Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Hitman 3 (PC)

Miikka Lehtonen

08.01.2021 klo 19.32 | Luettu: 4816 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Maailman paras murhaaja palaa rikospaikalleen kolmannen kerran
IO Interactiven mainio Hitman-sarja on hyvä todiste siitä, että kyynisyys ei aina ole oikea asenne. Kun firma ilmoitti vuonna 2016, että pelisarjan seuraava osa olisi muuten sitten episodimuotoinen peli, monet pudistelivat päätään. Nytkö Hitmankin on jo pilattu moderneilla turhakkeilla? No, ei ollut, sillä ratkaisu oli erinomainen.


Tiimi kasasi episodimuotoisten tarinanpätkien ympärille valtavasti ylimääräistä tekemistä ja sisältöä, joiden ansiosta peli pysyi pelaajien tietoisuudessa kuukausien ajan ja nousi pienen porukan kulttiklassikosta yhdeksi modernin pelaamisen ainakin keskisuurista nimistä.

Kelataan nauhaa eteenpäin alkuvuoteen 2021, jolloin Hitman 3 onkin yksi monen pelaajan eniten odottamista peleistä ja myös vakionimi ”vuoden odotetuimmat pelit” -listalla. Julkaisu on jo aivan kulman takana, ja pääsimme viime hetkellä tutustumaan miltei valmiiseen kehitysversioon.

Onko Hitmanin ruuti edelleen kuivaa, vai onko korona-kehitysjakso onnistunut pilaamaan taas yhden odotetun pelin?

Maailman huipulla


Hitman-pelisarja on melkoista salamurhan saippuaoopperaa, jossa hämärät taustavaikuttajat ja salajärjestöt pyörivät kuvioissa jatkuvalla syötöllä. Viiden vuoden hämmentävien tapahtumien kautta olemme päätyneet tilanteeseen, jossa alkujaan salaisen murhajärjestön työllistämä Agentti 47 on päätynyt käymään yhden miehen sotaansa entisiä herrojaan ja näiden taustavaikuttajia vastaan. Luulisin.


Kaksi tehtävää sisältänyt ennakkoversio vie 47:n ensiksi Dubaihin, jonka hiekkamyrskyjen keskellä paikallisen hallitsijasuvun ökyrikas sheikki-poika on juuri korkkaamassa lemmikkiprojektiaan, maailman korkeinta pilvenpiirtäjää. Tapahtumassa pyörivät mukana myös illuminatin edustajat, joista kaksi on päätynyt 47:n tähtäimiin. Illuminatin edustajaksi, saati sitten johtohahmoksi, ei tietenkään pääse ilman tervettä annosta vainoharhaisuutta, joten kaksikon murhaaminen ei ole helppo nakki.

Siltä varalta, että joku on missannut ne sarjan aiemmat pelit, kerrattakoon perusteet. Hitman 3 on avoimen maailman murhasimulaattori, jossa pelaaja lyödään suurikokoiselle pelialueelle tavoitteen kera. Tässä tapauksessa tavoitteet ovat murhata superlukitussa turvahuoneessaan piileskelevä illuminati-kiho, sekä illuminatiin mukaan pyrkivä miljardööri, joka kiertelee sheikin juhlissa henkivartijoidensa kanssa.


Sheikin pilvenpiirtäjä on pelisarjan perinteiden mukaisesti todella näyttävä ja kiehtova pelialue. IO Interactiven väki ei tyydy tavanomaiseen, joten pilvenpiirtäjään on ladattu kaikenlaista yllättävää sisältöä. Avajaisten kylkiäiseksi on rakennettu muun muassa kokeilevan taiteilijan huuruinen multimedia-taidepläjäys, jossa villit geometriset muodot ja valojen leikki tarjoavat paitsi näyttävää katseltavaa, myös houkuttelevia mahdollisuuksia.
Murhametodit ovat, kuten aina, pelaajan omissa käsissä. Jos haluaa olla tylsä, voi vain kävellä kohteensa luokse ja puukottaa tämän kuoliaaksi vaikka varastamallaan ruuvimeisselillä. Mutta se Hitmanin todellinen hohto tulee siitä, miten kentät on ladattu täyteen erilaisia monimutkaisia tapahtumaketjuja, joiden seurauksena kohteet voi listiä uskomattoman lennokkailla – ja usein vahingoilta vaikuttavilla – tavoilla.


Näitä monipuolisia keinoja voi etsiä joko itse, tai pelin opastamana. 47:n kierrellessä juhlissa voi kuulla vihjeitä erilaisista mahdollisuuksista. Näitä tarinoita voi sitten valita seurattavaksi, jolloin peli opastaa pelaajaa oikealle reitille. Ai että pilvenpiirtäjään on kätketty huippusalainen ja lukittu tietokonehuone, joka kontrolloi rakennuksen kaikkia toimintoja? Mitenköhän sitä voisi hyödyntää murhapuuhissa? Ensin pitäisi tietenkin löytää huone ja päästä käsiksi siihen, ja se ei tietenkään ole helppoa.

Matkalla 47 pukeutuu useisiin erilaisiin valeasuihin, joista useimmilla on käyttötarkoituksensa. Jos vaikka kolkkaa rakennuksen turvallisuusryhmän jäsenen ja pöllii tämän univormun, voi muina miehinä lampsia kielletyille alueillle, ainakin niin kauan, kuin kukaan valeasun lahjoittajan työkaveri ei näe 47:ää turhan läheltä.

Ei enää yhden miehen show


Merkittävin ero aiempaan on, että 47 ei ole enää yksin. Toki aivan ensimmäisistä peleistä lähtien korvanapissa on puhellut vähän väliä 47:n ohjastaja, joka on antanut taustatietoja ja kommentoinut pelin tapahtumia. Nyt tämä korvanappi-kaveri on kuitenkin apuna myös konkreettisemmin, sillä modernien tietoliikenneyhteyksien avulla ohjastaja voi jeesailla 47:n puuhia. Aivan tehtävän alussa voi kameran avulla vaikkapa avata etäyhteyden pilvenpiirtäjän ikkunan sähköiseen lukkoon, jonka kaveri sitten hakkeroi auki silmänräpäyksessä.


Sopii toivoa, että samanlaisia etätyökaluja aukeaa pelin edetessä käyttöön enemmänkin, sillä pelkkä ”osoita kameralla lukkoa ja se aukeaa” olisi vähän tylsä juttu, mutta IO Interactive ei ole yleensä tyytynyt tylsiin juttuihin, joten en ole hirveän huolissani.

Parin tunnin pelailun perusteella Hitman 3 tuntuu tutulta, mikä ei suinkaan ole huono juttu. Pelisarjan tuoreimmat osat hioivat kaavan aika lähelle täydellisyyttä, joten ”sama hieman parannettuna” kuulostaa juuri sopivalta jutulta. Kehitystiimi on myös mainostanut ennakkoon, että Hitman 3:n julkaisun jälkeinen lisäsisältö tulee olemaan kattavampaa ja kunnianhimoisempaa kuin koskaan aiemmin, mikä ehkä osittain selittää sen, että lisäsisältö on jemmattu maksullisen kausikortin taakse.

Todella erikoisena ratkaisuna lopullinen peli tulee sisältämään myös jonkinlaisen tuen VR-laseille, mikä voi olla joko todella hienoa tai täysi pannukakku. Jos kyse on vain jonkinlaisesta ”katsele Hitman 3:n kenttiä VR-tilassa” -kilkkeestä, koko jutun voi ohittaa olankohautuksella, mutta toisaalta hyvin tehty VR-tuki voisi olla oikein tervetullut lisä peliin. Hitmanin pelialueet ovat tunnetusti todella komeita ja immersion tunne on vahva, joten hiippailu aidosti kolmiuloitteisessa maailmassa voisi olla erinomaisen hauskaa.

Hitman 3 julkaistaan tammikuun 20. päivänä PC:n ohella PlayStationeille ja Xboxeille, sekä myös Stadia-suoratoistopalveluun. Hyvin kutkuttavasti peli nähdään myös Nintendo Switchillä, jälleen suoratoistettuna versiona Controlin hengessä.

Pistäkää odotuslistallenne, niin tein minäkin!




V2.fi | Miikka Lehtonen
< V2.fi testasi: Razer... Pelataanpa: Toinen C... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Tolkkiez

08.01.2021 klo 22.53 4 tykkää tästä

Eikös IO Interactive ole tanskalainen pelifirma? :
lainaa
shaiba

09.01.2021 klo 01.38 2 tykkää tästä

Jutun ensimmäinen sana väärin. En jaksanut lukea pidempään, kun taso on tätä. IO Interactive tosiaan on Tanskalainen firma, eikä ruotsalainen.
lainaa
Flop

09.01.2021 klo 21.48 1 tykkää tästä

"Pistäkää odotuslistallenne, niin tein minäkin!"

paljonko IO Interactive maksoi toimittajalle tuosta kehusta
lainaa
destev

10.01.2021 klo 20.50 2 tykkää tästä

Mistä lähtien Hitman on ollut avoimen maailman peli? Jos ne pienet hiekkalaatikoyt voidaan laskea avoimeksi maailmaksi, on silloin CODitkin avoimen maailman räiskintöjä.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova