En ole edes omahyväinen kun sanon, että viikon paras uutinen pelialalta on pelimuseohankkeen julkistaminen. On erittäin poikkeuksellista, että koko suomalainen toimijakenttä on näin yksimielisesti lähtenyt tukemaan jotakin projektia. Hankkeella on jo nyt Facebookissa liki 1000 tykkääjää ja joukkorahoituksella on miltei 200 tukijaa. Muutamassa päivässä projekti on kerännyt yli neljänneksen minimitavoitteestaan.

Olemme Manun ja Villen kanssa keräilleet pelejä ja pelikoneita nyt yli 15 vuotta, ja jo ennen Pelikonepeijoonien perustamista ehdin itse harrastaa lajia miltei vuosikymmenen. Alusta alkaen on itselleni ollut selvää, että en halua vain säilöä kokoelmiani jonnekin kaappiin ja odottaa arvonnousua. Aloitin keräämisen siksi, että halusin kokea erilaisia laitteita ja pelejä ja tarjota samoja kokemuksia muillekin. Jotta pelien historiaa osaa arvostaa, sitä pitää päästä kokeilemaan, ei vain katselemaan lasin takaa.

Pelikonepeijoonien kautta pääsimme todella toteuttamaan tätä tehtäväämme, kun meille tarjoutui mahdollisuus järjestää näyttelyitä erilaisten tahojen kautta. Olemme olleet esillä niin GameWorldissa, DigiExpossa, Assemblyssä kuin erilaisissa museoiden vaihtuvissa näyttelyissäkin. Suomen pelimuseosta tulee tämän kehityksen huipennus – pysyvä näyttely, johon saamme esille kokoelmamme helmet huolellisesti kerättyine taustatietoineen.



On siis ilmiselvää, että tämä projekti on itselleni erittäin tärkeä. Ei puhuta vähemmästä kuin neljännesvuosisadan mittaisen unelman toteutumisesta. Työtunteja ei ole harrastuksen parissa koskaan laskettu, mutta viimeisen vuoden aikana, tätä hanketta valmistellessa, niitä on todellakin kertynyt. Nyt hankkeen toteutuminen suunnitellussa muodossa on ensisijaisesti muiden käsissä, mikä on tavallaan huojentavaakin.

Vaikka toiminkin tavallaan hankkeen alullepanijana, se ei olisi edennyt lähtökuoppia pidemmälle ilman monituisten ihmisten apua. Katalyyttinä toimi etenkin Pelit-lehden päätoimittajan Tuija Lindénin kanssa viime keväänä käymämme keskustelu, joka rohkaisi minua viemään eteenpäin pitkään kehittelemääni ideaa joukkorahoituksen avulla avattavasta pelimuseosta. Ensimmäisen kerran olin jutellut siitä museokeskus Vapriikin suuntaan jo vuonna 2013. Jo tätä ennen olimme Pelikonepeijoonien kautta pitäneet ajatusta museosta ilmassa sopivin väliajoin, mutta ajankohta ei ollut sille otollinen.

Tällä kertaa tähdet kuitenkin olivat linjassa. Olin hämmästynyt siitä, miten mielenkiinnolla ehdotus otettiin Tampereella ja erityisesti Vapriikissa vastaan ja kuinka nopeasti asiat lähtivät etenemään. Jo alkusyksystä meillä oli kasassa paitsi hyvä ja monipuolinen projektiryhmä (kiitos Annakaisa, Jukka, Manu, Niklas, Outi ja Ville), myös kehityskelpoinen suunnitelma siitä, mitä museo voisi käytännössä tarkoittaa, ja jopa ehdotus tilaksi. Avoin Tampere -ohjelman antama tuki käytännössä varmisti sen, että saisimme valmisteltua hankkeelle näyttävän julkistuksen. Se onnistuikin yli odotusten – hyvin harva kulttuuripuolen hanke on viime vuosina saanut näin paljon ja näin positiivista huomiota eri puolilla mediaa.

Kaikki tämä osoittaa, että pelimuseolle on tilausta. Se on kiinnostava hanke, joka Suomesta on selvästi puuttunut. Maastamme on lyhyessä ajassa tullut merkittävä toimija peliteollisuudessa, mutta tämä menestys ei ole tullut tyhjästä. Sen siemen kylvettiin jo 70–80-luvuilla, kun Raimo Suonio teki Chesmacin, Amersoft julkaisi ensimmäiset Suomeen tarkoitetut pelit ja Stavros Fasoulas vei Suomen maailmankartalle hiteillään. Matka tästä Max Paynen kautta Clash of Clansiin on ollut pitkä ja sen varrelle on mahtunut monta tarinaa, joista useimmat ovat painuneet unohduksiin. Haluamme kertoa nämä tarinat myös uusille pelaajasukupolville ja heille, jotka eivät pelejä ennestään tunne.

Eikä pidä unohtaa lauta- ja roolipelejä ja niiden ympärille kehittynyttä, poikkeuksellisen vilkasta kulttuuria. Suomen pelimuseo tarjoaa paikan myös Miekalle ja Magialle, Kimblelle ja muille alansa klassikoille – samoin kuin uudemmille peleille ja mm. larppaukselle.





Meillä on paketti melko hyvin kasassa. Tiedämme suunnilleen, mitä museossa olisi hyvä esitellä ja myös sen, miten se voitaisiin tehdä. Avajaisiin on vielä puolitoista vuotta, joten moni asia ehtii toki muuttua ja täsmentyä, mutta jo tällaisenaan uskomme, että museosta syntyy ikimuistoinen kokemus – juuri sellainen, jonka monille ikimuistoisia kokemuksia synnyttäneet pelit ansaitsevat.

Paljon voidaan tehdä ja on jo tehtykin täysin talkootyönä. Hankkeen toteutus kuitenkin vaatii myös rahaa, sillä tiedossa on paljon vaativaa rakennustyötä, jotta laitteita saadaan kunnostettua pelattavaksi ja museosta saadaan todella vuorovaikutteinen. Pelkkä kunnallinen rahoitus ei tähän riitä. Tämän vuoksi olemme käynnistäneet Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen hankkeen, jossa museon pääsylippuja ja lippupaketteja myydään etukäteen.

Tätä kirjoittaessani hankkeella on 197 tukijaa, jotka ovat ostaneet lippuja jo yli 14 000 euron edestä. Tämä on erinomainen alku ja projekti on jo aivan omilla lukemillaan suomalaisen joukkorahoituksen historiassa, mutta se on vasta alku. Minimitavoitteemme on 50 000 euroa ja täysin visiomme mukaisesti museo voi toteutua, kun saavutetaan 100 000 euroa.

Jos olet sitä mieltä, että pelit ovat tärkeä osa kulttuuriamme ja ne ansaitsevat paikan muun kulttuurimme rinnalla, osta lippu pelimuseoon. Halvin lippu maksaa vain 10 euroa ja sijoitus on riskitön: jos kampanja ei onnistu, saat rahasi takaisin. Jos se onnistuu, pääset tutustumaan ainutlaatuiseen museoon noin kuukautta ennen suurta yleisöä ja saat nimesi museon tukijoiden joukkoon.

Tule mukaan tukijaksi ja tehdään Suomen pelimuseosta yhdessä se paikka, jonka suomalaiset pelit ja pelaajat ansaitsevat.



Mesenaatti.me: Suomen pelimuseo

Olen osa Suomen pelimuseon projektiryhmää, mutta tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani.