Helmikuussa V2.fi palasi suomalaisen pelihistorian alkujuurille 80-luvulle, kun kerroimme Uuno Turhapuro muuttaa maalle -pelin tekemisestä Commodore 64:lle. Vaikka Uuno oli ensimmäinen suomalainen elokuvalisenssipeli, se ei ollut ensimmäinen suomalainen lisenssipeli. Tämä kunnia lankeaa vuonna 1985 julkaistulle Afrikan tähti -pelille, joka oli tietenkin digitaalinen versio jo vuonna 1951 julkaistusta Kari Mannerlan suunnittelemasta lautapelistä.


Tämänkin pelin julkaisijana toimi Amersoft ja pelin ohjelmoivat Otso Pakarinen sekä Jari Heikkinen. Vuonna 1986 MikroBitti-lehdessä julkaistussa artikkelissa muuten mainitaan, että Uuno-pelinkin piti olla alunperin samojen miesten käsialaa, mutta ajanpuutteen vuoksi he eivät sitä sitten tehneetkään. Haastattelimme Otso Pakarista, joka jätti pelien tekemisen kauan sitten taakseen ja työskentelee media-alalla.

Pakarinen kertoo, että hän innostui ohjelmoinnista opiskellessaan Helsingin yliopistolla fysikaalisia tieteitä, ja sivuaineena tietojenkäsittelyä. Heikkinen taas opiskeli 80-luvulla ATK-instituutissa ja sai hankittua kaveruksille pelintekokeikan Amersoftilta. Pakarisen mukaan hommaan lähdettiin kylmiltään ja “tekemällä oppii” -asenteella.


“Hankin kuusnelosen (Commodore 64) vuonna 1984 ja jotain avaruusalusten ammuskelupeliä ynnä muuta pelailtiin kavereiden kanssa, mutten mitenkään erityisesti innostunut pelaamisesta. Musiikinteosta koneella innostuin sitäkin enemmän”, hän kertoo omista alkuaikojen kokemuksistaan.



Ylempänä linkatussa MikroBitin artikkelissakin mainitaan, että peli tehtiin monille tuntemattomalla Promal-ohjelmointikielellä, jonka kaverukset saivat Amersoftilta käyttöönsä. Pakarisen mukaan hän teki suunnilleen 80 prosenttia ohjelmointityöstä ja Heikkinen loput.

Tältä näyttää Promal-kieli ohjelmointioppaassa.

“Käytimme ohjelmointikielenä Promalia, jolla kaikki koodi kirjoitettiin ja lopuksi käännettiin siihen sisältyvällä kääntäjällä konekieliseksi. Poikkeuksena oli pelilaudan vieritysalgoritmi, joka toimi kääntäjällä käännettynä liian hitaasti, joten se minun oli pakko vääntää suoraan konekielellä. Kaikki tehtiin siis itse”, muistelee Pakarinen.

Kaksikko teki myös kaikki työkaluohjelmat muun muassa grafiikan ja äänien luomiseen itse. Sen jälkeen niiden avulla hahmoteltiin pelilauta, nappulat, äänitehosteet ja musiikki.

“Osittain limittäin edellisten kanssa - kun alustava pelilauta ja nappulat oli saatu tehtyä - lähdettiin koodaamaan apurutiineja, kuten noppien heitto, nappuloiden liikuttelu pelilaudalla, pelilaudan vieritys ruudulla, kassan päivitys ja niin edelleen. Sitten tehtiin peruslogiikka, jonka avulla 2-4 pelaajan oli mahdollista pelata peli läpi. Viimeiseksi tehtiin “tekoäly”, jonka avulla pelaaja saattoi pelata konetta vastaan, tai jopa laittaa konepelaajat pelaamaan keskenään”, kertaa Pakarinen pelinkehityksen vaihteita.


Debuggausta, eli virheiden ja ongelmien etsimistä, jouduttiin tietenkin tekemään peliohjelmoinnin jokaisessa vaiheessa, ja lopuksi tehtiin vielä viimeinen debuggausrutistus, jossa etsittiin jäljelle jääneitä bugeja. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kone laitettiin pelaamaan itseään vastaan, kunnes se jäi johonkin jumiin.



Pakarisen mukaan vaikeinta pelin tekemisessä oli ihan kaikki, sillä entuudestaan kokemusta kaksikolla ei ollut mistään. Miehen mukaan juuri siitä syystä se oli myös useimmiten hauskaa.

Ohjelmoija kertoo, että Commodoren muistin Afrikan tähti käyttää jotakuinkin kirjaimellisesti viimeistä tavua myöten pelin pyörittämiseen, joten mitään salaisia ominaisuuksia siihen ei pystytty lisäämään. Varmasti ahkeran testaamisen johdosta pelistä ei pitäisi löytyä mitään bugejakaan - tosin Pakarinen tunnustaa, ettei ole peliä enää sittemmin pelannut.

Tekijät saivat Amersoftilta työstään 10 000 markkaa, joka oli 80-luvulla melkoinen summa, varsinkaan kun pelintekemisestä ei juuri ollut vielä tuohon aikaan ennakkotapauksia. Rahamäärä oli tekijöille ainakin oiva kannustin hioa peli viimeisen päälle.

“Kyllä palkkio ainakin kannusti tekemään homman kunnolla. Toisaalta omat opiskeluni kärsivät koodaamisesta aika pahasti, työmäärä oli sen verran iso. Tuossa vaiheessa oli selvää, että tietokoneista tulee itselleni tärkeitä työvälineitä, mutta en erityisesti hinkunut juuri pelialalle. Kaikki rahat laitettiin soitto- ja äänityslaitteisiin, tottakai!”, kertoo 80-luvulla muun muassa Atleten-bändissä musisoinut Pakarinen palkkion kohtalosta.



Afrikan Tähden isä Kari Mannerla antoi projektille siunauksensa, mutta minkäänlaista palautetta ei ainakaan tekijöille asti lautapeliklassikon digitaalisesta versiosta kuulunut. Kaksikko sai hyvin pitkälti päättää varsinkin pelin ulkoasusta, vaikka välillä käytiinkin Amersoftilla näyttämässä välivaiheita ja vastaanottamassa kommentteja sekä muutosehdotuksia.

Kovin paljon peli ei valmistuttuaan myynyt, mutta ilmeisesti kuitenkin sen verran, ettei Amersoft lannistunut, vaan jatkoi pelien julkaisua. Pakarinenkin vieraili vielä muutamaan otteeseen pelintekemisen parissa, ennen kuin siirtyi video- ja äänituotannon maailmaan.

“Se (Imatran Voimalle tehty peli) oli joku Energiatietopeli-niminen simppeli tietovisa, muistaakseni koululaisille tarkoitettu. Tein myös WSOY:lle yhden pikku matematiikkapelin opetuskäyttöön, mutta sitten hakeuduin media-alan hommiin ja pelinteko jäi.”

V2.fi kiittää Otso Pakarista haastattelusta.