Konsolisodan sekä PC-konsolit-kinastelun eräs päärintamia on, että vastapuolen peliohjaimia pitää innokkaasti moittia. Tosiasiassa kuitenkin likimain jokainen pelaamiseen tarkoitettu kapistus, ehkä kiinalaisten alennuskauppojen tarvikeviritelmiä lukuun ottamatta, on käynyt läpi pitkän kehityskulun ja soveltuu pelaamiseen. Se, mikä on sitten kenenkin käteen paras, on enemmän makuasia. Tällä listalla on kuitenkin laitteita, jotka paitsi haittasivat pelaamista, myös pahimmillaan vahingoittivat pelaajaa.





Tämän koneen jatkuvasta moittimisesta voisi tulla paha mieli, ellen olisi käyttänyt siihen aivan liikaa rahaa ja joutunut pettymään niin karvaasti. Kyseessä oli monessa suhteessa sen tason tunarointi, että Atari ansaitsi konkurssinsa.

Jaguarin ohjain oli miltei alkuperäisen Xboxin möhkäleen kokoinen, mutta sisälsi silti vain suuntaohjaimen ja kolme toimintopainiketta. Sen sijaan tilaa oli uhrattu valtavalle numeronäppäimistölle. Sen päälle kiinnitettiin pelikohtaisia ohjekalvoja... kunnes ne hajosivat ja/tai katosivat. Lisäksi peliohjaimen liitin irtosi, kun sen suuntaan hengitti.



Joidenkin ideoiden edessä pitää vain ottaa hattu päästä ja hiljentyä. Cheetahin mallisto sarjakuva- ja elokuvahahmoihin perustuvia peliohjaimia on juuri sellainen.

Tarjolla oli ainakin Batman, Terminator ja tämä Bart Simpson, joka päätyi itselleni jonkin käytetyn koneen mukana. Nämä tulivat markkinoille 80/90-lukujen taitteessa, jolloin kasibittisten pelikoneiden tähti oli jo laskussa.

Sattumalta tikkua oli myös kerran pakko kokeilla, kun en löytänyt muuta Spectrumiin sopivaa ohjainta. Ohjain toimi siten kuin pitääkin, mutta voin vain kuvitella, miten mukava on pitempi pelisessio käsi kietoutuneena Bartin kehon ympärille. Cowabunga, dude!





Philipsin epäonniselle konsolille oli monenlaisia ohjaimia. Niitä kaikkia yhdisti se, että ne olivat tavalla tai toisella huonoja. Paremman pään mallien mukana tuli kuvassa oleva infrapunalla toimiva kapula, jonka mustan kiekon oli tarkoitus toimia suuntaohjaimena. Halvemmissa oli melkein samanlainen langallinen ohjain. Hyvin pian kävi ainakin itselleni selväksi, että tällä tunnottomalla nuljulla on turha yrittää pelata – edes mitään hidastempoisempaa.

Kun kone sitten paketoitiin uudelleen "konsolimaisemmaksi", mukaan laitettiin perinteisemmän oloinen ohjain, jossa oli suuntaohjain ja pari nappulaa. Se oli sentään vain huono, ei kelvoton.



On monia asioita, joita ne kuuluisat jonnet eivät muista, ja osaa niistä ei ole niin väliksikään muistaa. Pelaaminen kuuluisan kotitietokonevalmistajan peliohjaimilla on eräs sellainen. Kolmion muotoinen varsi haastoi epämiellyttävyydessään alkuperäisen Atari-ohjaimenkin, eikä ohjaustuntumasta tarvinnut puhua.

Mutta tokihan näillä silti pelattiin, kun ei muutakaan ollut, vaikka pelisession venyessä tuntien mittaiseksi ohjain kalvoi kämmenen rakoille ja peukku kramppasi tulitusnapin jäykkyydestä. Kun kunnollisia tarvikeohjaimia alkoi tipahdella markkinoille, ne otettiin vastaan suurella kiitollisuudella.





Amiga CD32 on ihan kiva konsoli. Se jäi Commodoren viimeiseksi uutuusmalliksi ja on tänä päivänäkin varsin mukava tapa pelailla Amiga-pelejä helposti CD-levyltä.

Sen sijaan mukana toimitettu ohjain on kyllä lähinnä kurja. Omituinen kulmikas bumerangi, jonka suuntaohjain oli tunnoton, ei juuri houkutellut pelaamaan. Lisäksi ohjain oli vielä särkyväkin. Competition Pro valmisti MegaDrive-padilta näyttävää tarvikeohjainta, joka jostain kumman syystä tuntuukin löytäneen tiensä miltei jokaisen käytettynä myydyn CD32:n kylkeen.

Kuva: richardlagendijk.nl

Quickshotit olivat Spectravideon edullisia ja kohtalaisia peliohjaimia kotimikroille ja varhaisille konsoleille. Eivät mitään huippuja, mutta useimmiten rahalle parempaa vastinetta kuin vaikkapa mainittu Commodoren oma ohjain.

Mallistoon kuitenkin mahtui myös aivan käsittämättömiä aivopieruja, kuten tämä varsin kallis ohjain, joka näyttää ensi silmäyksellä trackballilta. Sitä ei kuitenkaan pyöritetä, vaan se toimii kämmenellä työntämällä aivan kuten normaali suuntaohjain. Jokainen voi huvikseen kuvitella, miten ergonomista on pelata vaikkapa nopeatempoista toimintapeliä. Lisäksi painikkeet ovat vielä todella raskaat.



Kyllä se kaikkein huonoin peliohjain taitaa kuitenkin olla tässä. Tarvikkeena on myyty yhtä jos toistakin viritelmää, joista osa on ollut käsittämättömän typeriä (katso vaikka vanhaa listaamme). Itse konsolin mukana on kuitenkin harvoin myyty yhtä sutta ja sekundaa kuin tämä Atarin esitys vuodelta 1982.

Koneeseen haluttiin analoginen ohjaintikku, ja prototyyppiin sellainen napattiin radio-ohjattavan lentokoneen ohjaimesta. Se toimikin hienosti, mutta oli liian kallis massatuotantoon. Julkaistussa ohjaimessa keskittämisen hoiti, tai siis sitä ei hoitanut, kuminen päällyste ohjaimen ympärillä. Lisäksi mukana oli hyödytön numeronäppäimistö (johon Atari vielä palasi Jaguarissa) ja muutenkin koko ohjain oli helposti rikkoutuva ja turhan monimutkainen. Tarvikevalmistajat tulivat apuun, mutta Atari 5200:n tuhoa ne eivät enää voineet estää.