Rukouksiini on vastattu! Ólympoksen väelle osoitetut uhrilahjat eivät selkeästi valuneet hukkaan, sillä strategiapeli A Total War Saga: Troyn syyskuussa julkaistu lisäosa Mythos uudistaa peliä juuri toivotulla tavolla. Troijalaiset myytit heräsivät henkiin juuri kun Epic Game Storen yksinoikeus epiikkaan raukesi, ja peli saapui myös Steamin kauppapaikkaan.



Reilun vuoden takaisessa arviossani (V2.fi-arvio) pohdiskelin, että Troijan seikkailu oli yhtä puiseva kuin tunnettu hevosensa, vaikka pelissä ei suoranaisesti ollut mitään vikaa. Tämä tunne on vain vahvistunut vuoden aikana: arvostelun jälkeen poistin Troyn kiintolevyltä, enkä katsonut kertaakaan takaisin. Kun pelin uusi lisäosa saapui arvioitavaksi, ajatus Troijaan palaamisesta herätti lähinnä tylsistyneitä huokauksia. Niinpä tuntuikin kovin kummalliselta, kun Mythosin myytit ottivat minut valtaansa jo ensimmäisten vuorojeni aikana.


Kuten aiemmassa arviossani totesin, Troyn alkuperäiskampanjan tapa esittää “totuus myytin takaa” ei oikein toiminut. Perinteisten harpyijien ja kyklooppien sijaan pelissä nähtiin realistisia versioita hirviöistä: kyklooppi olikin vain eläimen kalloa päähineenä pitävä voimamies, kentaurit taas olivat naamioituja hevosmiehiä. Ajatus oli nokkela, mutta lopputulos jäi todella kuivaksi, ja ikävöin Total War: Warhammerien lennokasta tyyliä. Noh, rukouksiini on nyt toden teolla vastattu, sillä Mythos tekee juuri sen mitä alkuperäiseltä peliltä toivoin: upouudessa, kreikkalaismytologiaa mukailevassa kampanjassa kykloopit ja muut kummajaiset ovat nimenomaan esikuviensa mukaisia taruolentoja.


Kontrasti on vedetty tappiin, kun yksisilmäiset arimaspit lanaavat poloisia linkomiehiä, tai kun monipäisen käärmehirviön hulluksi ajamat hydrapapit myrkyttävät ympäristönsä mystisillä rituaaleilla. Jos kaikki tämä kuulostaa upealta paperilla, se on sitä myös peliruudulla: Total Warien hiuksenhienosti tasapainotettu kivi-sakset-paperi -idea on nerokas, mutta välillä on hauska höllentää otetta ja tiputtaa pahaa-aavistamattoman puolustuslinjan päälle rääkyvä aarnikotka.



Vaikka Mythos on täynnä mielenkiintoisia yksiköitä, hirviöt eivät jää pelkästään rivisotureiksi. DLC:n mukana tuleva kampanja nimittäin keskittyy mytologisiin jättihirviöihin: kampanjan alkupuolella pelaaja lähtee jahtaamaan joko manalaa vartioivaa Kerberosta, kulttiaan levittävää Hydraa tai taivaita suojelevaa aarnikotkaa. Jahti on olennainen osa kampanjaa. Pelaaja kokoaa tutkimusryhmän, joka kohtaa matkallaan erilaisia pulmatilanteita. Luotatko paikallisen oppaan varoituksiin vai et? Entä menetkö juttelemaan hätääntyneen oloisille kentaureille? Suuri jahti on vähän kömpelösti toteutettu, sillä tutkimusryhmän kokoamisen jälkeen tarina etenee vain tekstilootilla, joissa klikataan paras ratkaisu pulmaan. Valehtelisin silti jos väittäisin, etten jännittänyt valintojeni seurauksia.


Kun pulmatilanteita on kohdattu tarpeeksi ja se mytologinen jättihirviö lopulta löytyy, ihan millä tahansa yövartijoista koostetulla sekundapataljoonalla hirviö ei kaadu. Herakleen uroteoista erotaan kuitenkin siinä mielessä, ettei hirviötä ole tarkoitus tappaa: totaaliseen Total War -tyyliin massiivinen peto taltutetaankin osaksi omia joukkoja.

Jättimäisen hirviön taltuttaminen on kuitenkin vasta ensiaskel, sillä kesytetty monsteri täytyy kehittää vahvemmaksi. Perinteisemmän Total War -pelailun ohella kuljetin sotajoukkoani kaupungista toiseen, jotta aarnikotkien patriarkka löytäisi lisää kultaisia kotkanmunia. Munien löytyessä täytyi valita, mitä munille tulisi tehdä: miellyttäisinkö aarnikotkaa antamalla munat haudottavaksi, vai lahjoittaisinko ne arimaspeille?


Esimerkkinä käytetyn aarnikotkan tapauksessa on jatkuvasti pohdittava, haluaako täyden hyödyn yksisilmäisistä metsästäjistä vai lentävistä siipileijonista — tai yrittääkö miellyttää tasapainoisesti kaikkia osapuolia. Täydellistä omelettia ei voi tehdä rikkomatta muutamaa aarnikotkanmunaa. Valinnat tuntuivat silti lussuilta, varsinkin vastikään arvostelemani, Amplitude Studiosin Humankind-strategiapelin jälkeen. Tämä ei ollut suoranainen yllätys, Total War on näet aina keskittynyt etiikan sijaan “10 prosenttia lisää elinpisteitä vai 10 prosenttia passiivista regeneraatiota” tyylisiin kysymyksiin.



Vaikka yksittäisellä pelikerralla keskitytään tiettyyn jättihirviöön, ympäri karttaa ilmestyviä armeijoita voittamalla saa käyttöönsä myös muiden hirviöiden erikoisyksiköitä. Aarnikotkaa komentaessani ohjeistin myös hydrapappeja sekä manalasta nousseita henkiolentoja. Kaiken maailman kentaurit ja muut taruolennot ovat myös värvättävissä, kunhan valtaa näiden elinpaikat. Mytologiaa on tarjolla olentojen lisäksi myös Olympuksen vuorelta, sillä vihollisjoukkoihin voi iskeä jumaltenkin voimilla.


Mythosista on saatu tyylikäs kokonaisuus pienillä visuaalisilla uudistuksilla. Vaikka kreikkalaiset kanjonit ja mykeneläiset mäennyppylät tulivat tutuiksi jo alkuperäisessä kampanjassa, lisäosa elävöittää maailmaa myyttisillä maamerkeillä ja yliluonnollisilla elementeillä. Ero on pieni, mutta merkittävä. Mythosin kampanjasta puuttuu mantereen kokoiset vorteksit, mutta muuten tunnelma on monella tapaa kuin Total War: Warhammereissa.

Pienistä nipotuksista huolimatta on siis todettava, että Mythos on aika napakymppi. Olen valittanut jo pidempään Total War -vuosipäivitysten aiheuttamasta ähkystä, joten Mythosin lennokas tyyli oli juuri sitä mitä kaipasin: vanhan kaavan rikkomista ja uusia ideoita. Troyn alkuperäinen kampanja oli jo itsessään moitteeton, mutta varsinkin mytologisena versiona troijalaiset puuhevoset ovat jännittävintä totaalisotaa sitten Warhammer 2:n.