Xbox Live Arcaden antimia
Pulmia, pubipelejä ja biittiä
Taas on aika katsastaa, mitä kaikkea viime aikoina on Xbox Live Arcade -palveluun pesiytynyt. Valikoimaa onkin laidasta laitaan.
On ollut vaikea sivuuttaa tämän pelin ympärillä käynyttä kuhinaa internetissä, joten luonnollisesti se oli myös testattava arvostelumielessä. Braidia on ehditty tituleerata jo vuoden parhaaksi peliksi ja suunnilleen mullistavimmaksi asiaksi sitten paahtoleivän.
Onkin totta, että tarkalleen tähän tapaan pelejä on hyvin harvoin tehty. Voidaan perustellusti sanoa, että Braid on yhtä aikaa puzzle-tasoloikka ja digitaalinen taideteos. Sen hyvin omintakeinen graafinen tyyli jää varmasti mieleen, ja taustalla kulkeva kertomus - josta on hyvä pitää suunsa kiinni, ettei spoilaa - on epätyypillistä peleissä sekin, olkoonkin että alan perusteosten suuntaan kumarretaan.
Peli koostuu kentistä, joissa jokaisessa on oma ratkaistava ongelmansa. Palkinnoksi onnistuneesta pulmailusta jaetaan palapelin palasia, jotka kokoamalla saa avattua ovia myöhempiin maailmoihin. Pelaajan kannalta on miellyttävää, että vaikeaan kenttään ei tarvitse jäädä jumiin, vaan maailmoja voi tutkia melko vapaasti, vaikkei kaikkia paloja olisi vielä kerännytkään. Monesti myöhemmän kentän ongelman ratkaisu saattaa jopa tuoda mieleen, miten jonkin aiemman kentän saisi selvitettyä. Jokaisessa kenttäryhmässä on myös tavallaan oma teemansa, mikä saattaa helpottaa ajattelun suuntaamista.
Pelin keskeinen elementti on ajan manipulointi. Pelihahmo Tim voi pysäyttää ajan, kelata sitä eteen ja taakse, ja lisäksi eri asiat kentissä reagoivat eri tavalla siihen, miten aika etenee. Pelisuunnittelullisesti tämä on todella haastavaa, esim. Xboxin Blinx the Time Sweeper sai teemasta aikaiseksi vain toteutuksen "lol voit kelata taaksepäin jos kuolet". Braid vie kuitenkin koko ajatuksen niin pitkälle, että kun vihdoin, hetkeä ennen aivojen totaalista nyrjähtämistä keksii, mikä oli ongelman ratkaisu, kokee todella saavuttaneensa jotain. Aikana, jolloin pelit tehdään siten, että kuka tahansa pääsee katsomaan lopputekstejä, Braid tönii harmaita aivosoluja toden teolla. Kalliimpi kuin monet muut XBLA-pelit, mutta myös kevyesti parempi.
Peter Molyneuxin Fable 2 -roolipeliä ennakoidaan XBLA:n puolella kolmella pääpelin teemaan sopivalla minipelillä. Minipeleihin kuuluvat korttipeli Fortune's Tower, noppapeli Keystone ja fantasiahenkinen hedelmäpelivariaatio Spinnerbox. Pub Games on yhdistetty Fable 2:een siten, että minipeleistä voitetut rahat voidaan siirtää suoraan Fable 2 -hahmolle, jolloin pääpelin pelaaminen helpottuu alkupuolella. Itse minipeleissä ei kerrota pahemmin siitä, millaiset voitot ovat hyviä ja mikä on rahan arvo pääpelissä, joten pelaaja voi vain arvailla sitä saako voitoillaan ostettua Fable 2:ssa pieniä kiviä vai kuninkaan linnoja.
Fable 2 Pub Games on tyylikäs paketti, josta paistaa tuotteen tavallisia XBLA-pelejä suuremmat mittasuhteet. Tämä peli on tehty todellisten ammattilaisten toimesta. Musiikki on tunnelmallista ja teemaan sopivaa fantasiasoitantaa, jota kuuntelee ilokseen taustalla vaikkei peliä pelaakaan. Pelien luonteesta johtuen muu äänimaailma on melko minimalistinen korttien suhinoineen. Kun pelaaja häviää paljon, pubin yleisö huokaa myötätuntoisesti. Hyvästä voittopotista taas kajahtavat ilmoille iloiset aplodit. Graafisesti Pub Games on niin ikään tunnelmallinen kuluneine kortteineen ja puupöytineen.
Pub Games on uhkapeliä pahimmillaan. Arvostelijaparka nyhdettiin parissa illassa niin paljon miinukselle, ettei ole mitään järkeä yhdistää Pub Games -hahmoa Fable 2:een tai edessä on todella hankala alku pääpelissä. Nopanheittoon ja monimutkaiseen vedonlyöntiin perustuva Keystone on minipeliksi aivan liian monimutkainen, Spinnerbox puolestaan nojaa puhtaasti pelaajan tuuriin. Paketin ainoaksi hauskaksi peliksi jää Fortune's Tower joka yltää pasianssin addiktiivisuustasolle. Valitettavasti voitot ovat todella tiukassa vaikka kuinka pienellä riskillä peliä yrittäisi pelata. Korttipelin ajatus on kuitenkin mielenkiintoinen ja helposti opittavissa, jättäen kuitenkin pelaajalle jonkinlaisen mahdollisuuden vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Testaajan Pub Games -paketti jätti kylmäksi ja rahattomaksi ihmisraunioksi, joka kiroaa Aku Ankkamaista tuuriaan hiljaa pubin nurkassa, muiden viedessä tuhansien kultakolikoiden voitot nenän edestä. Pelkän Fortune's Towerin vuoksi pelistä ei kannata 800 MS-pistettä maksaa. Mikäli tuuri on voimaa enemmän kanssasi, voi Pub Games tarjota muutakin kuin syvää masennusta.
Schizoid sai kunnian olla ensimmäinen Microsoftin XNA-pelinteko-ohjelmalla luotu tuotos, joka kelpasi Xbox Live Arcaden valikoimiin. Kaksi vuotta kehitteillä ollut peli on saanut apua niinkin erikoiselta taholta, kuin Magic the Gatheringin kehittäneeltä Richard Garfieldiltä. Torpex Gamesin kehittämän Schizoidin perusajatus on varsin yksinkertainen. Ruudulla on joukko sinisiä sekä punaisia vihollisia, joita sinistä ja punaista alusta ohjaavat pelaajat tuhoavat. Sininen pelaaja voi tuhota sinisiä vihollisia näihin törmäämällä, punaisen tuhotessa punaisia vihollisia. Väärän väriseen viholliseen törmääminen aiheuttaa kuoleman. Pelin oppimiskynnys onkin tässä suhteessa varsin matala, mutta jo muutaman kampanjakentän jälkeen vaikeustaso nousee huomattavasti.
Vihollisiin törmäilyn lisäksi kentistä löytyy muutamia erilaisia erikoisvoimia, kuten turbovauhti ja tehokkaasti vihollisia niittävä piikkilanka. Myös erikoisia vihollisia tulee pian vastaan. Keltaisia vihollisia ei kumpikaan pelaajista voi tuhota ja lisääntyvät viholliset laskevat kenttiin pieniä munia, joista syntyy muutamassa sekunnissa äkäisesti päälle käyviä vihollisia. Pelimuotoja on useita. Yksinpeli onnistuu tekoälykaverin kanssa tai yksin molempia aluksia ohjaamassa. Jälkimmäinen pelimuoto vaatii kuitenkin aivan oikeaa skitsofreniaa tai älytöntä taitoa, mutta tarjoaapahan tekemistä niille, jotka pelin ovat muuten jo läpäisseet. Moninpeli onnistuu tietenkin myös Xbox Liven yli, mutta satunnainen pelikumppani osoittautui varsin usein melko epäluotettavaksi erityisen paljon yhteistä suunnittelua vaativissa kentissä.
Pelin toiminta on melkoisen hektistä ja vaatii tarkkaa silmää ja nopeaa reagointikykyä. Kaveri on pelastettava jatkuvasti väärän väristen vihollisten kynsistä. Jokainen menetetty elämä laskee kentän pistesaldoa ja himmentää lopuksi jaettavaa mitalia. Elämiä meneekin aluksi varsin tiuhaan kunnes pelin puzzle-toimintaan pääsee kunnolla sisään. Parhaimmillaan kahden pelaajan yhteistyö on kuin tanssia kirkkaiden vihollislaumojen keskellä. Huonoimmillaan ainoat kirkkaat välähdykset tulevat pelaajien räjähtävistä aluksista.
Schizoid ei ole mikään helppo peli ja vaatii hauskuuttaakseen toista pelaajaa. Xbox Livestä kavereita löytää, mutta parhaimmillaan peli on samalla konsolilla yhdessä pelattaessa. Yksinpeliin kyllästyy nopeasti, eikä lopulta melko ruma ja amatöörimäinen toteutus herätä himoa tarttua peliin uudelleen. Yksinkertainen ja toimiva idea tarjoaa kuitenkin viihdykettä pienissä annoksissa hyvän ja tarkkasilmäisen ystävän seurassa.
Go!Go!Break Steady on rytmipeli ja puzzlepeli. Olen aina ollut sekä rytmipelien, että puzzlepelien suuri ystävä. Niinpä GGBS vaikuttikin mielenkiintoiselta idealta, onhan eri genrejen yhdistelyssä onnistuttu ennenkin mainiosti (Puzzle Quest = puzzle + RPG, Portal = puzzle + FPS). GGBS:n kanssa täytyy kuitenkin turvautua lainaamaan koomikko Jim Gaffiganin sanoja: "Kun otetaan hedelmä (hyvää) ja kakku (oikein hyvää), miten siitä voi tulla hedelmäkakku, joka on täysin hirveää?".
Ei GGBS tosin ole niin hirveää kuin amerikkalainen hedelmäkakku. Peli sijoittuu katu-uskottavaan graffitein koristeltuun maailmaan, jossa DJ:t haastavat tanssijoita rytmeillään. Puolet pelitaktiikasta on tuttua monista musiikkipeleistä: ruudun laidalta syöksyy keskiympyrään ohjaimen eri nappeja edustavia palloja, joita pitää oikealla hetkellä painaa. GGBS:n juju onkin siinä toisessa puolessa: kun tarpeeksi pitkän rytmipätkän saa sorminäppäröityä oikein, saa pikkuotuksia ammuksiksi Zuma-tyyppiseen peliin, joka ympäröi tanssijaa.
Idea on kieltämättä kiehtova ja juuri siinä mielessä omituinen, että kun kaikki loksahtaa kohdalleen, on pelintekijöillä käsissään hitti. Sellaista ei GGBS.stä kuitenkaan muodostune. Tällaisen puzzlefanaatikon se koukutti hetkeksi, mutta joka kerta, kun uusi kappale alkoi, innostus laantui yhä enemmän ja enemmän. Peli vaatii pelaajalta 100-prosenttista keskittymistä ja nopeita niskaliikkeitä. Kun on ensin saanut rytmit kohdilleen, pitää tajuta alkaakin katsella ympärillä olevia värllisiä olentoja, jotta tietää mihin kohtaan ympyrää ne sinkoaa. Zuman tyyliin aikaiseksi voi saada ketjureaktioita ja jos ympyrä täyttyy, peli on lopussa.
Musiikkitarjonta on kyllä kohtuullista hiphopista diskoon, mutta varsin kliseiselle linjalle pelin muusikko on lähtenyt. Graafinen ilme pyrkiin olemaan siistin cool, mutta pientä budjettia ei ole saatu sen osalta piilotettua, vaan fiilis on paikoittain kuin missäkin ilmaisessa flash-pelissä. Hyvä puzzlepeli on yksinkertainen pelata ja tarjoaa uusia haasteita sekä yllätyksiä matkan varrella. Lukuunottamatta sitä, miten GGBS sekoittelee genrejä, se ei tarjoa yhtäkään näistä, vaan onnistuu puuduttamaan pelaajan hyvin nopeasti. Plussaa tekijöille omaperäisyyden tavoittelusta.
Tekstit: Mikko Heinonen, Matti Lintula, Manu Pärssinen
Braid
On ollut vaikea sivuuttaa tämän pelin ympärillä käynyttä kuhinaa internetissä, joten luonnollisesti se oli myös testattava arvostelumielessä. Braidia on ehditty tituleerata jo vuoden parhaaksi peliksi ja suunnilleen mullistavimmaksi asiaksi sitten paahtoleivän.
Onkin totta, että tarkalleen tähän tapaan pelejä on hyvin harvoin tehty. Voidaan perustellusti sanoa, että Braid on yhtä aikaa puzzle-tasoloikka ja digitaalinen taideteos. Sen hyvin omintakeinen graafinen tyyli jää varmasti mieleen, ja taustalla kulkeva kertomus - josta on hyvä pitää suunsa kiinni, ettei spoilaa - on epätyypillistä peleissä sekin, olkoonkin että alan perusteosten suuntaan kumarretaan.
Peli koostuu kentistä, joissa jokaisessa on oma ratkaistava ongelmansa. Palkinnoksi onnistuneesta pulmailusta jaetaan palapelin palasia, jotka kokoamalla saa avattua ovia myöhempiin maailmoihin. Pelaajan kannalta on miellyttävää, että vaikeaan kenttään ei tarvitse jäädä jumiin, vaan maailmoja voi tutkia melko vapaasti, vaikkei kaikkia paloja olisi vielä kerännytkään. Monesti myöhemmän kentän ongelman ratkaisu saattaa jopa tuoda mieleen, miten jonkin aiemman kentän saisi selvitettyä. Jokaisessa kenttäryhmässä on myös tavallaan oma teemansa, mikä saattaa helpottaa ajattelun suuntaamista.
Pelin keskeinen elementti on ajan manipulointi. Pelihahmo Tim voi pysäyttää ajan, kelata sitä eteen ja taakse, ja lisäksi eri asiat kentissä reagoivat eri tavalla siihen, miten aika etenee. Pelisuunnittelullisesti tämä on todella haastavaa, esim. Xboxin Blinx the Time Sweeper sai teemasta aikaiseksi vain toteutuksen "lol voit kelata taaksepäin jos kuolet". Braid vie kuitenkin koko ajatuksen niin pitkälle, että kun vihdoin, hetkeä ennen aivojen totaalista nyrjähtämistä keksii, mikä oli ongelman ratkaisu, kokee todella saavuttaneensa jotain. Aikana, jolloin pelit tehdään siten, että kuka tahansa pääsee katsomaan lopputekstejä, Braid tönii harmaita aivosoluja toden teolla. Kalliimpi kuin monet muut XBLA-pelit, mutta myös kevyesti parempi.
Fable 2 Pub Games
Peter Molyneuxin Fable 2 -roolipeliä ennakoidaan XBLA:n puolella kolmella pääpelin teemaan sopivalla minipelillä. Minipeleihin kuuluvat korttipeli Fortune's Tower, noppapeli Keystone ja fantasiahenkinen hedelmäpelivariaatio Spinnerbox. Pub Games on yhdistetty Fable 2:een siten, että minipeleistä voitetut rahat voidaan siirtää suoraan Fable 2 -hahmolle, jolloin pääpelin pelaaminen helpottuu alkupuolella. Itse minipeleissä ei kerrota pahemmin siitä, millaiset voitot ovat hyviä ja mikä on rahan arvo pääpelissä, joten pelaaja voi vain arvailla sitä saako voitoillaan ostettua Fable 2:ssa pieniä kiviä vai kuninkaan linnoja.
Fable 2 Pub Games on tyylikäs paketti, josta paistaa tuotteen tavallisia XBLA-pelejä suuremmat mittasuhteet. Tämä peli on tehty todellisten ammattilaisten toimesta. Musiikki on tunnelmallista ja teemaan sopivaa fantasiasoitantaa, jota kuuntelee ilokseen taustalla vaikkei peliä pelaakaan. Pelien luonteesta johtuen muu äänimaailma on melko minimalistinen korttien suhinoineen. Kun pelaaja häviää paljon, pubin yleisö huokaa myötätuntoisesti. Hyvästä voittopotista taas kajahtavat ilmoille iloiset aplodit. Graafisesti Pub Games on niin ikään tunnelmallinen kuluneine kortteineen ja puupöytineen.
Pub Games on uhkapeliä pahimmillaan. Arvostelijaparka nyhdettiin parissa illassa niin paljon miinukselle, ettei ole mitään järkeä yhdistää Pub Games -hahmoa Fable 2:een tai edessä on todella hankala alku pääpelissä. Nopanheittoon ja monimutkaiseen vedonlyöntiin perustuva Keystone on minipeliksi aivan liian monimutkainen, Spinnerbox puolestaan nojaa puhtaasti pelaajan tuuriin. Paketin ainoaksi hauskaksi peliksi jää Fortune's Tower joka yltää pasianssin addiktiivisuustasolle. Valitettavasti voitot ovat todella tiukassa vaikka kuinka pienellä riskillä peliä yrittäisi pelata. Korttipelin ajatus on kuitenkin mielenkiintoinen ja helposti opittavissa, jättäen kuitenkin pelaajalle jonkinlaisen mahdollisuuden vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
Testaajan Pub Games -paketti jätti kylmäksi ja rahattomaksi ihmisraunioksi, joka kiroaa Aku Ankkamaista tuuriaan hiljaa pubin nurkassa, muiden viedessä tuhansien kultakolikoiden voitot nenän edestä. Pelkän Fortune's Towerin vuoksi pelistä ei kannata 800 MS-pistettä maksaa. Mikäli tuuri on voimaa enemmän kanssasi, voi Pub Games tarjota muutakin kuin syvää masennusta.
Schizoid
Schizoid sai kunnian olla ensimmäinen Microsoftin XNA-pelinteko-ohjelmalla luotu tuotos, joka kelpasi Xbox Live Arcaden valikoimiin. Kaksi vuotta kehitteillä ollut peli on saanut apua niinkin erikoiselta taholta, kuin Magic the Gatheringin kehittäneeltä Richard Garfieldiltä. Torpex Gamesin kehittämän Schizoidin perusajatus on varsin yksinkertainen. Ruudulla on joukko sinisiä sekä punaisia vihollisia, joita sinistä ja punaista alusta ohjaavat pelaajat tuhoavat. Sininen pelaaja voi tuhota sinisiä vihollisia näihin törmäämällä, punaisen tuhotessa punaisia vihollisia. Väärän väriseen viholliseen törmääminen aiheuttaa kuoleman. Pelin oppimiskynnys onkin tässä suhteessa varsin matala, mutta jo muutaman kampanjakentän jälkeen vaikeustaso nousee huomattavasti.
Vihollisiin törmäilyn lisäksi kentistä löytyy muutamia erilaisia erikoisvoimia, kuten turbovauhti ja tehokkaasti vihollisia niittävä piikkilanka. Myös erikoisia vihollisia tulee pian vastaan. Keltaisia vihollisia ei kumpikaan pelaajista voi tuhota ja lisääntyvät viholliset laskevat kenttiin pieniä munia, joista syntyy muutamassa sekunnissa äkäisesti päälle käyviä vihollisia. Pelimuotoja on useita. Yksinpeli onnistuu tekoälykaverin kanssa tai yksin molempia aluksia ohjaamassa. Jälkimmäinen pelimuoto vaatii kuitenkin aivan oikeaa skitsofreniaa tai älytöntä taitoa, mutta tarjoaapahan tekemistä niille, jotka pelin ovat muuten jo läpäisseet. Moninpeli onnistuu tietenkin myös Xbox Liven yli, mutta satunnainen pelikumppani osoittautui varsin usein melko epäluotettavaksi erityisen paljon yhteistä suunnittelua vaativissa kentissä.
Pelin toiminta on melkoisen hektistä ja vaatii tarkkaa silmää ja nopeaa reagointikykyä. Kaveri on pelastettava jatkuvasti väärän väristen vihollisten kynsistä. Jokainen menetetty elämä laskee kentän pistesaldoa ja himmentää lopuksi jaettavaa mitalia. Elämiä meneekin aluksi varsin tiuhaan kunnes pelin puzzle-toimintaan pääsee kunnolla sisään. Parhaimmillaan kahden pelaajan yhteistyö on kuin tanssia kirkkaiden vihollislaumojen keskellä. Huonoimmillaan ainoat kirkkaat välähdykset tulevat pelaajien räjähtävistä aluksista.
Schizoid ei ole mikään helppo peli ja vaatii hauskuuttaakseen toista pelaajaa. Xbox Livestä kavereita löytää, mutta parhaimmillaan peli on samalla konsolilla yhdessä pelattaessa. Yksinpeliin kyllästyy nopeasti, eikä lopulta melko ruma ja amatöörimäinen toteutus herätä himoa tarttua peliin uudelleen. Yksinkertainen ja toimiva idea tarjoaa kuitenkin viihdykettä pienissä annoksissa hyvän ja tarkkasilmäisen ystävän seurassa.
Go! Go! Break Steady
Go!Go!Break Steady on rytmipeli ja puzzlepeli. Olen aina ollut sekä rytmipelien, että puzzlepelien suuri ystävä. Niinpä GGBS vaikuttikin mielenkiintoiselta idealta, onhan eri genrejen yhdistelyssä onnistuttu ennenkin mainiosti (Puzzle Quest = puzzle + RPG, Portal = puzzle + FPS). GGBS:n kanssa täytyy kuitenkin turvautua lainaamaan koomikko Jim Gaffiganin sanoja: "Kun otetaan hedelmä (hyvää) ja kakku (oikein hyvää), miten siitä voi tulla hedelmäkakku, joka on täysin hirveää?".
Ei GGBS tosin ole niin hirveää kuin amerikkalainen hedelmäkakku. Peli sijoittuu katu-uskottavaan graffitein koristeltuun maailmaan, jossa DJ:t haastavat tanssijoita rytmeillään. Puolet pelitaktiikasta on tuttua monista musiikkipeleistä: ruudun laidalta syöksyy keskiympyrään ohjaimen eri nappeja edustavia palloja, joita pitää oikealla hetkellä painaa. GGBS:n juju onkin siinä toisessa puolessa: kun tarpeeksi pitkän rytmipätkän saa sorminäppäröityä oikein, saa pikkuotuksia ammuksiksi Zuma-tyyppiseen peliin, joka ympäröi tanssijaa.
Idea on kieltämättä kiehtova ja juuri siinä mielessä omituinen, että kun kaikki loksahtaa kohdalleen, on pelintekijöillä käsissään hitti. Sellaista ei GGBS.stä kuitenkaan muodostune. Tällaisen puzzlefanaatikon se koukutti hetkeksi, mutta joka kerta, kun uusi kappale alkoi, innostus laantui yhä enemmän ja enemmän. Peli vaatii pelaajalta 100-prosenttista keskittymistä ja nopeita niskaliikkeitä. Kun on ensin saanut rytmit kohdilleen, pitää tajuta alkaakin katsella ympärillä olevia värllisiä olentoja, jotta tietää mihin kohtaan ympyrää ne sinkoaa. Zuman tyyliin aikaiseksi voi saada ketjureaktioita ja jos ympyrä täyttyy, peli on lopussa.
Musiikkitarjonta on kyllä kohtuullista hiphopista diskoon, mutta varsin kliseiselle linjalle pelin muusikko on lähtenyt. Graafinen ilme pyrkiin olemaan siistin cool, mutta pientä budjettia ei ole saatu sen osalta piilotettua, vaan fiilis on paikoittain kuin missäkin ilmaisessa flash-pelissä. Hyvä puzzlepeli on yksinkertainen pelata ja tarjoaa uusia haasteita sekä yllätyksiä matkan varrella. Lukuunottamatta sitä, miten GGBS sekoittelee genrejä, se ei tarjoa yhtäkään näistä, vaan onnistuu puuduttamaan pelaajan hyvin nopeasti. Plussaa tekijöille omaperäisyyden tavoittelusta.
Tekstit: Mikko Heinonen, Matti Lintula, Manu Pärssinen
Keskustelut (7 viestiä)
08.09.2008 klo 12.15
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
08.09.2008 klo 12.19
Hassua luulin että tästä joukosta olisi löytynyt suomalaisten tekemä pikku golf peli. Oliko golf täysi floppi että ei kehdata haukkua vai eikö pallon mätkiminen kiinostanut arvostelijaa?
Toimitus arvostelee ne XBLA-pelit, joiden arvostelua varten saadaan julkaisijalta latauskoodi. Valitettavasti moista ei Suomi-golfin osalta saatu.
Rekisteröitynyt 22.04.2007
08.09.2008 klo 18.37
Rekisteröitynyt 26.03.2008
08.09.2008 klo 18.55
Rekisteröitynyt 10.04.2007
08.09.2008 klo 19.06
08.09.2008 klo 19.34
09.09.2008 klo 09.40
Golfia pelaa mielellään lasten / kavereiden kanssa ja Braid on sitten todella haastavaa puuhaa.. vieläkin yksi pala puuttuu ennen viimeistä kenttää, joka aukeaa vasta tuon jälkeen.
Eivätkä nuo loppujen lopuksi niin kalliita ole. Molemmat hakkaavat mennen tullen monet täysihintaiset pelit.