On paljon pressimatkoja, joilla näkee lähinnä pilviä lentokoneen ikkunasta, sateista maantietä taksin ikkunasta ja väsyneen naamataulunsa hotellin vessan peilistä. Ja sitten on sellaisia kertoja, kun pyydetään lähtemään loppukeväiseen, aurinkoiseen Milanoon uutta peliä katsomaan. Fantastinen sää ja kerrassaan upea kaupunki loivat odotukset, joihin minkä tahansa pelin olisi vaikea vastata.

Ikävämmissäkin paikoissa on tullut oltua.

Kyseessä ei onneksi olekaan mikä tahansa peli, vaan Colin McRae -rallisarjan jatko. Juuri tämä sarja toi aikanaan piirua realistisemman rallaamisen myös konsoleille, joilla aiemmin oli ajettu lähinnä Sega Rally -henkistä arcadea tai V-Rallyn rallicross-kisoja, joissa radalla on muita autoja pelaajan lisäksi. Colin McRae Rallyssa ei ollut edes taustamusiikkia, vain moottorin ulvontaa ja kartturin nuotteja. Ja se oli hulvattoman hauskaa. Pelaajasta tuntui helpommillakin vaikeustasoilla siltä, että hän on saavuttamassa jotain.



Milanon uudessa Microsoft Housessa järjestetty tilaisuus oli tarkoitettu etupäässä italialaiselle lehdistölle, mutta koska Pohjoismaissa ei ollut vastaavaa järjestetty, pääsimme me pohjoisen asukit tutustumaan peliin täällä. Koko päivän kestäneeseen tapahtumaan oli tuotu paikalle kymmenen Xbox Onea, joista kaksi oli varustettu Thrustmasterin ralli-istuimilla ja ratti-poljinyhdistelmällä. Lopuissa pelaaminen hoitui perinteisemmin padeilla. Pääsin kokeilemaan molempia, jälkimmäistä jopa pitkään.

Thrustmaster-ratti oli tukevan tuntuinen.

Pitkän tauon jälkeen olen suunnilleen viimeisen vuoden aikana arvostellut kokonaista kolme rallipeliä: Sebastien Loeb Rally Evon, WRC 5:n ja DiRT Rallyn. Mikään niistä ei ollut surkea, etenkin DiRT Rally vaikutti hyvin tosissaan tehdyltä simulaatiolta, mutta niissä kaikissa oli myös jotenkin pelaajavihamielinen asenne. Ikään kuin tarkoitus olisi ollut kilpailla sillä, kuka opettaa nojatuolikuskeille eniten nöyryyttä. Muistan CMR-sarjan ja etenkin sen ykkösosan positiivisena siitä, että siihen oli helppo tulla sisään ja kehittyä.

DiRT 4 tuntuu noin kolmen tunnin pelin perusteella paluulta tähän ykkösosan lähestymistapaan. Vaikeusasteen säätöjä löytyy niin paljon, että jokainen löytänee juuri sen oman tasonsa. Aiempien DiRT-osien ylilyöty sponsorihehkutus-extremeurheilu-gymkhanasoopa on työnnetty luiskaan, vaikka mukana edelleen onkin perinteisen rallin lisäksi muitakin tyylisuuntia: jenkkien lyhytratakisat, rallicross ja historic-kilpailut. Nyt kuitenkin on mahdollista pelata kokonainen ura vain yhdessä kisatyypissä tarvitsematta poukkoilla lajista toiseen.



DiRT-sarjalla ei ole lisenssiä WRC-kisoihin, joten oikeita MM-ralleja siinä ei nähdä. Sen sijaan peliin on luotu, jälleen kerran, joukko ratoja jotka nyt sattuvat sijaitsemaan niillä main, missä ralleja tavataan ajaa. Ouninpohjan puuttuminen on luonnollisesti harmi, mutta muuten tilanteen kanssa voi elää.

Mielenkiintoisempi ominaisuus on ratojen luonti satunnaisesti. Pelaaja määrittää muutaman haluamansa ominaisuuden, jonka jälkeen peli synnyttää haluttuun ympäristöön uuden radan. Vaihtoehtoja on periaatteessa loputtomiin, joten ajaminen ei lopu kesken. Jos sattuu tekemään oikein hyvän, sen voi jakaa kavereillekin. Kaikenlaisia rataeditoreita on ollut tarjolla jo pitkään, mutta tämän systeemin helppokäyttöisyys ainakin rohkaisee kokeilemaan: radan teko kun vaatii tasan yhden nappulan painalluksen.

Rataeditori ei voisi juuri helpommin toimia.

Toinen kohtuullisen kutkuttava seikka on, että uramoodissa pitää paitsi ostaa auto itse, myös maksaa tiimin palkat kilpailuista saatavilla voitoilla ja vieläpä korjatakin auto omasta taskusta. Alussa ajetaan vuokrakalustolla, mutta pelin aikana ehdin ostaa voittorahoillani käytetyn Mitsubishi Lancerin ja palkata sille sen mekaanikon, joka suostui mukaan pikkurahalla. Tästä seuraa peliin ihan hauska lisämauste, sillä ”itse maksamaansa” autoa ei todellakaan halua kietoa tolpan ympärille, varsinkaan koska korjausmahdollisuuksia ei ole jokaisen erikoiskokeen jälkeen.



Pelasin niin Sebastien Loebia, WRC:tä kuin DiRT Rallya Xbox Onen perusohjaimella arvostelua varten, vaikka tiesinkin, että intohimoisimmat kotikuskit siihen puuttuvat. Tähän on kuitenkin useita hyviä syitä. Ensinnäkin asunnossani on jo siihen mahtuva enimmäismäärä rattiohjaimia, enkä osta lisää vain siksi, etteivät eri konsolivalmistajat saa sovituksi standardeista. Toinen ja vielä oleellisempi syy on kuitenkin, että epäilemättä noin 90 % pelin ostajista päätyy pelaamaan sitä peruskapulalla. Jos auto ei ole lainkaan hallittavissa padilla, on aika yhdentekevää, miten hyvältä se tuntuu satojen eurojen lisäsijoituksella. Juuri pad-ajettavuus ja ajotuntuma yleensäkin pilasivat etenkin WRC-sarjan aiemmat osat: soralla auto kulki kuin kuulalaakerien päällä, eivätkä muutkaan alustat järin realistiselta tuntuneet.

Serious business.

Aloitin tutustumisen Thrustmaster-ratilla, jolla DiRT 4 tuntui todella hyvältä. Sorakisoissa autoa sai vietyä kylki edellä ja force feedback antoi erinomaisesti vinkkiä, kun pito oli loppumassa. Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen tiesin, ettei PR-toimisto ollut lennättänyt minua paikalle turhaan: jos universumissa on oikeutta, tässä on tulevan kesän rallipelihitti. Mutta todellinen testi olisi kuitenkin se joypad-ohjaus.

Kaikkein hienovaraisin informaatio luonnollisesti häviää, kun force feedback poistetaan ja ratti korvataan kevyesti liikkuvalla analogitatilla. Tästä huolimatta auton käsittely säilyy kohtuullisen helppona ja pelistä on täysin mahdollista nauttia sijoittamatta rattiohjaimeen. Mukana on myös legendaarisen kielletyn B-ryhmän autoja, jotka monessa pelissä ovat käytännössä ajokelvottomia normaalilla peliohjaimella. DiRTissäkään on turha odottaa Lancia Delta S4:n olevan kovin helppo ajettava, mutta on se sentään mahdollinen. Takavetoinen historic-sarjan Escort sen sijaan oli oikein hauska vietävä Walesin kurapätkällä.



Kuten alussa totesin, tutustumiskeikan puitteet olivat kunnossa kaikin puolin. DiRT 4:n olisi kuitenkin voinut esitellä vaikka Lahdesjärven ABC:llä maaliskuisessa räntäsateessa ja se olisi silti ollut hieno kokemus. Pelistä huokuu paneutuminen aiheeseen ja halu tehdä, jos ei nyt maailman realistisinta simulaatiota, niin ainakin hauska, monipuolinen ja lähestyttävä katsaus rallin ajamisen maailmaan. Ruudunpäivityksestäkin on huolehdittu: kilpailevien tuotteiden paikoin järkyttävän tahmailun jälkeen oli ilo nähdä, miten maisemat vilistivät ohi tasaisen sulavasti – vaikka sitten paikoin yksityiskohtaisuuden kustannuksella. Myös kartturin kommentit ja auton viat toivat aitoa tunnelmaa.



Jotain moitittavaakin toki keksin, lähinnä AI-vastustajien alin taso ”Competent” ei ole pätevää nähnytkään ja latausajat kisojen välillä venähtävät usein pitkiksi, mutta kokonaisuudessa nämä ovat pikkuseikkoja. Jos ralli on rattosi ja omistat joko PS4:n, Xbox Onen tai PC:n, on aika laittaa säästöpossu lihomaan julkaisupäivää varten.

DiRT 4 julkaistaan 9. kesäkuuta.