Tuorein sisältö

OutRun heräsi henkiin

Mikko Heinonen

26.06.2009 klo 22.44 | Luettu: 20870 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kesäloman virittelyprojekti
Kuten monet tietävätkin, OutRun on minulle melkoisen rakas juttu. Siinä määrin rakas, että omistan OutRun 2 -kolikkopelin ja lisäksi olen mukana kimpassa omistamassa Turbo OutRunia, joka oli myös niitä ensimmäisiä kolikkopelejä, jotka olen pelannut läpi. Se varsinainen OutRun on kuitenkin minulta puuttunut.

En varsinaisesti tarvinnut rohkaisua, kun sain kuulla että Puuhamaa on luopumassa suuresta osasta peliautomaattejaan, ja siellä on useampikin OutRun - joukossa myös kruununjalokivi eli ns. deluxe sitdown -kabinetti, joka liikkuu sivusuunnassa pelin aikana. Ko. kabinetin kerrottiin olevan epäkuntoinen, mutta olinkin jo odottanut sopivaa projektia kesäloman ajaksi, joten...

Tässä alkutilanne. Kuvasta näkyy, miten kulunut istuin on. Lisäksi laitteen jalustasta oli maali kulunut kokonaan pois ja ruostuminen alkanut.


Tässä kunnossa selvittelin ensin laitteen sähköiset ongelmat. Se olikin tavallaan helppoa - koko peliin ei tullut virtaa ollenkaan, ja lisäksi ratti ei palauttanut vasemmalle käännettäessä. Molemmat ongelmat sain ratkaistua parin illan työllä. Sähkön puutteen syyksi paljastui katkennut virtakaapelointi, joka oli vielä valtavan likamäärän peitossa. Ratista taas oli katkennut palautusjousi, jonka askartelin paikalleen. Ohjauksesta tuli vähän tiukempi, mutta varaakin oli. Ongelma, jota en suoraan saanut ratkaistua oli, että istuimessa olevat kaiuttimet lähinnä rätisivät soimisen sijaan.

Ja kun peli on saatu toimimaan, on aika laittaa se paloiksi.


Minusta on OK, jos vanha peli on hieman patinoitunut. Tämä OutRun oli kuitenkin niin kulunut, että se oli jo ruma. Päätin siis purkaa kaikki lasikuituosat ja maalata ne. Samalla imuroin koneen sisältä 20 vuoden aikana kertyneet pölyt.

Ja sitä pölyähän riitti. Hankintahinnasta sain osan takaisin, koska koneen sisältä löytyi 30 senttiä ja toimiva sytkä!


Istuin irrotettuna. Jokin kertoi minulle, että tässä oli pelattu muutama erä.


Laitetta liikuttava mekanismi oli melko sankan pölyn peitossa, onneksi sitä oli kuitenkin rasvattu. Kun peitteet olivat auki, imuroin pölyt pois, rasvasin kaikki kytkimet ja potentiometrit CRC 5-56:lla ja levitin vaseliinia rullien kulku-urille.


Lasikuituosat irrotettuna.


Alaosan peitelevyt hiottuna, pohjamaalattuna, maalattuna ja lakattuna. Myöhemmin ehkä vielä lisään tarttuvapintaista mattoa kohtaan, josta automaattiin astutaan.


Kahden eri värin maalaaminen samalla suojellen kolmatta, eli vanteiden hopeaa, olikin mukava teippausharjoitus. Onneksi auringonpaisteessa maali kuivuu nopeasti.


Ilman istuinta pelin runko on karuhko.


Istuin alkaa hahmottua. Käytin lakkaa runsaasti, jotta pinnasta tulisi kestävä.


Perinteinen suomalainen autoremontti tehdään pihalla, ja tämän kokoisessa automaattientisöinnissä on jo muitakin yhtymäkohtia.


Valmis istuin uusilla kaiuttimilla. Sonyn Xplod-sarjan 4-tuumaiset autokaiuttimet sopivat vanhojen ämyrien tilalle, räminä hävisi ja äänenlaatu parani.


Peitelevyt kumireunuksineen, jotka suojelevat pelaajan jalkoja ja vaatteita pelin liikkuessa. Alkuperäinen varoitustarra oli hyväkuntoinen, joten maskasin sen piiloon maalauksen ajaksi.


Odotettu vaihe - kokoaminen alkaa! Tässä vaiheessa sain myös tyttärestäni apulaisen talliin, tosin peliä olisi pitänyt heti pelata vaikkei istuinkaan ollut paikallaan...


Joku oli tuhertanut kuulakärkikynällä suttuiset "Free Play" -tekstit kolikkolukon kylkeen. Microsoft Publisher ja väritulostin pistivät paremmaksi 2 minuutin työllä.


Istuin kasattuna. Punainen on vaikea väri, mutta sävyt ovat riittävän lähellä toisiaan kiitos veljeltä lainatun Pantone-värikartan.


Valmiina Magical Sound Showeriin. Vieressä edellinen restaurointiprojekti, Atari Race Drivin' Deluxe.


Onnistuin hämmästyttämään itseäni, sillä kootessani automaatin käytännössä pienimmistä osistaan sain sen ensimmäisellä kerralla oikein nippuun, ja kone lähti toimimaan kun virran tyrkkäsi seinään.

Ja mitä järkeä tässä sitten oli? No, sitä voi miettiä. Näitä koneita on maailmassa enää todella vähän, siistikuntoisia ja toimivia vielä vähemmän. Tämä OutRun Deluxe on nyt valmiina ilahduttamaan paitsi itseä, myös tulevien Pelikonepeijoonit-näyttelyiden vieraita.



V2.fi | Mikko Heinonen
< Lisää Haloa, Fablea ... SplitFish FragFX v.2... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

26.06.2009 klo 22.52

Kova projekti!
lainaa
Wumpa

Rekisteröitynyt 04.04.2007

26.06.2009 klo 23.13

Mikko... Sä oot eläin!!!!!!!!
lainaa
Alt-1

26.06.2009 klo 23.44

Hienoa että ihmiset jaksaa...
Muistakaa pelata niitä myös, että pysyy toiminnassa..
lainaa
mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

27.06.2009 klo 09.28

Huh huh.. veti hiljaseks.. Syvä kumarrus.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.06.2009 klo 09.32

Mielenkiintoinen artikkeli.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.06.2009 klo 15.13

Hienosti toimi, kävin tuossa aamusella tyyppaamassa. Mahtavimpia kolikkopelejä kyllä koskaan!
lainaa
Peni

Rekisteröitynyt 20.04.2007

27.06.2009 klo 16.32

Todella hieno artikkeli
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.06.2009 klo 23.19

Way to go, bro!
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

28.06.2009 klo 14.42

Tää näyttää siltä, että hommaa olisi ollut toivottoman paljon ainakin itselle. Ihan hienosti korjattu.
lainaa
MADrigal

01.07.2009 klo 10.22

what a superb work!!!! congratulations!!! :)
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.07.2009 klo 12.45

Vois vielä ehkä jalkatilaapuunata? Ohjaimet yms hiplaushärpäkkeet varmaan kuluu väkisin, eikä uusia olekaan.
lainaa
Makikou

Rekisteröitynyt 05.07.2009

05.07.2009 klo 21.49

Hieno :)

Tollasella kelpaa pelata Outrunia ny.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.07.2009 klo 10.49

Latuman kirjoitti:
Vois vielä ehkä jalkatilaapuunata? Ohjaimet yms hiplaushärpäkkeet varmaan kuluu väkisin, eikä uusia olekaan.


En pyrkinyt tässä niinkään huippuentisöintiin kuin käyttöentisöintiin - hieromista olisi ollut muuallakin, jos siihen haluaa lähteä. Tuon kumimaton voisi kyllä vielä Cockpit Shinellä vetäistä kun tuolla tallilla poikkeaa.
lainaa
Juhana

31.07.2014 klo 21.12

Tuli Assyillä testattua. Todella hieno vehje!
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova