Square-Enixin Final Fantasy XIV -massiivimoninpeli on kasvattanut suosiotaan tasaista tahtia. Vuosikausia vain pienen porukan viihteenä toiminut, mutta silti itsensä tuotoillaan elättänyt, peli on nykyään MMO-maailman suuria nimiä.


Kun se MMO-maailman suurin nimi, Blizzardin World of Warcraft, on samaan aikaan kenties huonoimmassa tilanteessaan ikinä, moni varmasti katselee kaiheasti aidan toisella puolella olevaa ruohoa. Olisiko se sittenkin vihreämpää? Olisiko aika jättää örkit ja sotarikokset taakseen ja sukeltaa kissatyttöjen ihmeelliseen maailmaan?
Vastaus on aika yksiselitteinen ”kyllä”, sillä Final Fantasy XIV on nykykunnossaan erinomainen ja piristävän erilainen peli. Sen pariin hyppääminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta.



Final Fantasy XIV:n tarina on pelimaailmassa miltei ainutlaatuinen, ja tarkoitan nyt nimenomaan sitä pelin oikean elämän tarinaa. Kun Final Fantasy XIV:tä kehitettiin, sen tiimi halusi tehdä erilaisen MMO:n. Tätä tarkoitusperää varten pelin alkuperäinen tuottaja kielsi alaisiaan lainailemasta vaikutteita muista moderneista MMO:ista, ja keskittymään itse luomaan sitä omaa ainutlaatuista teostaan.


Kuten tällaisessa tyhjiössä tapahtuneessa pelinkehityksessä usein käy, alkuperäinen Final Fantasy XIV oli aivan karmea peli. Se tuntui puoli vuosikymmentä vanhanaikaiselta jo ilmestyessään ja sisälsi aivan käsittämättömiä suunnitteluratkaisuja, joista voi mainita esimerkkinä vaikka kukkapurkit. Sinne tänne pitkin maailmaa ripotellut kukkapurkit, joihin kukaan pelaaja ei kiinnittänyt varmastikaan huomiota sekuntia kauempaa, olivat 3D-malleiltaan yhtä monimutkaisia kuin itse pelaajahahmot.

Peli sai ansaitsemansa brutaalin vastaanoton ja floppasi totaalisesti. Tässä kohtaa Square tekikin sitten uniikin ratkaisun. Firma lupasi, että virhe tultaisiin korjaamaan, ja sitä odotellessa kaikki pelin ostaneet saivat pelata sitä ilmaiseksi. Pelin tuottajatiimi potkittiin projektista pihalle ja tilalle nimitettiin Naoki ”Yoshi-P” Yoshida, joka perui ensi työkseen edeltäjänsä käsittämättömät silmälappu-määräykset. Nyt kehitystiimi pistettiin aktiivisesti pelaamaan muita suosittuja MMO-pelejä ja analysoimaan, miksi ne olivat suosittuja ja mitä niiden osa-alueita voitaisiin parantaa.


Kun tiimi sitten vihdoin oli modernien MMO-pelien kartalla, alkoi uudelleenkehitys. Yoshin tiimi rakensi uutta peliään samalla kun alkuperäistä Final Fantasya yritettiin parantaa ja käytettiin eräänlaisena testialustana uusille ideoille ja suunnittelumalleille. Lopputuloksena oli Final Fantasy XIV: A Realm Reborn, eli se nykyinen Final Fantasy XIV:n perusversio.



Siinä missä World of Warcraftissa tarina on selkeästi sivuroolissa, Final Fantasy XIV:ssä se on koko pelin selkäranka, jonka ympärille kaikki on rakennettu. Hauskana ideana alkuperäinen flopannut Final Fantasy XIV ja sen loppu on kirjoitettu osaksi pelin taustatarinaa. Alkuperäinen tarina huipentui maailmanloppuun, jossa Garlandin teknofasistisen valtakunnan kätyrit onnistuivat manaamaan eetteristä esiin valtavan voimakkaan primaalin, joka sitten pisti koko valtakunnan paskaksi ja palamaan.


A Realm Rebornin tarina alkaa viisi vuotta maailmanlopun jälkeen. Eorzean pienet kaupunkivaltiot ovat lyöttäytyneet yhteen selviytyäkseen ja perustaneet vapaiden kansojen liittouman, joka yhdessä pyrkii vastustamaan Garlandin valtavaa voimaa. Peräkylillä kiirii huhuja barbaaristen petomiesten laajentumisaikeista ja huhut kielivät, että useampikin taho pyrkii manaamaan esiin omia jumaliaan, primaaleita, jotka sitten meidän maailmaan päästyämme imevät ympäriltään elinvoimaa muuttuen näin alati voimakkaammiksi mutta muuttaen maailman ympäriltään kuolleeksi autiomaaksi.

Tässä tilanteessa alkaa myös sankarimme tarina. World of Warcraftissa pelaajahahmon status on aina hieman häilyvä. Yhdessä lisäosassa ollaan koko hahmoluokan johtajia ja Azerothin nimimiesten kanssa käsipäivää-kavereita, seuraavassa taas nimettömiä lantsareita. Final Fantasy XIV:ssä jokainen pelaaja on omasta perspektiivistään Valon soturi, universumin ikuisessa valon ja varjon taistelussa se valon esitaistelija. Tarina alkaa syrjäkyliltä ja rehellisesti sanoen kovin hitaasti, sillä Final Fantasy XIV on suunniteltu ihmisten ensimmäiseksi MMO:ksi. Niinpä ensimmäiset suoraan sanoen kymmenet tunnit menevät pikkujuttujen parissa opetellen asioita, jotka ovat monelle meistä itsestäänselviä.


Todellista huikeutta on kuitenkin se, että Final Fantasy XIV:n tarina on yhtenäinen ja looginen jatkumo, jossa ne alkutuntien pikkujutut virittävät alulleen juonikuvioita, jotka sitten huipentuvat kymmeniä tunteja – tai joskus useita vuosia – myöhemmin. Tuoreimman lisäosan, Shadowbringersin, tarina esimerkiksi on jatkoa ensimmäisen lisälevyn, Heavenswardin, sivutarinalle.

Tästä kaikesta maksetaan myös pelaajan perspektiivistä kova hinta. World of Warcraftissa pelaaja voi levelöidä itsensä tuoreimman lisälevyn aloitustasolle miten haluaa, ja hypätä sitten tarinaan mukaan. Final Fantasyssa ei. Shadowbringersin ovet eivät aukea, ennen kuin koko Stormbloodin päätarina on pelattu, ja sinne taas ei pääse ennen kuin Heavensward on läpäisty, ja niin edelleen. Edessä onkin oikeasti muutaman kuukauden pelailu ennen kuin tuorein lisälevy aukeaa, mutta ongelma ei ole fataali. Ensinnäkin tarina on sen hitaan alun jälkeen oikeasti kiinnostava ja täynnä hahmoja, joiden kohtaloista alkaa oikeasti välittämään. Lisäksi Final Fantasy XIV on aivan täpötäynnä sisältöä.



Pelaajan kannalta suurin Final Fantasy XIV:n erikoisuus on, että pelaajahahmo ei ole hahmoluokkansa. World of Warcraftissa soturiksi luotu hahmo on ikuisesti soturi, mutta Final Fantasy XIV:ssä ei ole hahmoluokkia lainkaan. On vain ammatteja. Niiden välillä vaihtaminen tapahtuu yksinkertaisesti heittämällä käteensä uuden ammatin ase, ja sitten musta velho onkin yllättäen gladiaattori, varas tai vaikka puuseppä. Jokaisella hahmoluokalla on myös oma päätarinan rinnalla rullaava tarinansa, ja tämä koskee myös kaikkia ns. craftaaja-ammatteja, eli farmareita, kalastajia ja niin edelleen.


Tästä johtuen Final Fantasy XIV on ladattu aivan täyteen erilaista sisältöä, koska jollainhan ne kaikki miljoonat alttiammatit täytyy levelöidä. Sen varsinaisen päätarinan ohella tarjolla on hirmuinen määrä luolastoja, sivutehtäväketjuja, maailmaan ripoteltuja avoimia tehtäviä, päivittäin toistettavia metsästyskeikkoja ja ties mitä muuta. Pelin julkaisun jälkeen kehitystiimi on lisäillyt peliin aktiivisesti uusia aktiviteettityyppejä, joista suurin osa löytyy edelleen pelistä.

Todella mainiona ideana pelaajia myös kannustetaan tekemään erilaisia juttuja. Kaikki useamman pelaajan ryhmän vaativat aktiviteetit on ripoteltu omiin niin sanottuihin ruletteihinsa. Jos tarinassa eteneminen vaatii vaikka Ifrit-primaalin kukistamista kahdeksan pelaajan luolastossa, tarinapelaaja tietenkin hakee ryhmää siihen. Samaan aikaan suunnilleen kaikki muut pelaajat hyppäävät satunnaisen kahdeksan pelaajan luolaston jonoon, sillä palkintoina on kokemuspisteitä, rahaa, aivan huipputason loottiin vaihdettavia poletteja, kosmeettisia esineitä ja muuta mukavaa.


Jos kyllästyy levelöimään hahmoaan, voi lähteä muutamaksi tunniksi kalastamaan tai vaikka rentoutumaan Final Fantasy VII:stä tuttuun Golden Saucer -kasinoon, josta löytyy taas kymmeniksi tunneiksi tekemistä. Monen pelin kohdalla sanotaan, että tärkeintä ei ole se maksimilevelin matkan pää, vaan se itse matka. Final Fantasy XIV on ensimmäinen peli, jossa tämä on mielestäni ollut totta.

Peli on myös täynnä hyvänlaatuista ja -tahtoista fan serviceä. En nyt tarkoita sitä, että pelaajat voivat tihrustella toistensa pikkuhousuja, vaan sitä, että Final Fantasy -fani on XIV:n parissa kuin lapsi karkkikaupassa. Kun hyppää Final Fantasy VI:stä tutun Magitek-ratsun puikkoihin, pelin musiikki vaihtuu Final Fantasy VI:n tunnusmusiikkiin. Eräässä raid-instanssissa pääsee taistelemaan saman pelin loppupomoa, Kefkaa, vastaan neljässä eeppisessä ottelussa. Ja kyllä, taustalla soivat tietenkin orkestraaliset versiot Dancing Mad -kappaleen eri momenteista.


Final Fantasy XIV on suunniteltu alusta saakka pelaajaystävälliseksi peliksi. Ideana on ollut, että pelaajat voivat tehdä suunnilleen mitä haluavat, ja saavat joka tapauksessa progressiota ja palkintoja. Kunnon grindaamisesta pitävät voivat edelleen grindata persposkensa puuduksiin jahdatessaan todella harvinaisia ja ainutlaatuisia kosmeettisia esineitä, ratsuja ja muuta harvinaista kamaa, mutta samalla Final Fantasy XIV on peli, jossa voi logata sisään muutamaksi tunniksi ja aina keksiä jotain kivaa tekemistä.

Mutta entäs sitten jos peli kuitenkin tuntuu puulta? Sitten on ihan OK pistää pelitili jäihin muutamaksi kuukaudeksi ja palata takaisin seuraavan suuren sisältöpäivityksen myötä – ja tämä on siis pelin pääsuunnittelijan itsensä viesti pelaajille. Pelatkaa hetki, pitäkää hauskaa, ja kun peli ei enää maistu, pitäkää taukoa. Ero vuoden 2019 World of Warcraftiin on valtava. WoW tuntuu nykyään peliltä, joka on suunniteltu jonkun bisnestyypin Excel-käppyröiden avulla toisella silmällä jotain mobiilipelin valaskalasteluopasta silmäillen. Ei luoteta siihen, että pelaajat pysyvät tilaajina peli-ilosta, joten yritetään pakottaa heidät upottamaan peliin niin paljon aikaa, että uponneiden kustannusten harha pitää heidät maksavina asiakkaina.


Todella ilahduttavasti tämä sama ystävällinen asenne tuntuu pätevän myös pelaajiin. Palasin itse Final Fantasy XIV:n pariin viiden vuoden tauon jälkeen heinäkuun alussa, enkä oikeasti muista kolmen kuukauden peliajaltani yhtään todella negatiivista kokemusta. Pelaajat ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja pyrkivät auttamaan nyyppiä. Pelaamaan opettelevaa tankkia tai parantajaa autetaan ja uusille pelaajille ollaan ystävällisiä, ainakin kunhan nämä muistavat kertoa olevansa uusia.

Osittain tämä johtuu todennäköisesti siitä, että Squaren pelinjohtajat jakelevat ikäville tyypeille helposti pitkiä pelikieltoja, joten ne pahimmat peelot ovat pudonneet kuvioista pois. Toisaalta kyse on ehkä pelaajaryhmän itsevalikoitumisesta. Kissatyttöjen, menninkäisten ja positiivisuuden täyttämä peli kerää ympärilleen samanmielistä väkeä, ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä ja trans-ihmisiä tuntuu pelistä löytyvän paljon enemmän – tai ainakin paljon avoimemmin – kuin monista muista. Ja miksipä ei: Final Fantasy XIV tuntuu oikeasti lämpimältä ja turvalliselta paikalta, jossa ei tarvitse jatkuvasti pelätä tuomituksi tulemista tai epäonnistumista.



Final Fantasy XIV on syyskuussa 2019 mielestäni markkinoiden paras MMO. Tuorein lisäosa, Shadowbringers, on tarinaltaan ja pelattavuudeltaan kilpailemassa kaikkien aikojen parhaan Final Fantasyn tittelistä ja on oikeasti laadukasta kamaa, eikä vain ”peli-laadukasta”. Peli tuntuu hyvältä pelata tarinansa, suunnitelunsa ja tuntumansa puolesta. Osasyy sille, että minulta kesti kaksi kuukautta päästä puolivälistä A Realm Rebornin tarinaa Shadowbringeriin on se, että vietin pitkiä pätkiä aikaa kokeillen erilaisia hahmoluokkia ja pitäen useimmista.


Osasyy on siinä, että matka Shadowbringersiin on pitkä. Rehellisesti sanoen perus-Final Fantasyn tarina, joka vie pelaajat 50. tasolle saakka, on vähän mitä on. Siitä huomaa, että se on jo useita vuosia vanhaa kamaa, ja vieläpä sellaista, jota aikanaan kokematon kehitystiimi teki yrittäessään samalla rakentaa kahta MMO:ta rinnakkain. Peli pääsee kunnolla vauhtiin Heavenswardin myötä, mutta sinne pääseminen kestää useita kymmeniä tunteja. Ikävämpää on se, että useita ammatteja on myös jemmattu kokemustasojen taakse. Jos haluaa pelata vaikka Shadowbringersin uudella hahmoluokalla, Final Fantasy VIII:stä lainatulla Gunbreakerilla, täytyy ensin levelöidä joku muu ammatti 60. tasolle ja vasta sitten vaihtaa haluamaansa hommaan.

Toisaalta en voi sanoa, että niiden useiden kymmenten tuntien aikana oli mitenkään mälsää. Pelattavuus on silti hyvällä tasolla, tekemistä on kamalasti ja kanssapelaajat ovat mukavia. Pelistä on tarjolla aika antelias ilmainen testiversio, jolla voi edetä miltei peruspelin tarinan loppuun saakka, ja kokeilla näin sen useita hahmoluokkia ja eri pelattavuustyyppejä. Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan, joskin suosittelen vielä lämpimämmin etsimään itselleen hyvän ja mukavan killan. Sen ei luulisi olevan vaikeaa, koska rekrytointikanavat ovat jatkuvasti täynnä pelaajia etsiviä yhteisöjä, enkä oikeasti ole vielä törmännyt yhteenkään todelliseen nestepäähän.


Ennen kuin huomaakaan, onkin sitten kunnolla koukussa ja selailee päivittäin wikipedia-artikkeleja yrittäessään etsiä sitä täydellistä housuparia, jolla oman kissatytön länkkäri-sheriffi-asusteista tulee täydelliset. Jos niin tapahtui minulle, niin voi tapahtua teillekin.