Eräs viihde- ja erityisesti pelimedian viime aikojen suuntauksia on ollut, että arvosteluissa luovutaan piste- ja tähtimääristä. Maineikas videoarvostelusarja Zero Punctuation onkin tässä suhteessa hauska sanaleikki: toisaalta Yahtzeen puheripulissa ei ole välimerkkejä, toisaalta jutuista puuttuu selvä pisteytys.

Tämän sijaan on monessa paikassa siirrytty jonkinlaiseen suosittelujärjestelmään. Tavoitteena on ollut korostaa sinällään oikeaa asiaa: jotta arvostelusta saa oikeanlaisen kuvan, se pitää lukea (tai kuunnella) kokonaan. Pisteiden poistamisen kannattajat ovat surreet lukijoita, jotka vilkaisevat pisteet arvostelun alusta (tai lopusta) ja rynnistävät sitten kommenttiosioon, lukematta arvostelijan näkemystä kuin pintapuolisesti.

Olen tämän suuntauksen kanssa yhtä aikaa täysin samaa ja täysin eri mieltä. Tuntuu turhauttavalta, kun lukijat eivät lue tekstiä kokonaisuutena, vaan tarttuvat ainoastaan pisteisiin. On täysin tunnettua, että jopa V2.fi:n muutaman arvostelijan kesken pisteskaalat ovat olleet varsin erilaiset. Samalla olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että pisteiden antaminen on arvostelijan velvollisuus siinä kuin varsinaisen tekstin kirjoittaminenkin.



Kun päivitimme V2.fi:n ulkoasua viime vuonna, remontoimme samalla pistemääriä. Olimme sitä ennen käyttäneet vanhasta tottumuksesta asteikkoa 40–99, jonka avoimesti tunnustan olleen perua Peliplaneetasta. Toimitustiimin aivot olivat niin tuon systeemin ympärillä, ettei muuta tosissaan edes harkittu. Satojen pelien arvostelun jälkeen ainakin oma hihani oli erittäin hyvin virittynyt pudottelemaan arvosanoja juuri tällä skaalalla.

Vanhassa asteikossa oli paljon järkeä. Koska aivan masentavin roska jäi yleensä arvostelematta, alle 50 pisteen arvosanat olivat joka tapauksessa niin harvassa, ettei asteikon alapäähän kaivattu lisää shokkiarvoa. Samalla se muuntui nätisti suomalaiseksi kouluarvosanaksi. Ongelmana oli kuitenkin se, että käytännössä kukaan muu ei tällaista asteikkoa tuntenut, ja tämä nosti tien pystyyn ainakin yhdelle kansainväliselle arvosteluja keräävälle saitillekin.

Viime aikoina tuntui, että asteikkoa sai selittää yhä useammin. Ihmeteltiin, miksi erittäin keskinkertainen peli saa yli 70 pistettä, joka suoraan 0–100-asteikosta tähdiksi muuntaen olisi melkein neljä. Lopputuloksena kehitimme kaavan, joka pulautti vanhat pisteet tähdiksi puolikkaan välein, eli käytännössä uusi asteikkomme on 0–10.



Olen tyytyväinen siitä, että arvosteluasteikkomme on nyt yleismaailmallisempi. Koska ei ole mitään järkeä seistä yksin yhdellä puolella rantaa ja odottaa, että muut uivat luoksemme, oli numeroarvostelun aika osaltamme ohi (tai se olisi ainakin pitänyt muuttaa 0–100:ksi, mikä olisi aiheuttanut koko kasan uusia ongelmia ja mm. muuttanut useimpien vanhojen arvostelujen pisteet).

Samalla kuitenkin jotain kirjoitusprosessista hävisi. Monesti sen jälkeen, kun sain tekstin valmiiksi, palasin vielä pistemäärään ja säädin sitä 2–3 pistettä jompaankumpaan suuntaan sen perusteella, mikä fiilis itse tekstistä jäi. Tämä oli tärkeä osa loppusilausta.

Kun olin sitten saanut tämän huolellisen mietinnän tulokseni ulos saitilla, oli mukava lukea mm. sellainen palaute, jossa sanottiin että katson vain Metacritic-keskiarvon pelille, laitan sen pisteiksi ja naputtelen jotain tekstiä kylkeen. Itse asiassa olin täysin puristi sen suhteen, etten lukenut lausettakaan muiden kirjoittamista arvosteluista ennen omani kirjoittamista, pisteiden vilkuilusta puhumattakaan. Nykyisin, kiitos Facebookin sun muiden Twittereiden, täydellisessä tyhjiössä oleminen on hankalampaa, mutta parhaani yritän edelleen.



Palatakseni alkuun: miksi sitten haluan, että työtäni vaikeutetaan pisteiden keksimisellä? Koska, puutteineenkin, se on selkeämpi ja yleistettävämpi arvolausuma kuin pelkkä ”suosittelen”. Suosittelu tai sen puute on toki arvio sekin, mutta äärimmäisen subjektiivinen. Pisteet pakottavat minut asettamaan arvioimani pelit jonkinlaiselle jatkumolle: jos suosittelen varauksetta ja likimain kaikille, annan yli neljä tähteä. Jos suosittelen joillekin, annan vaikkapa kolme. Se, että annan edes yhden tähden, tarkoittaa, että löysin pelistä jotain iloa ja joku toinen voi löytää enemmänkin. Tavallaan siis suosittelen näitä kaikkia pelejä, reunaehdot vain vaihtelevat. Tekniikan Maailma on pitänyt selkeimmin kiinni linjasta, jossa yksikin tähti on aina asiansa ajavan tuotteen merkki. Meillä alle yhden tähden on saanut puolenkymmentä peliä (löytyvät tältä sivulta). Kaikkia en ole kokeillut, mutta niitä joita olen en voi suositella kuin kovan luokan perversseille ja heillekin vain jos ilmaiseksi saavat.

Minuakin harmittaa, jos joku ei lue tekstejäni kokonaan vaan puuttuu vain pisteisiin. Mutta jos joku haluaa vain vilkaista nopeasti, mitä mieltä olin, hänellä on siihen oikeus – ja tähdet ilmaisevat sen. Tällöin toki pitää ymmärtää, että kyseessä ovat minun pisteeni, perustuen minun makuuni ja kokemukseeni. Aino, Esa, Jari Tapani, Kati, Manu tai Matias antaisi todennäköisesti arvosanaksi jotakin muuta (vaikkakaan tuskin mitään täysin asteikon toisesta päästä). Tämän vuoksi V2.fi käyttää myös jatkossa tähtipohjaista arvostelua.