Yritinpä tuossa eilen pelata hetken tauon jälkeen PLAYSTATION 3:lla. Tytär oli unten mailla, joten saatoin huoletta tyrkätä sisään K18-pelin. Sitten Sega MegaDriven olen tottunut siihen, että konsolipelaaminen on juuri tällaista tilannetta varten - peli on hetkessä päällä ja ehdin hyödyntää pari tuntia ennen nukkumaanmenoa väkivaltaviihteen parissa.

Väärin.

Kun käynnistin koneen, se ensin jumitti koko talon WLAN-yhteydet. Tähän ongelmaan ei ole tullut korjausta sen enempää PlayStationin kun LinkSysinkään firmware-päivityksillä, joten koska en halua yhden laitteen takia uusia koko talon verkkoa, siihen on jo saanut tottua. Kun WLAN hetken kuluttua alkoi toimia, ilmoitti laite, että tarvitaan järjestelmäpäivitys. Edellisen olinkin ladannut viikko sitten pelatessani GTA IV:tä, joten eiköhän nyt ollutkin taas aika. Siispä lataamaan, ja voi millä tahdilla päivitys alkoikin virrata koneelle. 10 megabitin yhteydellä saattoi ilmaisin siirtyä jopa pari prosenttia minuutissa. Loppua kohti homma sentään kiihtyi niin, että tiedosto oli ladattu noin 25 minuutin kuluttua. Sitten olikin vuorossa enää päivityksen asennus, joka kesti muutaman minuutin. Puolen tunnin ja kahden uudelleenkäynnistyksen jälkeen peli oli valmis alkamaan!

Väärin.

Seuraavaksi olikin aika päivittää peli, ja tietenkin samaa etanan tahtia kuin itse systeemipäivitys. Onneksi tiedosto oli paljon pienempi, ja koko toimenpiteeseen kului vain vajaa 5 minuuttia. Silti aivan riittävän kauan. Kun järjestelmän ensimmäisestä käynnistyksestä oli kulunut vajaa kolme varttia, näkyivät ruudulla lopulta pelin alkutekstit. Tunsin oloni etuoikeutetuksi, kun en ollut PC-pelaaja, joka tuhlaa ensimmäisen tunnin pelkkään ajureiden kanssa taisteluun!

Jos kyseessä olisi yksittäinen tapaus, sen voisi vielä sivuuttaa. Valitettavasti edellinen kokemus GTA IV:stä oli tismalleen samanlainen - nopean pelin sijaan tarjolla oli silloinkin asennus-päivitys-pelin asennus -rumbaa. Parjattu kerran tehtävä kiintolevyasennus on pientä siihen verrattuna, että järjestelmän päivitys kestää helposti yli puoli tuntia, ja uusia päivityksiä tuntuu tippuvan kerran viikossa.

Päivityksen hitaus vaikuttaa johtuvan kahdesta asiasta. Ensinnäkin PS3 haluaa aina ladata koko käyttöjärjestelmän uudestaan, ei vain päivitettyjä osia. Tässä on yhtä paljon järkeä kuin siinä, että Windowsin Laskimen päivityksen vuoksi asennettaisiin koko systeemi. Toisekseen PlayStation Network on susi. Sen hitaus ja epäluotettavuus tulee vastaan joka vaiheessa, käytetään sitä sitten päivitysten latailuun tai ostosten tekemiseen. Jopa sivujen piirtyminen on pahimmillaan tuskaista. Huomioiden, että Sony antoi kilpailijalleen vuoden etumatkan tuotekehityksen nimissä, olisi teollisuusvakoilua verkkopalvelun suhteen kannattanut harrastaa vähän enemmänkin. Ainoa pelastava piirre on, että PSN ei sentään maksa mitään. Saati, että siitä haluaisi mitään maksaakaan.



Xbox 360:n omistajilla on siis syytä tyytyväisyyteen verkkopalvelunsa suhteen. Kyllä, Live maksaa sen 60 euroa vuosi, mutta kyllä, Live on joka sentin arvoinen. Peliseuraa löytyy joka peliin ympäri vuorokauden ja järjestelmäpäivitykset sujahtavat laitteeseen hetkessä. Se kesti GTA IV:n suosion rasitukset ja pienet pätkinnät on korvattu ilmaisilla peleillä. Jos käytät normaalia luottokorttia, jonka numero ei vaihdu, palvelun laskutuskin toimii siedettävästi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että itse laite olisi jotenkin täydellinen. Päinvastoin kuin PS3:lla, jonka sinällään hyvää rautaa haittaa kömpelö käytettävyys, sujuvaa Xbox-kokemusta ehkäisevät laitteen halvimmalta tarjoajalta ilman laadunvarmistusta hankitut komponentit.

Olen sitä harvalukuista joukkoa, jonka julkaisussa ostettu Xbox ei ehtinyt tehdä kuuluisaa Saksan-kiertuettaan ennen kuin kannoin sen GameStopin Elite-tarjoukseen vaihdossa. Siinä, missä alkuperäinen boksini oli meluisa, jumitteleva ja virtasyöppö, uusi uljas Elite on vain meluisa ja vähän harvemmin jumitteleva. Ja kun sanon meluisa, tarkoitan sitä. Uuden Falcon-piirisarjan ansiosta Live Arcade -pelien aikana tuulettimien meteli pysyy kurissa, mutta kun laitteen sisään asettaa DVD-levyn, voi korvissaan kuulla lennonjohdon lähtöluvan - suihkuhävittäjä X-360 valmiina nousukiitoon! Pelattaessa illalla homma saa koomisia mittasuhteita, kun on pakko nostaa äänenvoimakkuutta tai turvautua kuulokkeisiin, että pelin äänet ylipäätään kuulee konsolin suhinan yli. On myös melko suhteetonta arpapeliä, että kahdesta saman laitteen samana päivänä samaan hintaan ostaneesta toinen saa siedettävän hiljaisen DVD-aseman, kun taas toiselle osuu suihkuturbiinimalli.



Tähän asti hymyilleet Wii-omistajat voivat myös vetää naamansa näkkärille. Jos PS3:n ja Xbox 360:n ongelmat ovat laite- ja ohjelmistotasolla, Wiin suhteen asia on hyvin yksioikoinen: sille ei ole tarpeeksi hyviä pelejä. Jokaista Nintendon itse tekemää innovatiivista ja ihanan iloista tuotetta kohti pelihyllyssä vaanii löyhkäävä läjä vanhojen PS2- ja Gamecube-pelien uusintaversioita, jotka saavat Jeesus-vauvan itkemään. Ei ihme, että ulkopuoliset kehittäjät valittavat kaupan käyvän huonosti konsolin myyntilukuihin nähden - kokeilisivat itse pelata niitä sotkujaan ensin. Lisäksi tilanne on ollut Nintendon koneilla jo pitkään sama - muistelen kauhulla N64:n pelitarjontaa sekä THQ:n ja Majescon GBA-ulosteita. "Original Nintendo Seal of Quality" alkaa olla yhtä uskottava kuin Pedobear-vastineensa.

Termi "shovelware" syntyi kuvaamaan tilannetta, jossa markkinoille työnnetään vanhentunutta tavaraa niin paljon, että osa pitää lapioida maakuoppaan, kuuluisimpana legendaarinen Atarin E.T. Nintendo-terminologiassa shovelware tunnetaan nimellä Virtual Console. Jälleen kerran jokaista oikeasti aikaa kestävää klassikkoa kohti tarjolla on kymmenittäin "saatiin tää halvalla, niin tuupataan mukaan" -tason tavaraa. Lisäksi pelit ovat täsmälleen alkuperäisiä painoksia, ilman mitään lisäominaisuuksia. Toki on tarpeetonta lähteä muuttelemaan toimivaa konseptia, mutta en ns. pistäisi pahakseni, jos voisin pelata kaksinpelejä kaveria vastaan verkon yli, kuten harrastajien tekemillä emulaattoreilla on voinut tehdä jo vuosia - etenkin kun olen juuri maksanut jälleen rahaa parikymmentä vuotta vanhasta pelistä, jonka omistin jo pariin kertaan moduulina. Tämä tietysti edellyttäisi, että Wiin verkkopeli toimisi oikeasti jollakin yhtenäisellä, helpolla järjestelmällä älyttömien numerokoodien ja pelikohtaisen sooloilun sijaan.



LOL.

Tämän kolumnin mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta V2.fi:n virallista linjaa. Toisin kuin fanipojat kuvittelevat, emme "kannata yleisesti" mitään konsolia tai pelikonetta, emmekä moiti toisia ilman pätevää syytä. Jokainen pelialusta on vain niin hyvä, kuin sen osien - laitteiston, ohjelmiston ja pelien - summa.