Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: DiRT 4

Mikko Heinonen

24.05.2017 klo 18.00 | Luettu: 14101 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kelpo ralli tulee takaisin


On paljon pressimatkoja, joilla näkee lähinnä pilviä lentokoneen ikkunasta, sateista maantietä taksin ikkunasta ja väsyneen naamataulunsa hotellin vessan peilistä. Ja sitten on sellaisia kertoja, kun pyydetään lähtemään loppukeväiseen, aurinkoiseen Milanoon uutta peliä katsomaan. Fantastinen sää ja kerrassaan upea kaupunki loivat odotukset, joihin minkä tahansa pelin olisi vaikea vastata.

Ikävämmissäkin paikoissa on tullut oltua.


Kyseessä ei onneksi olekaan mikä tahansa peli, vaan Colin McRae -rallisarjan jatko. Juuri tämä sarja toi aikanaan piirua realistisemman rallaamisen myös konsoleille, joilla aiemmin oli ajettu lähinnä Sega Rally -henkistä arcadea tai V-Rallyn rallicross-kisoja, joissa radalla on muita autoja pelaajan lisäksi. Colin McRae Rallyssa ei ollut edes taustamusiikkia, vain moottorin ulvontaa ja kartturin nuotteja. Ja se oli hulvattoman hauskaa. Pelaajasta tuntui helpommillakin vaikeustasoilla siltä, että hän on saavuttamassa jotain.

Tuhlaajapojan paluu


Milanon uudessa Microsoft Housessa järjestetty tilaisuus oli tarkoitettu etupäässä italialaiselle lehdistölle, mutta koska Pohjoismaissa ei ollut vastaavaa järjestetty, pääsimme me pohjoisen asukit tutustumaan peliin täällä. Koko päivän kestäneeseen tapahtumaan oli tuotu paikalle kymmenen Xbox Onea, joista kaksi oli varustettu Thrustmasterin ralli-istuimilla ja ratti-poljinyhdistelmällä. Lopuissa pelaaminen hoitui perinteisemmin padeilla. Pääsin kokeilemaan molempia, jälkimmäistä jopa pitkään.

Thrustmaster-ratti oli tukevan tuntuinen.


Pitkän tauon jälkeen olen suunnilleen viimeisen vuoden aikana arvostellut kokonaista kolme rallipeliä: Sebastien Loeb Rally Evon, WRC 5:n ja DiRT Rallyn. Mikään niistä ei ollut surkea, etenkin DiRT Rally vaikutti hyvin tosissaan tehdyltä simulaatiolta, mutta niissä kaikissa oli myös jotenkin pelaajavihamielinen asenne. Ikään kuin tarkoitus olisi ollut kilpailla sillä, kuka opettaa nojatuolikuskeille eniten nöyryyttä. Muistan CMR-sarjan ja etenkin sen ykkösosan positiivisena siitä, että siihen oli helppo tulla sisään ja kehittyä.

DiRT 4 tuntuu noin kolmen tunnin pelin perusteella paluulta tähän ykkösosan lähestymistapaan. Vaikeusasteen säätöjä löytyy niin paljon, että jokainen löytänee juuri sen oman tasonsa. Aiempien DiRT-osien ylilyöty sponsorihehkutus-extremeurheilu-gymkhanasoopa on työnnetty luiskaan, vaikka mukana edelleen onkin perinteisen rallin lisäksi muitakin tyylisuuntia: jenkkien lyhytratakisat, rallicross ja historic-kilpailut. Nyt kuitenkin on mahdollista pelata kokonainen ura vain yhdessä kisatyypissä tarvitsematta poukkoilla lajista toiseen.

Tee oma ratasi ja urasi


DiRT-sarjalla ei ole lisenssiä WRC-kisoihin, joten oikeita MM-ralleja siinä ei nähdä. Sen sijaan peliin on luotu, jälleen kerran, joukko ratoja jotka nyt sattuvat sijaitsemaan niillä main, missä ralleja tavataan ajaa. Ouninpohjan puuttuminen on luonnollisesti harmi, mutta muuten tilanteen kanssa voi elää.

Mielenkiintoisempi ominaisuus on ratojen luonti satunnaisesti. Pelaaja määrittää muutaman haluamansa ominaisuuden, jonka jälkeen peli synnyttää haluttuun ympäristöön uuden radan. Vaihtoehtoja on periaatteessa loputtomiin, joten ajaminen ei lopu kesken. Jos sattuu tekemään oikein hyvän, sen voi jakaa kavereillekin. Kaikenlaisia rataeditoreita on ollut tarjolla jo pitkään, mutta tämän systeemin helppokäyttöisyys ainakin rohkaisee kokeilemaan: radan teko kun vaatii tasan yhden nappulan painalluksen.

Rataeditori ei voisi juuri helpommin toimia.


Toinen kohtuullisen kutkuttava seikka on, että uramoodissa pitää paitsi ostaa auto itse, myös maksaa tiimin palkat kilpailuista saatavilla voitoilla ja vieläpä korjatakin auto omasta taskusta. Alussa ajetaan vuokrakalustolla, mutta pelin aikana ehdin ostaa voittorahoillani käytetyn Mitsubishi Lancerin ja palkata sille sen mekaanikon, joka suostui mukaan pikkurahalla. Tästä seuraa peliin ihan hauska lisämauste, sillä ”itse maksamaansa” autoa ei todellakaan halua kietoa tolpan ympärille, varsinkaan koska korjausmahdollisuuksia ei ole jokaisen erikoiskokeen jälkeen.

Päiväni tuntumakuljettajana


Pelasin niin Sebastien Loebia, WRC:tä kuin DiRT Rallya Xbox Onen perusohjaimella arvostelua varten, vaikka tiesinkin, että intohimoisimmat kotikuskit siihen puuttuvat. Tähän on kuitenkin useita hyviä syitä. Ensinnäkin asunnossani on jo siihen mahtuva enimmäismäärä rattiohjaimia, enkä osta lisää vain siksi, etteivät eri konsolivalmistajat saa sovituksi standardeista. Toinen ja vielä oleellisempi syy on kuitenkin, että epäilemättä noin 90 % pelin ostajista päätyy pelaamaan sitä peruskapulalla. Jos auto ei ole lainkaan hallittavissa padilla, on aika yhdentekevää, miten hyvältä se tuntuu satojen eurojen lisäsijoituksella. Juuri pad-ajettavuus ja ajotuntuma yleensäkin pilasivat etenkin WRC-sarjan aiemmat osat: soralla auto kulki kuin kuulalaakerien päällä, eivätkä muutkaan alustat järin realistiselta tuntuneet.

Serious business.


Aloitin tutustumisen Thrustmaster-ratilla, jolla DiRT 4 tuntui todella hyvältä. Sorakisoissa autoa sai vietyä kylki edellä ja force feedback antoi erinomaisesti vinkkiä, kun pito oli loppumassa. Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen tiesin, ettei PR-toimisto ollut lennättänyt minua paikalle turhaan: jos universumissa on oikeutta, tässä on tulevan kesän rallipelihitti. Mutta todellinen testi olisi kuitenkin se joypad-ohjaus.

Kaikkein hienovaraisin informaatio luonnollisesti häviää, kun force feedback poistetaan ja ratti korvataan kevyesti liikkuvalla analogitatilla. Tästä huolimatta auton käsittely säilyy kohtuullisen helppona ja pelistä on täysin mahdollista nauttia sijoittamatta rattiohjaimeen. Mukana on myös legendaarisen kielletyn B-ryhmän autoja, jotka monessa pelissä ovat käytännössä ajokelvottomia normaalilla peliohjaimella. DiRTissäkään on turha odottaa Lancia Delta S4:n olevan kovin helppo ajettava, mutta on se sentään mahdollinen. Takavetoinen historic-sarjan Escort sen sijaan oli oikein hauska vietävä Walesin kurapätkällä.

Hehkutukseen kallistuu


Kuten alussa totesin, tutustumiskeikan puitteet olivat kunnossa kaikin puolin. DiRT 4:n olisi kuitenkin voinut esitellä vaikka Lahdesjärven ABC:llä maaliskuisessa räntäsateessa ja se olisi silti ollut hieno kokemus. Pelistä huokuu paneutuminen aiheeseen ja halu tehdä, jos ei nyt maailman realistisinta simulaatiota, niin ainakin hauska, monipuolinen ja lähestyttävä katsaus rallin ajamisen maailmaan. Ruudunpäivityksestäkin on huolehdittu: kilpailevien tuotteiden paikoin järkyttävän tahmailun jälkeen oli ilo nähdä, miten maisemat vilistivät ohi tasaisen sulavasti – vaikka sitten paikoin yksityiskohtaisuuden kustannuksella. Myös kartturin kommentit ja auton viat toivat aitoa tunnelmaa.



Jotain moitittavaakin toki keksin, lähinnä AI-vastustajien alin taso ”Competent” ei ole pätevää nähnytkään ja latausajat kisojen välillä venähtävät usein pitkiksi, mutta kokonaisuudessa nämä ovat pikkuseikkoja. Jos ralli on rattosi ja omistat joko PS4:n, Xbox Onen tai PC:n, on aika laittaa säästöpossu lihomaan julkaisupäivää varten.

DiRT 4 julkaistaan 9. kesäkuuta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi testasi: Lenov... Säätämö 6: ACA500plu... >

Keskustelut (11 viestiä)

ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

24.05.2017 klo 19.13 1 tykkää tästä

Tämän voisi jopa julkaisussa hankkia.
Edelleen olen pelannut rallipeleistä mieluiten Richard Burns Rallyä.
lainaa
sgbosigpiwgh

24.05.2017 klo 20.35

Jos heti ekalla kaudella voittaa kaikki kisat koska tekoäly ei ole haastava niin onhan se aika perkeleen iso ongelma. Varsinkin kun moninpeleissä näissä on yleensä se 13 pelaajaa maailmassa
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.05.2017 klo 20.41 2 tykkää tästä

sgbosigpiwgh kirjoitti:
Jos heti ekalla kaudella voittaa kaikki kisat koska tekoäly ei ole haastava niin onhan se aika perkeleen iso ongelma. Varsinkin kun moninpeleissä näissä on yleensä se 13 pelaajaa maailmassa


Vaan se "Challenging", ei kun se olikin "Competent" on kaikista helpoin asetus. Tämä valkeni itsellenikin vasta, kun olin ihmetellyt hetken sitä, että tosiaan voitan kisat todella helpon oloisesti. Jo heti seuraavalla asetuksella ei tullutkaan pohja-aikoja joka sektorille, ja tarjolla on vielä kaksi vai kolme sitäkin vaikeampaa säätöä. Eli tämä on vain nimeämisongelma, ei pelibalanssin ongelma sikäli. Totesin esittelijällekin, että "Competent" pitäisi oikeasti olla "Pedal cars".
lainaa
eibpghwrgph

24.05.2017 klo 21.41 1 tykkää tästä

No on se kumma jos pelintekijöitä niin nolottaa laittaa helpon vaikeustason nimeksi jotain kuvaavaa. Helpoin on hard ja vaikein on sitten mega deadly hard nightmare. Mutta hyvä korjaus, ehti jo huolestua
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

25.05.2017 klo 15.00

Mistä lähtien padeissa ei ole ollut värinöitä?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.05.2017 klo 15.17 3 tykkää tästä

iNdo kirjoitti:
Mistä lähtien padeissa ei ole ollut värinöitä?


Onhan niissä, mutta ei se ole sinnepäinkään sama asia kuin että ohjaus kevenee tai muuttuu raskaammaksi sen mukaan, paljonko pitoa on.
lainaa
fafaafa

26.05.2017 klo 08.54

Tämä on tutkassa ehdottomasti. Kaipaisin niin kovasti sitä Colin 1-4 fiilistä, tuon suht armottoman Dirt Rallyn kumppaniksi.

Mutta niin, olihan tämä nyt sitten siis täyttä RALLIA, eikä mitään 1/2 rallia, loput jotaan jenkkien Gymkhana-jöötiä ja erinäisiä kikka-auto-kisoja? Dirt 3:ssa oli toki tietyt ei-ralli-moodit kivojakin (off-road esim.), mutta siinä oli myös ihan liikaa, etenkin juuri uramoodissa, sitä ei-niin-kiinnostavaa materiaalia, että olisi saanut samanlaisia kilometrejä kuin esim. legendaariset Colin 1-4 aikoinaan saivat.
lainaa
fafaafa

26.05.2017 klo 08.57

Ja niin, puusilmänä olin hypännyt kokonaisen kappaleen yli, siellähän se sanottiin: EI Gymkhanaa, mutta toki muita moodeja ja VOI AJAA VAIN YHTÄ LAJIA URANA! Jepulis jee, todellakin siis tutkassa.
lainaa
Stalinger

28.05.2017 klo 19.29

Dirt Rallya pelatessa on kieltämättä tullut fiilis - "olenko mä tosiaan näin vanha ja paska kun en ikinä ehdi 4. sijaa ylemmäs". Vaan aivan mahtavalta se ajaminen siltikin tuntuu :) Dirt 4 kuullostaa tämän perusteella jo siltä, että ratit ja polkimet tulee hankittua ekaa kertaa elämässä PSonen romujen jälkeen. Iso panostus pistää muutama sata sileäksi, mutta onneksi PC:llä taitaa tuo tuki ulottua edes vähän kauemmas, kuin konsoleilla. Vihaan kiertää ratoja ympäri yleensä, ja rallit on autopeleistä oikeastaan ainoa vaihtoehto itselle. Tietty täys arcade -meno ja Forza taitaa myös olla mukiinmenevää.
lainaa
UpInTheAssOfTimo

29.05.2017 klo 00.08

Rallipeleistä edelleen hauskin on GTA5. En usko, että tämäkään sitä ylittää.
lainaa
Spede

15.08.2017 klo 13.07

Dirt 4: ssä auto kääntyy keskellä olevan nivelen varassa, joka tuo ohjaustuntuman mikä on persiistä.
Dirt rallyssa se on suht ok.
Muuten dirt 4 on kiinnosta , mutta se tärkein eli ohjaus tuntuma ( ratilla simulaatio tilassa ) on todella huono.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova