Sunnuntaikolumni: Aika on kortilla
KIITOS pikkupelit 2014
Elämän ruuhkavuosien käsite valkeni itselleni viimeistään siinä vaiheessa, kun perheen toinen lapsi syntyi. Vaikka vaimoni auttaakin kiitettävästi arkiruletin pyörittämisessä – eikä ole liioittelua sanoa, että etenkin viikolla hän vastaa siitä pääosin –, tekevät työ ja sen oheisprojektit päivistä pitkiä. Usein niin sanotut pakolliset hommat on tehty tuossa klo 21:n maissa, jolloin päivästä ja jaksamisesta riippuen omaa aikaa jää tunnista kahteen, ennen kuin nukkumatti korjaa omansa.
Tämä yhtälö toimii aika huonosti nykyisten pelien kanssa. Ulos putkahtaa mammutti toisensa jälkeen, kaikkia kiinnostaisi kokeilla, mutta mitään ei tahdo ehtiä. Kun pelin kannessa luvataan 50 tunnin yksinpeli, ensivaikutelmani ei ole enää ”oho, tämäpä ei lopu kesken” vaan, ”puuh, tämänkään loppua en näe ikinä”. Opiskeluaikana saattoi hyvin uhrata vaikka kokonaisen viikon jollekin pelille, mutta nykyisin se ei aivan tuosta vain käy. Muun muassa tästä syystä Metal Gear Solid V: Ground Zeroesin pilkattu lyhyys ei juuri itseäni haitannut: sain kokea koko elämyksen alusta loppuun yhdessä illassa, ilman mitään täytehöttöä.
Viime viikolla julkaistiin Elite: Dangerous, jota kickstarttasin ja sain vastineeksi pääsyn betaan. Ehdin kokeilla julkaisua edeltänyttä gamma-versiota kerran, varsinaista peliä en ole tyyppaillut vielä ollenkaan. Lapsuuden ehdottoman suosikkipelin paluu kiinnostaisi kovasti, etenkin kun se vaikuttaa tekevän perinnölleen kunniaa. Huvittaisi myös ostaa lentämistä varten oikea HOTAS-ohjain, mutta hinta hirvittää: vajaat 200 euroa kaasukahvasta ja tikusta, jotka hyvällä todennäköisyydellä keräävät enimmäkseen hyllyssä pölyä.
Eikä pelattavasta ole muutenkaan pulaa, sillä syksyn mittaan on tullut ostettua alennuksista ja täyteenkin hintaan vaikka mitä pelejä, joita on ehtinyt hädin tuskin kokeilla. Arvosteluja varten sentään on tullut käytettyä hieman enemmän aikaa, mutta jatkuvaa havainnointia ja kriittisellä silmällä katselua ei voi täysin rinnastaa leppoisaan ajanvietepelaamiseen.
Pelaaminen ei ole kuitenkaan lakannut kiinnostamasta, päinvastoin. Törmään jatkuvasti kiinnostaviin nimikkeisiin, joita haluan kokeilla ja joista haluan kirjoittaa. Vain osaan ehdin yhtään tutustua, ja suurin osa tämän ryhmän peleistä on joko kymmeniä vuosia vanhoja tai julkaistu mobiililaitteille. Syy on yksinkertainen: tällaiset pelit käynnistyvät nopeasti ja niitä voi pelata lyhyen pätkän kerrallaan. Jos minulla on käytettävissäni parikymmentä minuuttia illan päätteeksi, en ehdi enkä jaksa ladata isoja päivityksiä tai katsoa pitkiä välivideoita. Haluan viihtyä heti.
Jos pyydettäisiin luettelemaan viime kuukausina eniten aikaa vieneet, tällä vuosituhannella julkaistut pelit, listalla olisivat ainakin Hill Climb Racing ja Wordament, vaikka jälkimmäisessä olenkin surkean huono. Näitä voi pelata hetken matkustaessaan bussissa ja odotellessaan ruokatilauksen valmistumista tai tyttären soittotunnin päättymistä. Samalla kalikalla voisi toki myös päivittää Ylen uutissivua tai vastailla työsähköposteihin, mutta pelaaminen päästää ajatukset hetkeksi vapaalle. Samalla koen niiden parissa hyvin samanlaisia onnistumisen tunteita kuin isompienkin pelien.
En kuitenkaan ajattele olevani erityisen kasuaali pelaaja. Takana on kymmenien vuosien pelihistoria, josta suuri osa on kulunut hyvinkin hardcore-tunnelmissa. Pystyn tarvittaessa ottamaan haltuun laajempiakin kokonaisuuksia. Aikanaan yön valvominen pelin parissa vain houkutti ajatuksena enemmän kuin se tekee nyt. Tilanteet muuttuvat ja pelit ja pelaaminen sen mukana. Jos pitempi toimettomuuden jakso syystä tai toisesta iskee, olen varma, että palaan vielä näihin kunnon aikakaivoihin. Grand Theft Auto V:nkin aloitin PlayStation 4:llä uudestaan alusta, vaikka tunnin-parin sessioilla sen lopputekstejä ei varmaan ennen juhannusta katsella. Ja aion kyllä siihen Eliteenkin vielä tutustua paremmin.
"Tosipelaajien" keskuudessa on – luonnollisesti – vallalla sellainen(kin) elitistinen käsitys, että vain jokin EVE Online on oikea peli ja kaikki muu on jossain määrin halveksuttavaa. Mielipiteet ovat tunnetusti kuin sulkijalihaksia, mutta ennen kuin lausuu tällaista ääneen, kannattaa miettiä omaa tilannettaan. Oliko ensimmäinen pelaamasi peli jokin äärettömän laaja ja vaikea eepos, vai oliko se kuitenkin jokin perustasoloikka? Pystytkö vakuuttamaan, että elämäntilanteesi ei koskaan muutu niin, että jokin muu asia menisi pelaamisen edelle? Ja jos näin sattumalta käy, vakuutatko täten, että lakkaat välittömästi kutsumasta ja tuntemasta itseäsi pelaajaksi?
Kasuaalipelaaminen on tullut jäädäkseen, eivätkä internetin jäärät tilannetta muuksi muuta. Muiden pelaaminen ei ole keneltäkään pois, vaikka se itsestä tuntuisi miten väärältä. Vihaisista linnuista voi nauttia siinä missä avaruus-Excelistäkin, ja parhaassa tapauksessa niiden parista voidaan houkutella uutta verta mukaan "varsinaiseen" peliharrastukseen. Vihaamisella, pilkalla ja syyttelyllä se tosin ei onnistu. Vastakkainasettelun sijaan onkin parempi nähdä digitaalisen viihteen mainio monimuotoisuus ja sopeutuvuus erilaisiin tarpeisiin. Kuppikunnista toisiin huutelemalla taataan lähinnä se, että raja-aidat eri yhteisöjen välillä kasvavat entisestään.
Tämä yhtälö toimii aika huonosti nykyisten pelien kanssa. Ulos putkahtaa mammutti toisensa jälkeen, kaikkia kiinnostaisi kokeilla, mutta mitään ei tahdo ehtiä. Kun pelin kannessa luvataan 50 tunnin yksinpeli, ensivaikutelmani ei ole enää ”oho, tämäpä ei lopu kesken” vaan, ”puuh, tämänkään loppua en näe ikinä”. Opiskeluaikana saattoi hyvin uhrata vaikka kokonaisen viikon jollekin pelille, mutta nykyisin se ei aivan tuosta vain käy. Muun muassa tästä syystä Metal Gear Solid V: Ground Zeroesin pilkattu lyhyys ei juuri itseäni haitannut: sain kokea koko elämyksen alusta loppuun yhdessä illassa, ilman mitään täytehöttöä.
Viime viikolla julkaistiin Elite: Dangerous, jota kickstarttasin ja sain vastineeksi pääsyn betaan. Ehdin kokeilla julkaisua edeltänyttä gamma-versiota kerran, varsinaista peliä en ole tyyppaillut vielä ollenkaan. Lapsuuden ehdottoman suosikkipelin paluu kiinnostaisi kovasti, etenkin kun se vaikuttaa tekevän perinnölleen kunniaa. Huvittaisi myös ostaa lentämistä varten oikea HOTAS-ohjain, mutta hinta hirvittää: vajaat 200 euroa kaasukahvasta ja tikusta, jotka hyvällä todennäköisyydellä keräävät enimmäkseen hyllyssä pölyä.
Eikä pelattavasta ole muutenkaan pulaa, sillä syksyn mittaan on tullut ostettua alennuksista ja täyteenkin hintaan vaikka mitä pelejä, joita on ehtinyt hädin tuskin kokeilla. Arvosteluja varten sentään on tullut käytettyä hieman enemmän aikaa, mutta jatkuvaa havainnointia ja kriittisellä silmällä katselua ei voi täysin rinnastaa leppoisaan ajanvietepelaamiseen.
Arcadea ja Androidia
Pelaaminen ei ole kuitenkaan lakannut kiinnostamasta, päinvastoin. Törmään jatkuvasti kiinnostaviin nimikkeisiin, joita haluan kokeilla ja joista haluan kirjoittaa. Vain osaan ehdin yhtään tutustua, ja suurin osa tämän ryhmän peleistä on joko kymmeniä vuosia vanhoja tai julkaistu mobiililaitteille. Syy on yksinkertainen: tällaiset pelit käynnistyvät nopeasti ja niitä voi pelata lyhyen pätkän kerrallaan. Jos minulla on käytettävissäni parikymmentä minuuttia illan päätteeksi, en ehdi enkä jaksa ladata isoja päivityksiä tai katsoa pitkiä välivideoita. Haluan viihtyä heti.
Jos pyydettäisiin luettelemaan viime kuukausina eniten aikaa vieneet, tällä vuosituhannella julkaistut pelit, listalla olisivat ainakin Hill Climb Racing ja Wordament, vaikka jälkimmäisessä olenkin surkean huono. Näitä voi pelata hetken matkustaessaan bussissa ja odotellessaan ruokatilauksen valmistumista tai tyttären soittotunnin päättymistä. Samalla kalikalla voisi toki myös päivittää Ylen uutissivua tai vastailla työsähköposteihin, mutta pelaaminen päästää ajatukset hetkeksi vapaalle. Samalla koen niiden parissa hyvin samanlaisia onnistumisen tunteita kuin isompienkin pelien.
En kuitenkaan ajattele olevani erityisen kasuaali pelaaja. Takana on kymmenien vuosien pelihistoria, josta suuri osa on kulunut hyvinkin hardcore-tunnelmissa. Pystyn tarvittaessa ottamaan haltuun laajempiakin kokonaisuuksia. Aikanaan yön valvominen pelin parissa vain houkutti ajatuksena enemmän kuin se tekee nyt. Tilanteet muuttuvat ja pelit ja pelaaminen sen mukana. Jos pitempi toimettomuuden jakso syystä tai toisesta iskee, olen varma, että palaan vielä näihin kunnon aikakaivoihin. Grand Theft Auto V:nkin aloitin PlayStation 4:llä uudestaan alusta, vaikka tunnin-parin sessioilla sen lopputekstejä ei varmaan ennen juhannusta katsella. Ja aion kyllä siihen Eliteenkin vielä tutustua paremmin.
Kaikki ovat kasuaaleja
"Tosipelaajien" keskuudessa on – luonnollisesti – vallalla sellainen(kin) elitistinen käsitys, että vain jokin EVE Online on oikea peli ja kaikki muu on jossain määrin halveksuttavaa. Mielipiteet ovat tunnetusti kuin sulkijalihaksia, mutta ennen kuin lausuu tällaista ääneen, kannattaa miettiä omaa tilannettaan. Oliko ensimmäinen pelaamasi peli jokin äärettömän laaja ja vaikea eepos, vai oliko se kuitenkin jokin perustasoloikka? Pystytkö vakuuttamaan, että elämäntilanteesi ei koskaan muutu niin, että jokin muu asia menisi pelaamisen edelle? Ja jos näin sattumalta käy, vakuutatko täten, että lakkaat välittömästi kutsumasta ja tuntemasta itseäsi pelaajaksi?
Kasuaalipelaaminen on tullut jäädäkseen, eivätkä internetin jäärät tilannetta muuksi muuta. Muiden pelaaminen ei ole keneltäkään pois, vaikka se itsestä tuntuisi miten väärältä. Vihaisista linnuista voi nauttia siinä missä avaruus-Excelistäkin, ja parhaassa tapauksessa niiden parista voidaan houkutella uutta verta mukaan "varsinaiseen" peliharrastukseen. Vihaamisella, pilkalla ja syyttelyllä se tosin ei onnistu. Vastakkainasettelun sijaan onkin parempi nähdä digitaalisen viihteen mainio monimuotoisuus ja sopeutuvuus erilaisiin tarpeisiin. Kuppikunnista toisiin huutelemalla taataan lähinnä se, että raja-aidat eri yhteisöjen välillä kasvavat entisestään.
Keskustelut (14 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 13.04.2007
21.12.2014 klo 19.17 4
Lopun "digitaalisen viihteen mainio monimuotoisuus ja sopeutuvuus" -kohtaan viitaten on aina käsittämättömän hienoa, miten niin moni erilainen ja täydellisen yllättävä henkilö jutustelee sujuvasti peleistä. Hyvin erilaisista ja yllättävistä peleistä. Täti-ihmiset pelaavat tableteillaan ja parikymppiset tyttöset mättävät FPS-räiskeitä erinomaisen sujuvasti eikä voi olla sisäisesti yllättymättä niistä kaikista kohtaamistani WoWinpelaajista.
Mutta kunpa olisi aikaa raapaista edes murto-osaa peleistä, joista haluaisi edes kokeilla.
-jok
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
21.12.2014 klo 19.38
En ihan android-peleihin tai vastaaviin ole vielä siirtynyt, mutta muuten pelannut lähinnä pikkupelejä, muutaman tunnin erissä maistuvia co-opeja tai kaveri yhden ruudun ääreen tuovia nelinpelejä. Minua on tänä vuonna viehättänyt lähinnä seuraava lista:
- Towerfall Ascension
- Speedrunners
- Nidhogg
- Octodad
- Ibb & Obb
- Tiny Brains
Sekä aikaisemmin ilmestyneet, mutta tänä vuonna hankitut:
- The Swapper
- Battleblock Theater
- Ilomilo
...yksikään ei taida olla ison pelitalon peli, ja tarinamoodin pituus lienee kaikissa jotain väliltä 0-10 tuntia. Toisaalta lyhyen kestonsa vuoksi odotan myös peleiltä hieman pienempää, sanotaan 5-20 euron hintalappua.
21.12.2014 klo 20.00 1
21.12.2014 klo 21.13 1
Toisaalta lyhyen kestonsa vuoksi odotan myös peleiltä hieman pienempää, sanotaan 5-20 euron hintalappua
Noille peleille riittää ihan 5-10 euron hintalappu.
21.12.2014 klo 21.14 1
Melko pitkään pelasin jo pelejä tyyliin "tarina läpi ja seuraava peli käyttöön". Ennen pelasin kaikki pelit 100% läpi ja jokin aika sitten kun huomasin että nykyään pelit ovat max 20% läpi niin totesin että ei tässä ole enää mitään järkeä. Nekin pelit mitä nykyään ostan tulee ostettua lähinnä keräilymielessä
Et voi siis pelata peliä ellet pääse sitä 100% läpi?
21.12.2014 klo 21.17
Melko pitkään pelasin jo pelejä tyyliin "tarina läpi ja seuraava peli käyttöön". Ennen pelasin kaikki pelit 100% läpi ja jokin aika sitten kun huomasin että nykyään pelit ovat max 20% läpi niin totesin että ei tässä ole enää mitään järkeä. Nekin pelit mitä nykyään ostan tulee ostettua lähinnä keräilymielessä
Et voi siis pelata peliä ellet pääse sitä 100% läpi?
Aika turhalta tuntuu. Melkolailla sama kuin maksaisi 20 euroa dvd:stä ja katsoo sen ekat 15-20 minuuttia
Rekisteröitynyt 25.09.2011
21.12.2014 klo 21.37 3
Lyhyissä putkijuoksuissa vastaava pakkomielle ei kuitenkaan minua vaivaa. Voin läpäistä pelin ja unohtaa sen helposti, vaikka en olisikaan löytänyt jokaista salahuonetta tai tappanut jokaisen kentän jokaista vihollista. Kai se johtuu siitä, että kun peli patistaa koko ajan eteenpäin ja kertoo, mitä tehdä seuraavaksi, turha haahuilu jää minimiin.
21.12.2014 klo 21.45
Itselleni pelaaminen on harrastus siinä mikä tahansa muukin ja otan sen ajan sille tarvittaessa. Olen parin lapsen isä, käyn säännöllisesti töissä ja harrastan "normaaleja" harrastuksia, sitten tietysti pelaan siihen päälle. Joskus en pelaa juuri lainkaan useaan viikkoon, mutta kun tulee jokin hyvä peli hankittua, niin sitä väännetään monta tuntia päivässä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
21.12.2014 klo 22.03
Mielestäni tämä on aika pitkälle priorisointikysymys. Kirjoitat, että työ ja oheisprojektit venyttää päivää sinne 21 asti, joten ei ihme, että pelaamiselle ei jää aikaa. Käsittääkseni työhösi liittynee pelaamista, joten ei sitä koneella varmaan koko päivää kannatakaan istua.
Se työ, josta saan oikeasti rahaa, ei ole pelaamista. V2.fi:n ylläpito on yrityksellemme enemmän PR-toimintaa, mainosrahat menevät avustajien palkkioihin ja tekniikan pyörittämiseen.
Voisi sanoa, etten käy "normaalisti" töissä, koska olen yrittäjä. Työpäivä on sen pituinen kuin se on, ideaalitilanteessa klo 8-18, mutta jos se venyy niin se venyy. Kun tähän sitten yhdistetään lasten kanssa puuhastelut, harrastuksiin viennit, iltatoimet ja muut, kello on jo aika paljon. Harrastuksia toki on muitakin, mutta varsinkin näin talvella lähinnä polkupyöräily, jonka yhdistän työmatkoihin. Valintojahan nämä ovat, tietenkin.
Rekisteröitynyt 10.04.2007
21.12.2014 klo 22.21
Pelaaminen on pitkäaikaisin harrastukseni ja tämän hetkisellä ajankäytöllä on mentävä sillä mitä pystyy. Muut asiat menee edelle, vaikka mieli tekisikin pelailla enemmän. Elättelen toivetta, että tilanne parantuu sitten joskus.
21.12.2014 klo 22.49 1
22.12.2014 klo 08.29
Mutta joo, kyllä sitä aikaa jää pelaamisellekin, Vain paaaaljon lyhkäsemmissä rykäyksissä. Mutta yhdyn tuohon täysin, että nykyään ei joku "50-100h pelattavaa!!!" -mainoslauseet pahemmin iske. Silti menen siihen ansaan välillä. ;) Tai eipä se niinkään tuo peliaika, vaan se, että noissa peleissä tuppaa usein olemaan niin perkeleen pitkät tehtävät, etteivät ne aina oikein sovellu pienissä pätkissä pelattaviksi.
Tästä päästäänkin itse asiaan: meikäläisellä pelimaku ei suinkaan ole muuttunut kasuaaliksi, oikeastaan päinvastoin. Nyt maistuu aika hc-tasoloikat, tappelupelit, kunnon urheilupelit (voi pelata matsin siellä täällä), tiukat puzzleilut ja vanhan koulun seikkailupelit, jotka myös sopivat puzzleineen pieniin rykäyksiin tosi hyvin.
22.12.2014 klo 08.59
Toki se on siinä mielessä, jos nuorempaa koulukuntaa saadaan vähemmän ja vähemmän houkuteltua AAA-pelien pariin.
Kehittäjät siirtyvät isomman rahan toivossa kevyempien pelien markkinoille. Toivottavasti ei...
22.12.2014 klo 15.11