Monster Hunter -pelisarjalla on pitkät ja pahamaineiset juuret. Jo PlayStation 2 -ajoista saakka eeppinen hirviöjahti on houkuttanut ja kiehtonut sarjan ystäviä, mutta pelottanut luotaan monia potentiaalisia pelaajia maineellaan. Kun pelistä huhutaan, että se on designiltaan jämähtänyt jonnekin PlayStation 2 -aikoihin ja vaatii hirvittömästi aikaa, jotta touhusta saa mitään irti, se ei ole ihme.


Nyt edessä on kuitenkin uusi ja uljas alku, sillä Monster Hunter saapuu uuden sukupolven konsoleille. Juhlan kunniaksi peliä on tuuletettu oikein isolla kädellä, mutta samalla myös perinteitä ja sarjan faneja muistaen. Ei helppo yhtälö! Tutustuimme pelin melkein valmiiseen versioon, joten nyt voi jo hieman arvioida, onnistuiko operaatio.



Monster Hunter Worldin maailmassa hirviönmetsästys on suuri juttu. Jo neljä valtavaa laivuetta täynnä hirviönmetsästäjiä ja näiden vaatimaa tukihenkilökuntaa on purjehtinut niin kutsuttuun uuteen maailmaan, villiin ja kesyttämättömään korpimaahan.

Pelaaja saapuu paikalle viidennessä laivueessa, joka seuraa merten halki jättimäistä muinaista lohikäärmettä uusi tehtävä mielessään: nyt uuteen maailmaan ei olla menossa vain tappamaan ja metsästämään, vaan oppimaan ja tutkimaan. Uudet tuulet puhaltavat siis myös pelin tarinassa.


Nopeasti käy selväksi, että Monster Hunter on yhä Monster Hunter. Tukikohtana toimii kylän ja linnoituksen risteytys, joka koostuu kukkulan rinteille parkkeeratuista valtamerilaivan hylyistä. Sieltä löytyy seppää, baaria, tehtävänantajaa ja ties mitä muuta, mitä nuori hirviönmetsästäjä nyt tarvitseekaan.

Tie tukikohdasta vie kerran toisensa jälkeen hirviöiden täyttämiin viidakkomaisemiin mitä ihmeellisempien tehtävien perässä. Joskus tarkoituksena on metsästää tiettyjä hirviöitä, toisinaan vain samoilla vaikka etsimässä raaka-aineita tai sopivia sijainteja uusille leiripaikoille.


Tehtäviä pokatessaan törmää myös yhteen Monster Hunter Worldin merkittävimmistä uudistuksista. Peli ei enää erottele mitenkään nettipeliä ja yksinpeliä, vaan kaikki on samaa kokonaisuutta. Jokaiseen tehtävään ja tutkimusmatkaan voi värvätä mukaansa kiinnostuneita kanssapelaajia. Jos yksin aloitetun tehtävän aikana törmää ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin tai vain tuntee olonsa yksinäiseksi, kesken tehtävänkin voi huudella apua.



Monster Hunter Worldin avoin maailma on valtava. Toisin kuin aiemmissa sarjan peleissä, se ei koostu enää pienistä areenoista, vaan on saumaton ja avoin. Mitään latausruutuja ei tarvitse katsella tehtävän aloittamisen jälkeen. Pelimaailma tuntuu myös uskottavalta ekosysteemiltä, jossa erilaisilla hirviölajeilla on omat paikkansa ja tarkoituksensa. Osa on rauhanomaista väkeä, joka vain haluaa popsia ruohoa tai pyöriä lähimmässä joessa ilman pahoja ajatuksia. Suurin osa kuitenkin haluaa tunkea suuhunsa lihaa - joko kanssahirviönsä tai pelaajan.

Tarjolla on runsas valikoima erilaisia aseita, joista jokainen tarjoaa omanlaisensa pelityylin. Kokeilin itse jonkinlaisen keskiaikaisen konekiväärin ohella kilven ja jättimäisen tykkihilparin yhdistelmää, joka osoittautuikin oikein messeväksi. Kyllä se vain tuntuu hyvältä, kun kivitalon kokoinen hirmulisko pysähtyy kilpeen kuin seinään.


Taistelu on muutenkin todella jännittävää, sillä kovin Dark Souls -henkinen mättö saa lisämaustetta parista hauskasta ideasta. Ensinnäkään pelaaja ei koskaan näe kohteidensa kestopisteitä. Hirviön kuntoa ja iskujen tehoa pitää arvioida itse visuaalisesti. Onpa peliin lainattu myös ideoita mainiosta Dragon’s Dogmasta: suurten hirviöiden päällä voi kiipeillä ja näin päästä puukottamaan niitä heikkoihin kohtiin - tai päätyä pannukakuksi maastoon, jos ei osaa hypätä pois ajoissa.

Hirviöiden joukossa samoilu on hauskaa, koska ne todellakin tuntuvat eläviltä olennoilta. Hirviöt metsästävät myös toisiaan ja erään tehtävän aikana sain hätistellä saaliini kimpusta valtavaa lihansyöjäpetoa, joka halusi myös osansa haavoittuneesta ja viimeisillä voimillaan pakoon pötkivästä kohteestani. Tällaiset tilanteet voi kääntää myös edukseen: ei kannata ehkä taistella yksin jättimäistä hirmuliskoa vastaan, jos voi sopivasti käyttäytymällä jallittaa pedon muiden hirviöiden keskelle ja näin helpottaa urakkaansa.



Parin tunnin testisession perusteella Monster Hunter World tuntuu pelottavalta peliltä. Pahaa pelkään, että kun se tammikuussa julkaistaan, se onnistuu vihdoin upottamaan koukkunsa myös minuun. Avoimessa maailmassa seikkailu on jännittävää puuhaa ja taistelut suuria hirviöitä vastaan ovat viihdyttäviä.


Testisessiomme päättyi harmittavaan cliffhangeriin: usean tehtävän putki valmisti hirviönmetsästäjiä yhteenottoon suunnattoman kokoisen lintuhirviön kanssa. Ohjaajat varoittelivat, että mukaan kannattaa varata liittolaisia, ja ajatus eeppisestä co-op-taistelusta pomohirviön kanssa tuntuu hyvin kiehtovalta.

Uudistukset tuntuvat myös onnistuneen: peli tuntuu modernilta, mutta silti oikealta Monster Hunterilta. Graafisesti peli tuntui kohtalaisen kauniilta, mutta siitä maksettiin myös kova hinta. Testiversio ei pyörinyt normaalilla PlayStation 4 -konsolilla täysin pehmeästi, vaan nikotteli vähän väliä. Vieressä ollut PlayStation 4 Pro selviytyi tehtävästä paljon paremmin, mutta toivottavasti Capcomin suunnitelmissa on vielä viilailla ja tuunailla peliä ennen julkaisua.


Merkit ovat joka tapauksessa lupaavat. Monster Hunterin ystävät eivät varmasti tule pettymään pelisarjan uuteen alkuun, ja veikkaanpa, että tällä kertaa mukana kuvioissa on myös paljon uusia pelaajia. Minä myös heidän mukanaan.