Kesän jäljiltä toimituksen juttulaatikkoon on jäänyt arvio muutamasta latauspalvelupelistä.




PlayStation Network

Jätepaniikki ei turhia tutoriaaleja pelaajan eteen työntele vaan ensimmäinen kosketus peliin käy suoran toiminnan kautta. Ruudulla on toimiston jäteastia, johon tipautellaan oikeasta reunasta liukuhihnalla tulevia esineitä, kuten kyniä, kumeja, kahvikuppeja ja teepannuja. Jätteet on saatava astiaan tiiviistii, joten niitä tipautellaan toistensa päälle hajottamismielessä. Silppu kun vie ehjää tavaraa vähemmän rajoitettua tilaa. Välillä taivaalta tippuu Mottaina, joka on eräänlainen erikoisesine. Mottaina pyritään saamaan ehjänä jäteastiaan, josta ruudun alareunassa oleva ylipainoisen, päättömän pingviinin näköinen otus sen poimii. Tavoitteena koko romutuksessa on saada kaikki kentän esineet mahtumaan jäteastiaan, ilman että tavaraa alkaa putoilemaan reunojen yli maahan.

Trash Panicin sieluna on fysiikkamoottori, joka tekee jätteenlajittelusta hauskaa. Esineet on valmistettu eri materiaaleista ja tämä vaikuttaa niiden käytökseen. Superpalloa ei kannata nakata jäteastiaan kovin kovaa, ettei tämä kimpoa saman tien ulos tynnyristä. Välillä jätekasaa tuhotaan mm. vessapaperin ja tulitikkujen yhdistelmällä, jolla koko tynnyrin sisällön voi sytyttää palamaan. Jätteiden tuhoaminen onnistuu myös veden ja erityisten kompostikuulaesineiden avulla. Kompostikuulasta kasvaa eräänlaista rihmastoa tynnyrin sisään ja tähän kasvustoon koskettavat esineet syöpyvät hitaasti pois tehden tilaa uusille jätteille.

Viiden euron hintaista Trash Panicia voisi kuvata eräänlaiseksi fysiikkamoottoroiduksi Tetrikseksi. Erilaisia kenttiä ja romusettejä pelissä on vain kourallinen, eikä sinänsä hauska fysiikkamoottori riitä yksistään tekemään Trash Panicista ikimuistoista ongelmanratkontapeliä. Tavaroiden junttaamiseen kyllästyy yllättävän nopeasti, sillä kentät ovat hitusen liian yksitoikkoisia ja pitkäveteisiä. Myös jonkinlainen ohje tai tutoriaali olisi tervetullut lisä, sillä ensireaktio pelin parissa aiheutti vahvaa leuan putoilua ja silmämunien kuivumista - Mitä ihmettä tässä tapahtuu? Kun pelimekaniikkaan pääsee sisään, alkaa roskien lyttääminen sujua, mutta kaikista pienistä hienouksistaan huolimatta kokonaisuus jää koleaksi. Pelin hinta on kuitenkin sen verran alhainen, että Tetris-fanien ja puzzle-pelien suurkuluttajien se kannattaa sijoittaa Trash Paniciin ihan jo vain kokeilun vuoksi.






XBLA, id Software, 400 MSp

Vuonna 1992 PC:lle julkaistu Wolfenstein 3D oli vahvaa ensisoittoa John Romeron ja John Carmackin perustaman id Softwaren menestyksekkäälle tulevaisuudelle. Commander Keen -tasohyppelyitä Apogeelle tehnyt pikkustudio iski Carmackin luomalla 3D-moottorilla kultasuoneen, joka avasi rahaisat helvetin portit vain puolitoista vuotta myöhemmin julkaistun Doomin myötä. Wolfenstein 3D sai aiheensa niin ikään natsilinnakkeeseen sijoittuvasta, vuonna 1980 julkaistusta Muse Softwaren Castle Wolfensteinista. id Softwaren Wolfenstein 3D ei ollut historian ensimmäinen 3D-räiskintä, mutta sen suosio etenkin sharewarena jaetun ilmaisen ensimmäisen jakson myötä nosti FPS-pelityylin koko maailman huulille. Wolfensteinin jälkeen Romero ja Carmack hankkivat komeat Ferrarit kulkupeleikseen, kehittivät Doomin ja lopulta erosivat taiteellisten erimielisyyksien johdosta. Carmack jatkoi id Softwarella Quaken parissa tehden jatko-osia toinen toisensa perään. Romero perusti Ion Stormin, joka kaatui suuriin suunnitelmiinsa. Ion Stormilta muistetaan lähinnä Warren Spectorin kehittämä Deus Ex, sekä yrityksen maineen lopullisesti tahrannut Romeron lempilapsi Daikatana.

Wolfenstein 3D:ssä pelaaja seikkailee William "B.J." Blazkowiczinä, natsilinnakkeessa vankina olleena amerikkalaisena sotilaana. Ensimmäisessä, aikoinaan sharewarena jaetussa jaksossa B.J.:n tehtävänä on paeta Wolfenstein-linnoituksesta. Kakkosjaksossa taistellaan natsien epäkuollutta mutanttiarmeijaa vastaan Hollehammerin linnassa ja kolmannessa, alkuperäisen trilogian päätösjaksossa painutaan Saksan valtiopäivätalon kellarissa olevaan bunkkeriin, jossa vastaan asettuu itse legendaarinen robottipuku-Hitler. XBLA-Wolfensteinissa on mukana alkuperäiseen PC-peliin jälkikäteen julkaistu tehtäväpaketti Nocturnal Missions, jotka tajoavat katsauksen B.J.:n historiaan ennen Wolfensteiniin joutumistaan. Kolmen Nocturnal-jakson myötä pelin kenttämäärä on kunnioitettavat 60, jossa riittää tahkoamista hyvinkin pelin 400 MS-pisteen hintaan nähden.

Live Arcaden Wolfenstein 3D on varsin suora käännös alkuperäisteoksesta joitakin valikkomuutoksia lukuun ottamatta. Lisänä alkuperäiseen on kyky avata pelin avulla varusteita Raven Softwaren kehittämään uuteen Wolfenstein-peliin, joka ilmestyy kauppoihin elokuussa 2009. Pakolliset Achievement-palkinnot ovat kolmas uudistus XBLA-Wolf3D:ssä, mutta muuten mennään varsin retroilla linjoilla. Jopa liiankin, sillä Wolfenstein 3D ei osaa hyödyntää esimerkiksi laajakuvaista televisiota kunnolla vaan pelinäkymä pysyy aina vanhassa 4:3-mittasuhteessa. Peliä ei ole lähdetty kaunistelemaan, mutta toisaalta tällainen olisikin ollut klassikon kohdalla turhaa. Niin grafiikka kuin äänetkin ovat alkuperäiset aina "Mein leiben" -huudahduksia myöten.

Puristien keskuudessa eli pitkään pelko, että XBLA-Wolfensteinista sensuroitaisiin ainakin koirat ja kannibalismiin viittaavat elementit pois, mutta tämä pelko osoittautuu turhaksi. Ransu ja karvakuonot saavat edelleen tainnutuksen puukolla, pistoolilla, konepistoolilla tai minigunilla, ihan pelaajan oman valinnan mukaan. Vankiselleistä luisten vainajien sekä pelaajan tappamien koirien vierestä löytyy edelleen terveyttä nostavia ruoka-annoksia, joiden sisällön kukin voi kuvitella mieleisekseen. Wolfenstein 3D oli aikansa hitti ja nykypäivän klassikko, jota on kiittäminen koko First Person Shooter -pelityypin alullepanemisesta. Pelin hinta on varsin huokea sisällön määrään nähden, joten Wolf3D:n ostamista on helppo suositella räiskintäpelien ystäville, jollei muuten niin museokäyntinä kyseisen pelityypin alkulähteille.