Tuorein sisältö

Jarkon Demoputka

Jarkko Rotstén

26.01.2009 klo 11.00 | Luettu: 13215 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Alkuvuoden jatko-osat testipenkissä.
Kaikki pelintekijät eivät suinkaan tahdo syytää tuotoksiaan jouluruuhkaan, jossa on helppo jäädä isompien julkaisujen tallaamaksi. Niinpä alkuvuodellekin riittää kosolti laadukkaita pelijulkaisuja. Pitäisipä joskus tylsänä hetkenä laskea, kuinka suuri osa nykypäivän pelijulkaisuista on jatko-osia ja kuinka moni täysin tuoreita tapauksia. Tämänkin demokatsauksen annista peräti kolmen ehdokkaan perässä komeilee numero kakkonen. LOTR-pelejäkin lienee tehty kaikkiaan noin pellemiljoona, vaikka Conquest ei suoranaista jatkoa millekään muulle pelille olekaan. Mahtaako tämä trendi vain lisääntyä näinä taantuman aikoina?

Skate 2


Kotisivu V2.fi:ssä
Testattu: PS3
Saatavana myös: Xbox 360

Pari vuotta sitten ilmestynyt skate. oli melkoinen yllättäjä. Se onnistui siinä, missä monet yrittäjät ovat jääneet puolitiehen. Se onnistui horjuttamaan Tony Hawkin skeittipelien kuninkuuspallilta siinä määrin, että kyseisen pelin tekijätiimi ilmoitti taannoin lopettavansa sarjan valmistamisen. Se, jos mikä on melkoinen kohteliaisuus. Vaikka ykkösosa tuuletti jumahtanutta skeittipeligenreä isolla kädellä, jäin silti odottelemaan kieli pitkällä jatko-osaa, josta ärsyttävät lapsukset olisi höylätty hiiteen. Ensimmäisen osan suosio huomioon ottaen ei ollut varmasti kenellekään yllätys, että sieltähän se kaivattu jatko-osa sitten putkahtikin.

Ensimmäisellä testikerralla peli tuntui tutulta. Olin jopa kauhistua, että ei kai tässä olla sorruttu urheilupelien jatko-osien perisyntiin - edellisen osan suruttomaan kloonaamiseen? Demon myötä innostuin pelailemaan myös ykkösosaa, mikä nostikin esiin kakkosen hyvät puolet. Grafiikkaa on viilattu hitusen parempaan suuntaan ja pelattavuus on entistä paremmin kohdallaan. Parhautta on tietysti se, etteivät pelaajan lenkkarit ole naulattu kiinni lautaansa. Skedeltä voi nyt loikata pois ja KÄVELLÄ rappuset ylös. Enää ei tarvitse näyttää hölmöltä yrittäessään nousta portaita olliella.

Moninpelipuolella tuoreena pelimuotona tarjoillaan Hall of Meat, eli toisin sanoen "skeittiturvat", jossa pyritään tekemään pelihahmolleen mahdollisimman paljon kipiää. Pisteitä heruu vauhdikkuudesta, ilmalennon pituudesta sekä tantereeseen osumisen kulmasta. Osa ensimmäistä osaa pelanneista moitti Skate 2:n demoa edellisosaa helpommaksi - itse tunnuin olevan ihan yhtä kurja skeittari kuin ykkösessäkin. Skate 2 heittää lisää multaa Tony Hawk -sarjan ja muiden vähäpätöisempien rullalautapelien haudan päälle. Dear päätomittaja, saiskos sitä kokonaista versiota arvosteluun, pliis? (Toim. huom.: Saat toki.)

Crash Time 2


Kotisivu V2.fi:ssä
Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: -

Tässäpä peli, josta odotin melkoisen kurjaa tekelettä, mutta yllätyin suorastaan positiivisesti - ainakin aluksi. Kyseessä on ihan kivan näköinen ja rehdin tuntuinen peli, jossa ollaan kerrankin hyvisten puolella. Tarkoituksena on kolhia pahojen jätkien pirssit lyttyyn, kuin takavuosien Chase HQ -klassikossa ikään. Eläväinen kaupunkiympäristö ja kiva ajotuntuma kärsivät kuitenkin siitä, että ainakin demoversio on niin tuhannen täynnä bugeja, että pistää oikein ihmetyttämään, miten se on päästetty jakeluun. On todella innostavaa yrittää pysäyttää takaa-ajettua kiilaamalla tämä tien sivuun, kun rosvo onkin oikeasti paha taikuri, joka loihtii autonsa käden käänteessä 50 metriä pelaajasta pois päin. Myös maan läpi putoavat radio-ohjattavat pommiautot ovat syvemmältä kuin syvin syvänne.

Jos keskeneräisyyksiä katsoo läpi sormien, on kyseessä ihan viihdyttävän oloinen pelijulkaisu, joka näyttää jääneen ainakin täällä päin maailmaa isompien megajulkaisujen jalkoihin. Crash Time -brändi on ilmeisen suosittu juuri Saksassa, jossa tämäkin peli on julkaistu nimellä: "Alarm for Cobra 11: Burning Wheels". Tarkemman salapoliisityön tuloksena selvisikin, että peli perustuu samannimiseen saksalaiseen poliisisarjaan. Olisi kieltämättä hauska kokeilla pelistä kokonaista versiota. Ja nimenomaan kokeilla, koska tämän demoversion perusteella en rahojani likoon todellakaan pistäisi. Voin kuitenkin aistia, että pelisarjan suosio ei ole täysin tuulesta tempaistu. Saksalaisiin poliisisarjoihin perustuvia pelejä ei voi koskaan olla liikaa!

F.E.A.R. 2: Project Origin


Kotisivu V2.fi:ssä
Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: PC, PS3

Vuonna 2005 ilmestynyt F.E.A.R. on lisälevyineen ja käännöksineen jo niin puhkipumpattu tapaus, että oli jo aikakin ihka oikean jatko-osan ilmestyä. En lue itseäni kauhupelien suurkuluttajaksi, mutta muistan elävästi kun testasin ensimmäistä F.E.A.R.ia ja vaikutuin ihan tosissani. Sittemmin julkaistu nykykonsolikäännös ei puolivillaisesta toteutuksestaan johtuen onnistunut säväyttämään, joten odotukset tämän jatko-osan suhteen eivät olleet hillittömät. Vaan kävipä sitten niin, että vapisevin sormin tätä tekstiä nyt kirjoitan intensiivisen demosession jälkitutinoissa. Enpä olisi uskonut, että mikään peli herättäisi tällaisia pelkotiloja keskellä kirkasta päivää. Pimeyden, valon ja varjon tinkimätön yhteispeli yhdistettynä karmivan tunnelmalliseen äänimaailmaan muodostaa sitkeän ektoplasman, josta pelaajan on vaikea päästä irti.

F.E.A.R. 2 on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka kohtuullisen tavanomainen putkiräiskintä saa roppakaupalla lihaa luidensa ympärille, kunhan puitteet luodaan asiaankuuluvalla pieteetillä. Huikean toimivan visuaalisen tykityksen alta on vaikea kaivaa mitään aidosti omaperäistä, mutta kun paniikin tila on riittävä, ei moisiin pikkuasioihin ehdi keskittyä. Lienee epäreilua valittaa omaperäisyyden puutteesta, kun on täysillä diggaillut sellaisistakin peleistä kuin Halo 3 tai Bioshock. Näiden kestohittien vahvimmat avut perustuvat niin ikään loistavaan tunnelmaan ja/tai onnistuneeseen tarinankerrontaan. En usko, että liioittelen paljoakaan, jos väitän F.E.A.R. 2: Project Originin olevan pelottavin peli, jota olen konsanaan pelannut.

Lord of the Rings: Conquest


Kotisivu V2.fi:ssä
Testattu: PS3
Saatavana myös: Xbox 360

Sormusten Herra on lievästi sanottuna arvokas brändi. Tällaisilla "varmasti" myyvillä tuotemerkeillä on sellainen huono puoli, että oheistuotteen ei tarvitse välttämättä olla valtavan laadukas käydäkseen silti kaupaksi. Siinäpä yksi hyvä syy suhtautua ennakkoluuloisesti myös tähän tuoreimpaan LOTR-pelijulkaisuun.

Lord of the Rings: Conquest lainaa konseptinsa melko pitkälti Battlefieldeiltä ja liudalta muita tiimipohjaisia verkkomättöjä. Toisiaan vastassa ovat keskimaan pahikset ja hyvikset. Pelaaja voi valita ohjastettavakseen mieleisensä hahmoluokan, joista ehdottomasti yleisimpiä tuntuivat verkkopelissä olevan maagi ja soturi. Jousiampuja ja tiedustelija edustivat vähemmistöä, mutta toisaalta ne vaikuttivat myös luokilta, joiden oikeaoppinen hallinta vaatii hieman enemmän opettelua. Demoserverit eivät testihetkellä olleet (vielä) täynnä über-pelaajia, ainakin siitä päätellen, että tällaisen keskivertopelaajan nimi koreili useammin kuin kerran pistetilastojen kärjen tuntumassa. Moista ei itselleni esimerkiksi Bäfässä usein tapahdu.

LOTR: Conquest ei vaikuttanut ollenkaan niin huonolta kuin pelkäsin. Se ei kuitenkaan järisytä pelimaailman tannerta millään saralla. Kyseessä on eräänlainen kevytversio fantasiamaailmaan siirretystä lipunryöstöstä. Demoversionsa perusteella valtavaa ostopakkoa ei ehtinyt syntymään. Pelin pienisuuri ongelma on - kuten lisenssipeleissä on aiemminkin havaittu - pelintekijöiden intohimottomuus työtään kohtaan. Vaikka äkkiseltään voisi kuvitella, että Tolkien kattoi herkkupöydän valmiiksi jo yli 40 vuotta sitten, eivät pelintekijät edelleenkään osaa käyttää kunnolla edes haarukkaa. Näinkin herkullisesta aiheesta napataan lähinnä hobitti sieltä ja örkki täältä ja peli on olevinaan valmis pelikaupan hyllyille. Pelissä kyllä viljellään tämän tästä kirjoista tuttuja nimiä, mutta tunnelmaa ei tahdo löytyä vaikka yrittäisi lapiolla kaivaa. Suosittelen testaamaan ennen ostamista.

V2.fi | Jarkko Rotstén
< XBLA:n aarteita kaiv... WiiWaren aivopähkinä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

26.01.2009 klo 15.36

mutta F.E.A.R. 2: Project Originin demo on myös pc:lle ja ps3:lle
lainaa
Kimitri

Rekisteröitynyt 22.04.2007

26.01.2009 klo 16.44

Näistä demoista olen kokeillut Crash Time 2:ta ja Skate 2:ta. Molemmista pidin ja Crash Timen kohdalla olin todella positiivisesti yllättynyt.

Ensimmäinen Crash Time tuntui jo demonsa perusteella vallan kivalta vaihtoehtoajelulta, vaikkakin aivan uskomattoman bugiselta. En ole koskaan saanut Boxiani niin jumiin kuin tuon demon kanssa. Kakkososan demo ei onneksi ihan tuolle asteelle bugisuudessaan pääse ja tarjoilee vallan mukavasti kaikenlaista puuhaa melko pitkäksikin aikaa. Pelimoottori on kokenut uskomattoman harppauksen ykkösestä ja grafiikan osalta peli näyttää paikoitellen oikeinkin hyvältä. Jostakin syystä annan Crash Timelle bugitkin anteeksi, sillä peli tuntuu kaikin puolin enemmän rakkaudella kuin taidolla tehdyltä.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.01.2009 klo 17.47

kaktuz kirjoitti:
mutta F.E.A.R. 2: Project Originin demo on myös pc:lle ja ps3:lle


Olette täysin oikeassa. Pahoittelut.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

27.01.2009 klo 16.41

FEAR2:n demoa tuli näistä demoista kokeiltua ja toimivaan mäiskettähän tuo vaikutti olevan, ei siinä mitään, mutta ah jos kohta niin kovin tutun oloista.

FEAR2 demo voitaisiin kai tiivistää seuraaviin sanoihin: jos tykkäsit ensimmäisestä FEAR pelistä tämä on melko varmasti lisää sitä samaa tuttua ja toimivaa mättöä sen suuremmilla uudistuksilla.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.01.2009 klo 19.52

Crash Timen ykkösosan saa ostettua esim. Play.comista 13 euron hintaan. Tuohon rahaan se on jo hilpeää viihdettä illaksi!
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.01.2009 klo 21.18

F.E.A.R. 2 :n demo iski, mutten tuosta ole varmaankaan täyttä hintaa valmis maksamaan, siis kokoversiosta tietysti.

skate 2 taas oli mainio ja kokopeli löytyy jo hyllystä. Mahtavaa viihdettä pitkäksi aikaa. :)
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

28.01.2009 klo 22.20

Kiitos taas kerran. Ensin Force Unleashed jätettiin julkaisematta pc:lle ja nyt Lotr: Conquest.
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

29.01.2009 klo 00.32

Mahtaako tuo Crash Time 2 tulla PC:lle, onko tietoa?
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.01.2009 klo 09.30

Jonezi kirjoitti:
Mahtaako tuo Crash Time 2 tulla PC:lle, onko tietoa?


Pelintekijäpoppoon puolesta on kovin vähän tietoa yleensä koko pelistä jaossa. Mutu-vastauksena sanoisin, että tuskin.
lainaa
Protec

29.01.2009 klo 11.29

Kokeilin PS3-versiota FEARista ja voi...sanon vaan että miten voi peli näyttää huonommalta kuin FEAR 1 pc:llä aikanaan? suttuiset tekstuurit, sahalaitoja, ruudunpäivityksen putoamista...aivan uskomatonta. Jälkeen päin kokeilin pc:lläni kaikki napit tapissa ja totesin "Tältä tämän pelin kuuluu näyttää". En tiedä miltä boxi versio näyttää muutta toivottavasti paremmalta kuin PS3-versio. Mielestäni sen toteutus ainakin demossa oli ala-arvoista. Muuten kyllä oikein pätevä räiskintäpläjäys. Ja sitä tunnelmaahan siitä löytyi. Suosittelen ehdottomasti PC-versiota PS3-version sijaan.
lainaa
Nojaa

23.04.2009 klo 13.08

Hmm.. On nyt tultua selailtua nyt kaikenlaisia foorumeja ja arvosteluja, ja alkaa tuntua siltä että pelaajat / arvostelijat ovat alkaneet enemmän kranttuilemaan. Suurin osa peleistä on nykyisin "sitä tavallista sekavaa huttua" tai jotain sinnepäin. Itse en oikein enää edes luota arvosteluhin paljoakaan, olen vasta ollut Fallout 3;sen suhteen samaa mieltä arvostelijoiden kanssa, että on kovaa kamaa. Eli, arvoisat kanssa gamerit, kokeilkaa itse ennemmin kuin uskotte elämäänsä tylsistyneitä kriitikkoja. Jarkko, sinä et sitten kuulu noihin kriitikoihin, ällö huolis ;)
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova