Syksy on laatupelien aikaa. Joulun alati lähestyessä (meidän taloudessamme jouluvalmistelut on aloitettu jo yli kuukausi sitten) pelejä virtaa markkinoille sellaista kyytiä, että kehnommat jäävät jalkoihin. Kuten Jarkon Demoputkan valikoimastakin voinee päätellä, räiskintäpelit ovat jälleen syksyn hittituotteita. Onneksi sentään muutakin pelattavaa markkinoilta löytyy. Kyllä kiihkeän kurainen kisailu mönkijöilläkin makealta maistuu pimenevinä syysiltoina.



Kotisivu V2.fi:ssä

Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: PS3, PC

Mönkijäpelien laatu ei ole onnistunut säväyttämään allekirjoittanutta miesmuistiin. Siksi odotukset myös Purea kohtaan olivat varsin ristiriitaiset. Olen kuullut peliä kehuttavankin, mutta toisaalta kurarallit ovat olleet viime aikoina liki poikkeuksetta ankeita mitäänsanomattomuuksia. Suuni ei suinkaan vääntynyt leveään hymyyn nähdessäni alkuteksteissä mainittavan Disneyn, sillä pelillisesti en muista äkkiseltään kovinkaan laadukasta pelattavaa Mikki Hiiren liukuhihnalta valmistuneen. Ei ensivaikutelma kuitenkaan silkkaa synkkyyttä ollut. Wolfmotherin räyhäkkään Woman-biisin kajahtaessa soimaan pelin pisteet nousivat hetkessä monta sataa prosenttia.

Pelin näyttävyyteen on panostettu isolla kouralla. Pelaajan silmille syöstään hehkua, liike-epäterävyyttä ja ties mitä kaikkea hienoa sellaisella vauhdilla, että vähemmästäkin syke nousee vaarallisen korkealle. Intensiivisyys onkin saavutettu erinomaisen onnistuneesti. Itse peli tuntuu melko kevyeltä välipalaviihteeltä, mutta hei - ei ollenkaan huonolta sellaiselta! Simulaattorifaneihin arcademainen Pure tuskin puree. Meno on huimaa loikkien venyessä kymmenien metrien korkeuteen. Myös temput ovat olennainen osa meininkiä, eikä ilman niitä matseissa pärjää. Onnistuneesta trikistä saa palkkiinsa virtaa, jonka voi käyttää joko entistä näyttävempiin temppuihin tai vaihtoehtoisesti huimaan vauhtiboostiin. Pelin lopullisessa versiossa kulkupeliään saa myös muokattua varsin monipuolisesti, mutta demoversiossa moiseen ominaisuuteen ei pääse käsiksi. Pure yllätti meikäläisen oikein positiivisesti. Pitkästä aikaa viihdyttävää mönkimistä, siis.



Kotisivu V2.fi:ssä

Testattu: PS3
Saatavana myös: Xbox 360, PC

Melko lähelle vuosi sitten Xbox 360:n omistajat ja pc-pelaajat pääsivät uppoutumaan Bioshockin karuun vedenalaiseen maailmaan. Viimein myös mustan monoliitin omistajat pääsevät nauttimaan yhdestä viime vuosien räiskintäpelien parhaimmistoon kuuluvista peleistä. En (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ole mikään suuri putkiräiskintöjen fani, mutta sanottakoon, että Bioshock onnistui perustelemaan suorastaan poikkeuksellisen ahtaat kenttänsä todella asiaankuuluvasti. Pelin kiero ilmapiiri kaappasi todella vahvasti mukaansa ja tuli myös uniin. Kyseessä ei suinkaan ollut mikään ennakkohypen aiheuttama hetken hurmos. Peli ei ole menettänyt teräänsä vuosi ilmestymisen jälkeenkään, joten legendapelin ainekset on selvästi havaittavissa.

PS3-demo on jokseenkin täsmälleen sama kuin kilpailevilla pelilaitteilla. Demoversion hitusen epätasaista ruudunpäivitystä, sekä tietystä kulmasta katsottuna suttuisia tekstuureja onkin jo ehditty päivitellä jo monessa mediassa. Herkkähermoisempia pelaajia moinen saattaa häiritäkin, mutta itseäni se ei juuri haitannut. Saavatpahan fanipojat ainakin aihetta tappeluun. Voihan sitä paitsi olla, että täysversioon nämä pikkufibat onkin jo korjattu. Grafiikoita ei kuitenkaan olla parantamassa muihin versioihin nähden, joten jos peli löytyy jo hyllystä muille laitteille, voi ostoopäätöstä perustella pelkästään PS3-versioon tulevilla lisätehtävillä. Jos vedenalainen shokki on kuitenkin vielä kokonaan kokematta, ovat syyt jättää Bioshock ostamatta vähäiset.



Kotisivu V2.fi:ssä

Testattu: PS3
Saatavana myös: Xbox 360

Amerikka ja muu maailma ovat ajautuneet sotatilaan yrittäessään keksiä ratkaisua maapallon lämpenemiseen. Tämän verran alustusta juoneen riittänee, kun kyseessä on tavanomaista räiskintää pienillä kikkakakkosilla varustettuna. Piljoonien tusinaräiskintöjen massasta Fracture nousee piirun verran muiden yläpuolelle maastonmuokkauksensa ansiosta. Pelaajan tassuun lyödään Entrentcher-työkalu, jolla peruskalliota voi tarpeen mukaan nostaa tai laskea. Ja taas riittää kenttäsuunnittelijoilla miettimistä, kuinka moista työkalua voisikaan hyödyntää. Day 1 Studiosin oma pelimoottori tuntuu taipuvan moiseen varsin sujuvan oloisesti. Demoversion perusteella lupaava idea romutetaan kuitenkin jälleen kerran sillä, ettei pelaajan tarvitse käytännössä pahemmin miettiä, mihin työkalua tarvitaan, kun peli neuvoo kädestä pitäen.

Muut ominaisuutensa peli lainaakin melko häikäilemättä hittipeli-kollegoiltaan, kuten Gears of Warilta ja Halolta. Lopputuloksena nähdään vähemmän yllättäen persoonatonta perusryminää, joka viihdyttää, jos sellaisesta tykkää. Visuaalisesti peli noudattaa keskitason mukiinmenevää linjaa tarjoamatta sen kummemmin yllätyksiä, jos nyt ei pettymyksiäkään. Fracture on kokonaisuutena liian tavanomainen, huolimatta kohtuullisesta yrityksestä. Onhan tämä nähty ennenkin, ettei yksi nokkela idea vielä riitä nostamaan peliä hittilistoille. Testaa demoa ja tee omat johtopäätöksesi. Itselleni tästä tuli mieleen TimeShift, jossa oli niin ikään runsaasti haaskattua potentiaalia.



Kotisivu V2.fi:ssä

Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: PS3, PC

Brothers in Arms: Hell's Highway jatkaa suosittua sotapelisarjaa, joka sai alkunsa kolmisen vuotta sitten. Tuolloin taktisiakin ominaisuuksia sisältänyt WW2-räiskintä ei pahemmin saanut meikäpoikaa innostumaan. Sarjan kolmas inkarnaatio Hell's Highway ei demoversionsa perusteella pyri uudistamaan sarjaa isolla kädellä, vaan pikemminkin viilaa ja höylää hyväksi havaittuja ominaisuuksia toimivammiksi. Toinen maailmansota on pelimaailmassa ilmeisen ikuinen. Sotahan ei tunnetusti yhtä miestä kaipaa, mutta silti yksi vaivainen mies voi jälleen johdattaa kansansa voittoon. Tällä kertaa se mies on Matt Baker, joka käskyttää ryhmäänsä läpi repaleisten vihollislinjojen, verta hikeä ja kyyneliä saavitolkulla vuodattaen.

Muokattu Unreal Engine 3 sivaltaa pelaajan silmille varsin koreaa grafiikkaa. Pelimaailma on uskottavan elävä, mikä onnistuu lisäämään ehtaa tunnelmaa roppakaupalla. Myös äänet tukevat aidonoloista sotameininkiä. Aseella tähtäillessä ruudunsumennustoiminto toimii välillä suorastaan häiritsevästi, mutta ehkä tällä on pyritty jonkinlaiseen realismiin. Peliin on sotkettu jälleen sopivassa suhteessa myös strategisia elementtejä. Käskytettävät taistelutoverit juoksevat vaikka heikoille jäille niin komennettaessa. Niinpä pelaajan onkin oltava tarkkana, mihin apurinsa usuttaa. Kieltämättä demoversio onnistui herättämään mielenkiintoni peliä kohtaan. Ainoastaan turhan tiiviiksi rakennetut kentät nakersivat yleistä fiilistä. Kokonaisen arvostelun aiheesta voit lukea V2.fi:stä lähiviikkoina.