussissa, joka on kuljettamassa meitä takaisin terminaaliin, kun huomaan että bussin ulkopuolella seisoo espanjalaisnainen, joka oli jonossa takanamme selvittämässä uutta lentoa. Äkkiä ulos autosta ja selviää, että kone lähtee tästä vierestä, ja terminaaliin vievään bussiin astuminen olisi käytännössä merkinnyt lennon menettämistä. No, tieto- ja päättelykisaanhan tässä kai oltiin matkallakin. Voittopuolena oli, että kaksi ylibuukkauksen takia missattua lentoa toi yhteensä 500 euron käteisbonuksen EU:n lentoyhtiödirektiivien vuoksi.

Kaikki finalistit, minusta tosin näkyy vain Suomen lipun kulma.

Kun sitten vain lievästi hyperaktiivinen ja sekava limusiinipalvelun kuski oli kuljettanut meidät hotellille Mercedeksellä, jossa oli jäljellä bensaa 30 kilometriksi, sain tilaisuuden vilkuilla kanssakilpailijoitani. Siinä missä Suomessa olin yksi harvoja varttuneempia pelaajia, nyt väki oli liki järjestään yli 30-vuotiasta ja sivistyneen oloista.

Tiukkaa vääntöä alkuerässä.

Tämä vaikutelma vahvistui, kun aloitimme pelaamisen. Minut oli arvottu samaan ryhmään Iso-Britannian, Sveitsin ja Ranskan kanssa. Näistä tiesin etukäteen, että Ranskan pelaajalla on koko PlayStation Networkin paras tulos ja koko peli puolestaan on käytännössä tehty briteille - ja vaikka suuri osa kysymyksistä onkin korvattu paikallisemmilla, mukana on edelleen mm. Englannin Valioliigaa, josta minulla ei ole mitään käsitystä, mutta jolta ei juuri välty lukemalla mitä tahansa brittisanomalehteä. Sinällään aiemmilla tuloksilla ei ollut merkitystä, että finaalin alkuerät ja semifinaalit pelattiin vasta tulossa olevalla Buzz! Visailun Maailma -pelillä.

Olin kuitenkin omassa alkuerässäni vasta kolmas, pistesaaliini oli 11 400 ja risat 15 000 mahdollisesta. Vertailun vuoksi britti tykitti ensimmäisellä kierroksellaan 14 200 ja rapiat päälle, sveitsiläinen meni minusta ohi toisella pelikerralla. Voitin ainoastaan ranskalaisen n. 1000 pisteellä, ja asennoiduin jo siihen, että pääsen katsomon puolelle loppukisan ajaksi, sillä jatkoon oli menossa vain kahdeksan parasta 14:stä. Vaan sattuipa niin, että oma ensimmäinen eräni oli koko alkuerien paras. Kolmesta muusta erästä ei enää kukaan mennyt ohitseni, joten jatkoin sijalla 3 semifinaaliin.

Delicious cake.

Semifinaali käytiin muuten samoin, pelaamalla yksinpeliä, mutta pudotussysteemi oli muuttunut. Kierroksen kaksi heikointa pistemäärää saanutta saivat naamaansa kakun, ja kahdesti kakutetuksi joutunut putosi pelistä pois. Itse pääsin todistamaan tätä heti väärästä päästä, sillä pelasin semifinaalin 1. kierroksella huonoimman pelini koko illan aikana. Sattumoisin peliin ilmaantui audiobugi, joka soitti väärän kysymyksen ääniraidan, mikä oli "hivenen" häiritsevää. Lisäksi kierrokselle osui muutenkin vaikeita kysymyksiä, joten sain kokoon vain reilut 8000 pistettä. Luvassa oli siis ajolähtö - toinen huono kierros ja ilta päättyisi tähän.

Selkä seinää vasten -asetelma kuitenkin sisuunnutti sen verran, että nappasin seuraavan kierroksen parhaat pisteet ja pääsin kakuttamaan muita - mm. ruotsalaisen, jonka pudotin kisasta kokonaan. Maaotteluhengessä tämä oli tietenkin loistava niitti. Omasta erästäni jatkoon pääsivät lopulta Sveitsin edustaja ja minä, toisesta Iso-Britannia ja Itävalta. Oman alkueräni neljästä pelaajasta kolme oli finaalissa, mikä kertonee jotain erän tasosta.

Minä ja Ian, Skotlannin musiikki-ihme.

Finaalikierros erosi kaikista aiemmista sikäli, että sitä ei pelattu Buzz-pelillä, vaan kysymykset tulivat erilliseltä tilaisuutta varten koostetulta DVD-levyltä. Näin oli haluttu tehdä pelistä varmasti tasaväkinen, ja siinä olikin mielestäni onnistuttu erinomaisesti.

Ei ollut nimittäin mitenkään kielestä kiinni, että Iso-Britannian edustaja tuhosi täysin ensimmäisen finaalierän eli musiikintunnistuksen. Olen itsekin kohtalaisen nopea, mutta Ian tarvitsi noin puoli sekuntia alusta kappaleen tunnistamiseen. Onneksi kuitenkin tunnistin Metallican, Kraftwerkin ja Beyoncén ennen häntä, ja ensimmäisen kierroksen putoaja oli nollille jäänyt Itävalta. Sveitsi sai yhdellä oikeallaan myös kiinnityksen jatkoon.

Ilmassa lievää epävarmuutta.

Alkuerien ennakkosuosikin paine kostautui skotille seuraavassa erässä, "Odd one out", jossa piti päätellä mikä kuva ei kuulu joukkoon. Käsittämättömän hyvin biisejä tunnistanut Ian hyytyi täysin, ja minä vein erän nimiini 6 nopeimmalla vastauksella 15:stä. Sveitsi ja Iso-Britannia joutuivat tie-breakeriin, jossa Sveitsi varmisti pääsynsä viimeiseen erään.

Viimeisessä osiossa kyse oli sumennettujen kuvien tunnistamisesta. Aloitin erittäin vahvasti, mutta noin puolivälin jälkeen Sveitsi otti hyvin kiinni. Viimeinen kuva taas oli vahvasti tulkinnanvarainen tapaus, nimittäin juontaja ei ehtinyt vielä aloittaa kysymystä kun huomasin, että video pyörii ja löin summeria. 15 kuvan jälkeen tilanne oli niin täpärä, että kumpikaan meistä ei tiennyt, mikä on lopputulos. Pitkän mietinnän jälkeen tuomarit julistivat tasapelin 7-7, ja luvassa olisi kolme tiebreaker-kysymystä. Vein niistä nimiini ensimmäisen, mutta Armin nappasi toisen selvästi ja ehti kolmannessa uskomattoman niukasti edelleni. Peli oli ratkennut ja Mini-henkilöauto matkaisi Sveitsiin.

Norjan mestari Rune aveceineen.

Hopea hävitään, kuuluu vanha sanonta. Oli aivan kiistämätöntä, että hävisin viimeisen tiebreakerin Sveitsin Arminille, vaikkakin ero oli vain joitakin sekunnin kymmenyksiä. Omaan fiilikseeni kuitenkin vaikutti Arminin kanssa käymäni keskustelu, kun odottelimme lopputuloksia.

Ensinnäkin on tuotava esiin se, miten hyvässä hengessä kilpailimme. Tasatilanteessa kävimme jo kättelemässä ja toivotimme puolin ja toisin onnea. Ohimennen kysäisin Arminilta, millainen auto hänellä on ajossa, ja ilmeni että 15-vuotias Audi kaipaisi jo nuorennosleikkausta. Itse olen erittäin tyytyväinen omaan 2007-malliseen perhesporttiini, joka on Clubmania tehokkaampi, tilavampi ja paremmin varusteltu, joten Mini olisi joutanut puolestani myyntiin...

...jo siksi, että minun olisi ollut käytännössä pakko se myydä. Suomen verotuksen mukaan kun taitopelistä ansaittu tavara on ansiotuloa hankintahintansa mukaisesti. Käytännössä Minin voitto olisi tuonut minulle n. 25 000 euron "tulon", mikä olisi heittänyt veroprosenttini kattoon loppuvuodeksi, ja jo alkuun verokarhu olisi halunnut minulta kymppitonnin verran käteistä. Mahdollisuuksia autosta nauttimiseen ei siis olisi ollut, vaan se olisi pitänyt myydä eteenpäin, mikä ei näin laman aikaan ole välttämättä mikään nopea tai vaivaton operaatio. Jos kohta pelasinkin tiebreakerin tosissani, ei voi sanoa että olisin pingottanut äärimmilleni, kun taas vastustajallani oli siihen varmasti monta syytä enemmän. Olin nähnyt kaikki finaalin osat, yllättänyt itseni siinä miten hyvin pärjäsin vaikka tulen pieneltä kielialueelta, ja hävitessäni viimeisen osan oli reaalinen menetys korkeintaan parin kuukauden palkan verran. Vastapuoli taas sai uuden auton käyttöönsä ilman käsittämätöntä verotuskohtelua, joten oli helppo iloita hänen puolestaan. Maailmanmestaruus meriittinä olisi toki ollut nasta, mutta hopeakin oli jo paljon enemmän kuin uskoin realistisesti saavuttavani.

Jostain syystä sain selitellä t-paitaani.

Lisäetu hopeasijasta oli se, että vältin La Tomatinan. Paniikkihäiriön sairastaneelle ajatus valtavasta väkijoukosta pienillä kaduilla ei ollut mikään toiveuni, mutta voittajan velvollisuus oli aloittaa ko. sotiminen (minkä seurauksena tomaatteja varmasti satoi niskaan enemmän kuin tarpeeksi). Koska mitään edustusvelvollisuutta ei ollut, häippäisimme Annan kanssa omalle retkelle junalla Valencian esikaupunkiin, jossa kävelimme aamupäivän tutkien paikkoja (ja selitellen paikallisille, miksi emme ole La Tomatinassa, ja että emme ole eksyksissä). Iltapäivällä suuntasimme Norjan edustajan Runen ja hänen ystävättärensä kanssa Valencian keskustaan, jossa vietimme upean illan kierrellen kuumia katuja ja keskustellen mm. norjalaisten "Pekka-vitseistä", talouskriisistä, öljystä, turskasta, black metalista, Sega Dreamcastista ja muusta oleellisesta. Uusiin samanhenkisiin ihmisiin tutustuminen ja vapaa keskiviikko oman kullan kanssa Valenciassa olivat itselleni tapahtuman kruunu.

Tosielämän Buzz ja tytöt

Tapahtuma oli pääosin erinomaisesti järjestetty. "Pääosin" siksi, että kuvissa näkyvät valkoiset täplät eivät ole enkelipalloja, vaan pölyä - ja näissä sitä näkyy vielä todella vähän verrattuna muistikortin muuhun sisältöön. Jostain syystä tapahtuma oli järjestetty valtavalle hiekkakentälle, joka sijaitsi vanhan betonitehtaan vieressä, joten pölyn määrä oli käsittämätön. Ennakkoon mainostettu "tuhansien ihmisten tapahtuma" jäi todella laimeaksi, sillä alueen haltijat perivät kävijöiltä käsittämätöntä 10 euron sisäänpääsymaksua. Lopputulos oli se, että samalla kun Buñolin keskustassa bileet olivat ylimmillään, me pelasimme keskenämme - enimmillään katsojia oli muutamia kymmeniä, kun alue olisi helposti vetänyt 2000 henkeä. Tämä aiheutti myös sen, että pienikin tuulenvire nosti pölyn ilmaan, ja sitä kertyi kaikkialle. Juontajaksi palkattu "Buzz" sai tehdä töitä tosissaan hengen nostattamiseksi, kun aikataulu venyi ja venyi eikä harvalukuisen yleisön mielenkiinto tahtonut riittää enää aamukahdelta, pelaajien turnauskestävyydestä puhumattakaan. Toisaalta järjestäjät kyllä kuuntelivat pelaajien toiveita, ja mm. sääntöihin tehtiin kaksi isoa korjausta ennen pelin aloittamista, mikä ilmaisi että heitä kiinnostaa, mitä yhteisö toivoo.

Lopuksi vielä kiitokset:

• Manulle, joka yllytti pelaamaan ja Markulle, joka etsi maamerkkien kuvia treenausta varten


• Nordisk Filmin Riinalle, joka auttoi joka käänteessä, varaili busseja ja lentoja ja tsemppasi sähköpostitse moneen kertaan


• V2.fi:n foorumeilla ja IRC-kanavalla pyörineille kannustusjoukoille

Pääosa kuvista: Anna Heinonen