Vuosi oli suunnilleen 1990, kun näin serkkupojan Amiga viissatasessa ohjelman, jossa pikku-ukot köpöttelivät pitkin mäkiä, rakentelivat majoja ja tilaisuuden tullen tappelivat toistensa kanssa. Tuossa vaiheessa tiesin peleistä jo jonkun verran - olihan naapurinpojan "Commondore" kuusnelosella tullut jo pelattua kaikenlaista Rambosta International Karateen - mutta Populous oli jotain aivan muuta kuin tutut hyppelyt ja räiskinnät, siinä oli mystiikkaa. Nyt kun lopulta sain pelin tahkottua läpi DOSBoxilla, niin siitä kehdannee jo jotain kirjoittaakin.

Jos joku on elänyt ikänsä kivenkolossa tai syntynyt 2000-luvulla, ei Populous välttämättä ole lainkaan tuttu, joten sen verran kerrottakoon, että kyseessä on Peter Molyneuxin Bullfrogille kehittämä jumalapeli vuodelta 1989. Vaikkei kyseessä olekaan aivan ensimmäinen tämäntyylinen peli, edisti se kuitenkin genreä valtavasti ja oli samalla suuri kaupallinen menestys. Jo pelkkä isometrinen muokkautuva maastokin oli aikanaan tekninen voimannäyte. Alkuperäisten Amigan, Atari ST:n sekä PC:n jälkeen tehtiin lukuisia porttauksia paitsi mm. Sega MegaDrive -konsolille, myös eksoottisille laitteille kuten Sharp X68000 ja Acorn Archimedes.

Matkijoita kuten Settlers ja Mega Lo Mania ilmestyi markkinoille Populousin menestyksen siivittämänä ja onpa monissa nykypeleissäkin nähtävissä vaikutteita. Virallisia jatko-osia ja lisäpaketteja tehtiin muutama (mm. Populous II, Populous: The Beginning), mutta itse idea ei niissä sanottavasti muuttunut. Itse kokeilin The Beginningiä PlayStationilla, mutta kovin hengettömän fiiliksen se jätti. Molyneux itse ei kyseisen version tekoon enää osallistunut, mutta palasi tällä vuosituhannella kuitenkin teeman äärelle Black & White -pelillään (2001), vaikkei se virallinen jatko-osa olekaan.



Lähtökohta on se, että pelaaja astuu jumalallisiin saappaisiin ja alkaa johtaa kansakuntaansa kohti lopullista voittoa pahan voimista. Aluksi johdettavana on muutama ukko ja savimaja, mutta maata tasoittamalla saa aikaan komeampia asumuksia ja ajan kuluessa väestökin karttuu. Kenttä selvitetään nitistämällä vastapuolen kannattajat viimeistä myöten. Maastotyyppejä on muutama erilainen - ruohikko, aavikko, jää sekä laava - joilla on ulkonäön lisäksi vaikutusta lähinnä lisääntymisnopeuteen. Aikalaisekseen Populous oli varsin edistynyt, sillä se tarjosi uramoodin lisäksi kaksinpelimahdollisuuden sarjakaapelin tai modeemin ylitse. DOSBoxin emuloidulla modeemilla kaksinpeliä pääsee tykittämään nykykoneillakin.

Tärkeä konsepti on mana eli taikavoima, jota tarvitaan maan muokkaukseen sekä muihin ihmetekoihin. Manaa kertyy sitä paremmin, mitä enemmän väkeä omalla puolella on ja mitä suuremmissa rakennuksissa kansa asustaa: linnoissa syntyy vahvempia ukkoja ja manaa heltiää enemmän, mutta toisaalta asutus leviää hitaammin. Taisteluja häviämällä puolestaan menettää manaa. Muita ihmetekoja ovat maanjäristys, suo, ritari (joka lähtee itsekseen kurittamaan vastapuolta), tulivuori, tulva ja Armageddon. Armageddonin tullessa käydään lopullinen taistelu maailman keskipisteessä viimeiseen mieheen, eikä muita ihmeitä voi enää käyttää.

Ihmeiden lisäksi jumala voi vaikuttaa alaistensa käyttäytymiseen eri moodeilla: ukot voi ohjata rakentamaan, taistelemaan, kokoontumaan yhteen tai seuraamaan johtajaa, joka puolestaan kulkee kohti Ankh-symbolia. Ankhin voi asettaa tietyin rajoituksin mihin hyvänsä kartalla ja siten marssittaa porukkaa haluamaansa suuntaan. Kävely vie kuitenkin voimia, joten pitkät taipaleet käyvät heikommille kohtalokkaiksi.



Populous tehtiin aikana, jolloin peli sai olla vaikea ihan luvan kanssa, ilman mitään vaikeustasojen säätöjä tai muita helpotuksia. Yksinpelissä kenttiä on jämäkät 494, joskin hyvin pelaamalla peli loikkaa muutaman kentän kerralla eteenpäin. Oma läpipeluuni vaati noin sadan kentän koluamista. Alkupää menee vielä helposti aloittelijaltakin, mutta jo 200:n paikkeilla tietokone alkaa pistää kampoihin toden teolla. Yksittäinen matsi kestää helposti tunninkin ja välillä voitto voi olla sekunneista kiinni. Hyvien hermojen ja kestävien jännetuppien lisäksi tarvitaan ihan aitoa strategiaakin - eivätkä samat temput toimi joka kentässä, johtuen jo siitäkin, että käytössä oleva ihmevalikoima vaihtelee.

Viime kädessä toimiva strategia perustuu tietysti jonkinlaiseen tekoälyn hölmöyden hyödyntämiseen. Kaikenlainen sikailu on toisaalta täysin reilua, sillä paremmat tietokonevastustajat tasoittavat maata ja kasvattavat väkilukua sellaista tahtia, että ihminen ei siinä kyydissä nopeillakaan sormilla pysy. Komean suon tai tulvan vastustajan maaperälle laitettuaan saa usein vain toivottomana katsella vierestä, kuinka tietokone siivoaa tonttia kuntoon yli-inhimillisellä vauhdilla. Lisäksi tekoälykin osaa joitakin rumia temppuja, kuten Ankhin ympäröimisen suolla ja jatkuvan painostuksen ritarien ja tulivuorten avulla.

Itse löysin päiväkausien hakkaamisen jälkeen riittävän pätevän strategian, joka pohjautuu tietokoneen verenhimoisuuteen. Heti kynnelle kyetessään tekoälyllä on taipumus lähettää matkaan ritaria toisensa perään ja unohtaa samalla talonrakennus, mikä sinänsä voi usein riittääkin. Kun oma asutus on kuitenkin riittävän laajalla, saa ritareita juoksutettua pitkin karttaa eivätkä ne ehdi riittävästi tihutöihin kompensoidakseen väestönkasvua. Eli takkiin tulee ensimmäisen puoli tuntia koko ajan, mutta ahkerasti rakentamalla ja lisääntymällä matsi alkaa kääntyä omaksi eduksi, etenkin kun samalla sabotoi maata muokkaamalla ja tulivuorilla vihulaisen rakennuksia parhaansa mukaan.



Pelien menneisyydestä kiinnostuneelle Populous on sen luokan virstanpylväs, ettei sitä voi helposti ohittaa, mutta pelkän nostalgian tai historian lisäksi peli on edelleen aidosti koukuttava. Pikku-ukkojen ohjailussa on yhä jotakin lumoavaa ja nykymittapuulla karu grafiikka ei sekään haittaa tiukan taistelun tuoksinassa. Nauttimisen esteeksi voi toki muodostua se, että laillisesti peliä voi olla lähes mahdoton hankkia - kyse kun on jo 20 vuotta vanhasta ohjelmasta.

Teksti: Markku Reunanen