MOBA on päivän sana ja sellainen on Awesomenautskin. Jo aiemmin vanhemmalle kalustolle tehty peli on "remixattu" uudemmille konsoleille Assemble-lisänimellä. Tällä kertaa moninpeliotellaan sivuttain vierivässä 2D-ympäristössä. Säännöt ovat yksinkertaiset: puolustetaan omaa linnaketta, ostellaan lisäaseita ja kurmuutetaan vihollista pikkurobottien avulla. Tarjolla on hahmoja laidasta laitaan ja nopeasti omaksuttavaa toimintaa.

Olemattoman yksinpelisisällön (botteja vastaan harjoittelu) ansiosta pelin kiinnostavuus on paljolti kiinni siitä, kuinka korkealle arvostaa verkossa moninpelaamista. Jos se maistuu, AA on helposti lähestyttävä toteutus aiheesta. Yhden ulottuvuuden pudottaminen pois tekee pelistä paljon selkeämmän oppia ja toiminta on erien aikana tauotonta.






Dogos näytti esikatselukuvassa mukavalta perinteiseltä räiskinnältä, joten sitä piti luonnollisesti kokeilla. Pettymyksekseni kyseessä on kuitenkin huomattavasti hidastempoisempi peli, joka etenee enemmänkin seikkailun kaltaisesti. Mekaniikka sinänsä on lähellä ylhäältä kuvattua räiskintää, mutta kentissä liikutaan vapaasti.

Ensivaikutelma on kielteinen, sillä kamera on ärsyttävän lähellä, eikä sitä voi kääntää. Tästä syntyy klaustrofobinen tunne: tiedän, että voisin nähdä kauemmaksi, mutta minun ei anneta! Hetken kuluttua aivot onneksi luovuttavat ja peli alkaa sujua paremmin.

Sen kummempaa kiintymyssuhdetta Dogosiin ei kuitenkaan muodostu. Valitettavasti mieleen tulee jonkinlainen harjoitustyö: on yritetty rakentaa oikeaa tarinaa, romanssiakin, mutta pohjalla oleva toiminta on liian kankeaa ja yksinkertaista. Hyvä räiskintä on raivokasta ja lineaarisempaa, hyvä seikkailu taas vähemmän räiskintää.






Tiedättekö muuten, mitä maailma ei enää tarvitse? Mario Kart -klooneja. Tässä peligenressä käytännössä kaikki on jo tehty aiemmin ja paremmin, mutta yhä edelleen uusia yrittäjiä saapuu markkinoille. Obliteracers yrittää erottua kääntämällä painopisteen tuhoamiseen: radat ovat täynnä aseita, eikä tohjoksi ammuttu tai radalta pudonnut kilpailija useimmiten enää pääsekään jatkamaan. Haudan takaa voi sentään tehdä ilmaiskuja klassisen Mashedin tyyliin.

Ja kyllä Obliteracers jotain tekee oikein. Näennäisen yksinkertainen toiminta on yllättävän koukuttavaa jopa botteja vastaan, joten voin kuvitella että oikealla seurueella homma on hysteerisen hauskaa. Näppärä oivallus on, että power-uppeja voi "imuroida" itseensä ja korjata niillä autoaan.

Moitittavaakin on: osa aseista on lähes hyödyttömiä, hahmot eivät ole millään tavoin muistettavia, ruudunpäivitys yskii välillä ja toisinaan ottelut venyvät, koska osa pelimoodeista on vähän huonosti tasapainossa. Mutta jos etsit hauskaa illanviettopeliä neljälle hengelle, huonomminkin voi valita.






Tähänkin katsaukseen mahtuu yksi "retrografiikkainen" indiepeli. Kuninkaallinen ratsastaa hevosella kaksiulotteista kenttää päästä toiseen, keräilee kolikoita ja käynnistää niillä erilaisia rakennushankkeita. Vähän kerrassaan paljastuu, että kyseessä on resurssienhallintapeli, jossa tarkoitus on varautua yön pimeydestä kimppuun rynnistävien vihulaisten hyökkäyksiin. Tämä tehdään pystyttämällä muureja, palkkaamalla jousiampujia ja välillä ihan vain ratsastamalla karkuun. Kentästä löytyvää joutoväkeä saa palkattua työläisiksi, ja rakentamalla heille työkaluja saa valtakunnan kukoistamaan. Perustuotannon järjestäminen onkin erittäin oleellista.

Kerrassaan olematon ohjeistus luo peliin tarpeetontakin aloituskynnystä, mutta perille pääsee kuitenkin kohtuullisen nopeasti, kunhan jaksaa yrittää uudelleen. Viehättävä grafiikkatyyli ja onnistuneet äänet luovat taianomaista tunnelmaa ja peli koukuttaa kuin huomaamatta. Tekemistä ilmaantuu lisää sopivassa määrin ja omaa leiriään saa kehitettyä entistä vahvemmaksi. Samalla myös vihollishyökkäykset yltyvät. Karkuun pääsee vain rakentamalla laivan, mutta seuraavassa kentässä selviytymistaistelu alkaa alusta.


Päivään ja yöhön sijoittuvissa varautumis- ja puolustusjaksoissa on jotain samaa kuin Minecraftissa, mutta muuten K:NL on paljon rajoittuneempi. Heikkoutena on myös se, että "peruskierto" on varsin yksinkertainen ja tekemällä oikeat toimenpiteet pelin saa jatkumaan lähes kuinka pitkään tahansa. Varsinainen menestyminen ei kuitenkaan ole helppoa ja vaatii paikoin ärsyttävääkin optimointia.

Kingdom: New Lands on kuitenkin juuri sitä, mitä indie-pelin pitääkin olla. Idea on uudenlainen ja kekseliäs, vaikkakin aika yksinkertainen. Pelin parissa viihtyy ja kokee jännittäviä hetkiä, ja hahmoista välittää oikeasti. Maailman pitkäikäisimmästä huvista ei ole kyse, mutta tähän hintaan vastinetta rahalle saa kyllä.