Osa tamperelaisen paikallisradio Radio 957:n kuuntelijoista varmasti hämmästyi - ellei jopa pelästynyt - perinpohjin, kun eräänä iltana vuonna 1985 radiovastaanottimesta alkoikin kuulua Tina Turnerin ja Eppu Normaalin sijaan hirvittävää vinkunaa, korinaa, kohinaa ja sihinää. Kyseessä oli Mikrot Ulalla -radio-ohjelma, joka lähetti tietokoneharrastajien nauhoitettavaksi ohjelmia ja pelejä radioaaltojen välityksellä.

Moinen kuulostaa nykyiselle datasukupolvelle varmasti kummalliselta ja jopa hieman utopistiselta. Mistä moinen idea lähti, miten yleisö otti sen vastaan ja mitä muuta moisen - kieltämättä ajatustasolla aikaansa edellä olevan - radio-ohjelman tekemiseen liittyi? V2.fi:n kysymyksiin vastasivat mukana olleet Timo Aarrevaara, Petri Tuomola ja Juhani “Simo” Salminen. Ensimmäinen lähetys on kuunneltavissa tämän artikkelin lopusta ja sen löysi kasettiarkistostaan ohjelman alkuperäisen tunnusmusiikin säveltänyt Sami Laitala.

1980-luvun alun kotitietokoneiden yleisin tallennusväline oli korvalappustereoista ja nauhureista tuttu C-kasetti. Tietokoneen tekemää tallennetta voi kuunnella tavallisella nauhurilla, vaikka tuloksena onkin käsittämätöntä surinaa ja kohinaa. Yhteinen tallennusväline mahdollisti sen, että radion kautta pystyttiin jakelemaan sisältöä yleisölle: kuuntelija nauhoitti radio-ohjelmaan sisältyneet pörinät kasetille ja tietokone tulkitsi äänimuotoisen datan jälleen tiedostoiksi.



Radio-ohjelma sai syntynsä, kun perusteilla olevaa tamperelaista paikallisradiokanavaa Radio 957:ää varten mietittiin ohjelmaideoita. Yksi niistä oli ohjelma, jossa tietokonedataa lähetettäisiin radioaaltojen välityksellä ja juteltaisiin mukavia tietokoneista sekä niihin liittyvistä asioista ja ilmiöistä.

“Muistaakseni otettiin KOP:ista (Kansallis-Osake-Pankki) miljoona markkaa lainaa, kun olin Radio 957:n omistavan oppilaskunnan hallituksessa. Ajattelin, että tämähän voi mennä maksuun, jos radio menee nurin”, muistelee Aarrevaara.

“Testattiin ohjelman konsepti heti kun 957:n tekniikka oli asennettu Pyynikille ja aloitettiin syksyllä 1985”, kertoo Aarrevaara alkuhetkistä. Ohjelman työnimenä oli “Pikselin päässä radioaalloilla”, mutta lopulta nimeksi kuitenkin valittiin Mikrot ULAlla. Tiimissä olivat mukana Aarrevaara, Tuomola, Salmela sekä Pasi Lifländer, joista kaksi viimeistä jatkoi ohjelmaa senkin jälkeen, kun Aarrevaara jäi pois vuonna 1986.


Ohjelman tavaramerkiksi noussut tunnuslaulu esitettiin Commodore 64:n puhesyntetisaattorilla ja yksi versio kuului näin: “Pyynikin rinteiltä kuuluu kummia, näkötornille lasta ja mummia paloauton perässä kiiruhtaa. On syynä tähän, annas kattoo, kun mikro on kiivennyt radiomastoon ja lähettää tietokoneohjelmaa. Ilmojen halki käy bittinikkarin tie, se radioaaltojen kautta kotimikroon vie.” Toisessa variaatiossa kuuntelijoita pyydettiin lähettämään omia tuotoksiaan ohjelmassa jaettaviksi tyyliin “jos omistat tietokoneproggiksen, voit aina lähettää meille sen… kun radiosta tulee, Mikrot ULAlla”. Kyseisen C64-tietokoneen lempinimi oli Emppu ja se löytyy edelleen Timo Aarrevaaran kirjahyllystä.



Haastatellusta kolmikosta Petri Tuomola oli mukana vain ensimmäisessä lähetyksessä, mutta se on jäänyt hyvin mieleen: “Esittelimme siinä ohjelmaa Timon kanssa, ja hän haastatteli minua hiukan, koska olin vanha Commodore-konkari. Olin toimittanut Reima Mäkisen kanssa monien hyvin tuntemaa Micropost-lehteä. Käynnistelimme ensimmäisessä ohjelmassa myös kollektiivisen tietokonesarjakuvan tekemistä. Minä olin ohjelmoinut siihen tarkoitukseen jonkinlaisen työkalun sekä taiteillut aloitusruudun.” Petri muistaa myös, että hänen tekemänsä runogeneraattori lähetettiin ilmojen teitse ihmisten tallennettavaksi, samoin kuin hänen isänsä Sepon ohjelma, joka laski auringon nousu- ja laskuajan käyttäjän syöttämän sijainnin perusteella.

Timo Aarrevaaran mukaan motivaatioita Mikrot ULAlla -shown tekemiseen oli monia. Sen lisäksi, että radioasema saataisiin menestymään hyviä ohjelmia lähettämällä, oli taustalla miehen nykyäänkin kannattama open data / avoin -tiede -kuvio: Yhdessä tekeminen kannattaa, koska muuten jää tekemättä.

“Itse kiinnostuin radiosta ilmaisuvälineenä. Paikallisradiot olivat tavallaan moderni jatke pienlehdille, vaikka radioiden toiminta olikin kaupallista. On myös syytä muistaa, että Mikrot Ulalla oli melko “maaginen” juttu - jopa langallinen siirtotie oli siihen aikaan täysin “UFO-meininkiä”, langattomasta puhumattakaan", jatkaa Tuomola. "Meillä atk-harrastajillahan oli ollut käytössämme vain posti + paperi/lerppu/kasetti, kun lähettelimme ohjelmia toisillemme. Jatkoin myöhemmin Reiman kanssa töiden julkaisemista muilla välineillä: ensin korpulla ja purkeissa, sitten TV:ssä ja rompulla, sekä tietysti myös netissä. Tuossa kiteytyy koko homma: luoville tuotoksille tarvittiin jakelukanavia ja kaikkea kokeiltiin."



Surisevan ja vinkuvan datan lähettäminen radioaalloilla oli todellakin erikoista toimintaa, eikä radiota kuunteleva kaupunkiväestö aina suhtautunut siihen suopeasti. “Testauspäivänä monelle oli yllätys että radiosta alkoi kuulua koodin ääntä, siinä kaatui kerralla monta kahvikuppia nurin Tampereella. Ei se mikään ihme ole, jos on kuunnellut radiota ja yhtäkkiä muuttuu ohjelma meluksi”, muistelee Aarrevaara.

“Monesti, ennen kuin lähetys alkoi kello 18:00, radioon soitteli ihmisiä ja toivoi jotain tiettyä kappaletta soitettavaksi 'ennen kun alkaa tulemaan sitä kuraa'. Kura oli meidän nimitys surinalle, jolta tietokoneohjelman 'soittaminen' kuulosti. Yleensä sanoimme aina ennen tietokoneohjelman lähettämistä, että 'nyt tulee sitten taas sitä kuraa'”, kertoo puolestaan Juhani “Simo” Salminen. Yhdessä vaiheessa palautetta pyrittiin hillitsemään siten, että radion toiselta kanavalta soitettiin musiikkia, toiselta datavikinää, jotta kuuntelija voisi halutessaan jättää surinat väliin. “Se ei parantanut asiaa, mutta paikallisradiolla oli pitkämielisyyttä asian suhteen”, toteaa Aarrevaara.

Kun pirkkalalaiselta tuotekehittelijältä saatiin lainaksi jo aiemmin mainittu Commodore 64:n puhesyntetisaattori vähän ennen joulua 1985, saivat miekkoset vielä yhden idean: Joulumielellä laitteen nimeksi annettiin toimittaja Emppu Vilkki ja sen luettavaksi ladattiin pätkä jouluevankeliumia.

“Kun se lähetettiin ulos, niin moni luuli, että kyseessä on rienaus (jumalanpilkka). Ei jouduttu Hannu Salaman tapaan käräjille, vaikka moni olisi sellaista toivonut”, kertoo Aarrevaara.



Koska koko konsepti perustui sille, että tietokoneet (ja radiovastaanottimet) käyttivät tallennukseen C-kasetteja, alkoi ohjelman aika olla ohi, kun levykkeet ja kiintolevyt yleistyivät.

“Ohjelman taustalla oli teknologian muutos ja oivallus tehdä, kun pääsi tekemään. Ei se mistään tyhjästä tullut, epävirallista radiolähetyskokemusta oli Länsi-Tampereella jo ennen 957:aa jonkin verran ja näkemystä sen käyttömahdollisuuksista. Jos jotain on nykyaikaan siitä siirtynyt, niin ei varmaankaan teknologiaa, mutta asioiden yhdistämistä uuteen kuosiin ja avoimella asenteella”, summaa Aarrevaara.

“Olimme osaltamme mukana luomassa tietokoneharrastajien ohjelmointikulttuuria. Siitähän paisui iso juttu PC-aikakaudella: public domain -ohjelmat, shareware, freeware, open source… Nykyajan vastine radioaalloilla lähetetylle ohjelmakoodille olisi varmaan telkkarilähetyksessä näytettävä QR-koodi, joka sisältää lähdekoodia”, naurahtaa lopuksi Tuomola.

Kuuntele ensimmäinen lähetys alta:



PS. Samoihin aikoihin aloitettiin myös myös Ylen radiokanavalla Silikoni-niminen radio-ohjelma, joka lähetti tietokoneohjelmia harrastajien nauhoitettaviksi. Siitä voi lukea lisää täältä.