Tuorein sisältö

Halloweensunnuntai: Koodarin muistiinpanoja

Vieras

02.11.2014 klo 18.20 | Luettu: 14216 kertaa | Teksti: Vieras

Mitä Piilaaksossa oikein tapahtui?
Tasan 30 vuotta sitten Kalifornian Piilaaksossa tapahtui murhenäytelmä, kun pienen Bub Ezleb -pelifirman konttori tuhoutui ilmeisen tahallisesti sytytetyssä tulipalossa. Yrityksen kaikki tuolloin paikalla olleet työntekijät menehtyivät.

Teknisen tutkinnan yhteydessä palopaikalta löytyi pahoin hiiltynyt IBM PC/XT:n kiintolevy, jonka sisältö oli enimmäkseen salakirjoitettu. Luettavissa oli vain yksi tekstitiedosto, joka sisältää tuntemattomaksi jääneen työntekijän muistiinpanoja. Koska tapahtumasta on nyt 30 vuotta, paikalliset viranomaiset julkistivat tiedoston kokonaisuudessaan. V2.fi sai tekstin haltuunsa ja käänsi sen suomeksi.



2.7.1984

Jee, ensimmäinen työni pelialalla! Olen halunnut tätä aina siitä asti kun näin Pongin ensimmäistä kertaa. Olin silloin 12-vuotias.

Työkoneessani on kiintolevy! 20 megatavua! Voitteko kuvitella. C64:ssäni on vain 170 kilotavun diskettiasema. Pelin koko lähdekoodi on tallessa tällä koneella. Aion käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kirjoittaa pientä päiväkirjaa työn etenemisestä. Eipä se tätä jättimäistä tallennustilaa täytä.

Eka työni ei ole mitään ihmeellistä. Firma tekee jouluksi uutta peliä nimeltä Ex Inferis. Se on räiskintäpeli ja julkaistaan ensin C64:lle ja Atari XL:lle. Pelissä on viisi tasoa, joista neljä on jo valmiina, kaikki eri koodareiden tekeminä. Viides taso yhdistää kaikki aiemmat tasot, ja se on minun työni. Sain homman, koska osaan 6510/6502:n konekieltä. Työ kestää vain jouluun asti, mutta se näyttää hyvältä CV:ssä. Ehkä pääsen myöhemmin Atarille tai Commodorelle hommiin. Mieluummin Commodorelle, Atarilla ei ole mennyt häävisti.

4.7.1984

Tänään on itsenäisyyspäivä, mutta olen töissä. Ketään muita täällä ei näy, mutta pomon huoneesta kajastaa valoa. Firman omistaja James Donahue on kuulemma nero. Hän on ollut aiemmin mukana jossain mielettömässä projektissa, jossa kehitettiin materiansiirrintä. En tiedä valmistuiko se koskaan.

Kuulemma, koska en ole nähnyt häntä kuin vilaukselta. Sain työpaikan kirjallisella hakemuksella ja olen asioinut vain firman sihteerin kanssa. Anne on vaaleahiuksinen hiukan minua vanhempi nainen, ehkä kolmekymppinen. Aika söpö oikeastaan. Sen verran tiedän, että Donahue on todella iso mies. Ainakin 7 jalkaa (n. 2,10 metriä) pitkä, pukeutuu mustaan ja käyttää hattua sisällä. Toivottavasti en koskaan joudu pyytämään palkankorotusta.

11.7.1984

On yllättävän vaikeaa testata mitään, kun lopulliset grafiikat eivät ole vieläkään valmiit. Annen mukaan ne tulevat vasta aivan viime hetkellä ennen julkaisua, koska projekti on niin salainen. Huoli on ehkä ihan aiheellinen, koska ideoita rosvotaan koko ajan. Joku ehtisi vielä tehdä pelistämme kopion joulumarkkinoille ja siinä ne myynnit sitten menisivät.

Valmiina on nyt kuitenkin latausrutiini, joka kutsuu aiempia kenttädatoja. Se vie vain 2 kiloa muistia! Kun BASIC kytketään pois, saan C64:n melkein koko 64 kilotavua käyttöön. Aiemmat tasot vievät noin 10 kilotavua kappale grafiikoineen, joten minulle jää hyvin tilaa. Atari 600XL -versio ei kyllä onnistu, koska siinä on vain 16 kiloa muistia. Toivottavasti Donahue on ajatellut tätä.

7.8.1984

En käsitä tapaa, jolla ykköstason ohjelmoija käyttää C64:n rekistereitä. Tehokasta toki, mutta käytännössä se sotkee muistin niin, etten pysty lataamaan sitä omalla rutiinillani. Mikään ei enää toimi. Annen mukaan en saa muuttaa aiempien tasojen koodeja, vain yhdistää ne. Koko muistinosoitus on kirjoitettava uusiksi. Onneksi olen täällä tuntipalkalla.

15.8.1984

Latausrutiini ei toimi. IBM julkaisi eilen AT:n, joka on uusi versio työkoneestani. No, tämäkin on tarpeeksi nopea, en valita.

19.8.1984

Joo, töissä sunnuntaina. Ei tästä tule mitään, jos en saa edes ykköstasoa ladattua muistiin. Onneksi koodari on jättänyt nimensä kommentteihin. Yritän jäljittää hänet illalla.

20.8.1984

Yritin etsiä Michael Antoine -nimistä tyyppiä koko illan. Se oli yllättävän hankalaa, koska Michael Anthony on Van Halenin basisti ja nimi kuulostaa puhelimessa ihan samalta. Kaikki luulivat, että tavoittelen jotain muusikkoa. Paskaa musaa, sitäpaitsi.

No, löysin lopulta Michaelin. Tai en löytänyt, mutta löysin hänen äitinsä. Michael on kuollut auto-onnettomuudessa, joten en ehkä saa koskaan selville, miten tätä koodia pitäisi tulkita. No, sain Michaelin tyttöystävän numeron. Soitan hänelle illalla.

Lopetin myös pään seinään hakkaamisen ja siirryin tutkimaan kakkostasoa. Se on huomattavasti selkokielisempää koodia ja luulisin, että saan sen ladattua muistiin. Tämä on hyvä, koska ei ole aavistustakaan, kuka tämän on tehnyt. Ammattilainen kuitenkin selvästi.

21.8.1984

Huh. Michaelin tyttöystävä Gianna ei tiennyt hänen työstään mitään. Sen sijaan hän kertoi minulle puhelimessa tunnin siitä, että Michaelin kuolema ei ollut onnettomuus. Hän oli ajanut Chevy Capricensa tahallaan päin siltaa. Äitinsä kuulemma uskottelee yhä itselleen, että se oli vahinko.

Tämä ei muuten ollut lainkaan rentouttava uutinen.



Mutta paluu lähtöruutuun, siis. Yritän kirjoittaa rutiinin, joka kaappaa ykköstason tekemät muistiosoitukset ja nollaa ne ennen kuin kakkostaso ladataan. Mitä hiton designia tämä edes on, että eri ihmiset tekevät kentät ja sitten ne jotenkin ympätään yhteen?

24.8.1984

Protovision, I have you now! Rutiini toimii. Toisin kuin esikuvani David Lightman, yritän olla aloittamatta kolmatta maailmansotaa kaikkivoipaisuuden puuskassani.

Donahue oli unohtanut hattunsa Annen pöydälle. Kallis mittatilaushattu.

4.9.1984

Anne on lopettanut firmassa ja täällä on uusi sihteeri, Suzanne. Nimi on melkein sama ja niin on myös nainen. Vähänkin hämärämmässä häntä voisi luulla Annen kaksoseksi. Liittyyköhän Donahuen naismaku asiaan?

Anyway, olisi ollut mukava edes moikata Annea hyvästiksi. Tulimme ihan hyvin juttuun, kun näimme melkein päivittäin. Ja ketään muita täällä ei sitten nähnytkään. Donahue työskentelee öisin ja grafiikka ja musiikki on tilattu freelancereilta.

11.9.1984

Ykkös-, kakkos- ja kolmostaso latautuvat muistiin nätisti. Kuolleista ei saisi puhua pahaa, mutta Michaelin voodoo-muistinosoitus aiheutti kyllä tarpeettoman paljon päänsärkyä muiden koodeihin verrattuna.

Tänään oli niin kaunis syyskuun päivä, että piti oikein kirjoittaa se muistiin. Silti olo oli jotenkin oudon apea, ihan kuin ilmassa olisi myös jotain uhkaavaa. Ehkä se on tämä orastava kassakriisi, rahaa kun on enää 17 dollaria. Suzanne osti minulle lounasta tänään, huomenna syön nuudeleita. Perjantaista tilipäivää odotellessa.

14.9.1984

Sain palkan, mutta muuten vetää vakavaksi. Nelostaso on jälleen kerran järkyttävä koodisotku, joka käytännössä kumoaa kaiken aiemmin tekemäni. Michaelin koodit kiertävä rutiini ei selviä tavasta, jolla nimimerkki "Mr. Kinky" on pakannut nelostason dataa. Hänet on pakko etsiä langan päähän, jotta tästä saa selvää. Olenkohan täällä oikeastaan töissä koodarina vai salapoliisina?

21.9.1984

Ei edistystä latausrutiinissa, vaikka tutkin sitä koko viikon. Ohjelmoijille ei ole annettu mitään yhteisiä ohjeita, joten jokainen on koodannut miten haluaa. Kakkos- ja kolmostasot ovat nättiä tilaustyötä, ykkönen ja nelonen järjetöntä irrottelua. Jos kaikki peliduunit ovat tällaisia, minun pitää lähteä alalta ennen kuin liityn Club 27:ään.

Tutun BBS-järjestelmän ylläpitäjä sanoi, että on nähnyt jossain MUDissa (Multi-User Dungeon, varhainen morppi, toim. huom.) Mr. Kinky -nimisen pelaajan. Lupasi kysellä, onko hän ollut Bub Ezlebillä töissä. Aika yleinen handle, toisaalta, joten en odota liikoja.

24.9.1984

Hyvät uutiset: Mr. Kinky oli se sama MUDin Mr. Kinky. Pelin ylläpitäjä tunsi hänet.

Huonot uutiset. Logannut viimeksi sisään 5 kuukautta sitten. Samaan aikaan kun tätä koodia on muokattu viimeksi.

25.9.1984

Huonoimmat uutiset: Kuollut. Mitä helvettiä.

Pyysin BBS-kaveriani kysymään, tuntevatko hänen käyttäjänsä ketään C64-assemblerin gurua. En mielelläni myönnä tappiota, mutta tästä ei nyt näytä oikeasti tulevan mitään.

Sain sentään ykköstason oikeat grafiikkadatat Michaelin placeholder-tuherrusten tilalle. Muiden tasojen grafiikan tekevät muut freelancerit. Tässäkin taas järjen huipentuma. Donahue ilmeisesti valvoo yöt miettien, mikä on typerin mahdollinen tapa kehittää peliä.

28.9.1984

Kuulemma joku pelikräkkeri Suomessa osaa tehdä minulle latausrutiinin. Mikä helvetti edes on Suomi?

No, tässä ei ole paljon hävittävää. Koodinpätkä levylle, levy kuoreen ja kirje postiin. Iisalmi. Kummallisia paikannimiä.

11.10.1984

Okei, olen aliarvioinut kommunisteja. Levyke tuli tänään takaisin ja koodi lataa kaikkien tasojen datat. En olisi itse keksinyt tätä jekkua. Enkä halua olla se, joka kääntää tämän Atarille.

Ei helvetti. Olen se, joka kääntää tämän Atarille. Jouluksi. No, ylitämme sillan kun saavumme sille, kuten sanotaan.

15.10.1984

Täällä on TAAS uusi sihteeri. Arvauksia nimestä? Aivan: Marianne. Ulkonäkö: kuten myös. Mitähän Donahue oikein huoneessaan puuhaa? Ei ainakaan tee grafiikkaa, sillä sain taas tänään levykkeen postissa. Nyt ovat kasassa jo tasot 1-3, ja kun nelosen graffa tulee (deadline on 10 päivän päästä), homma alkaa olla purkissa. Yay.

Minun hommani ei ole arvostella, mutta en ole kyllä koskaan nähnyt kummallisempaa peliä kuin tämä. Erikseen tasot vaikuttavat ihan järkeviltä, mutta ne yhdistämällä syntyy vain käsittämätön sotku, joka välkyttää merkkejä ruudulla. Minun koodeissani ei ole (tietenkään!) virhettä, joten varmasti tämä johtuu siitä, että nelostasossa on väärät grafiikat.

25.10.1984

Kiitos sinä graafikko, joka lähetit viimeiset tiedostot 25.10. klo 23.59. Sinä saat nyt korvauksesi, minä jään tänne lusikoimaan näitä peliin.

Muistia on jäljellä 4096 tavua, tämä taustakuvasi vie 3900, minun latausrutiinini 256 tavua. Ja grafiikoiden muuttelu on ehdottomasti kielletty. Että sittenpä optimoidaan kynällä ja paperilla.

26.10.1984

En nukkunut viime yönä. 240 tavua.

29.10.1984

Nukuin viime viikonloppuna yhteensä 3 tuntia, vahingossa, kun Coca-Cola loppui. Työhuoneen varjot alkoivat olla aika pelottavia, puhumattakaan Donahuen huoneesta kajastavasta valosta. Hänkin oli ilmeisesti paikalla koko viikonlopun, mutten nähnyt häntä kertaakaan.

Latausrutiini on 208 tavua pitkä, tämä on ihan typerää. 12 tavua erottaa minut siitä, että saisin ladattua kaikki datat muistiin.

Halloween on ylihuomenna. Jee. Jos olisi aikaa, pukeutuisin 6510:n konekieleksi. Sen pelottavampaa en keksi. Taidan kuitenkin lähinnä nukkua.

2.11.1984

Ilmoitin aamulla Mariannelle, että jään viikonlopuksi töihin, jos en saa latausrutiinia toimimaan tänään. Hetken kuluttua hän tuli huoneeseeni ja ilmoitti, että heti kun peli lataa kenttädatat, Donahue haluaa nähdä sen. Tämä on kuulemma erittäin tärkeää, enkä saa käynnistää ohjelmaa ennen kuin hän on tarkastanut sen. Seeeelvä.

14.08

Päivitys: Hahaa! Sain 12 tavua pois sen kommarin tekemästä levylataajasta ja nyt muisti riittää! Lähden viemään levykettä Donahuen huoneeseen, pitäkää peukkuja!

14.38

Kuumottaa. Donahue ei ollut paikalla, Marianne käski jättää levykkeen pöydälle.

14.52

Donahue saapui

15.18

en kestä enää menen katsomaan

15.34

mitä vittua donahuella on sarvet mitä jumalauta hän tekee mariannelle

15.45

ei helvetti tajusin mitä sen pelikoodin yhdistäminen tekee

kryptaan kiintolevyn ja tuikkaan mestan tuleen

Merkinnät loppuvat tähän.



Teksti: Mikko Hellnonen
Kuvat: Manu Pärrr-pärrr-pärrr-AAARRRRGHHHH

V2.fi | Vieras
< PC-pelit missä ja mi... Kuka voittaa vuodenv... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

Leena

02.11.2014 klo 19.57

"Nukuin kolme tuntia, vahingossa kun Coca-Cola loppui" . Kyllä sen pirun olisi pitänyt pitää työntekijänsä cokiksessa.
lainaa
jpsfdjpi

02.11.2014 klo 20.07 9 tykkää tästä

Kivasti tulee ihan mieleen kauhu(räiskintä)pelien pahaenteiset päiväkirjamerkinnät

"Naapurin Matti kuoli viikko sitten mutta tänään hän nousi ylös ja puraisi Esaa... AAAAAH!"
lainaa
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

02.11.2014 klo 21.06

Kivasti tulee mieleen tilinpäätösaika ja toimistoja erilaisilla tuloksilla vaihtaneet sankarit. Also: 2spooky4me
lainaa
asdasdasd

02.11.2014 klo 21.12

No olipas antikliimaksinen lopetus. Hyvä effortti tosin.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.11.2014 klo 21.30 11 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:
No olipas antikliimaksinen lopetus. Hyvä effortti tosin.


Proosan kirjoittaminen ei ole leipälajini, olen tainnut fiktiota kirjoittaa viimeksi noin 20 vuotta sitten. Tämä näkyy varmasti. Teksti ei ole missään mielessä täydellinen ja langat piti vetää nopeasti yhteen, että mitta ei venynyt älyttömästi. Sivutarinoita ei oikein ollut tilaa kehitellä ja valittu kerrontatapa pakotti tekemään lopusta tietynlaisen. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain tämän omasta filtteristäni ulos näin pitkän tauon jälkeen. Katsellaan sitten vuoden päästä uusiksi.
lainaa
Yazu

03.11.2014 klo 00.13

"Mikä ihmeen Iisalmi, ne on jotain kommareita" hyvät illan naurut :D:D

Tuliko paljonkin muutettua loppua? Kiinnostais tietää oliko loppu oikeasti näin pelottava/sekava
lainaa
hmm

03.11.2014 klo 06.53

Hyvin jaksoi lukea vaikkei koodaamisesta mitään ymmärrä. Turhia kohtia ei ollut yhtään
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.11.2014 klo 09.24 2 tykkää tästä

Yazu kirjoitti:
Tuliko paljonkin muutettua loppua? Kiinnostais tietää oliko loppu oikeasti näin pelottava/sekava


Lopun oli tarkoituskin olla pelottava ja olin hyvin tarkkaan päättänyt, mitä siinä tapahtuu. Vaikeus oli vain kertoa se niin, että se olisi edes siteeksi uskottava. Jos olisi alkanut mennä hirveästi yksityiskohtiin, olisi mennyt uskottavuus siihen, että kaveri kirjaa näitä ylös samalla kun Saatana safkailee sihteeriä naapurihuoneessa.
lainaa
BetterPC

03.11.2014 klo 12.02

Muuten melko hyvä mutta loppu olisi voinut olla hieman kuumottavampi.
lainaa
Yazu

03.11.2014 klo 22.52

Mikko kirjoitti:
Yazu kirjoitti:
Tuliko paljonkin muutettua loppua? Kiinnostais tietää oliko loppu oikeasti näin pelottava/sekava


Lopun oli tarkoituskin olla pelottava ja olin hyvin tarkkaan päättänyt, mitä siinä tapahtuu. Vaikeus oli vain kertoa se niin, että se olisi edes siteeksi uskottava. Jos olisi alkanut mennä hirveästi yksityiskohtiin, olisi mennyt uskottavuus siihen, että kaveri kirjaa näitä ylös samalla kun Saatana safkailee sihteeriä naapurihuoneessa.


Onko tää lainattu jostain vai kehititkö ihan itse tälläisen ilta tarinan? :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.11.2014 klo 13.42 1 tykkää tästä

Yazu kirjoitti:

Onko tää lainattu jostain vai kehititkö ihan itse tälläisen ilta tarinan? :)


100-prosenttisesti omasta päästäni.
lainaa
Yazu

04.11.2014 klo 16.48

Mikko kirjoitti:
Yazu kirjoitti:

Onko tää lainattu jostain vai kehititkö ihan itse tälläisen ilta tarinan? :)


100-prosenttisesti omasta päästäni.


En olisi uskonut, sen verran laadukasta tekstiä (nopeasti luettuna). Alussa oli maininta kääntämisestä jonka takia olin tarinaa lukiessa uskossa että tää on oikeasti käännetty jostain :D.

Mikon kauhuromaania odotellessa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.11.2014 klo 20.34

Yazu kirjoitti:
En olisi uskonut, sen verran laadukasta tekstiä (nopeasti luettuna). Alussa oli maininta kääntämisestä jonka takia olin tarinaa lukiessa uskossa että tää on oikeasti käännetty jostain :D.


Juu, ajatus kääntämisestä oli ihan tarkoitettu luomaan tunnelmaa. Laitoin mukaan jopa muutaman vähän kankean anglismin.
lainaa
Fen

09.12.2014 klo 03.17

Nyt jäi pikkuisen epäselväksi.. MITÄ sen pelikoodin yhdistäminen tekee? :D
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova